Lueskelin lapseni 8.luokan historian kirjaa Suomen työllisyyden ja talouden kehittymisestä 1800-luvulta ja miten työntekijöitä kohdeltiin
Pähkinänkuoressa:
Työnantajat riistivät työntekijöitä, teettivät pitkiä päiviä, palkat olivat surkeat jne.
Sitten 1900-luvulle tultaessa työläiset alkoi kapinoida, perustettiin näitä järjestöjä, jotka ajoivat työntekijöille parannuksia: eläkkeet, 8 h työpäivä, la ja su vapaana, kunnon palkka jne.
Siis nämä asiat kehittyivät tosi hyviksi vuosikymmenten saatossa. Niiden eteen on taisteltu.
Siellä myös kerrottiin, että Suomi nousi köyhyydestä sen takia, kun tuli niitä tehtaita ja työpaikkoja ja kun ihmiset saivat rahaa, he kuluttivat ja positiivinen kierre syntyi. Kehitettiin myös sosiaaliturvaa.
**************
Sitten työnantajat siirsivätkin tehtaansa ja tuotantonsa Kiinaan ahneuksissaan ja nyt kun sekään ei riitä, kun jengi tilaa ulkomailta kamaa, niin nyt raahataan Suomeen kielitaidotonta porukkaa tekemään työt halvemmalla heitä riistäen. Suomalaisia paljon työttömänä. Sosiaaliturvaa heikennetään.
Tuntuu, että nyt taas taannutaan jonnekin 1800-luvulle.
Tähden jälkeen oleva teksti ei ole historian kirjasta, vaan oma toteamukseni.
Kommentit (113)
työntekijät saavutetut edut on saavutettu ensisijaisesti työn tuottavuuden paranemisen kautta länsimaissa. Työolosuhteet ovat aikalailla samanlaisia länsimaissa, vaikka niissä ei olisikaan ollut vahvaa ay-liikettä.
Nyt työn tuottavuuden parantuminen on pysähtynyt eritoten Suomessa, joten mitään parannuksia ei ole odotettavissa. Tai voihan sitä lakkoilla ja vinkua ihan miten vaan, mutta ilman tuottavuuden kasvua ja saman aikaisesti vinkumalla duunit siirtyvät muualle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten ongelma on yrittäjävastaisuus, tai sitten ei ole kykyä. Toisaalta, tämä maa lyö yrittäjää niin kovaa että en ihmettele että kaikki työttömät vain odottavat että johonkin pääsisi palkansaajana tekemään elantonsa. Sen sijaan että lähtisi sille kiviselle tielle mikä kateuden vuoksi on pedattu yrittäjälle.
Yrittäjäpelkoisuus on se ongelma. Eikä ole tyhjästä syntynyt! Tämän ajan yrittäjäikäiset muistavat vielä ja tuntevat nahoissaan edelleen, kuinka Nalle ja kumppanit puhalsivat PK-yrittäjiltä kaiken. Monilta meni perheen yrittäjäkin siinä rytinässä. Nyt sitten käydään soittamassa suuta ja naureskelemassa ylimielisesti. Hallituksessakin on taas entinen yrittäjäpuolue, nykyinen suuryrityspuolue. Luomalla eripuraa köyhien, työttömien ja pienipalkkaisten ja pienyrittäjien välillä, voivatkin sitten paneutua supersijoitustilien verottomiksi saamiseen.<
Joo tämä.
Vahva valtio ja hyvät turvaverkot on myös jokaisen yrittäjän etu. Sen pitäisi mennä niin, että ihmiset uskaltaa yrittää, koska valtio ottaa kopin, jos homma menee pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus. Juuri noin kehitys on kääntynyt niin, että taannumme. Siksi äänestän perussuomalaisia.
Haluat pohjalle nopeammin?
Työntekijöiden saavutetut edut ovat mahdollistaneet paremman tuottavuuden, ei toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Eikä palkallisia lomiakaan tunnettu 1800-luvulla. Työläisten elämä oli todella surkeaa, he saattoivat tehdä töitä riistopalkalla aamukuudesta iltakymmeneen vaarallisissa olosuhteissa.
Tämmöistä se oli, kun ei ollut vielä kehittynyt mitään lakeja eikä työläisiä puolustavia liittoja.
Nykyään ei mikään suojaa työnantajaa. Saikutusta...
Vierailija kirjoitti:
Näin se tuntuu menevän.
Ja ehkä netti on sekoittanut ihmisiä, kun niin moni tuntuu kuvittelevan olevansa itse joku herra ja johtaja, niin että omat oikeudet työntekijänä pitäisi saada vesitettyä, ammattiliitot nurin ja ääniä kokoomukselle jne. Vähän kuin se sanonta "älä pukeudu kuten töihin joita teet vaan töihin joita haluat tehdä"tms, mutta nyt käytös on se pukeutuminen..
1800-luvulla ihmiset eivät samalla tavalla saikuttaneet, joten oma vika, että meistä on tullut liian mukavuudenhaluisia ja laiskoja.
Ei meidän pidä mitään Aasian meinkiä tehdä, he eivät tuota edes erityisen hyvin, mutta vähän enemmän pitäisi yrittää ja tehdä työnsä hyvin loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirkkalan monistettako se aloittajan koulu sitten käyttää. En muista että edes meidän kouluaikaan stalinistiaikojen jälkilämmössä 70-80 luvulla olisi väännetty ihan noin suoraan oppikirjassa kommunistipropagandaa.
Toki trollialoitushan tääkin on selvästi. Huvittavaa miten moni ei sitä huomaa vaikka aloittaja tietty vastailee itse ketjussa omaa lässyään tukien.
Historian kirja on Forum niminen sarja ja kasiluokkalaisille
ap
Painettu moskovassa?
Täällä on nyt joku YYA -aikaan jumittunuy sönkkääjä ihan pihalla. (Trolli)? Mikä ja minkälainen 1700-1800- luvun yhteiskunta nykyinen Suomi sitten tämän kirjoittajan mielestä oli? AP kirjoitti aivan oikeen. Mikä 1900-luvun kuvauksessa ei pidä paikkaansa? Jälkimmäiselllä kirjoittajalla lähihistoria on näköjään kadonnut jonnekin dementiapoimuihin. Näissä uusiissa kirjoissa muuten uskalletaan käsitellä jo isä-aurinkoistakin. Asia, josta oltiin hyvin hissukseen 1990- luvun alkuun, ja vielä sen jälkeenkin. "Tuutoroin" vähän aikaa sitten kolmannen sukupolven koululaista tuohon kokeeseen. Piti välillä vetää henkeä, kun kirjassa käsiteltiin ennen vaiettuja aiheita, niin syvällä se pelko on.
Vierailija kirjoitti:
Suomen yrittäjävastaisuus on mennyt niin pitkälle, että kyselyssä sanottiin loton olevan oikea tapa rikastua. Yrittäjyys, eli kovan työn tekeminen ja samalla arvon tuottaminen yhteiskunnalle oli vähemmän hyväksyttävä tapa tehdä rahaa kuin kupongin täyttäminen. Siihen tiivistyy miksi ollaan talousongelmissa. Ei voi näistä lähtökohdista päätyä toimivaan talouteen.
Rikastuminen on sallittua myös formulakuskeilla ja kiekkomiehille. Yrittäjää vihataan kuin ruttoa ja varsinkin sellaista joka sattuu rikastumaan työllään. Sitten sanotaan että rahat on revitty työläisten selkänahasta. Ammattiliitot ovat opettaneet jäseniään vihaamaan ja hyvin on oppi mennyt perille. Eipä ihme että uusia yrityksiä ei Suomeen enää perusteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen yrittäjävastaisuus on mennyt niin pitkälle, että kyselyssä sanottiin loton olevan oikea tapa rikastua. Yrittäjyys, eli kovan työn tekeminen ja samalla arvon tuottaminen yhteiskunnalle oli vähemmän hyväksyttävä tapa tehdä rahaa kuin kupongin täyttäminen. Siihen tiivistyy miksi ollaan talousongelmissa. Ei voi näistä lähtökohdista päätyä toimivaan talouteen.
Rikastuminen on sallittua myös formulakuskeilla ja kiekkomiehille. Yrittäjää vihataan kuin ruttoa ja varsinkin sellaista joka sattuu rikastumaan työllään. Sitten sanotaan että rahat on revitty työläisten selkänahasta. Ammattiliitot ovat opettaneet jäseniään vihaamaan ja hyvin on oppi mennyt perille. Eipä ihme että uusia yrityksiä ei Suomeen enää perusteta.
Onneksi Suomesa on myös (enimmäkseen) kunnollisia yrittäjiä ja yrityksiä.. Reiluja työnantajia, jotka tarvittaessa joustavat ja joiden takia työntekijät joustavat. Tämä hyväksikäyttäjien roskapoppoo pilaa yrittäjien maineen. Ei kannattaisi mennä kuin päättömät kanat näiden artsi-juhanien perässä, joille työntekijöiden oikeuksien polkeminen on se suurin ...nautinto.
Vierailija kirjoitti:
työntekijät saavutetut edut on saavutettu ensisijaisesti työn tuottavuuden paranemisen kautta länsimaissa. Työolosuhteet ovat aikalailla samanlaisia länsimaissa, vaikka niissä ei olisikaan ollut vahvaa ay-liikettä.
Nyt työn tuottavuuden parantuminen on pysähtynyt eritoten Suomessa, joten mitään parannuksia ei ole odotettavissa. Tai voihan sitä lakkoilla ja vinkua ihan miten vaan, mutta ilman tuottavuuden kasvua ja saman aikaisesti vinkumalla duunit siirtyvät muualle
Onhan Euroopassa ollut vahva ay-liike. ETUC on jo yli 50 vuotta toiminut kattojärjestönä. Länsimaissa liikkunut on melkoisen tottunut lakkoihin esim juna- ja lentoliikenteessä. Entä sitten se unelmien maa siellä oikeen lännessä. No, siellä äitiysloma on palkatonta ja enintään 12 viikkoa. Taloudellisesti se ei ole monellekaan mahdollista. Lakisääteistä vuosilomaa ei ole, vaan se riippuu työnantajasta. Tyypillisimmillään vuosiloma on noin 10 päivää vuodessa. Sairausloma riippuu yksityisestä terveysvakuutuksesta. Tätäkö himoitset?
Vierailija kirjoitti:
Eikä palkallisia lomiakaan tunnettu 1800-luvulla. Työläisten elämä oli todella surkeaa, he saattoivat tehdä töitä riistopalkalla aamukuudesta iltakymmeneen vaarallisissa olosuhteissa.
Tämmöistä se oli, kun ei ollut vielä kehittynyt mitään lakeja eikä työläisiä puolustavia liittoja.
Toki viisipäiväinen työviikko yms lähtivät kapitalistin, Fordin, toimesta Yhdysvalloista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Forssan_ohjelma
"Ohjelmaan kuului muun muassa kahdeksantuntinen työpäivä, vähimmäispalkka ja yleinen kouluvelvollisuus[1] sekä yleinen alkoholin kieltolaki. Ohjelma sisältää myös tavoitteet yksityisen tuotannon lakkauttamisesta ja valtiollisen vaikutusvallan valloittamisesta kaikilla tarkoituksenmukaisilla keinoilla, jotta työväenluokka vapautuisi. Forssan ohjelma on miltei suoraan peräisin Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen vuonna 1891 hyväksymästä Erfurtin ohjelmasta ja Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen Hainnfeldin ohjelmasta vuosilta 18881889.[2][3]
Ohjelman välittömät vaatimukset ovat toteutuneet lukuun ottamatta kirkon ja valtion eroa, suoraa demokratiaa ja koulujen uskonnonopetuksen lakkauttamista; lisäksi 1919 voimaan tulleesta alkoholin kieltolaistakin on sittemmin luovuttu."
Yrittäjäpelkoisuus on se ongelma. Eikä ole tyhjästä syntynyt! Tämän ajan yrittäjäikäiset muistavat vielä ja tuntevat nahoissaan edelleen, kuinka Nalle ja kumppanit puhalsivat PK-yrittäjiltä kaiken. Monilta meni perheen yrittäjäkin siinä rytinässä. Nyt sitten käydään soittamassa suuta ja naureskelemassa ylimielisesti. Hallituksessakin on taas entinen yrittäjäpuolue, nykyinen suuryrityspuolue. Luomalla eripuraa köyhien, työttömien ja pienipalkkaisten ja pienyrittäjien välillä, voivatkin sitten paneutua supersijoitustilien verottomiksi saamiseen.