Lue keskustelun säännöt.
Mihin ikään mennessä pitäisi päättää, haluaako lapsen vai ei?
18.09.2025 |
Onko joku vatvonut asiaa vielä yli 25-vuotiaaksi?
Kommentit (292)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30v on hyvä jo tietää mitä haluaa. Itse olen 40v. Enää ei kiinnosta pätkääkään.
Oletpa katkera. Lapsettomuus tekee naisesta onnettoman.
Tutkitusti päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta yrittäessä käykin niin, että jostain löytyy vikaa niin vuodet kuluvat nopeasti hedelmöityshoidoissa...Ei siis kannata jättää aloittamista 35-vuotiaaksi
Tämä! Ei se lapsi tule aina kun apteekin hyllyltä. Ei kannata odottaa liian kauan. Ikävää, jos ei saakaan lasta/lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta yrittäessä käykin niin, että jostain löytyy vikaa niin vuodet kuluvat nopeasti hedelmöityshoidoissa...Ei siis kannata jättää aloittamista 35-vuotiaaksi
Tämä! Ei se lapsi tule aina kun apteekin hyllyltä. Ei kannata odottaa liian kauan. Ikävää, jos ei saakaan lasta/lapsia.
Aina ei voi itse vaikuttaa.
Olin pitkässä parisuhteessa ikävuodet 25-31. Mies jarrutti lastenhankintaa. Lopulta erosimme. Löysin tästä noin vuoden päästä uuden parisuhteen, olemme olleet yhdessä alle vuoden. Olisi vastuutonta tehdä lapsia näin lyhyen tuntemisen jälkeen. On siis pakko odottaa.
Jos ei ole koskaan edes seurustellut kenenkään kanssa eikä ole mitenkään superhyper-lapsirakas, niin miksi pitäisi pohtia sitä haluaako lapsen? On se ajatus minunkin mielessäni joskus käynyt, mutta ei se ole kyllä sen enempää pyörinyt mielessä. Kun sen lapsen haluaisi lähinnä siinä tapauksessa että rakastaisi lapsen isää, ja toisaalta jos rakastaa miestä niin on varmaan onnellinen hänen kanssaan ilman lapsiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole aika. Olemme 35-vuotiaita.
Hedelmällisyys on jo laskenut huomattavasti, varsinkin naisella, mutta myös miehellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole koskaan edes seurustellut kenenkään kanssa eikä ole mitenkään superhyper-lapsirakas, niin miksi pitäisi pohtia sitä haluaako lapsen? On se ajatus minunkin mielessäni joskus käynyt, mutta ei se ole kyllä sen enempää pyörinyt mielessä. Kun sen lapsen haluaisi lähinnä siinä tapauksessa että rakastaisi lapsen isää, ja toisaalta jos rakastaa miestä niin on varmaan onnellinen hänen kanssaan ilman lapsiakin.
Kuka on pakottanut sinut pohtimaan asiaa? Miksi tulit vapaaehtoisesti tähän keskusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta yrittäessä käykin niin, että jostain löytyy vikaa niin vuodet kuluvat nopeasti hedelmöityshoidoissa...Ei siis kannata jättää aloittamista 35-vuotiaaksi
Tämä! Ei se lapsi tule aina kun apteekin hyllyltä. Ei kannata odottaa liian kauan. Ikävää, jos ei saakaan lasta/lapsia.
Aina ei voi itse vaikuttaa.
Olin pitkässä parisuhteessa ikävuodet 25-31. Mies jarrutti lastenhankintaa. Lopulta erosimme. Löysin tästä noin vuoden päästä uuden parisuhteen, olemme olleet yhdessä alle vuoden. Olisi vastuutonta tehdä lapsia näin lyhyen tuntemisen jälkeen. On siis pakko odottaa.
Tuossa iässä näkee toisesta tärkeimmät piirteet onneksi huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin typeränä parikymppisenä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko joku kuvittelee, että 35-vuotiaaksi asti voi turvallisin mielin vitkutella ja sitten lapsi tuosta vain saapuu, jos se halutaan?
No en minä ainakaan mitenkään tarkoituksella vitkuttele. En vain aidosti tiedä, mieleni muuttuu miltei päivittäin. Tämän ajatuksen kanssa painiminen vie kaiken ylimääräisen energian.
t. se 33-vuotias
Jos lasta ei halua 100%, lasta ei kannata hankkia. 99% ei riitä. FOMO-vauva kasvattaa katumisen riskiä. Lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja suunniteltuna - ei esim. yksinäisyyspelon vuoksi. Siihen on ratkaisuna psykoterapia, jos pelkää olla aikuisena "yksin".
Mitä helkkaria? Tottakai 99% riittää hyvin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti et halua, eiköhän se ole jo ihan selvä. Kyllä sen alta 30 jokainen nainen tietää, ellei tiedä niin kyllä on kehitys jäänyt tapahtumatta. Tai sitten on joku fobia ettei uskalla, haluaisi lapsen mutta pelkää synnytystä tai raskautta tai miehiä niin paljon, ettei pysty siihen.
///
Mitä sekoilet? Olen ollut saman miehen kanssa 16-vuotiaasta saakka. Miksi ihmeessä minä häntä tai ketään muitakaan miehiä pelkäisin?
t. se 32-vuotias, joka ei vielä tiedä haluaako lapsia
Puhuinko minä sinusta, vai yleisesti ottaen niistä, jotka eivöt muka 3-kymppisenä "tiedä", haluavatko olla äitejä. Kyllä sen jokainen nainen tietää jo parikymppisenä, ellei lasta ole sitä ennen tehnyt niin joko ei ole saanut jostain syystä, tai sitten on joku fobia raskauteen, miehiin tai synnytykseen liittyen. En tiedä mikä juuri sinun ongelmasi on. Ehkä ol
Minä ajattelin parikymppisenä että haluan olla lapseton rokkitähti, joka kiertää maailmaa liftaamalla, hyi raskaudelle ja vauvoille!!!
Kolmikymppisenä sain toivotun lapsen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu siitä että jos päättää haluta lapsia, montako niitä haluaisi. Ja jos haluaa, niin haluaako ne saada luonnollisesti vai hoitojen kautta.
Jos ajattelee että haluanko lapsen (yhden), ja on valmis lapsettomuushoitoihin, niin 30-vuotiaana yrityksen aloitus riittää siihen, että todennäköisyydet ovat hyvin puolella. Jos riittää että ehkä saisin lapsen, 35 mennessä on vielä ihan ok tilaisuus. Sen jälkeen on arpapeliä että millaiset geenit on. Osalla onnistuu, osalla ei.
Jos taas ajattelee, että haluaisi mielellään kaksi lasta jos lapsia päättää haluta, niin sitten 27-vuotiaana olisi hyvä aloittaa yritys.
Tämä huomioiden, oletetaan vaikka että miettii yhtä lasta. 30-vuotiaana jotta voisi aloittaa yrityksen, olisi mukava olla ollut puolison kanssa pari-kolme vuotta yhdessä. Eli 27-28-vuotiaana olisi hyvä viimeistään päättää että haluaako lapsia vai ei, jotta voi puolisoa etsiessä etsiä sellaista joka myös haluaa lapsia. Jos ajatellaan että puolison etsiminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, niin siihenkin pari vuotta hyvä varata. Nuorempana isovanhemmista on todennäköisemmin apua, jos asuvat lähellä. Jos lapsia ei tule ja haluaa adoptoida, siihenkin on ikärajat ja prosessi on pitkä.
Itse tiesin haluavani lapsia ja 23-vuotiaana kun tapasin nykyisen miehen, varmistin alkumetreillä että toiveet täsmää. Jos mies ei olisi halunnut lapsia, se olisi ollut kynnyskysymys ja aiheuttanut eron. Pari kolme vuotta myöhemmin naimisiin ja siitä parin vuoden päästä ensimmäinen lapsi. Saatiin 2 lasta ennen 30-v ja on ollut mahdollista vielä miettiä, haluttaisiinko lisääkin. Nyt se kysymys haluamisesta onkin taas vaikeampi, että riittääkö tämä määrä vai haluanko vielä yhden lapsen. Ikää tulee lisää ja jaksaminen alkaa heiketä. Samoin isovanhempien kunto, joista on ollut paljon apua aiemmin. Moni asia vaikuttaa haluamiseen. Nyt sitä ymmärtää käytännön kautta paremmin, että optimi aika lapsille on kyllä monella tapaa se 25-30, ei 30-40.
Eli suosittelisin miettimään mahdollisimman aikaisin ja päättämään rohkeasti. Elämä ei ole koskaan valmis. Lapsi kasvattaa. Voi sen haluamisen myöhemminkin tietenkin päättää niin kauan kuin hedelmällisyyttä on, kunhan tiedostaa todennäköisyydet ja vaikutukset. Ei voi tietää mihin prosenttiin itse osuu.
Vierailija kirjoitti:
35 w asti voi elää nuoruutta.
Mulla alkoivat esivaihdevuodet 36-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole koskaan edes seurustellut kenenkään kanssa eikä ole mitenkään superhyper-lapsirakas, niin miksi pitäisi pohtia sitä haluaako lapsen? On se ajatus minunkin mielessäni joskus käynyt, mutta ei se ole kyllä sen enempää pyörinyt mielessä. Kun sen lapsen haluaisi lähinnä siinä tapauksessa että rakastaisi lapsen isää, ja toisaalta jos rakastaa miestä niin on varmaan onnellinen hänen kanssaan ilman lapsiakin.
Kuka on pakottanut sinut pohtimaan asiaa? Miksi tulit vapaaehtoisesti tähän keskusteluun?
No kun kerran kysyttiin niin ajattelin kommentoida.
Kukin tyylillään, mutta itse en osaa kuvitella että suunnittelisin elämääni noin tarkkaan. Kun sitä ei voi koskaan tietää miten käy. Vähän sama kuin jos olisi jo päättänyt ammattinsa tietämättä yhtään, pääseekö opiskelemaan koko alaa koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Velat herättävät katkeruutta ja kateutta.
Tämä ketju sen taas todistaa.
Vierailija kirjoitti:
Kukin tyylillään, mutta itse en osaa kuvitella että suunnittelisin elämääni noin tarkkaan. Kun sitä ei voi koskaan tietää miten käy. Vähän sama kuin jos olisi jo päättänyt ammattinsa tietämättä yhtään, pääseekö opiskelemaan koko alaa koskaan.
Itsetutkiskelun ja psykoterapian avulla ihminen voi selvittää, mitä haluaa elämältään.
Ammattipsykologit on juuri siksi myös olemassa.
Tieto parantaa valintoja. Epävarmuus altistaa päätösten katumiselle.
Itse uskon siihen jos kauan jahkailee ja pähkäilee niin ei ehkä oikeasti halua vaan kokee painostusta yhteiskunnan puolelta tai perheen tai kumppanin tai muuten. Yleensä ne jotka haluaa lapsia on niilä varmaan joku pieni tunne jo ihan nuoresta, että haluavat ison perheen? Tai ainakin viimeistään siinä 28 vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Itse uskon siihen jos kauan jahkailee ja pähkäilee niin ei ehkä oikeasti halua vaan kokee painostusta yhteiskunnan puolelta tai perheen tai kumppanin tai muuten. Yleensä ne jotka haluaa lapsia on niilä varmaan joku pieni tunne jo ihan nuoresta, että haluavat ison perheen? Tai ainakin viimeistään siinä 28 vuotiaana?
Täh? Ei välttämättä ole.
Mulla on lapsi ja ei siinä mitään kohtalokasta dramatiikkaa ollut. Olin 30 ja en yhtään kenenkään painostama. Mietin että nyt pitänee miettiä lapsihommia, jos sellaisen mielisi saada. Ei ollut minkäänlaista vauvakuumetta tai vastaavaa. Päätin vaan että miksipäs ei. Sain lapsen.
Minun ajatuksissa lapsettomuus on jotenkin radikaalimpi ratkaisu ja vaatii erikseen varman päätöksen, jos on omasta päätöksestään ehdottomasti lapseton. Eihän siinä olisi mitään järkeä että se olisi ihmislajin luonnollinen valtavirran ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta yrittäessä käykin niin, että jostain löytyy vikaa niin vuodet kuluvat nopeasti hedelmöityshoidoissa...Ei siis kannata jättää aloittamista 35-vuotiaaksi
Tämä! Ei se lapsi tule aina kun apteekin hyllyltä. Ei kannata odottaa liian kauan. Ikävää, jos ei saakaan lasta/lapsia.
Aina ei voi itse vaikuttaa.
Olin pitkässä parisuhteessa ikävuodet 25-31. Mies jarrutti lastenhankintaa. Lopulta erosimme. Löysin tästä noin vuoden päästä uuden parisuhteen, olemme olleet yhdessä alle vuoden. Olisi vastuutonta tehdä lapsia näin lyhyen tuntemisen jälkeen. On siis pakko odottaa.
Älä suotta liikaa funtsi vastuullisuutta! Ystäväni aloitti aktiivisen lapsen yrittämisen tunnettuaan miehen 6 kk. Molemmilla lapsia ennestään, mies jätti eksän synnärillä. Rojut ränniin vaan!
Ei vaan, oikeasti ilahduttavaa kuulla kaltaisistasi ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse uskon siihen jos kauan jahkailee ja pähkäilee niin ei ehkä oikeasti halua vaan kokee painostusta yhteiskunnan puolelta tai perheen tai kumppanin tai muuten. Yleensä ne jotka haluaa lapsia on niilä varmaan joku pieni tunne jo ihan nuoresta, että haluavat ison perheen? Tai ainakin viimeistään siinä 28 vuotiaana?
Täh? Ei välttämättä ole.
Mulla on lapsi ja ei siinä mitään kohtalokasta dramatiikkaa ollut. Olin 30 ja en yhtään kenenkään painostama. Mietin että nyt pitänee miettiä lapsihommia, jos sellaisen mielisi saada. Ei ollut minkäänlaista vauvakuumetta tai vastaavaa. Päätin vaan että miksipäs ei. Sain lapsen.
Minun ajatuksissa lapsettomuus on jotenkin radikaalimpi ratkaisu ja vaatii erikseen varman päätöksen, jos on omasta päätöksestään ehdottomasti lapseton. Eihän siinä olisi mitään järkeä että se olisi ihmislajin luonnollinen valta
Miten niin ei ole järkeä?
Jos ihmiset valitsevat elää niin omasta tahdostaan, se on heidän asiansa. Enemmistö tai ei.
Miksi levität velavastaisuutta?
Oletpa katkera. Lapsettomuus tekee naisesta onnettoman.