Lue keskustelun säännöt.
Mummi sanoi 3-vuotiaalle: Sit mä en oo sun kaveri!
26.09.2025 |
Anoppi oli hoitamassa lastani kun mun piti hoitaa pari puhelua ja asioitani koneella.
Kuulin kun sanoi lapselleni: " No sit mä en oo enää sun kaveri."
Olinkin jonkin aikaa ihmetellyt, miksi lapsi sanoo vähän väliä noin. Oletin, että oli oppinut sen päiväkodista, mutta näköjään melkein 70v mummi on enemmän 3-vuotiaan tasolla kuin tiesinkään. Suututti ja sanoin asiasta. Ei kommentoinut mitään omiin sanomisiin vaan sanoi, että lapsi oli sanonut niin ja heittänyt häntä päin leluilla.
Sanoin, että sun pitäis olla aikuinen, ottaa syliin ja sanoa ettei saa heittää. Että ei voi laskeutua kolmevuotiaan tasolle ja uhkailla koko ihmissuhteen lopettamisella.
Meni ihan hiljaiseksi naama mutrulle jonka tulkitsin märehtimiseksi, että taas häntä moititaan koska tunnen kyseisen marttyyrin. Lienee turha toivo, että ikinä kasvaisi tuosta.
Mua stressaa ja turhauttaa. Mitä tuohon enää voi sanoa? Tavallaan toivon, että mies tai isänsä sanois jotain koska mua anoppi selvästi ei kuuntele eikä usko mutta turha toivo.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Lapsen hoito ja kasvatus on lapsen omien vanhempien tehtävä - äidin ja isän. Lasten hoito ja kasvatus ei kuulu isovanhemmille mitenkään! Jos äiti ja isä eivät osaa, halua tai kykene hoitamaan ja kasvattamaan lastaan, niin heidän tulee hakea ammattiapua esimerkiksi lastenneuvolasta tai perheneuvolasta.
Anoppi lastenhoitajana on erittäin huono yhtälö.Anoppi ei hoida lasta niin kuin hänelle ohjeistetaan. Anoppi hoitaa lasta ihan niin kuin anoppia sattuu huvittamaan. Tämä tarkoittaa yleensä vanhempien ohjeista poikkeamista, lepsuilua ja sallimista. "Kun äitisi ja isäsi ei anna, niin isoäitipä antaa!" "Lässynlässynlää!!!"
Esimerkki: Äiti ja isä kieltävät isovanhempaa antamasta ruoka-aineallergiselle lapselle kiellettyä ruokaa. Ohje ja kielto eivät mene perille. Rajaton ja narsistinen isovanhempi tuputtaa kiellettyä ruokaa lapselle salaa, puolisalaa ja julkisesti. Tämä on suoranaista vi##uilua isovanhempien taholta! Ja allergiselle lap
Meniköhän sinulla puurot ja vellit sekaisin? Lueppa lapsellisen ap aloitus uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä huono sanavalinta mummilta, varsinkin jos se on sanottu semmoisella kolmevuotiaan märinätyylillä :D mutta tottakai lasta voi ja pitää opettaa siihen, että jos leluja heitellään päin niin leikki loppuu siltä erää kunnes on taas rauhoituttu. Parempi on kuitenkin sanoa vaikka että mummi ei leiki jos heitellään, jolloin opetus liittyy konkreettisesti lapsen tekoon (heittely) ja rangaistus juuri nyt meneillään olevaan kivaan juttuun (leikkiminen) jonkun epämääräisen kaveruuden sijaan.
Juuri näin, eli leikki seis aina kun käyttäytyy sopimattomasti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet näköjään äiti joka sallii huonon käytöksen, eikä lasta kasvateta.
Sitä niittää mitä kylvää.
On väärin sanoa noin pienelle, että en oo sun kaverei enää?!? Tämä ei tarkoita sitä, että sallittaisiin huono käytös, vaan sitä, että pitää osata tuomita tuo käytös ja moittia sitä, mutta ei pieni lapsi ymmärrä vielä näitä "ihmissuhdekiemuroita", kuten aikuiset! Pitää sanoa ihan selkeästi, että noin ei saa tehdä, muuten toista sattuu!
Miksi on väärin sanoa, että en ole enää sinun kaverisi, kun lapsi on väkivaltainen? Opetammeko me oikeasti nykyistä lapsisukupolvea siihen, että saat olla miten hirviömäinen tahansa, satuttaa miten paljon tahansa, mutta aina löytyy alistuja, joka sallii itsensä vahingoittamisen ja pysyy kaverina. Koska niin tulee toimia, ettei toiselle tule paha mieli.
Omille lapsille olen opettanut, että jos toinen lyö, niin sen toisen kanssa ei enää tarvitse leikkiä eikä seuraansa hakeutua, lyöjä on paha ihminen ja levittää pahuutta. Sama koskee tavaroidenheittelijää, purijaa ja sylkijää. Kaveruus ei ole sitä, että joutuu joa päivä uhriksi.
Mummi ei ole lapsen kaveri, mummi on lapsen mummi ja heittäytyä lapsen tasolle jotta lapsi ymmärtää ettei niin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä olen sanonut lapselle, että en ole sinun kaverisi, olen sinun mummisi. Siksi minä saan päättää, että nyt lähdetään leikkipuistosta kotiin syömään ja päiväunille.
Olen siis tuhonnut koko lapsenlapsen elämän ja tulevaisuuden asettumalla hänen yläpuolelleen! Mutta kun miniän antamassa ohjeessa sanottiin, että lounas syödään klo 11.45 ja sitten lepäämään, niin olisiko minun pitänyt tilata leikkipuistoon ruoka ja riippumatto, jotta lapsi saa tahtonsa läpi ja olisi voitu jäädä puistoon, mutta samalla noudattaa miniän ohjetta?
No mutta tuohan on ihan eri asia kertoa rauhallisesti lapselle, että isovanhemman tehtävä on kasvattaa ja opettaa (kaiken muun lisäksi) eikä olla kaveri. Ap:n tapaus kuulostaa klassiselta märinämummilta jolla ei ole noin hyviä kasvatuskeinoja käytössään vaan alentuu väittelemään kolmevuotiaan kanssa.
Mistä tiedät, että sanoiko rauhallisesti? Voi hyvinkin vastata lapsenlapsen märinään "sä et oo mun kaveri, siksi mun ei tarvii lähteä" aika lailla napakastini, että en olekaan kaveri, olen mummi. Ihan saman on tehnyt ap:n tarinan ilkeä noita-akka, joka ei kykene edes puhelun ajan olemaan lapselle hyvä, rakastava ja välittävä aikuinen, joka ottaa syliin ja hellii, vaikka lapsi olisi purrut korvan irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On minusta eri asia sanoa, en ole sitten sun kaveri jos lapsi vaikka ei syö tai muuten kiukuttelee, mutta aggressiivisuus on semmonen asia, että voi olla ihan hyväkin sanoa ja herätellä noin. Yli kolmevuotiaskin ymmärtää mikä on seuraus.
Ei teistä monestakaan ole kasvatusalalle.
Mummo ei ole lapsenlapsen kaveri.Eikä kukaan muukaan laita ehtoja käytöksen mukaan kaverisuhteelle.
Täytyy ohjata siitä tavaran heittelemisestä.
Aivan oikein ap.Voi ohjeistaa.Olen huomannut et moni aikuinen on täysin kuutamolla lasten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä lapset testaavat tuolla tavalla vain lähimpiä, ja mummon kanssa on voimassa jonkinlainen ihaileva vieraskoreus, jossa kumpikin antaa oikein riemulla periksi toiselle. Tällainen ihmissuhde onkin oikein ihana etenkin mummolle, joka on omat lapsensa jo kasvattanut, ja toki myös lapselle, joka saa olla hemmoteltavana. Vanhemmalla on hoitopäivän päätteeksi sitten käsissään ekstraäkäinen kakara, mutta elämä on.
En tunne teidän tilannettanne tarkemmin, mutta se, että lapsi ylipäätään uhmaa satunnaista hoitajaa, on vähän kinkkinen tilanne. Mummo tarvitsee tosiaankin tukea ja raamit tilanteeseen. Monet vanhat ihmiset ovat hoitaneet omien lastensa uhmat ihan toisenlaisessa maailmassa. Toisaalta sekään ei välttämättä ole paha asia, jos fyysistä kaltoinkohtelua ei ole. Lapsi oppii, että tällaisiakin aikuisia on.
Mielestäni ei ole kauhea asia sanoa lapselle, ettei ole tämän kaveri, koska lapsen aseet ihmissuhteissa ovat mitättömiä aikuisten valtaan verrattuna, ja tämän tietää jokainen lapsikin. Mutta jonkinlainen lapsen näkeminen ja hyväksyntä ovat tärkeitä ainakin jos mummo hoitaa lasta säännöllisesti.
Omat lapseni pelasivat pienenä aika useinkin en rakasta -kortin. Eli lapsi ilmoitti ettei rakasta minua, jos pakotan hänet lähtemään puistosta. Vastasin, että kaksi asiaa on varmoja. Toinen on, että rakastan häntä aina, ja toinen, että nyt lähdetään puistosta. Näin jälkikäteen mietittynä pitää olla melkein ylpeä itsestä ja etenkin lapsesta, joka osasi melkein suoraan pyytää rakkautta ja rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei lasta pidä palkita syliin ottamisella huonosta käytöksestä. Ensin sanotaan, että ei saa heittää, ja sitten kun lapsi katuu ja pyytää anteeksi, otetaan syliin.
3v ei osaa pyytää anteeksi, siis ei ymmärrä miksi, aivot ovat vielä kuin kastemadolla!
Mummo sanoo tiukasti, et heitä ja ottaa lelun pois. ÄITI ei syyllistä mummoa vaan sanoo 3v että ei jheitellä ja ottaa lelun pois, koska "viskoit sillä mummoa, niin Ei tehdä"!
Mimmoinen se lapsen isä on, heitteleekö suuttuessaan tavaroita.
Palauta mummolle, kun ei ole osannut kasvattaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä oikein lisäännyit itse, jos 3 vuotiaan mummo on jo 7kymppinen.
Ja mitä tohon mummon sanomiseen tulee, niin voi kauheeta sentään, kyllä nyt varmaan on lapsi rikki lopun ikänsä.
Kasva aikuiseksi milleniaali-idiootti.
Etkö osaa edes laskea, että voisit keksiä, miten tuo onnistuisi?
3-vuotiaalla ei ole kovin montaa keinoa hoitaa harmitustaan. Helposti voi lelu lentää, kun tunteet kuohahtaa.
Huonot hetket tulee ja menee. Ei kai tuossa ole ongelmaa, jos kohta ovat taas kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet näköjään äiti joka sallii huonon käytöksen, eikä lasta kasvateta.
Sitä niittää mitä kylvää.
On väärin sanoa noin pienelle, että en oo sun kaverei enää?!? Tämä ei tarkoita sitä, että sallittaisiin huono käytös, vaan sitä, että pitää osata tuomita tuo käytös ja moittia sitä, mutta ei pieni lapsi ymmärrä vielä näitä "ihmissuhdekiemuroita", kuten aikuiset! Pitää sanoa ihan selkeästi, että noin ei saa tehdä, muuten toista sattuu!
Miksi on väärin sanoa, että en ole enää sinun kaverisi, kun lapsi on väkivaltainen? Opetammeko me oikeasti nykyistä lapsisukupolvea siihen, että saat olla miten hirviömäinen tahansa, satuttaa miten paljon tahansa, mutta aina löytyy alistuja, joka sallii itsensä vahingoittamisen ja pysyy kaverina. Koska niin tulee toimia, ettei toiselle tule pa
Lapselle on myös tärkeää oppia, että hänen elämänsä tärkeät aikuiset pystyvät ottamaan vastaan hankalatkin tunteet ja auttamaan niiden käsittelyssä. Tässä tapauksessa mummi uhkaa katkaista ihmissuhteen, tai ainakin lapsi voi sen niin hyvinkin käsittää kun puhutaan ettei olla kavereita enää, kun lapsi käyttäytyy huonosti. Ei se ole hyvää kasvatusta. Hyvää kasvatusta olisi opettaa, ettei satuttaminen koskaan sovi ja että kiva tekeminen loppuu kun satutetaan, ja jossain rauhallisessa tilanteessa opettaa muita tapoja purkaa kiukkua. Eli jämäkästi ohjataan siihen, ettei satuttaminen ole sallittua, mutta keskitytään kuitenkin siihen teon pahuuteen eikä lapsen pahuuteen. Lasten keskinäisessä tappelussa näissä tulee tietysti olla aikuinen mukana tarvittaessa, jos lapset eivät itse saa tilannetta ratkaistua.
Vierailija kirjoitti:
Eikä kukaan muukaan laita ehtoja käytöksen mukaan kaverisuhteelle.
Miten niin ei laita? kaikki lapset laittaa jollain tasolla. Jos käyttäytyy ikävästi ja heittelee tavaroita niin ei semmosella ole kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no, en tosiaan tiedäkään. Tämä selitys siitä, että en ole mummi vaan kaveri ja sen takia saan päättää vaan kuulosti niin järkevältä toiminnalta että ajattelin että mummi on ehkä pysynyt rauhallisena. Voi sitä napakastikin sanoa, mutta huutaminen ja märinä harvoin auttaa mitään. Joka tapauksessa tässä opetetaan lapselle hyviä asioita järkevällä tavalla, toisin kun ap:n tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet näköjään äiti joka sallii huonon käytöksen, eikä lasta kasvateta.
Sitä niittää mitä kylvää.
On väärin sanoa noin pienelle, että en oo sun kaverei enää?!? Tämä ei tarkoita sitä, että sallittaisiin huono käytös, vaan sitä, että pitää osata tuomita tuo käytös ja moittia sitä, mutta ei pieni lapsi ymmärrä vielä näitä "ihmissuhdekiemuroita", kuten aikuiset! Pitää sanoa ihan selkeästi, että noin ei saa tehdä, muuten toista sattuu!
Miksi on väärin sanoa, että en ole enää sinun kaverisi, kun lapsi on väkivaltainen? Opetammeko me oikeasti nykyistä lapsisukupolvea siihen, että saat olla miten hirviömäinen tahansa, satuttaa miten paljon tahansa, mutta aina löytyy alistuja, joka sallii itsensä vahingoittamisen ja pysyy kaverina. Koska niin tulee toimia, ettei toiselle tule pa
Olen eri, mutta kolmevuotias ei vielä käsittele kauhean hyvin syy-seuraussuhteita. Ja vielä aikuinenkin käsittelee asioita ensisijaisesti tunteiden ja etenkin hyväksytyksi tulemisen tasolla, ja siksi työpaikoilla aikuisille ihmisillekin annetaan hampurilaispalautetta.
Eli lyhyesti: jos ymmärrät, että lapselle jää mieleen yksi asia, kumman haluat hänen muistavan: sen, että asioita EI SAA heittää vai sen, ettet ole hänen kaverinsa?
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaalla ei ole kovin montaa keinoa hoitaa harmitustaan. Helposti voi lelu lentää, kun tunteet kuohahtaa.
Huonot hetket tulee ja menee. Ei kai tuossa ole ongelmaa, jos kohta ovat taas kavereita.
Mummi voi tuollaisessa tilanteessa sanoa lapselle, että menen nyt toiseen huoneeseen miettimään. Sitten poistuu tilanteesta ja jättää lapsen yksin. Yllättäen lapsi oppii paljon enemmän tekonsa seurauksista ollessaan yksin kuin kuullessaan, että noin ei saa tehdä. Teon seuraus on paljon opettavampi asia kuin sanat.
Ottaa syliin ja sanoa ettei saa heittää? Kuulostaa ristiriitaiselta. Syliin ottaminen on hyvä asia ja heittely huono. Huonosta asiasta ei pitäisi seurata hyvää, vaan huonompaa, näin maalaisjärjellä ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaalla ei ole kovin montaa keinoa hoitaa harmitustaan. Helposti voi lelu lentää, kun tunteet kuohahtaa.
Huonot hetket tulee ja menee. Ei kai tuossa ole ongelmaa, jos kohta ovat taas kavereita.
Mummi voi tuollaisessa tilanteessa sanoa lapselle, että menen nyt toiseen huoneeseen miettimään. Sitten poistuu tilanteesta ja jättää lapsen yksin. Yllättäen lapsi oppii paljon enemmän tekonsa seurauksista ollessaan yksin kuin kuullessaan, että noin ei saa tehdä. Teon seuraus on paljon opettavampi asia kuin sanat.
Jos ei hoida lasta kovin säännöllisesti, pitäisi olla aika korkea kynnys jättää hänet yksinään. Me äiditkin tiedämme, että silloin kun lasta ei näy ja on hiljaista, on syytä huoleen.
Kysytäänpä ap:ltä kinkkinen kysymys. Onko puolisosi normaali? Olet kuitenkin rakastunut häneen kun menitte naimisiin ja teitte lapsia.
Hän on anoppisi kasvattama. Eli todennäköisesti osaa myös kasvattaa.
Tätä ei voi sinusta sanoa, kun lapsesi heittelee vanhempia ihmisiä leluilla.
Kumpi?