IS: "Lapset tekevät naisten välille sellaisen railon, jota on vaikea korjata äidit ja lapsettomat avautuvat sanoja säästämättä

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton ja jo yli 50, koskaan ei ole tullut mitään skismaa ja ongelmia ystävien/tuttujen kanssa joilla lapsia. En aina tai yleensä koskaan ymmärrä näitä kuiluja ja välirikkoja lasten takia ja puhetta riittää vaikka mistä, maailman asioita myöten. Ehkä minulla sitten on ollut onni tavata vain fiksuja ihmisiä.

Ei minullekaan. Olin jopa kiinnostunut lapsiperhejutuista, koska ne olivat minulle uusia ja vieraita asioita.

Mutta jostain syystä perheelliset ystävät itse lakkasivat lopulta ottamasta yhteyttä. En tiedä sitten näkevätkö jotkut lapsettomat kaverinsa jotenkin noloina tai kehityksestä jäljessä ta jotain.

Miksi sitä ystävyyttä pitää jatkaa, jos ystävä ei hyväksy perhettäsi? 

Jos ystävällä on koiranpentu, jota ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin, niin hyvä ystävä huomioi tilanteen ja lähtee vaikka lenkille, tai jonnekin mihin koiranpennun voi ottaa mukaan. 

Sama se pikkuvauvan kanssa on. Jos äiti on äitiysvapaalla ja isä töissä, niin ymmärrettävää on, että ei sillä vauvalla silloin ole muuta hoitajaa päivällä kuin äiti. Jos kaveri ei ymmärrä, että vauva tulee paketin mukana, niin vaihdan kaveria.

Normaalissa elämässä ei kohdella ihmisiä kuin kertakäyttöisinä esineinä. 

Kaikki vauvat eivät suostu juomaan pullosta. Ja jos lypsämiseen lähtee niin sitten sitä pitää tehdä tasaisin väliajoin, aivan kuten imetystäkin että maito ei vähene. Se sinun äitikaverisi tulee sinua sitten tapaamaan rintapumpun kanssa, mutta tuskinpa se sinua haittaa. 

Oma mieheni kävi työssä, ja auttoi kyllä paljon kotona ollessaa. Valitettavasti itse menin silloin mielummin nukkumaan tai kävelylle tai kauppaan yksin kuin kuuntelemaan ex-ystävien syyllistävää haukkumista siitä, miten huono ihminen olin kun vauva meni ystävien edelle.

Nykyään lapsia muutama, ja ovat jo suurempia, myös ystäväpiiri on vaihtunut. 

Vierailija kirjoitti:

Myös  kilpailuhenkisyys lasten taidoista, kehityksestä ja omasta kasvatustyylistä voi tehdä railon naisten välille. On nähty ja usein. 

Joo ja toisaalta pitää varoa puhumasta omien lasten taidoista tai omasta kasvatustyylistä, ettei joku vaan syyllisty tai luule sitä joksikin vertailuksi, brassailuksi tms. 

Parempi jos ei puhu lapsista kauheasti mitään kuin aivan lähimpien kanssa, muuten on aina vaara ilmassa. Voi tulla väärinkäsityksiä, kun osa äideistä on niin sensitiivisiä aiheelle, varsinkin tai lähinnä ehkä pienten lasten äidit. 

Negatiivisten kokemusten jakaminen on sen sijaan ok, kunhan eivät ole liian negatiivisia ettei sinua pidetä huonona kasvattajana.. sellainen kevyt arkinen valitus ehkä turvallisin aihe, mutta jos ei keksi valitettavaa tai ole sen tyyppinen, niin paras olla hiljaa. 

Vierailija kirjoitti:

Myös  kilpailuhenkisyys lasten taidoista, kehityksestä ja omasta kasvatustyylistä voi tehdä railon naisten välille. On nähty ja usein. 

Kellä on parhaat lastenrattaat, kellä on kalleimmat vaatteet, kenen perhe menee parhaimmalle lomalle (josta tietysti upeita somekuvia), kenen tytär pääsee lääkikseen ja poika oikikseen jne.

Kulissit. 🙄

Juttelin juuri tästä artikkelista kaverini kanssa, jolla ei ole lapsia. Itse olen saanut lapseni nuorena ja on jo teini. Kumpikaan meistä ei osannut samaistua tuohon. Ei meillä ole ollut mitään noista ongelmista koskaan. Veikkaan, että on pitkälti asennekysymys puolin ja toisin. Vaatii joustoa ja ymmärrystä molemmilta osapuolilta. Jos toisen lapsi tai lapsettomuus on ongelma, niin ollaanko silloin oikeasti edes ystäviä? 

Osasta ihmisistä tulee lapsia saatuaan ihan hemmetin raskaita ja jos käy huono tuuri niin huomaa menneensä sellaisen kanssa naimisiin. Vielä hirveämpää on, jos lapsen erinomaisuus ei riitä vaan lapsen pitää olla erikoinen, mieluiten diagnoosin kera.

Luojan kiitos suurin osa ihmisistä on vielä normaaleja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton ja jo yli 50, koskaan ei ole tullut mitään skismaa ja ongelmia ystävien/tuttujen kanssa joilla lapsia. En aina tai yleensä koskaan ymmärrä näitä kuiluja ja välirikkoja lasten takia ja puhetta riittää vaikka mistä, maailman asioita myöten. Ehkä minulla sitten on ollut onni tavata vain fiksuja ihmisiä.

Ei minullekaan. Olin jopa kiinnostunut lapsiperhejutuista, koska ne olivat minulle uusia ja vieraita asioita.

Mutta jostain syystä perheelliset ystävät itse lakkasivat lopulta ottamasta yhteyttä. En tiedä sitten näkevätkö jotkut lapsettomat kaverinsa jotenkin noloina tai kehityksestä jäljessä ta jotain.

Samanlaisia kokemuksia itselläni parin (valitettavasti entisen) aika läheisen ystävän osalta, joista tuli äitejä. 

Olin kiinnostunut lapsijutuista, minua ei haitannut tippaakaan että keskustelut olivat pääsääntöisesti lapsiin liittyvää. Mutta tilanne vaan eteni siihen, että yhteydenpito heidän kanssaan muuttui pikkuhiljaa täysin yksipuoliseksi, eli minä olin aina se joka otti yhteyttä. Ystävyydet heidän kanssaan sitten vaan kuihtuivat kokoon. 

Vierailija kirjoitti:

Normaalissa elämässä ei kohdella ihmisiä kuin kertakäyttöisinä esineinä. 

Normaalissa elämässä lapset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ihmiset. Eli lapsista puhuminen ja heidän mukana oleminen on ihan tavallista. 

Suomessa näin ei ole. Jos olet äiti, niin ensimmäisenä sinulle kerrotaan, että et saa mainita lapsistasi mitään. Lapset eivät saa näkyä, eikä kuulua missään. 

Lapseton kieltää puhumasta lapsista kun tavataan. Itse on suunapäänä deittailusta ja miehistä. Entä jos minä pamauttaisin että ei puhuta deittailusta koska ei ole minulle ajankohtaista. Ei jäisi kuin ilmasto ja politiikka puheenaiheeksi?

Vierailija kirjoitti:

Juttelin juuri tästä artikkelista kaverini kanssa, jolla ei ole lapsia. Itse olen saanut lapseni nuorena ja on jo teini. Kumpikaan meistä ei osannut samaistua tuohon. Ei meillä ole ollut mitään noista ongelmista koskaan. Veikkaan, että on pitkälti asennekysymys puolin ja toisin. Vaatii joustoa ja ymmärrystä molemmilta osapuolilta. Jos toisen lapsi tai lapsettomuus on ongelma, niin ollaanko silloin oikeasti edes ystäviä? 

Minäkin olen saanut lapseni nuorena, eikä vaikuttanut ystävyyssuhteisiin. Osa on saanut myöhemmin lapsia, osa ei.

Mun käsitys on se, että nämä ongelmat koskee enemmän niitä jotka perustavat perheen siinä vaiheessa kuin se yhteiskunnassa yleensä tapahtuu, eli sukupolvikokemuksena kolmenkympin jälkeen. Heillä on ihan hirveästi oman ikäluokan naisia samassa elämäntilanteessa, ja perhekuplaan voidaan hurahtaa hyvinkin intensiivisesti.  Miehestä ja lapsista puhutaan paljon ihan vaikka tyttöjen illassakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelin juuri tästä artikkelista kaverini kanssa, jolla ei ole lapsia. Itse olen saanut lapseni nuorena ja on jo teini. Kumpikaan meistä ei osannut samaistua tuohon. Ei meillä ole ollut mitään noista ongelmista koskaan. Veikkaan, että on pitkälti asennekysymys puolin ja toisin. Vaatii joustoa ja ymmärrystä molemmilta osapuolilta. Jos toisen lapsi tai lapsettomuus on ongelma, niin ollaanko silloin oikeasti edes ystäviä? 

Minäkin olen saanut lapseni nuorena, eikä vaikuttanut ystävyyssuhteisiin. Osa on saanut myöhemmin lapsia, osa ei.

Mun käsitys on se, että nämä ongelmat koskee enemmän niitä jotka perustavat perheen siinä vaiheessa kuin se yhteiskunnassa yleensä tapahtuu, eli sukupolvikokemuksena kolmenkympin jälkeen. Heillä on ihan hirveästi oman ikäluokan naisia samassa elämäntilanteessa, ja perhekuplaan voidaan hurahtaa hyvinkin intensiivisesti.  Miehestä

"nämä ongelmat koskee enemmän niitä jotka perustavat perheen siinä vaiheessa kuin se yhteiskunnassa yleensä tapahtuu, eli sukupolvikokemuksena kolmenkympin jälkeen"

Täsmälleen sama havainto itselläni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalissa elämässä ei kohdella ihmisiä kuin kertakäyttöisinä esineinä. 

Normaalissa elämässä lapset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ihmiset. Eli lapsista puhuminen ja heidän mukana oleminen on ihan tavallista. 

Suomessa näin ei ole. Jos olet äiti, niin ensimmäisenä sinulle kerrotaan, että et saa mainita lapsistasi mitään. Lapset eivät saa näkyä, eikä kuulua missään. 

 

Saa näkyä. Mutta ei niistä tarvitse jankuttaa 24/7. Ystävät haluaa ehkä kuulla mitä äidille/isälle kuuluu?

Lapset saa myös kuulua. Mutta se ei tarkoita että annetaan lasten riehua ilman kontrollia ruokakaupassa tai tuodaan itkuraivoava lapsi elokuvateatteriin tai hienoon ravintolaan, missä muut yrittävät nauttia olostaan.

Olen vela ja joidenkin äiti ihmisten kanssa kaveruus on kestänyt myös lasten saannin. Yhteistä näille ihmisille on se, että heitä kiinnostavat muutkin aiheet ja asiat kuin vain ja ainoastaan se lapsi. He myös tekevät asioita ilman sitä lasta kun se on mahdollista.

Sitten taas yksi kaveri oli kotiäitinä yli 10v ajan. Menetin ystäväni sinä päivänä kun toinen lapsi syntyi ja vaikka nuorin lapsista on nyt jo koulussa niin edelleenkään ei ole mitään muita aiheita kuin lapset, äitiys ja lasten ongelmat. Kyllä näitä pikku vauva aikana muutaman vuoden kuuntelee mutta ei koko loppuelämää jos mitään muita aiheita ei löydy ja kun ne lapsetkin kykenee jo itsenäisesti käymään koulussa ja leikkipuistoissa ilman vanhempia.

Minulla oli kaveri, joka kutsui itse itsensä meille kylään äitiyslomani aikana. Koko ajan paasasi töistään ja miten raskasta hänellä on töissä. Oli ihan hemmetin raskasta kuunneltavaa. Siinä sitten kuuntelin ja nyökyttelin. Se ystävyyssuhde kyllä hiipui. Että jos äitiyslomalla puheenaiheet kutistuvat, niin kyllä ne voivat työssäkäyvilläkin kutistua, kun koko elämä on vain suorittamista työnantajalle.

itse en jaksa esim. sukulaisia, jotka paasaavat jatkuvasti töistään. Kun olen vapaa-ajalla en halua puhua töistäni enkä kuunnella kenenkään töistä. Siinä vasta hiton tylsä puheenaihe! 

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kaveri, joka kutsui itse itsensä meille kylään äitiyslomani aikana. Koko ajan paasasi töistään ja miten raskasta hänellä on töissä. Oli ihan hemmetin raskasta kuunneltavaa. Siinä sitten kuuntelin ja nyökyttelin. Se ystävyyssuhde kyllä hiipui. Että jos äitiyslomalla puheenaiheet kutistuvat, niin kyllä ne voivat työssäkäyvilläkin kutistua, kun koko elämä on vain suorittamista työnantajalle.

itse en jaksa esim. sukulaisia, jotka paasaavat jatkuvasti töistään. Kun olen vapaa-ajalla en halua puhua töistäni enkä kuunnella kenenkään töistä. Siinä vasta hiton tylsä puheenaihe! 

Toi on totta, että myös jatkuvasti töistään paasaavat ihmiset ovat yksitoikkoista, mielenkiinnotonta seuraa. Ylipäätään ihmiset, jotka ovat liikaa arjessa kiinni, eli jauhavat aina vaan kulloisestakin elämäntilanteestaan - oli se sitten lapset, koirat tai työ. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kaveri, joka kutsui itse itsensä meille kylään äitiyslomani aikana. Koko ajan paasasi töistään ja miten raskasta hänellä on töissä. Oli ihan hemmetin raskasta kuunneltavaa. Siinä sitten kuuntelin ja nyökyttelin. Se ystävyyssuhde kyllä hiipui. Että jos äitiyslomalla puheenaiheet kutistuvat, niin kyllä ne voivat työssäkäyvilläkin kutistua, kun koko elämä on vain suorittamista työnantajalle.

itse en jaksa esim. sukulaisia, jotka paasaavat jatkuvasti töistään. Kun olen vapaa-ajalla en halua puhua töistäni enkä kuunnella kenenkään töistä. Siinä vasta hiton tylsä puheenaihe! 

Toi on totta, että myös jatkuvasti töistään paasaavat ihmiset ovat yksitoikkoista, mielenkiinnotonta seuraa. Ylipäätään ihmiset, jotka ovat liikaa arjessa kiinni, eli jauhavat aina vaan kulloisestakin elämäntilanteestaan - oli se sitten lapset, koirat tai työ.&n

Tai deittaillu ja loputon tinder partnereiden listaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalissa elämässä ei kohdella ihmisiä kuin kertakäyttöisinä esineinä. 

Normaalissa elämässä lapset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ihmiset. Eli lapsista puhuminen ja heidän mukana oleminen on ihan tavallista. 

Suomessa näin ei ole. Jos olet äiti, niin ensimmäisenä sinulle kerrotaan, että et saa mainita lapsistasi mitään. Lapset eivät saa näkyä, eikä kuulua missään. 

 

Saa näkyä. Mutta ei niistä tarvitse jankuttaa 24/7. Ystävät haluaa ehkä kuulla mitä äidille/isälle kuuluu?

Lapset saa myös kuulua. Mutta se ei tarkoita että annetaan lasten riehua ilman kontrollia ruokakaupassa tai tuodaan itkuraivoava lapsi elokuvateatteriin tai hienoon ravintolaan, missä muut yrittävät nauttia olostaan.

Lapset ovat yhtä neutraali puheenaihe kuin joku puhuisi koirastaan, kissastaan, aviopuolisostaan, töistään tai harrastuksistaan. Kukaan ei puhu mistään asiasta 24/7.

Työttömän mielestä töistä puhuminen on pään aukomista, lapseton ei kestä lapsista puhumista, ja vanhapiika ei pidä miehistä puhumisesta. Mutta sitähän ei kukaan voi tunnustaa.