Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Janina muutti maalle ja järkyttyi pikkukylän ihmisistä - Koti lähtee myyntiin

Vierailija
02.10.2025 |

"Ulkopuoliseksi jääneelle Janinalle paikkakunnalla tuntuu olevan puutetta yhteisöllisyydestä. Hän on törmännyt myös välinpitämättömyyteen, joka on joskus järkyttänyt.

Eläinrakkaalle Janinalle on ollut karua nähdä, kuinka vähän arvoa esimerkiksi kissan hengellä on. Niitähän saa aina uusia, Janina on kuullut.

Janina on myös todistanut vaaratilanteita, joihin muut eivät ole puuttuneet. Kun matkat ovat pidemmät kuin taajamassa, ehkäpä on helpompi ajatella, että kaikki ovat erillä toisistaan, vaikka asuvatkin samalla kylällä, Janina pohtii. Tämä kenties ruokkii välinpitämättömyyttä yhteisössä."

https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/948877b0-406a-40da-9258-0db…

Ymmärrän täysin maalta muuttaneena tämän. Maalla ei olla kiinnostuneita kuin itsestään, ei sinne pidä muuttaa jos haluaa yhteisöllisyttä. Yhtesöllisyyttä saa ennemmin kaupunkien lähiöissä. Nuo eläinrääkkäyshommat ovat myös yleisiä. Maalle muuttaa monesti ne jotka eivät kykene elämään yleisten normien mukaan ja jälki on sen näköistä.

Kommentit (228)

Vierailija
21/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missä päin Suomea hän siis asuu? 

Vihdissä?!😂

Vierailija
22/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juoruavat toisten asioita. Ja rikkaammat ovat niin olevinaan. Me sanottiin muille yhdestä rikkaasta, että se pettää sen vaimoa niin nyt kyläläiset halveksii sitä. 

 

 

 

Rikas rouva on niin olevinaan, kun sanoo muille, että sen mies käy maksullisilla niin kyllä se koppavuus siitä karisee. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen, jos heti lyö hanskat tiskiin. Vasta keväällä muuttanut? Eihän muutamassa kuukaudessa sydänystäviä saa kaupungissakaan. Vaativan oloinen tapaus.

Itse asun nykyään (yhteisöllisellä) maaseutualueella, jossa arvostan omaa rauhaa. Yhteisöllisyyttä sitten omilla ehdoilla. Kenenkään puolitutun lapsenlikaksi saati sitten tallitytöksi en lähde.

Vierailija
24/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Muutin maalle ja maalaiset ei eläkään niin kuin minä haluaisin"-tarina, näitä mahtuu 13 tusinaan.

Aivan kuin aikuisuus olisi paikka, johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden heitä pitäisi kohdella.

Vierailija
25/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huutonaurua yhteisöllisyydelle kaupunkien lähiöissä. Helsinkiläinen lähinnä paskoo alleen jos sitä tervee rappukäytävässä.

Eniten yhteisöllisyyttä on Helsingin kantakaupungissa. Asutko sinä täällä? Minä asun.

Vierailija
26/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

HAHAHAHAH KERRANKIN NÄIN PÄIN. Ei olekkaan lande niin kultainen kuin hehkutetaan! hahahahah



Olen junantuoma espoolainen ja tiedän landepaukkujen takahikilän kylän ajatuksenjuoksun. Ainoa mikä siellä on hyvää että lenkkipolulla ei aina tule ketään vastaan toisin kuin täällä espoossa.

 

Missä hehkutetaan? Olen nähnyt vain maalaisia ja maalaiselämää haukkuvia kommentteja joita betonikuutioisaa asuvat suoltavat kateuksissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutonaurua yhteisöllisyydelle kaupunkien lähiöissä. Helsinkiläinen lähinnä paskoo alleen jos sitä tervee rappukäytävässä.

Eniten yhteisöllisyyttä on Helsingin kantakaupungissa. Asutko sinä täällä? Minä asun.

Kuten jo kirjoitin muutamissa kermapersealueissa sitä voi olla kun samat suvut asuu samoissa kämpissä sukupolvien ajan ja sinne kukaan muuta ellei pinkka ole kunnossa.

Vierailija
28/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos / kun ihminen on aina asunut maalla, pienissä ja ahtaissa ympyröissä, hänen maailman katselmuksensa on tietty erilainen kuin hänen, joka tulee suuremmista ympyröistä

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huutonaurua yhteisöllisyydelle kaupunkien lähiöissä. Helsinkiläinen lähinnä paskoo alleen jos sitä tervee rappukäytävässä.

Kannattaa hiukan valikoida missä lähiössä asuu. Ilmeisesti olet asunut jossain ghetossa?

Vierailija
30/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Välittäminen ja yhteen hiileen puhaltaminen ei tarkoita sitä että juostaan jonkun junantuoman nurkissa tekemässä sen asioita kun se ei itse viitsi/osaa/kykene.

Se välittäminen ja yhteen hiileen puhaltaminen ilmenee silloin kun esim joku sairastuu. Jos on esim maanviljelijä sairastuu keväällä niin toiset tulee jeesiin tekemään peltotyöt eikä korvauksia ihmetellä."

Tämä on juuri näin.

Voisi vielä lisätä, että porukalla tehdään yhteisten asioiden eteen hommia.

Jokainen kuitenkin huolehtii lähtökohtaisesti omista asioistaan. Mutta jos sattuu jotain odottamatonta, niin jeesiä kyllä löytyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noh, en minä kyllä halua tuollaisia janitoita naapurikseni. Pysykööt kaupungissa.

Vierailija
32/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Fatim diarra on täysin oikeassa maalle muutosta että se on naiselle aina huono vaihtoehto.

Valkoiset ukot asukoot maalla ja tummat ihmiset ja vaaleat naiset kaupungissa

Niin kaikilla on hyvä olla.

Niin maalla naisen pitää olla pätevä emäntä ja pitää osata ajaa autoa jne 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos / kun ihminen on aina asunut maalla, pienissä ja ahtaissa ympyröissä, hänen maailman katselmuksensa on tietty erilainen kuin hänen, joka tulee suuremmista ympyröistä

 

Mistä olet saanut päähäsi että ympyrät ovat yhtään sen suuremmat kaupungissa. Kodit eivät ainakaan ole X-D

Jos tuolla asenteella muuttaa maalle niin ei pidä ihmetellä jos tulee lunta tupaan naapureilta.

Vierailija
34/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ryhdyin kahdenkymmenen vuoden jälkeen asuessani Helsingissä varovasti nyökkäilemään naapureille. Vieläkin mietin, että olinko liian tuttavallinen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elukka on elukka ja jokainen vastaa omistaan. 

- kusipäinen maalausjuntti

Vierailija
36/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me taas muutettiin maalle koska haluttiin enemmän yksityisyyttä ja vähemmän yhteisöllisyyttä. Ei meitä kiinnosta sosialisoida naapurien kanssa jatkuvalla syötöllä. Välit naapureihin on kuitenkin hyvät, kaikkien kanssa tulee juteltua kun heitä näkee, tulevat tielle tervehtimään kun lenkitetään koiria. Mukava kuulla kylän historiaa ja vinkkejä palveluista, mutta ei tarvita mitään tukiverkkoja yms.

Vierailija
37/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huutonaurua yhteisöllisyydelle kaupunkien lähiöissä. Helsinkiläinen lähinnä paskoo alleen jos sitä tervee rappukäytävässä.

Niinpä. Hirvittää kuvitella että maalla on vieläkin pahempaa. Suomi on kyllä paska paikka, kiitos suomalaisten.

Vierailija
38/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huutonaurua yhteisöllisyydelle kaupunkien lähiöissä. Helsinkiläinen lähinnä paskoo alleen jos sitä tervee rappukäytävässä.

Ehkä asut narkkilähiössä tai olet itse muuten omituinen. Omat kokemukset esimerkiksi Helsingin Kumpulasta tai Käpylästä on, että kaikki tuntee toisensa ja puuhaavat talkoohommia yhdessä.

Pakko se on tuntea toisensa ainakin naamasta kun naapuri on metrin päässä, maalla naapuriin on pidempi matka eikä välttämättä näe naapureita päiviin. Maalla on jokaisella omat talkoot omalla tontilla, siinä ei mihinkään yhteiseen pihaan osteta orvokkeja ja pikkuiselta metri kertaa metri läntiltä vähän lehtiä harvavoida. Tämä nainen ilmeisesti odotti että kaikki tulee juuri hänen pihalle vähän orvokeita istuttamaan ja vahtii juuri hänen lapsiaan, kun ei ole muutakaan tekemistä. Maalla kyllä on tekemistä omissa eläimissä ja isot pihat hoidettavana, eikä unohdeta että taloakin pitää välillä vähän hoitaa. 

Vierailija
39/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus kaupunkilaiset ovat jänniä sikäli, että he haluavat tuoda muutosta kylään ja kaikkien pitäisi olla innolla mukana heti. Kuvittelevat olevansa kuin eksoottisia kukkia, joita kaikki "maalaistollukat" ihailevat.

Suosittelen rauhallista tutustumista ihmisiin ja toimintaympäristöön. Jos esim. perustaa yrityksen, jolle ei ole kysyntää, ei syy yleensä ole niissä kyläläisissä, jotka eivät tarvitse tai halua yrityksen tuotteita / palveluita. 

Vierailija
40/228 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos / kun ihminen on aina asunut maalla, pienissä ja ahtaissa ympyröissä, hänen maailman katselmuksensa on tietty erilainen kuin hänen, joka tulee suuremmista ympyröistä

 

Kuule, maalla on isommat ympyrät kuin neukkukuutioissa asuvilla kaupunkilaisilla. Isoista ympyröistä voi puhua jos on asunut jossain maailman suurmetropolissa, esim. Helsinki ei täytä metropoli statusta.

 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kuusi