Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa hoetaan, että unohda traumat ja mene elämässä eteenpäin. Tämähän juuri on se ongelma: kun ei traumojen takia PÄÄSE elämässä eteenpäin. Tuo mene elämässä eteenpäin -hokema on samaa sarjaa kuin lopeta olemasta masentunut ja mene töihin.

Kun se olisikin niin helppoa.

Tai sama kun sanoisi halvaantuneelle, että nostat vain perseesi ylös penkistä ja kävelet. Lapsuuden traumat vaikuttavat koko hermojärjestelmän ja aivojen kehitykseen. Ne näkyvät jopa ihan konkreettisina vaurioina aivoissa. Traumatisoituneelle tokaisu menet vain eteenpäin ja lopeta märehtiminen on yhtä hyödyllistä, kuin käskeä halvaantunutta kävelemään. Trauma vaikuttaa solutasolla asti, jos siitä pääsisi päättämällä eroon, niin joka ikinen traumatisoitunut vain menisi etee

ä

ei se itsestään tapahdu: pitää itse haluta sitä ja ryhtyä työhön.  Moni rikollinen on kylläkin toipunut psyyken vammoistaan, näitä on esim. usassa hoidettu ja tutkittu

Sanotaan aina että pitää hakea apua jos voi huonosti. Mutta sitten kun yrittää hakea apua niin saakin tyrmäyksen. Voin kertoa että hoitajan kommentti ei auttanut minua yhtään. 

Joku tuossa kommentoi sitä että tapahtuneesta on jo aikaa. En kyllä ole asiaa mitenkään hautonut, se tuli vaan mieleeni jostain tänään ja halusin lukea muiden mielipiteitä ja ajatuksia aiheesta. Persoonallisuushäiriötä ei ole minulla diagnosoitu.

Niin se nyt vaan on että herkässä kehitysvaiheessa tapahtunut trauma vaikuttaa keskushermoston kehitykseen, halusipa sitä tai ei. Siihen ei pysty omilla valinnoilla tai päättämisellä vaikuttamaan. Tutkimusten mukaan traumatisoituminen vaikuttaa niin että mielenterveysongelmien esiintymisen todennäköisyys kasvaa. Siispä kun aletaan psykiatrisessa hoidossa keskustelemaan traumoista ollaan aika lailla ongelman ytimessä. Minä olisin tahtonut päästä ongelmien ytimeen ja alkulähteille hoitajan kanssa mutta minut torjuttiin. Tavoitteena minulla olisi ollut ongelmanratkaisu eikä suinkaan piiloutuminen.

Vierailija kirjoitti:

Traumaa voi käsitellä oikein hyvin niin, että jättää sen menneisyyteen. Ymmärrän toki, että ammattiuhriutujat eivät halua miettiä mitä tuo merkitsee, mutta sillä lailla traumat kuitenkin käsitellään. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, tai yhdessä päivässä, toistoja tulee, joissa pitää todeta ja tunnistaa ne tunteet, joita mielikuvat tai muistot tuovat mieleen ja sitten ne pitää hyväksyä. Tätä toistetaan ja toistetaan. Se auttaa ja se on ihan kaikkien traumaterapioiden takana ja tavoitteena. 

Et ole alan ammattilainen. Yksikään traumasta jotakin tietävä ei käyttäisi sellaista höpölöpötermiä kuin ammattiuhriutujat.

Kätevästi sekoitat syyllistävään tekstiisi myös asiaa, eli kerrot miten traumaterapia toimii. Muusthan emme ole tässä kirjoittaneetkaan kuin traumaterapian tärkeydestä.Triggereiden käsittely, niiden häivyttäminen ja jopa niistä eroon pääseminen on toki sillä tavalla tahdonalaista toimintaa, että valitsee kävellä traumaterapiavastaanotolle.

Muttei menneisyyttä ja traumaa jätetä muutoin tuosta vain päättämällä taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaa voi käsitellä oikein hyvin niin, että jättää sen menneisyyteen. Ymmärrän toki, että ammattiuhriutujat eivät halua miettiä mitä tuo merkitsee, mutta sillä lailla traumat kuitenkin käsitellään. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, tai yhdessä päivässä, toistoja tulee, joissa pitää todeta ja tunnistaa ne tunteet, joita mielikuvat tai muistot tuovat mieleen ja sitten ne pitää hyväksyä. Tätä toistetaan ja toistetaan. Se auttaa ja se on ihan kaikkien traumaterapioiden takana ja tavoitteena. 

Et ole alan ammattilainen. Yksikään traumasta jotakin tietävä ei käyttäisi sellaista höpölöpötermiä kuin ammattiuhriutujat.

Kätevästi sekoitat syyllistävään tekstiisi myös asiaa, eli kerrot miten traumaterapia toimii. Muusthan emme ole tässä kirjoittaneetkaan kuin traumaterapian tärkeydestä.Triggereiden käsittely, niiden häivyttäminen ja jopa niistä eroo

syylistävyys on ihan oma tulkintasi. Ei kannata olettaa kirjoittajaan omia tunnetilojaan, voisi keskustelukin onnistua sitten paremmin. 

Eikö traumasta pääse sillä tavalla eroon että sen käsittelee? Ei trauman käsittely ole vaan sitä että päättää jättää sen taakseen. Ei se niin helppoa ja yksinkertaista ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaa voi käsitellä oikein hyvin niin, että jättää sen menneisyyteen. Ymmärrän toki, että ammattiuhriutujat eivät halua miettiä mitä tuo merkitsee, mutta sillä lailla traumat kuitenkin käsitellään. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, tai yhdessä päivässä, toistoja tulee, joissa pitää todeta ja tunnistaa ne tunteet, joita mielikuvat tai muistot tuovat mieleen ja sitten ne pitää hyväksyä. Tätä toistetaan ja toistetaan. Se auttaa ja se on ihan kaikkien traumaterapioiden takana ja tavoitteena. 

Et ole alan ammattilainen. Yksikään traumasta jotakin tietävä ei käyttäisi sellaista höpölöpötermiä kuin ammattiuhriutujat.

Kätevästi sekoitat syyllistävään tekstiisi myös asiaa, eli kerrot miten traumaterapia toimii. Muusthan emme ole tässä kirjoittaneetkaan kuin traumaterapian tärkeydestä.Triggereiden käsittely, niiden häivyttäminen ja jopa niistä eroo

pistetäänpä sinulle vähän toistoa, jospa onnistuisit tällä kertaa jopa ymmärtämään kirjoitetun. Minähän ei väittänyt, että traumat voi jättää noin vain taakseen, vaan kirjoitin näin: (lue nyt tarkkaan, ota vaikka lääkkeet ennen sitä. jos ei muuten onnistu): "Ymmärrän toki, että ammattiuhriutujat eivät halua miettiä mitä tuo merkitsee, mutta sillä lailla traumat kuitenkin käsitellään. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, tai yhdessä päivässä, toistoja tulee"

Olen 80.  Miksi aikuisen pitäisi koko ajan muistella lapsuuttaan ja selittää kaikki vaikeutensa siitä johtuviksi?  Tuli ero, työssä keljua, kyllä se johtuu lapsuuden tapahtumasta x.

Äitini oli orpo, nk huutolaislapsi.  Valoisa, tekevä, tervepäinen ihminen.  Nykyaikana hän olisi jäänyt eläkkeelle viimeistään 30-vuotiaana kun traumaattinen lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

Olen 80.  Miksi aikuisen pitäisi koko ajan muistella lapsuuttaan ja selittää kaikki vaikeutensa siitä johtuviksi?  Tuli ero, työssä keljua, kyllä se johtuu lapsuuden tapahtumasta x.

Äitini oli orpo, nk huutolaislapsi.  Valoisa, tekevä, tervepäinen ihminen.  Nykyaikana hän olisi jäänyt eläkkeelle viimeistään 30-vuotiaana kun traumaattinen lapsuus.

Toisilla on vaan resilienssiä enemmän kuin toisilla. Toivoisin että olisi mahdollista saada tukea traumojen käsittelyyn silloin kun se on tarpeen niin tulisi ehkä enemmän niitä valoisia, tekeviä ja tervepäisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa hoetaan, että unohda traumat ja mene elämässä eteenpäin. Tämähän juuri on se ongelma: kun ei traumojen takia PÄÄSE elämässä eteenpäin. Tuo mene elämässä eteenpäin -hokema on samaa sarjaa kuin lopeta olemasta masentunut ja mene töihin.

Kun se olisikin niin helppoa.

traumassa kiinni roikkuminen ja kaikilta ymmärryksen hakeminenko auttaa? vai onko koko elämä pilalla koska trauma? Elämässä pääsee eteenpäin jos on tahtoa mennä eteenpäin. Ja kyllä on kokemusta traumasta, siihen takertumalla saisi itse kukin itsensä hulluuden partaalle. Moni muukin elää trauman kanssa. Kuulosta siltä että trauman lisäksi on joku muukin diagnosoimaton juttu tossa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 80.  Miksi aikuisen pitäisi koko ajan muistella lapsuuttaan ja selittää kaikki vaikeutensa siitä johtuviksi?  Tuli ero, työssä keljua, kyllä se johtuu lapsuuden tapahtumasta x.

Äitini oli orpo, nk huutolaislapsi.  Valoisa, tekevä, tervepäinen ihminen.  Nykyaikana hän olisi jäänyt eläkkeelle viimeistään 30-vuotiaana kun traumaattinen lapsuus.

No meidän suvussa vastaava tarina on osaltaan johtanut ylisukupolven traumoihin, väkivaltaan, itsemurhiin jne. Osalla saattaa olla enemmän resienssiä, mutta myös muita ns. suojaavia tekijöitä, joiden avulla kasvaa terveeksi aikuiseksi. Sekin on eräänlaista onnekkuutta, eikä kaikkien tarinat ole samanlaisia. 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun minua käskettiin ryhdistäytymään vaikka haluasikn uhriutua ja velloa tunteissa asiasta mikä tapahtui useampi vuosikymmen sitten.

Minä kerroin toistuvasta seks.väkivallasta jota koin 14-18-vuotiaana. Keski-ikäisenä minun pitäisi kuulemna vaan unohtaa. Lopetin terapian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaa voi käsitellä oikein hyvin niin, että jättää sen menneisyyteen. Ymmärrän toki, että ammattiuhriutujat eivät halua miettiä mitä tuo merkitsee, mutta sillä lailla traumat kuitenkin käsitellään. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, tai yhdessä päivässä, toistoja tulee, joissa pitää todeta ja tunnistaa ne tunteet, joita mielikuvat tai muistot tuovat mieleen ja sitten ne pitää hyväksyä. Tätä toistetaan ja toistetaan. Se auttaa ja se on ihan kaikkien traumaterapioiden takana ja tavoitteena. 

Et ole alan ammattilainen. Yksikään traumasta jotakin tietävä ei käyttäisi sellaista höpölöpötermiä kuin ammattiuhriutujat.

Kätevästi sekoitat syyllistävään tekstiisi myös asiaa, eli kerrot miten traumaterapia toimii. Muusthan emme ole tässä kirjoittaneetkaan kuin traumaterapian tärkeydestä.Triggereiden kä

syylistävyys on ihan oma tulkintasi. Ei kannata olettaa kirjoittajaan omia tunnetilojaan, voisi keskustelukin onnistua sitten paremmin. 

Sinusta ammattiuhriutujat ei ole syyllistävää kieltä? Voisitko avata hieman laajemmin ja syvemmin tätä neutraalina pitämääsi sanaa. Minusta olet ammattisyyllistäjä, kas miten mukava ja rakentava ilmaisu, eikö vain?

Eikö siis olisi aika jo jatkaa elämää kun ammattilainenkin sanoo niin? Ei tuo ole tervettä uhriutua pitkin aikoja asiasta mille et mitään voi etkä sitä voi muuttaa.

Olisiko siskosi halunnut että sinä lopetat elämisen ja pilaat oman elämäsi piiloutumalla siskosi kuolema taakse etkä edes yritä jatkaa elämää?

Vierailija kirjoitti:

Minä kerroin toistuvasta seks.väkivallasta jota koin 14-18-vuotiaana. Keski-ikäisenä minun pitäisi kuulemna vaan unohtaa. Lopetin terapian.

Olet jäänyt jumiin traumaan jossain vaiheessa pitää irroittaa ote traumasta. kaikki potilaat eivät halua luopua traumastaan. Jos olet käsitellyt ja keskustellut traumasta vuosikymmeniä, niin oikeasti ei ole enää mitään käsiteltävää jotku eivät vain halua luopua marttyyriuhrin asemasta ja ottavat nokkiinsa, kun käsketään suunnata ajatukset tulevaisuuteen ja nykyhetkeen. Harva tunnistaa vaihtaneensa uhrin osan marttyyrin osaan.

Näinhän se menee, että jos traumoja ei saa käsiteltyä, niin ne haittaavat elämää myöhemmin. Ne palaavat, kunnes niistä vapautuu. 

Tämä hoitaja ei ole sinut tuon prosessin kanssa. Hänen ymmärryksensä ei riittänyt tilanteeseen, ottamaan terveellä kypsällä tavalla vastaan sinun tunteitasi. Kaikilla (monilla) ei riitä, koska ei ole riittävän vahvasti omat tunteet ja rajat hallussa. 

Nykyaikana tunteille annetaan aivan liian suuri arvo joka johtaa tähän että eletään tunteiden ehdoilla eikö edes yritetä opetella hallitsemaan niitä tunteita. Ja sitten loukkaannutaan ja ahdistustaan kun puhutaan että nyky nuoriso on pilalla eikä kestä mitään nrmaalin elämä asioita

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana tunteille annetaan aivan liian suuri arvo joka johtaa tähän että eletään tunteiden ehdoilla eikö edes yritetä opetella hallitsemaan niitä tunteita. Ja sitten loukkaannutaan ja ahdistustaan kun puhutaan että nyky nuoriso on pilalla eikä kestä mitään nrmaalin elämä asioita

Ennen tunteet on padottu ja sitten lääkitty alkoholilla tai purettu muihin ihmisiin esimerkiksi väkivaltaisena käytöksenä. Tälleen kärjistäen. 

Vierailija kirjoitti:

Tottahan se puhui. Ei hoitajien tehtävänä ole silitellä päätä loputtomiin.

 

Ystävyyssuhteet ei ole hoitosuhteita mutta jos  psyykeasioihin hakee ammattiapua, hoitaja voisi miettiä mikä auttaa potilasta. Siellä on sadistejakin työssä. Minulle sanottiin että hyväksikäyttötraumasta kertominen on vatvomista ja että raiskaajapojat on poikia. Parasta jos ei olisi sanonut mitään. Eli harvinaisen typeriä naisia on alalle erehtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen 80.  Miksi aikuisen pitäisi koko ajan muistella lapsuuttaan ja selittää kaikki vaikeutensa siitä johtuviksi?  Tuli ero, työssä keljua, kyllä se johtuu lapsuuden tapahtumasta x.

Äitini oli orpo, nk huutolaislapsi.  Valoisa, tekevä, tervepäinen ihminen.  Nykyaikana hän olisi jäänyt eläkkeelle viimeistään 30-vuotiaana kun traumaattinen lapsuus.

Älä yleistä. Moni traumaattisen lapsuuden kokenut on ihan töissä.

Luulisi tuossa iässä jo tietävän,että ihmiset ovat erilaisia ja suhtautuvat asioihin eritavalla. Ja kestävät/käsittelevät asioita eritavalla.