Lue keskustelun säännöt.
Mummi sanoi 3-vuotiaalle: Sit mä en oo sun kaveri!
26.09.2025 |
Anoppi oli hoitamassa lastani kun mun piti hoitaa pari puhelua ja asioitani koneella.
Kuulin kun sanoi lapselleni: " No sit mä en oo enää sun kaveri."
Olinkin jonkin aikaa ihmetellyt, miksi lapsi sanoo vähän väliä noin. Oletin, että oli oppinut sen päiväkodista, mutta näköjään melkein 70v mummi on enemmän 3-vuotiaan tasolla kuin tiesinkään. Suututti ja sanoin asiasta. Ei kommentoinut mitään omiin sanomisiin vaan sanoi, että lapsi oli sanonut niin ja heittänyt häntä päin leluilla.
Sanoin, että sun pitäis olla aikuinen, ottaa syliin ja sanoa ettei saa heittää. Että ei voi laskeutua kolmevuotiaan tasolle ja uhkailla koko ihmissuhteen lopettamisella.
Meni ihan hiljaiseksi naama mutrulle jonka tulkitsin märehtimiseksi, että taas häntä moititaan koska tunnen kyseisen marttyyrin. Lienee turha toivo, että ikinä kasvaisi tuosta.
Mua stressaa ja turhauttaa. Mitä tuohon enää voi sanoa? Tavallaan toivon, että mies tai isänsä sanois jotain koska mua anoppi selvästi ei kuuntele eikä usko mutta turha toivo.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kukaan muukaan laita ehtoja käytöksen mukaan kaverisuhteelle.
Miten niin ei laita? kaikki lapset laittaa jollain tasolla. Jos käyttäytyy ikävästi ja heittelee tavaroita niin ei semmosella ole kavereita.
Niissä piireissä, joissa tuota uhkausta suorasanaisesti käytetään, ovat ne tilanteet kyllä pikemminkin sellaisia, että jos et anna mulle hienompaa barbia, en ole sun kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummi ehdollistaa kiintymyksen. Johtaa tunnelukkojen kehittymiseen lapsessa. Oli varmaan helvetin hyvä idea mummin lapsuudessa, ja sieltä tuo kikka on kulkeutunut nykypäivään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaalla ei ole kovin montaa keinoa hoitaa harmitustaan. Helposti voi lelu lentää, kun tunteet kuohahtaa.
Huonot hetket tulee ja menee. Ei kai tuossa ole ongelmaa, jos kohta ovat taas kavereita.
Mummi voi tuollaisessa tilanteessa sanoa lapselle, että menen nyt toiseen huoneeseen miettimään. Sitten poistuu tilanteesta ja jättää lapsen yksin. Yllättäen lapsi oppii paljon enemmän tekonsa seurauksista ollessaan yksin kuin kuullessaan, että noin ei saa tehdä. Teon seuraus on paljon opettavampi asia kuin sanat.
Jos ei hoida lasta kovin säännöllisesti, pitäisi olla aika korkea kynnys jättää hänet yksinään. Me äiditkin tiedämme, että silloin kun lasta ei näy ja on hiljaista, on syytä huoleen.
MIhin ihmeen huoleen? Jos lapselle sattuu jotain, niin voi aina todeta, että aiheutit tuon ihan itse, oletko nyt ylpeä tekosistasi. Kotivakuutus taas korvaa lapsen rikkoman television. Mummin kannattaa toki ottaa puhelimensa mukaan, kun poistuu.
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaalla ei ole kovin montaa keinoa hoitaa harmitustaan. Helposti voi lelu lentää, kun tunteet kuohahtaa.
Huonot hetket tulee ja menee. Ei kai tuossa ole ongelmaa, jos kohta ovat taas kavereita.
Näin, mutta kyllä siihen huonoon käytökseen täytyy jaksaa silti puuttua joka kerta, eikä vaan ohittaa "kun se on vasta kolme (4,5,6,7...16)". Ei kolmevuotias ole enää niin pieni, etteikö hänen kanssaan voisi käydä läpi, miksi ketään ei heitellä tavaroilla, läpsitä, lyödä, purra....
Terveisin Neljän äiti
Ps Meillä on lasten lisäksi ollut talo täynnä eläimiä ja kyllä siinä sai taaperoita vahtia, ettei ketään kohdella kovakouraisesti, mutta jo alle yksivuotiaana osasivat jättää nukkuvatkin elikot rauhaan, kun niiden rääppiminen oli yksiselitteisesti kiellettyä aina ja joka tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä oikein lisäännyit itse, jos 3 vuotiaan mummo on jo 7kymppinen.
Ja mitä tohon mummon sanomiseen tulee, niin voi kauheeta sentään, kyllä nyt varmaan on lapsi rikki lopun ikänsä.
Kasva aikuiseksi milleniaali-idiootti.
Ei tuossa iässä ole mitään ihmeellistä. Sain yhden lapsistani 33-vuotiaana ja hän sai lapsensa samanikäisenä. Kun lapsi on 3-v, minä olen 69. Ja todennäköisesti vielä vanhempi kun/jos tulee lisää lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaalla ei ole kovin montaa keinoa hoitaa harmitustaan. Helposti voi lelu lentää, kun tunteet kuohahtaa.
Huonot hetket tulee ja menee. Ei kai tuossa ole ongelmaa, jos kohta ovat taas kavereita.
Mummi voi tuollaisessa tilanteessa sanoa lapselle, että menen nyt toiseen huoneeseen miettimään. Sitten poistuu tilanteesta ja jättää lapsen yksin. Yllättäen lapsi oppii paljon enemmän tekonsa seurauksista ollessaan yksin kuin kuullessaan, että noin ei saa tehdä. Teon seuraus on paljon opettavampi asia kuin sanat.
Jos ei hoida lasta kovin säännöllisesti, pitäisi olla aika korkea kynnys jättää hänet yksinään. Me äiditkin tiedämme, että silloin kun lasta ei näy ja on hiljaista, on syytä huoleen.
MIhin ihmeen huoleen? Jos laps
Jos kolmevuotiaalle itselleen sattuu jotain vakavampaa, on mummo raastuvassa. Ja käytän tämän argumentin vain siksi, että ilmeisesti et pysty inhimillisen empatian tasolla käsittämään, miksi lapsia on pakko vahtia silloinkin kun he kiukuttelevat.
Vierailija kirjoitti:
Ei lasta pidä palkita syliin ottamisella huonosta käytöksestä. Ensin sanotaan, että ei saa heittää, ja sitten kun lapsi katuu ja pyytää anteeksi, otetaan syliin.
Kolmevuotias ei välttämättä erityisesti kadu tai pyydä anteeksi, muuten kuin mekaanisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kukaan muukaan laita ehtoja käytöksen mukaan kaverisuhteelle.
Miten niin ei laita? kaikki lapset laittaa jollain tasolla. Jos käyttäytyy ikävästi ja heittelee tavaroita niin ei semmosella ole kavereita.
Ja sama pätee myös aikuisena. Ei kukaan halua todellakaan olla sellaisen tyypin kaveri, joka tekee ikäviä asioita tai on ilkeä. Tai en mä teistä tiedä, en mä ainakaan.
Ikäpolvi kysymys. Ei 70 vuotiaat oikein ymmärrä tunne kasvatuksen päälle. Heitä itseään on kasvatettu syyllistämällä ja uhkailemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kukaan muukaan laita ehtoja käytöksen mukaan kaverisuhteelle.
Miten niin ei laita? kaikki lapset laittaa jollain tasolla. Jos käyttäytyy ikävästi ja heittelee tavaroita niin ei semmosella ole kavereita.
Niissä piireissä, joissa tuota uhkausta suorasanaisesti käytetään, ovat ne tilanteet kyllä pikemminkin sellaisia, että jos et anna mulle hienompaa barbia, en ole sun kaveri.
Missä h lvetin "piireissä"? Barbia????
No hei, oonko mä taas ihan erilainen! Palasin ihan lukemaan uudestaan aloituksen, ja huomasin, ettei tähän ole kommentoinut ainoakaan leikkivä mummi. Leikin paljon oman samanikäisen lapsenlapseni kanssa, ja olen sanonut hänelle samalla tavoin, mutta lapsentasoisesti. Olen siis siinä tilanteessa ollut toinen lapsi, ja me ollaan aina kavereita silloin kun yhdessä leikitään. Jos hän satuttaa mua, sanon niinkuin lapsi toiselle, etten oo sitt enää sun kaveri, jos sä satutat tai kiusaat. Uskokaa pois, lapset kyllä tämän oppivat.
Mähän oon välillä vaikka keltainen legoukko ja hän on punainen, jos hän sellaista leikkiä ehdottaa. Lapsi oppii leikkiessään, leikkivä aikuinen siinä mukana katsoo ja huolehtii, ettei vahinkoja satu. Aina on mukana joku opetus, ja hankalista tilanteista jutellaan vielä leikin loputtua.
Tsemppiä mummeille! Meitä ja meidän oppeja, taitoja ja aikaamme tarvitaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikäpolvi kysymys. Ei 70 vuotiaat oikein ymmärrä tunne kasvatuksen päälle. Heitä itseään on kasvatettu syyllistämällä ja uhkailemalla.
Hohjoijjaa taas ikäkortin heiluttelua. Kyllä minä ainakin kykenen ymmärtämään, että tavat on voineet muuttua siitä, kun kasvatti omia lapsiaan, mutta lastenlasten kohdalla vanhemmat päättävät, kuinka heidän lastaan kasvatetaan. Jos olen kovasti sitä vastaan ja haluan itsepäisesti pitää kiinni omista tavoistani, en osallistu, koska riitahan siitä tulee, eikä se palvele yhtään ketään, päinvastoin.
Mummi 67
Aika koville kierroksille on menty.
Jos kolmevuotias paiskaa jollain palikalla, se ei välttämättä ole mitenkään satuttamistarkoituksessa tehty. Tilanteessa voi rauhallisesti sanoa, että ei saa heittää, voi sattua. Tai tilanteen voi jopa sivuuttaa. Riippuu täysin tilanteesta.
Ja isoäiti tuskin uhkaa lasta loppuelämän hylkäämisellä, jos vastaa lapselle että "no mä en ole sun kaveri."
Lapsi on voinut olla tyytymätön aikuiseen ja sanoittaa sitä sanomalla ettei ole kaveri ja heittämällä palikalla. Jos aikuinen tähän vastaa, että "sitten mä en ole sun kaveri", niin hän tavallaan vastaa lapsen kielellä. Ei minullakaan ole kivaa sinun kanssasi, kun heittelet.
Onko tuo hyvä vai huono, riippuu siitä miten toimitaan tämän jälkeen. Jos isoäiti poistuu tämän vuoksi lapsen elämästä ikiajoiksi, niin sitten on huono. Mutta niin ei varmaankaan käynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lasta pidä palkita syliin ottamisella huonosta käytöksestä. Ensin sanotaan, että ei saa heittää, ja sitten kun lapsi katuu ja pyytää anteeksi, otetaan syliin.
Kolmevuotias ei välttämättä erityisesti kadu tai pyydä anteeksi, muuten kuin mekaanisesti.
Kaikki toisen vahingoittaminen, tai sen yrityksetkään, on silti kiellettyä. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kukaan muukaan laita ehtoja käytöksen mukaan kaverisuhteelle.
Miten niin ei laita? kaikki lapset laittaa jollain tasolla. Jos käyttäytyy ikävästi ja heittelee tavaroita niin ei semmosella ole kavereita.
Niissä piireissä, joissa tuota uhkausta suorasanaisesti käytetään, ovat ne tilanteet kyllä pikemminkin sellaisia, että jos et anna mulle hienompaa barbia, en ole sun kaveri.
Missä h lvetin "piireissä"? Barbia????
Ajatella, että sinunlaisiasi pyörii nykyään vauva-nimisellä foorumilla. Kiroilla kyllä osataan, muttei tiedetä mikä on barbi. Kannattaisiko vaihtaa vaikka sinne konjunktio-puutavarapaikkaan, jos täällä asiat ovat liian monimutkaisia.
Tuohan on hyvä ja toimiva keino.
Aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen on opittava, että kavereita ei tule, jos käyttäytyy väkivaltaisesti.
Itse sanon lapsilleni Pelle Hermannin tyyliin, että jos tappelee, niin sitten jää pian yksin (ei ole kavereita). Itse näin tuon lapsena TV:stä ja ymmärsin sen merkityksen, ehkä en ihan heti, mutta hiukan myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä oikein lisäännyit itse, jos 3 vuotiaan mummo on jo 7kymppinen.
Ja mitä tohon mummon sanomiseen tulee, niin voi kauheeta sentään, kyllä nyt varmaan on lapsi rikki lopun ikänsä.
Kasva aikuiseksi milleniaali-idiootti.
Ööh? Olen itse 30 v ja isäni on 72-vuotias. Äitini on 63 v. Vanhin sisaruksistani on 42-vuotias ja nuorin 22 v. AP voi siis olla melkeinpä minkä ikäinen tahansa.
Sitä paitsi kyseessä on AP:no anoppi. Mieshän voi olla ap:tai vaikka 20 vuotta vanhempi. Ei mitenkään ihmeellistä tänä päivänä.
Minun mielestä mummi on tässä se parempi kasvattaja, vaikka voin olla väärässä. Riippuu millä sävyllä hän on sanonut. "Sit mä en oo sun kaveri" ei kyllä ole minun korvaani koko ihmissuhteella uhkailua, eihän mummin ole tarkoituskaan olla mikään kaveriaikuinen vaan isoäiti. Mistä tuo tulkinta kumpuaa? Onko hän uhkaillut sinua lapsena adoptiolla tms?
Jos lapsi heittää toisia tavaroilla, sanotaan TIUKASTI ettei saa heittää. Jos lapsi sitten itkee ja on pahoillaan, voi toki myös ottaa syliin mutta se ei ole oleellista. Tärkeintä on asettaa tiukka raja.
T. Kolmikymppinen äiti, jolla sentään suht lempeä kasvatustyyli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet näköjään äiti joka sallii huonon käytöksen, eikä lasta kasvateta.
Sitä niittää mitä kylvää.
On väärin sanoa noin pienelle, että en oo sun kaverei enää?!? Tämä ei tarkoita sitä, että sallittaisiin huono käytös, vaan sitä, että pitää osata tuomita tuo käytös ja moittia sitä, mutta ei pieni lapsi ymmärrä vielä näitä "ihmissuhdekiemuroita", kuten aikuiset! Pitää sanoa ihan selkeästi, että noin ei saa tehdä, muuten toista sattuu!
Miksi on väärin sanoa, että en ole enää sinun kaverisi, kun lapsi on väkivaltainen? Opetammeko me oikeasti nykyistä lapsisukupolvea siihen, että saat olla miten hirviömäinen tahansa, satuttaa miten paljon tahansa, mutta aina löytyy alistuja, joka sallii itsensä vahingoittamisen ja pysyy kaverina. Koska niin tulee toimia, ettei toiselle tule pa
Miten tää on saanut pelkkää yläpeukkua? Eka kappale on täyttä asiaa, mutta toka kappale on aika erikoinen. Tuomitaan 3-vuotias pahaksi ihmiseksi, joka levittää pahuutta? Se on kolme ja vasta opettelee.
Väkivalta ei ole hankala tunne, vaikka varhaiskasvattajat meille näin yrittävät opettaa. Väkivalta ei ole huonoa käytöstä, se on täysin tuomittava teko, jota ei tule sallia edes lapsille. Tavaroiden heittely on väkivaltaa, sitä ei tarvitse ymmärtää millään tasolla!
Kun opettaa lapselle, että läheisten tehtävänä on sietää huonoa käytöstä ja kipua, niin saa aikaan sen päiväkodin pikkuisen anarkistin, joka tietää, että lyöminen, pureminen tai kuristaminen eivät saa aikaan muuta kuin sen, että uhria vaaditaan pyytämään anteeksi, koska aiheutti toiselle sellaisia tunteita, joita on pakko purkaa väkivallalla. Näitä lapsia on jo nyt varhaiskasvatuksessa aivan riittävästi, kukaan ei ole koskaan antanut teoistaan muuta seurausta kuin ymmärtämisen.