Onko teillä elämässänne ihminen joka on onnistunut pilaamaan koko elämänne?

Eräs yritti kovasti mutta jäin henkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat. Paljon työtä vaatii, että siitä mitätöinnistä, pilkkaamisesta, ivallisuudesta, jatkuvasta vertailusta muihin, raivoamisesta, läheisyyden puutteesta ja tunnekylmyydestä pystyy jotenkin eheytymään tasapainoiseksi ja "normaaliksi" ihmiseksi.

 

 

Ihan kun mun anoppi.

 

Anopin puheilla ei pitäisi sinulle olla mitään merkitystä jos ette elä anopin rahoilla.   

Vierailija kirjoitti:

On. Ex miniä. 

Ootko Pimiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat. Paljon työtä vaatii, että siitä mitätöinnistä, pilkkaamisesta, ivallisuudesta, jatkuvasta vertailusta muihin, raivoamisesta, läheisyyden puutteesta ja tunnekylmyydestä pystyy jotenkin eheytymään tasapainoiseksi ja "normaaliksi" ihmiseksi.

 

 

Ihan kun mun anoppi.

 

 

Anopin puheilla ei pitäisi sinulle olla mitään merkitystä jos ette elä anopin rahoilla.   

Kyllä niillä vaan tuntuu olevan väliä. Ehkä sitä ei voi käsittää, jos ei ole itse kokenut. Jatkuvaa lyttäämistä, joka asiasta ja varsinkin niistä, mitkä itselle tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Tartutti oman flekmaattisuuden minuunkin.

mInkä tartuggi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat. Paljon työtä vaatii, että siitä mitätöinnistä, pilkkaamisesta, ivallisuudesta, jatkuvasta vertailusta muihin, raivoamisesta, läheisyyden puutteesta ja tunnekylmyydestä pystyy jotenkin eheytymään tasapainoiseksi ja "normaaliksi" ihmiseksi.

 

 

Ihan kun mun anoppi.

 

 

Anopin puheilla ei pitäisi sinulle olla mitään merkitystä jos ette elä anopin rahoilla.   

 

Kyllä niillä vaan tuntuu olevan väliä. Ehkä sitä ei voi käsittää, jos ei ole itse kokenut. Jatkuvaa lyttäämistä, joka asiasta ja varsinkin niistä, mitkä itselle tärkeitä.

 

Siis asutte samassa taloudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat. Paljon työtä vaatii, että siitä mitätöinnistä, pilkkaamisesta, ivallisuudesta, jatkuvasta vertailusta muihin, raivoamisesta, läheisyyden puutteesta ja tunnekylmyydestä pystyy jotenkin eheytymään tasapainoiseksi ja "normaaliksi" ihmiseksi.

 

 

Ihan kun mun anoppi.

 

 

Anopin puheilla ei pitäisi sinulle olla mitään merkitystä jos ette elä anopin rahoilla.   

 

Kyllä niillä vaan tuntuu olevan väliä. Ehkä sitä ei voi käsittää, jos ei ole itse kokenut. Jatkuvaa lyttäämistä, joka asiasta ja varsinkin niistä, mitkä itselle tärkeitä.

 

Siis as

Ei asuta, mutta paras nuoruus sitä paskaa joutui kuunnella.

Kyllä, kaksi. Toinen  vei uskoni ihmisyyteen ja vei viattomuuteni kun olin lapsi, toinen vei tulevaisuuteni, talouteni ja urakehitykseni. Molemmat miehiä.

Kyllä jollain tapaa. Nuoruudenaikainen rakastettuni johon jäin jotenkin henkisesti kiinni. En ole pystynyt, osannut , uskaltanut rakastaa ketään muuta. Olen "eläintermein sanottuna" ns yksiavioinen ja jos rakastan aj kaipaan jotain niin en oikein kykene ainakaan täysipainoiseen suhteeseen kenenkään kanssa. Jäin yksin, en halunnut perhettä enkä juuri mitään muutakaan koska en saanut sitä kenet halusin. Suhderintamalla ei ole onnistunut, en luota kehenkään eikä oikeastaan juuri kukaan kiinnostakaan, en anna itseni rakastua pikku ihastumisia lukuun ottamatta.

En edes tiedä olisiko meillä ollut sellainen suhde (elämä) johon olisin ollut tyytyväinen, ehkä ei. En ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti jälkikasvusta ja kodista huolehtimassa - tarvitsen enemmän. No, mutta hän on se joka on mielessä vähän turhankin usein, milloin kipuna, suruna, vihana, katkeruutena, ikävänä ja kyynelinä, milloin  täynnä rakkaudellisia ajatuksia ja toivoa jostain kohtaamisesta eteenkin nyt kun näen häntä taas satunnaisesti, kaikki vanhat ihanat muistot tulee mieleen enkä saa silmiäni irti hänestä.

Muuten elämä on kohdellut ihan hyvin, työ, ystävät ja talous kunnossa, mutta se pitkä komea hymypoika ei vain jätä rauhaan. Ja luulenpa että tällä mennään päätyyn saakka ellei mitään ihmettä tapahdu.

Isäni,  tosin en ole ollut vuosikausiin väleissä eikä oo ikävä ,viimeksi kun äiti kertoi että oli saanut kohtauksen ja joutunut sairaalaan ja selvisi kuitenkin niin ajattelin vaan että olis vaan jäänyt sille tielle.

En minäkään ymmärrä, miten anoppi voi pilata KOKO elämän.

Nämä miniät/vävyt, jotka näin ajattelevat, voivat miettiä, mikä osuus heillä itsellään asiaan mahtaa olla.  Eivät he kuitenkaan asu anopin kanssa eikä jaa anopin kanssa elämäänsä.  Joten...?

Miten anopille annetaan tuollainen valta, että koetaan hänen pilanneen koko elämän?

Se EI voi olla pelkästään yksipuolista.  Tai sitten anoppia pelätään eikä uskalleta puuttua mihinkään, mitä sitäkään en ymmärrä, kun aikuisia kuitenkin ollaan.  Onko sillä anopilla pyssy tai pommi mukana, kun tulee pilaamaan miniän/vävyn elämän?

Jos anoppi tulee oven taakse eikä häntä haluta sisälle, niin sitten ei avata ovea.

Jos anoppi soittaa ja tai laittaa viestejä, puhelimeen ei tarvitse vastata eikä viestejä lukea 

Jos ei halua kuulla eikä nähdä koko ihmistä.

Kyllä se aikanaan lopettaa.  Vaikka en kyllä ymmärrä, miksi niin pitäisi tehdä, koska se on vain yksi ihminen.  Ystävälläni oli alkoholisti-anoppi, eikä sekään pilannut kenenkään elämää, vaikka kovasti yrittikin, tosin ymmärtämättömyyttään.  Sille ei vain annettu valtaa poikansa perheen elämään.

Eräs yritti kyllä kovasti. Hän epäonnistui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat. Paljon työtä vaatii, että siitä mitätöinnistä, pilkkaamisesta, ivallisuudesta, jatkuvasta vertailusta muihin, raivoamisesta, läheisyyden puutteesta ja tunnekylmyydestä pystyy jotenkin eheytymään tasapainoiseksi ja "normaaliksi" ihmiseksi.

 

 

Ihan kun mun anoppi.

 

 

Anopin puheilla ei pitäisi sinulle olla mitään merkitystä jos ette elä anopin rahoilla.   

 

Kyllä niillä vaan tuntuu olevan väliä. Ehkä sitä ei voi käsittää, jos ei ole itse kokenut. Jatkuvaa lyttäämistä, joka asiasta ja varsinkin niistä, mitkä itselle tärkeitä.

Mitä sitten?

Miksi kuuntelet moista ja annat sen vaikuttaa itseesi?  Kasvata nahka, niin meidän kaikkien pitää elämässä tehdä, jos meinaa elää itsellistä elämää.  Paskaa saa kuulla joka toisesta tuutista, jos  suostuu kuuntelemaan.

Älkää antako kenellekään liikaa valtaa elämässänne. Yhtään.

Koulukaveri . Kyllä.  Sen näkee sitten. 

Sama juttu, entinen työnantaja aiheutti todella vakavaa tuhoa. Opin ainakin, etten ikinä mene enää niin pieneen yritykseen töihin. Ihmisiä pitää olla ympärillä ja esimiehelläkin esimiehensä. 

Suomenkielisten kristittyjen osa ja ruotsin on ollut kärsiä muiden pahuudesta. 

Mies, pian ex. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni,  tosin en ole ollut vuosikausiin väleissä eikä oo ikävä ,viimeksi kun äiti kertoi että oli saanut kohtauksen ja joutunut sairaalaan ja selvisi kuitenkin niin ajattelin vaan että olis vaan jäänyt sille tielle.

Samaa jossittelen jatkuvasti itsekin. Pilasi lapsuuteni ja nuoruuteni ryyppäämisellään. Lopulta sai kohtauksen, mutta mikäs pahan tappaisi. Vuoteen omaksi ja äidin ristiksi jäi. Itse pystyn sentään pysymään erossa, mutta äidin elämää hän kyllä rajoittaa ja suorastaan pilaa niin kauan kuin vielä "elää". Samalla toki välillisesti muidenkin. 

Itse en välitä muiden puheista koska olen niin kova höppötämään. Kukaan ei pysty lannistamaan minua puheilla eikä teoilla koska en välitä toisten mielipideistä. Olen sen kokoinen mies että muut kuntelevat kuin puhun ja ovat sama mieltä minun kanssani. 💪