IS: "Lapset tekevät naisten välille sellaisen railon, jota on vaikea korjata äidit ja lapsettomat avautuvat sanoja säästämättä

Sain lapsen, joka osoittautui nepsylapseksi. Kaikki aikani menee lapsen asioiden hoitamiseen, terapioissa ja lääkäreissä ja tutkimuksissa (toimintaterapiat ym) kuskaamiseen, päiväkodin ja koulun palavereissa olemiseen, yhteyden pitoon eri hoitavien tahojen ja ensin päiväkodin ja nyt koulun kanssa. Lapsen ollessa kotona kaikki aikani menee hänen nepsyoireiluun vuoksi raskaan arjen hoitamiseen. Lapsen isä jättäytyi pois, koska ei kestänyt arkea, joka ei ollutkaan vain hattaroita ja iloisia sateenkaaria. Tukiverkostoa ei ole. Eli joudun kaiken hoitamaan yksin. Jos joskus saan tästä muutaman tunnin tauon, en jaksa puhua ystävien kanssa, koska en kestä kuulla tässä tilanteessa muiden ongelmia ja huolia enkä toisaalta jaksa puhua omistani vaan haluan vain tyhjentää pääni. Eli menen joko yksin metsään ulkoilemaan saadakseni olla hiljaisuudessa tai sitten vain makaan hiljaa kotona sängyssä lepäämässä ja luen jotain hyvää kirjaa. Anteeksi vanhat ystävät, en hylännyt teitä koska olisin halunnut niin tehdä. En vain pysty repeämään tästä mihinkään lapsen ja kodin ulkopuoliseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä ystävyyttä pitää jatkaa, jos ystävä ei hyväksy perhettäsi? 

Jos ystävällä on koiranpentu, jota ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin, niin hyvä ystävä huomioi tilanteen ja lähtee vaikka lenkille, tai jonnekin mihin koiranpennun voi ottaa mukaan. 

Sama se pikkuvauvan kanssa on. Jos äiti on äitiysvapaalla ja isä töissä, niin ymmärrettävää on, että ei sillä vauvalla silloin ole muuta hoitajaa päivällä kuin äiti. Jos kaveri ei ymmärrä, että vauva tulee paketin mukana, niin vaihdan kaveria.

Harvoin ystävillä on aikaa keskellä päivää, työssä hekin ovat eikä vain lapsen isä. Tapaamisten pitäisi olla iltaisin ja viikonloppuisin, joten miksi isä ei voi silloin olla edes paria tuntia lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ainoa vika on se, että ihmiset eivät ymmärrä kaverisuhteiden olevan väliaikaisia, ja kun elämä menee eri vaiheisiin, kaverisuhteet luonnollisesti katkeavat. Niitä voi ehkä joskus halutessaan vuosikymmenten jälkeen lämmitellä, jos sattuu haluamaan, mikään pakko tähän ei ole. 

Eli jos mielenkiinnonaiheet eivät enää perheellistymisen jälkeen kohtaa, on aika siirtyä eteenpäin uusiin kavereihin. Se siitä, nou hätä, et ole kaverin kanssa naimisissa.

Niin lisääntyvillehän on kaiken maailman mammakerhoja. Sinne vaan, muien sairaalloisten sukuelinvimmaisten kanssa bondailemaan. Joskus tätäkin touhua nähneenä totean, että ei ole oma juttuni tuo sukuelinten hinkutus tässäkään mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen, joka osoittautui nepsylapseksi. Kaikki aikani menee lapsen asioiden hoitamiseen, terapioissa ja lääkäreissä ja tutkimuksissa (toimintaterapiat ym) kuskaamiseen, päiväkodin ja koulun palavereissa olemiseen, yhteyden pitoon eri hoitavien tahojen ja ensin päiväkodin ja nyt koulun kanssa. Lapsen ollessa kotona kaikki aikani menee hänen nepsyoireiluun vuoksi raskaan arjen hoitamiseen. Lapsen isä jättäytyi pois, koska ei kestänyt arkea, joka ei ollutkaan vain hattaroita ja iloisia sateenkaaria. Tukiverkostoa ei ole. Eli joudun kaiken hoitamaan yksin. Jos joskus saan tästä muutaman tunnin tauon, en jaksa puhua ystävien kanssa, koska en kestä kuulla tässä tilanteessa muiden ongelmia ja huolia enkä toisaalta jaksa puhua omistani vaan haluan vain tyhjentää pääni. Eli menen joko yksin metsään ulkoilemaan saadakseni olla hiljaisuudessa tai sitten vain makaan hiljaa kotona sängyssä lepäämässä ja luen jotain hyvää kirjaa. Anteeksi vanhat ystävät, e

Taas yksi pharman uhri lapsi ja nainen. Molempien elämä pilalla valhepuppudiagnoosien vuoksi. Nuokin viranomaiset tekevät tonneja ja tonneja rahaa teidän elämäänne hankaloittamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton ei aina käsitä, miksi pitää mennä sen lapsen aikataulun mukaan. Ei se oli ilkeyttä, vaan vauvoilla ja pienillä lapsilla on rutiininsa ja rytminsä. Eikä äiti voi jättää vauvaa/lasta kotiin yksin, jos lapseton ystävä haluaisi lähteä kahville/lasilliselle, kun lapsi on jo yöunilla.

Itse pyrin tähtäämään siihen, että tapaamisaika oli sellainen, ettei juuri kyseisellä kellonlyömällä tarvinnut syöttää/nukuttaa lasta. 

Juu, on lapsettomana vaikea käsittää miksi sen lapsen hoitovastuu on vain sillä äidillä, eikä isä voi tehdä osaansa sen aikaa että äiti pääsee välillä ulos. Kai nää on näitä juttuja mitkä vain vanhemmat tajuu...

Muistathan syyllistää siitä asiasta suoraan sitä äitiä, ilman että sanot koskaan isälle mitään :)

Kylläpä sai ainakin yhden mamman takajaloilleen tämä kommentti, tais kolahtaa 🤣🤣

Mulla on yksi lapsi tai aikuinen tuo jo on. Isänsä yritti alkuun samaa eli luistella vastuustaan toisena vanhempana. Täysimetyksellä jotenkin siedin mutta vaipanvaihdot jne. pidin huolen että isukki sai oman osuutensa hoidettua. Yökkäillen mutta teki kun ei ollut vaihtoehtoa. Kun lapsi alkoi jo syödä muutakin jatkoin harrastuksia, kavereitten kanssa kahvittelua ja tais tulla käytyä baarissakin. Sitä ennenkin kävin kodin ulkopuolella (hui) ilman miestä, ilman vauvaa. Sanoin miehelle suoraan ja niin monta kertaa että meni myös jakeluun, jos hän haluaa elää sinkkuelämää ja joku toinen hoitaa lapsen ja kodin missä hän käy vain kääntymässä niin se kyllä järjestyy. Ihan virallisesti ja hyvin nopeasti. Sama jos koen olevani yksinhuoltaja mitä tulee yhdessä hankittuun lapseen saa äijä pakata kamansa välittömästi. Ei ukkokulta enää juossut kavereitten kanssa baarissa tai missälie entiseen malliin lapsen tultua. Asiat keskusteltiin ja oltiin samaa mieltä että tämä on meidän elämää, perheenä. Ollaan läsnä lapselle ja toisillemme. Toki mieskin jatkoi omia harrastuksiaan kuten minäkin mutta enää ne ei vieneet kaikkia iltoja tai viikonloppuja. Yhdessä yli 20v.

Tuo on niin ihmistyypistä kiinni. Mulla on välit säilyneet erinomaisina sellaisiin äitikavereihin, jotka on pitäneet kiinni siitä, että on sitä omaakin elämää, omia harrastuksia ja pääsee omille menoille ilman lastakin. Ovat myös olleet tiukkoja siitä, että se toinen puolisko hoitaa osuutensa. Yhteydenpito väheni vauva-aikana, mutta tuo nyt on ihan ymmärrettävää. Varsinkin jos on huonosti nukkuva vauveli tms. Ystävyys ei kuitenkaan kadonnut minnekään ja yhteydenpito ei muuttunut yksipuoliseksi.

Sitten on sellaisia tapauksia, jotka katoavat täysin sinne lapsikuplaan. Oma persoona kutistuu täysin sen lapsen ympärille. Yksi tuttavapiirin äiti on sitä tyyppiä, että kukaan muu ei hänen mielestä osaa hoitaa niitä lapsia tai edes nostaa niitä syliin hänen mielestä oikealla tavalla. Kertoo myös asian kovaan ääneen eli sosiaalisia taitoja ei hirveästi myöskään ole. Joskus oltiin kahvilla, niin ei hänen kanssa voinut keskustella mistään. Hänen lapsi istui tyytyväisenä toisen kaverin sylissä ja me yritettiin keskustella jostain, niin tämä ex-kaveri ei edes kuunnellut. Hän tuijotti rävähtämättä sitä kaverin sylissä istuvaa lasta. Ei sekuntiksi saanut irti silmiään muksusta, ihan kun sen olisi voinut maa niellä hetkenä minä hyvänsä. Jostain kumman syystä hänellä ei ystäviä enää perheen ulkopuolella ole.