Loppuvuodesta syntynyt joutuu ponnistelemaan hurjasti koulussa!
Jotkut voivat olla kehityksessä edellä melkein vuoden. Huomioiko opettajat tätä asiaa vai taitaako kiinnostaakaan?
Kommentit (61)
Kaksi lapsistani on syntynyt alkuvuodesta ja kaksi loppuvuodesta. Jälkimmäiset pärjänneet koulussa paremmin. Molemmat maistereita.
Mulla on molemmat pojat syntyneet joulukuussa.
Jo esikoisen kohdalla olisin itse ollut sitä mieltä, että olisi tuplannut eskarin ja mennyt kouluun vuotta muuta ikäluokkaansa myöhemmin. Eskarista en kuitenkaan saanut mitään tukea ajatukselleni, heidän mielestä kaikki oli ok, enkä sitten itsekään osannut ruveta asiaa tarpeeksi painokkaasti vaatimaan. Ensimmäiset vuodet koulussa olivat melkoista tervanjuontia. Ei lapsella älyssä ollut mitään vikaa, mutta oli kerta kaikkiaan niin vilkas, lapsellinen ja leikkiminen kiinnosti paljon koulutehtäviä enemmän. Oli kaikki muut tuet mitä ikinä keksittiin, ja läksyjen tekeminen kotona suorastaan helvtillisen väännön takana. Huh. En muistele kaiholla noita vuosia. Sitten kolmannella luokalla vaihtui opettaja ja tämän mukavan, huumorintajuisen ja arkijärkisen, kokeneen miesopen kunniaksi lasken suurelta osin sen, että pojalla koulu rupesi sujumaan. Nyt on jo parikymppinen opiskelija, fiksu nuori mies ja kirjoitti tosi hyvät paperit lukiosta.
Kuopuksen kohdalla olin viisaampi ja osasin vaatia ja perustella sitä, että kävisi ekaluokan kahteen kertaan. Opettaja oli samaa mieltä. Meillä osui muutto vielä samaan saumaan, niin poika pääsi ikään kuin aloittamaan alusta uudessa koulussa. Hänellä sitten taas eri tyyppisiä haasteita, mm. lukivaikeus. Mutta selvästi oli järkevä ratkaisu, että kertasi ekaluokan.
Summa summarum: Joulukuiset lapset ja varsinkin pojat hyötyvät minusta koulunalun myöhäistämisestä. Ainakin omat poikani ovat olleet vielä liian pieniä aloittamaan koulun 6-vuotiaina. Hitaasti ovat kypsyneet molemmat.
En minä ainakaan joutunut, eivätkä sisaruksenikaan. Ollaan synnytty lokakuussa ja joulukuussa.
Tunnen lapsen joka on syntynyt marraskuussa, mutta on aloittanut koulun edellisen vuosiryhmän mukana, ollessaan siis vielä 5v.
Ennen neuvolassa katsottiin meneekö vasta seuraavana vuonna kouluun, seurasivat kehitystä mutta ei ilmeisesti enää. J
Kouluille ei ole annettu resursseja kuin ryhmien opettamiseen.
En mä ainakaan joutunut mutta oonkin niin fiksu ;) joulukuun lapsi.
Usassahan syrjitään loppuvuodesta syntyneitä lapsia. Nämä saavat aloittaa koulun vasta seuraavana vuonna kuin aikaisemmin sama vuonna syntyneet. Raja taitaa mennä kouluvuoden aloituspäivässä eli syyskuussa. Voidakseen aloittaa koulun lapsen on täytynyt täyttää tietty ikä. Syyskuussa syntyneet ovat siis luokkansa vanhimpia.
Mun mielestä joskus oli niin, että vanhemmat saivat päättää joulukuussa syntyneiden kohdalla, aloittaako koulun nyt vai vasta vuoden päästä. Oli siis lähinnä ilmoitusluontoinen asia vanhempien taholta. Olisiko ollut Espoo tämä kaupunki? Muistan, koska kaverini lapsi oli syntynyt marraskuussa ja jo esikoulussa oli aikamoisia haasteita. Ystäväni silloin harmitteli sitä, että jos olisi syntynyt viikkoa myöhemmin, niin koulun aloittamisen siirtäminen olisi ollut tosi helppoa, lähinnä ilmoituksesta kiinni.
Se riippuu lapsesta. Itse olen syntynyt marraskuun lopussa, ja olen aina ollut luokkani parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Usassahan syrjitään loppuvuodesta syntyneitä lapsia. Nämä saavat aloittaa koulun vasta seuraavana vuonna kuin aikaisemmin sama vuonna syntyneet. Raja taitaa mennä kouluvuoden aloituspäivässä eli syyskuussa. Voidakseen aloittaa koulun lapsen on täytynyt täyttää tietty ikä. Syyskuussa syntyneet ovat siis luokkansa vanhimpia.
Miten niin syrjitään?
Samalla tavallahan Suomessa tammikuussa syntyneet ovat luokkansa vanhimpia ja pääsevät aloittamaan koulun vasta seuraavana vuonna kuin muutamaa viikkoa aiemmin joulukuussa syntyneet.
Et voi yleistää tuolla tavalla. Itse aloitin koulun vuotta liian aikaisin, ja olen aina pärjännyt. Lapsen älykkyydestä ja yleisestä kehitystasosta se on kiinni, ei iästä.
Olisin halunnut, että joulukuussa syntynyt lapsi olisi mennyt vuoden myöhemmin kouluun. Leikki aina ns. vuoden nuorempien kanssa. Ja muutenkin lapsellisempi ja paljon sairastelua. Henkilö, joka päätti kouluunottamisesta oli jyrkästi sitä mieltä, että lapsi on koulukypsä. Sanoi hänellä olevan intuitio asiasta.
Lapsi on kyllä fiksu, mutta se nyt ei määritä sopeutumista.
Koko ala-asteen lapsi on ollut ahdistunut asiasta. On pienempi kuin muut henkisesti ja fyysisesti. Vaikuttaa itsetuntoon myös.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä joskus oli niin, että vanhemmat saivat päättää joulukuussa syntyneiden kohdalla, aloittaako koulun nyt vai vasta vuoden päästä. Oli siis lähinnä ilmoitusluontoinen asia vanhempien taholta. Olisiko ollut Espoo tämä kaupunki? Muistan, koska kaverini lapsi oli syntynyt marraskuussa ja jo esikoulussa oli aikamoisia haasteita. Ystäväni silloin harmitteli sitä, että jos olisi syntynyt viikkoa myöhemmin, niin koulun aloittamisen siirtäminen olisi ollut tosi helppoa, lähinnä ilmoituksesta kiinni.
Ja mitäs sitten kun lapsi menee vuotta myöhemmin kouluun eikä silti pärjää sen paremmin?
Huvittaa vanhemmat jotka pelkää sitä että lapsi on luokkansa nuorin? Eikös se ole nolompaa, että lapsi on luokkansa vanhin mutta silti koulu ei suju?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä joskus oli niin, että vanhemmat saivat päättää joulukuussa syntyneiden kohdalla, aloittaako koulun nyt vai vasta vuoden päästä. Oli siis lähinnä ilmoitusluontoinen asia vanhempien taholta. Olisiko ollut Espoo tämä kaupunki? Muistan, koska kaverini lapsi oli syntynyt marraskuussa ja jo esikoulussa oli aikamoisia haasteita. Ystäväni silloin harmitteli sitä, että jos olisi syntynyt viikkoa myöhemmin, niin koulun aloittamisen siirtäminen olisi ollut tosi helppoa, lähinnä ilmoituksesta kiinni.
Ja mitäs sitten kun lapsi menee vuotta myöhemmin kouluun eikä silti pärjää sen paremmin?
Ainakin on vuosi lisää ikää. Se on paljon fyysisessä ja henkisessä kehityksessä.

Aikaa mihin? Eipä se eskarin tuplaaminen tai ekaluokan kertaaminen mitään ihmeitä tee.
Meillä joulukuun 29 päivänä syntynyt poika. 3v meni päiväkotiin. Meni normisti eskariin, ekalle, tokalle, kolmannelle, neljännelle. Koko matka eskarista lähtien ihan hirveetä taistelua. Ei ollut yhtään samalla tasolla kun muut. Muut oli isokokoisempia, kehittyneitä ja mun poika vaan tahtoi leikkiä ja säheltää, kiusaamista oli puolin ja toisin.
Muutettiin uuteen kaupunkiin ja kysyin opelta onko mahdollista että poika kävisi nelosen uudestaan. Opettaja oli sitä mieltä, että voidi tehdä hyvää.
Ja niinhän se tekikin. Koulussa alkoi mennä paremmin, sai kavereita eikä ongelmia enää ollut. Nyt lukion tokalla ja hyvin menee.
On se melkein järjetöntä, että toiset voi olla vuodenkin kasvussa edellä ja se on tuossa iässä isossa roolissa.
Vanhemmilla on myös vastuu opettaa lapselle perusasioita pienestä pitäen. Etenkin näille loppuvuodesta syntyneille siitä on iso etu koulun alkaessa.
Itse osasin lukea, kirjoittaa ja laskea peruslaskutoimitukset 5-vuotiaana. Olen marraskuun lopulla syntynyt. Eka luokka koulussa oli turhauttava, koska osasin jo lähes kaiken, mitä siellä opetettiin. Ehkä olen hieman adhd, ja oli hirveää vain istua paikallaan ja odottaa välitunteja.
Aika paljon näkee ja kuulee, kuinka monilta lapsilta puuttuu perustaidot ja käytöstavat vielä alaluokilla.
Riippuu opettajasta. Useimmilla ei ole aikaa kohdella oppilaita yksilöinä. Tärkeä on kotona tukea lasta. Meillä oli loppuvuodesta syntynyt poika, joka kaikenlisäksi villi ym. Tuin häntä jo ennen kouluikää paljon. Oli hyvät taidot mennessään kouluun. Erityisesti alakoulun vielä tuin paljon ja todella pärjäsi koulussa.