Tyttäreni ei halua lapsia. Isovanhemmuus jää siis minulta kokematta.

Ihan ok surra jonkin sellaisen puuttumista, joka kuuluisi ihmisen normaaliin elämänkaareen ilman tätä elämänpelon aiheuttamaa lapsettomuushullutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vahinkoja sattuu. Älä luovu toivosta. Ei se nuoriso oikeasti tiedä missä se ehkäisy on, kun kännissä soheltavat.

Se että sinä olet soheltanut tai sohellat kännissä päättömästi ymmärtämättä ehkäisyn päälle ei tarkoita että kaikki muutkin olisivat samanlaisia. 

Olen minä jotenkin pettynyt kun ainoa lapseni on 40 vuotias vanhapoika. Oisin kyllä halunnut, että saisi itselleen perheen, luulen että kärsii itsekkin tuosta tilsnteestaan. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on aina vituttanut nämä äidit, jotka tekee itse yhden lapsen, ja sitten painostaa sitä ainokaistaan hankkimaan vastentahtoisesti lapsia, jotta mummi saisi hoidokkeja

Olisit itse tehnyt vaikka neljä mukulaa, niin a) todennäköisemmin joku heistä olisi vapaaehtoisesti hankkinut lapsen b) ehkä olisit saanut tarpeeksesi hoivata lapsia, eikä tarvitse lapsenlapsia enää niin kiihkolla odottaa

 

Luitko aloitukseni? Minä en todellakaan painosta tytärtäni tekemään minulle lapsenlapsia! Valinta on täysin hänen ja miehensä! Surullinen minulla on oikeus olla, varsinkin kun puran asiaa vaan anonyyminä täällä palstalla!

Ap

Menikö tunteisiin :-DDDDDDDDDD 

Mun äiti kaipaili myös kovasti mummoksi ja lopuksi pääsikin. Ei onneksi koskaan painostanut, vaan ihan kuten sinäkin, oli jo hyväksynyt asian, vaikka olikin surullinen. Sitä ennen teki paljon vapaaehtoistyötä lasten parissa esim. Kävi kirjastossa lukemassa lasten kanssa ja toimi vapaaehtoismummona yhdelle perheelle.

Näistä voi myös saada hyvää sisältöä elämään.

Semmosta se on. Onneksi elämme maassa jossa naisella on mahdollisuus päättää omista valinnoistaan ja kehostaan. Lapsesi ei pyytänyt syntyä vaan syntyi sinun itsekkäästä halustasi, vanhempana tehtäväsi on toivoa ja varmistaa että hän saa elää mahdollisimman onnellisena. Tunteitaan ei aina voi valita, mutta tunnistat toivottavasti itsekin että myös "surutyösi" on tässä tapauksessa äärettömän itsekästä ja suorastaan härskiä. Ota vastuu valinnoistasi kuten lapsesikin ottaa, ja ole iloinen että hän saa elää omannäköistään elämää.

Isääni otti päähän kun minä ja veljeni ei tehty lapsia. Ja hän ilmoitti sen suoraan. Tuntui tympeältä. Oli niin katkera, ja tietenkin tunsin hiukan syyllisyyttä siitä etten tehnyt lapsia. Syyllistämistä sain kuulla melkein joka kerta kun kyläilin vanhemmilla. Äiti onneksi ymmärsi. Nyt isä on kuollut, eikä tarvitse enää kuunnella jappasua lapsen lapsista. Elän omaa elämääni tyytyväisenä. Isä olisi voinut tehdä vaikka viisi lasta niin ehkä olisi osunut kohdalleen. Voi voi, meitä on vaan kaksi. 

Vähän aiheen vierestä, mutta kuitenkin. Menin itse naimisiin 18-vuotiaana ulkomaalaisen miehen kanssa. Hänen kulttuurissaan on tyypillistä, että lapsia tehdään heti kun on naimisiin menty (usein 20-30-vuotiaana), ja sainkin kuulla anopilta painostusta heti avioliiton alusta alkaen, että lapsia pitäisi saada ja pian, ja että kyllä hän sitten aina auttaa ja hoitaa. No, en tietenkään antanut painostuksen vaikuttaa päätöksiini, vaan suoritin ensin yliopisto-opinnot loppuun, ja odotimme, että mieheni löytää hyvä työpaikan. Niin hän löysikin, ja muutimme miehen töiden perässä ulkomaille, ja sain ensimmäisen lapseni "vasta" 24-vuotiaana. Siihen mennessä anoppi ehti jo olla varma, ja juoruta koko miehen suvulle, että kärsimme lapsettomuudesta "huonojen elintapojeni" takia. Huonoja elintapoja olivat tietenkin, että en pukeudu tarpeeksi lämpimästi kylmällä, enkä syö tarpeeksi keittoja ja muuta mieheni kulttuurille tyypillistä ruokaa, syön joskus harvoin McDonald'sissa, ja muuta vastaavaa soopaa. No, kun lapsi syntyi, ja syntyi pian toinenkin, ja pyytäessämme hoitoapua kerran vuodessa heidän visiittinsä aikana, sanoi anoppi, että on vanhempien tehtävä hoitaa lapsensa, ja että omansa hän on jo hoitanut. Ja tämä kyseinen anoppi muuten itse lähetti lapsensa aina joka kesä kolmeksi kuukaudeksi lapsensa omaan anoppilaansa hoitoon lasten koko lapsuuden ajan. :'D

Jos haluat säilyttää välit tyttäreesi, on sinun vain hyväksyttävä hänen päätöksensä. Ja muutakin sisältöä on kuin isovanhemmuus. 

Mä en ainakaan osaa kaivata jotain mitä mulla ei ole ollut. Ei ole pikkusiskoa, en osaa kaivata. Isovanhemmat kuoli ennenkuin synnyin, en osaa kaivata. Lapsenlapsia ei vielä ole,en osaa kaivata. Ehkä jotain mitä on ollu ja sen menettää,sitä osaa kaivata. 

Ainakin voit olla ylpeä, sulla on selvästi fikau likka. Ei kukaan täyspäinen ala enään lisääntyä. 

Miksipä ainoan lapsen pitäisi lisääntyä. Ainoan lapsen vanhemmat, ainakin äiti on itse aikoinaan päättänyt tehdä vain yhden lapsen, joten isovanhemmuuden puutetta on turha marista. Ainoan lapsen oma lapsuus on usein hiljainen lapsuus, eikä läheisiä oman ikäluokan ihmisiä mistään koskaan tule.

Vai kuvitellaanko, että koulu-, opiskelu- tai työkavereista tulisi niin läheisiä, joihin pidettäisi yhteyksiä muutenkin - ei muuten tule. Ei välttämättä sisaruksetkaan ole läheisiä, mutta jos lapsiluku on jäänyt yhteen lapseen, aina todennäköisempää on, että suku tulee niin sanotusti sammumaan.