Heips! Mitä hallitus on leikannut juuri sinulta?
Minä olen lapseton, asun yksin ja käyn töissä duunarina 3500e/kk bruttopalkalla. Ajan polttomoottoriautolla töihin ja kuulun ytk.
Minulta ei leikattu mitään ja pidän orpon hallituksen tiettyjä uudistuksia hyvänä liittyen esim työelämään ja on myös asioita mistä en pidä tässä hallituksessa. Äänestän persuja koska parempaakaan puoluetta ei ole, en kannata persuja mutta äänestän niitä koska parempaakaan ei ole tarjolla.
Mitä hallitus on leikannut juuri sinulta?
Kommentit (101)
asumistuesta n. 93e ja Kela ei enää maksa yhtä lääkettä n. 18,50e eli tuon verran saan vähemmän kuin vuosi sitten.
Käyttöön jää n 365e koko kuukaudeksi ihan kaikkeen, kun olen vuokran ja puhelimen maksanut.
Ei riitä, olen pitkäaikaissairas ja tämän sairauden hoitamiseen menee tai menisi enemmän, mutta en edisty kun leikattiin. Tarvitsen nuo leikatut rahat takaisin, muuten mulla ei ole edes teoriassa mahdollista kuntoutua toimintakykyiseksi.
Aikuisopintotuen. Jäisin oitis vuodeksi opintovapaalle, jos olisi mahdollista.
Ansiosidonnaisen. Ei ole varaa jäädä työttömäksikään.
Tulevasta tunnustuspalkinnosta kaksi ja puoli tuhatta euroa (verrattuna siihen mitä viime vuonna jaettiin).
Työhuoneen ja ay-jäsenmaksujen vähennys.
Minulta leikattiin aika paljon alv-korotuksien myötä. Kaikki tavarat kalliimpia ostaa, näkyy joka päivä kaupassa.
Mulla myös työhuoneen ja ay-jäsenmaksujen vähennyksen, sekä työsuhdepolkupyöräedun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuorotteluvapaan, polkupyöräedun, aikuiskoulutustuen
Työssäkäyvällä on kyllä varaa ostaa oma polkupyörä, yksi myyjä kertoi, että niistä työpyöristä otettiin tuplahinta.
Meillä on niin pitkät lomat, että voi ise kustantaa itselleen lisää vapaata. Olihan se aika järjetöntä, kun sai täydellä palkalla elää vuoden. Niin tein kyllä itsekin ja mukavaa oli. Silloin oli vielä rahaa, nyt on vain velkaa.
Veikkaan, että silloinkin oli valtionvelkaa. Siitä ei vain tehty mörköä.
Vierailija kirjoitti:
Keskituloisilta leikattu, kaikkein köyhimmiltä ei mitään
Pitäähän tuo tavallaan paikkansa. Eniten leikattiin keskituloiselta, joka jää työttömäksi. Asumistuki omistusasunnoista, ansiosidonnaista jne.
Ei mitään mutta en silti ikinä äänestä perskokkareita ja niiden kyykytyspolitiikkaa. -eläkeläinen
Meidän taloudesta leikkaantui asumistuki varallisuuden vuoksi. Ehkä se on tavallaan oikein. Se oli kuitenkin ainoa tulomme (monimutkainen tilanne). Nyt eletään pelkillä säästöillä ja etsitään töitä yhtä aktiivisesti kuin ennenkin, mutta toivotonta on. Ja yritetään elää säästeliäämmin, jopa jonkin sortin asunnottomuus on ollut mielessä ettei kaikki tulevaisuuden varalle säästetyt rahat menisi nyt vuokraan. Huonon työtilanteen, pitkäaikaistyöttömyyden pelon, ensiasunnon verovapauden poiston ynnä muun vuoksi ei ole oikein uskoa tulevaisuuteen, perhehaaveetkin on aika lailla haudattu.
Melko paljon on leikannut, vaikka palkka samaa luokkaa. Ihmettelen ap. tietämättömyyttä.
Esim.
Työmatkan omavastuuta nostettiin ja enimmäismäärää leikattiin.
Ay vähennysoikeuden poisto
Ensimmäinen sairaspäivä palkaton
Kiinteistöveron nosto, asumiskulut
Lähes kaikissa kunnissa tänä vuonna tai ensi vuonna nousee kunnallisvero, jota peritään myös palkkatulosta
Työhuonevähennyksen poisto
Arvonlisäveron korotus
Lääkkeiden omavastuu, samoin hoitokulut
Jne. jne.
Eli käteen jää palkasta yhä vähemmän ja ostovoima heikkenee kaikilta, joiden tulot kuukaudessa on alle 14.000€/kk eli alle 170.000€/v.
Vierailija kirjoitti:
Satasen pienistä ruokarahoistani.
104 euroo eläkkeestä. Työkyvyttömyys eläkkeeksi jäi sitten 641,45...psskahousut. Se on noin 14% tulosta, sitten meni puolivuotta ja uutisoivat miten hyvätuloiset eläkeläiset saivat jopa 1200 lisää/ kk. Nyt on taas uumoiltu uusia eläke leikkauksia...sen päälle ihmettelevät miksei kulutus kasva...No minäpä kerron suuren salaisuuden heille...KUN EI OLE MITÄ KULUTTAA! Ja vielä uhataan leikata, onneks ei oo velkaa, se on ainut pelastus. Seuraavan leikkauksen myötä on sitten minunkin mentävä varastamaan ruokaa. Ei me pieni tuloiset eläkkeen "nauttijat" mitään voida säästää, kyllä ne säästäjät löytyy ylemmistä tuloluokista. Noi on aivan turhia ja typeriä horinoita hallituksen taholta, menkää ja katsokaa peiliin, sieltä löytyy syypäät. Ja lakatkaa syyllistämästä koko kansaa...toivottavasti tämä viesti löytää jotain kautta Arkadian mäelle Näkemiin, kiitos ja anteeksi T: Turun paappa
Vierailija kirjoitti:
Keskituloisilta leikattu, kaikkein köyhimmiltä ei mitään
Ei heiltä ole mitä leikata.
Yrittäjän 1000€ verovähennys lähti. Opiskelija nuorellani nousi asumistuki. Toisen nuoren kuntoutusraha pieneni 640 euroon kuussa mut kiva lisä kotona asuvalle alaikäiselle nuorelle kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen toimeentulotuella eli ei mitään.
Öö eikö vassurit vingu että hallitus leikkaa heikossa asemassa olevilta?
Vinkuvat ne. Toimeentulotuki on jopa noussut suurten indeksikorotusten mukana. Saavat myös tuet omistusasuntoihinsa. Se vingunta on vasemmistolle tyypillistä sonnanjauhantaa. Purran lupaus siitä, ettei pienituloisilta leikata, on pitänyt kokk ajan paikkansa.
Juu ei köyhiltä leikata, annetaan vaan vähemmän.
Terkuin purreli
En ole huomannut mitään, eläkekin nousi enemmän kuin odotin.
Ja koska suomalaisilla on nyt rahaa enemmän kuin koskaan historiassa, niin sitä voisi johonkin käyttääkin, eikä odotettaisi että yhteiskunta maksaa kaiken.
Tietysti köyhät tarvitsevat toimeentulotukea tms.