Lue keskustelun säännöt.
Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi
17.09.2025 |
Että "Et sinä voi loputtomiin sen taakse piiloutua". Traumana siis sisaruksen kuolema. Tuntui aika kylmäkiskoiselta tokaisulta ja ymmärtämättömyydeltä siitä miten paljon lapsuuden traumat voi vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Oli varmaan myöskin haluttomuutta auttaa siinä asiassa. Pahoitin mieleni.
Kommentit (461)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jouduin lapsuudessa Raumalle.
En koskaan oikein toipunut kokemuksesta voimia sinulle.
Sun mielenterveys on loistava. Kiitos.
Se on Compton tai Rauma, mikä tekee ihmisen todeksi.
Ihmetyttää tosiaan, miksi joitain kiihdyttää niin paljon se että jollain toisella ihmisellä on traumaattinen kokemus, mitä käyvät tai haluaisivat käydä läpi.
Tullaan kirjoittamaan, että vanha juttu, pääse yli, ei ennen traumatisoiduttu, en minäkään traumatisoitunut jne.
Ei kai kenelläkään kenellä on asiat ok ole mitään tarvetta kirjoitella tuollaista?
Minä olen lapsena jo oppinut sen, että minä en saa tuntea mitään, tai olla mitenkään päin. Suru, viha, häpeä, pelko, epävarmuus, epätietoisuus, hämmentyneisyys, inho, ahdistus, kipu, ja kaikki piti vaan kieltää. Ne tunteen koteloitui syvälle jonnekin kehoon ja alitajuntaan ja ties minne. Ei ne kokematta jätetyt tunteet KADONNEET sillä, että ne vaan jätti pois, antoi olla ja jatkoi eteen päin reippaasti "piehtaroimatta" "vatvomatta" ja mitä näitä mitätöiviä ja vähätteleviä termejä nyt onkaan.
Minä olen ensimmäiset parikymmentä vuotta elämästäni suorittanut, puskenut, ollut ylikiltti ja kaikessa ylisuorittanut jaksamiseni äärirajoilla, REIPPAANA tyttönä, joka EI itke, kitise, äksyile tai ole kenellekään pettymys tai mitenkään kuulu tarpeinensa muiden korviin häiritsevästi.
No voin kertoa, ettei oikein toiminut tuo strategia tai tekniikka, että antaa vaan olla, ei välitä ja puree hammasta. Hampaat vaan meni ja purenta aiheutti suuria haittoja.
Olen yrittänyt hoitaa itseäni liikkumalla 7-10 tuntia viikossa raskasta liikuntaa, olen kokeillut hoitaa itseäni lukemalla kirjallisuutta, luonnossa olemalla, nukkumalla, kirjoittamalla, maalaamalla, hengittämällä ja puhumalla asioista, olen hakenut apua ammattilaisilta, olen kokeillut monia lääkkeitä, joista massiivisia haittoja ja kärsimystä.
Minä olen tehnyt todella paljon sen eteen, että voisin paremmin ja jaksaisin olla orjana tuolla ja työpaikkakiusattavana, olen opiskellut ja kokeillut aina vaan nousta ylös maasta, vaikka minut on tönitty sitten vaan uudelleen kumoon ja potkittu päähän.
Minä väitän, että ihmisen kuuluu MYÖS saada apua, sen oman ponnistelun lisäksi. Ihmisen kuuluu MYÖS saada levätä rauhassa, olla rikki ja hajalla. TOIPUA! ITKEÄ, SURRA, TULLA KUULLUKSI!
Se että toipuvalle, surevalle, lyttyyn lyödylle ihmiselle, sanotaan, että ANNA OLLA! SÄ VAAN MÄREHDIT, ei ole auttamista, eikä järkevää, ei auta, eikä ole mitenkään hyvän ihmisen toimintaa.
Se ei ole mitään muuta kuin syyllistämistä, vähättelyä ja raukkamaista ilkkumista.
Minä olen päässyt todella paljon eteen päin traumojeni ja masennukseni kanssa. Aivan mittavasti edistynyt ja toipunut todella huonosta tilasta, itsemurhakin oli ihan hilkulla.
EN HYVÄKSY PUHEITANNE JOISSA VÄHÄTTELETTE!
En hyväksy termejä: märehtiä, vatvoa, piehtaroida, heittäytyä sängynpohjalle vaan yms.
Sellaisia ei tulisi käyttää vakavissa ja oikeasti rankoissa tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se murtunut jalkakin pysyy kipeänä loppuiän kun murtumakohtaa mukiloi ja hakkaa.
Ap tekee ihan samaa 'traumalleen". Ikävät tunteet kroonistuvat aivoissa kun niissä ahkerasti velloo ja sehän tässä juuri ongelmana on.
Aiemmin mainittu "loukkausta" 70 vuotta märehtinyt vaarini toteutti tätä fyysisesti: oli polttanut itsensä saunankiukaaseen ja "hoiti" palovammaa harjaamalla ruven toistuvasti irti juuriharjalla. Eli piti vamman tuoreena ja auki ihan itse. Eihän se sitten parantunut.
Vierailija kirjoitti:
Nieletkö, ap?
Kas näin jankuttaja kyllästyi maskaamaan. Näytti todellisen minänsä. Tämän kirjoittaja on sama henkilö, joka "syyllistää traumassaan vellojia". Hän on sadisti, ei kannata vastata tai huomioida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi mt-ongelma miksi kuvittelisin että hoitajalla tai jollain terapeutilla olisi hokkuspokkus-konsti jolla elämäni muuttuisi auvoiseksi onneksi? Itse mitään tekemättä voivotellen sohvan laidalla, hankkimatta mukavia ja mielentilaa ja jaksamista kohentavia palikoita elämääni?
En pysty tajuamaan että aikuisiällä olisin mennyt sekaisin kun ollessani 9-vuotias veli kuoli. Hän oli enää hailea muisto. Tai saati kun nelikymppisenä vanhemmat kuolivat. Uskon että teini-iässä vanhemman menetys on kova paikka.
No, eroperheiden lapset, paras kun olen hiljaa.
Kukaan ei odottanut mitään hokkuspokkus -konstia vaan halusi keskustella asiasta. Tuollaiset hoitajavastaanotot ovat yleensä juuri sellaista keskustelua varten. Tarvittaessa sitten toki varataan aikaa myös lääkärille tai esimerkiksi psykologille, mutta ei aina.
Itse olin yläasteikäinen kun olen menettänyt kaksi sisarustani onnettomuudessa missä kuoli myös perheemme toinen vanhempi. Minä en saanut tuosta tapahtumasta traumaa, mutta en yhtään ihmettelisi, jos joku olisi saanut. Traumaattinen kokemus kun on eri asia kuin pelkkä läheisen menetys. Se kokemus voi olla vaikka tilanteessa yksin jääminen tai se että ei ole saanut puhua asiasta. Nimenomaan se kokemus tekee siitä trauman.
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa psyk sh:n sanoneen, ettei trauman taakse voi piiloutua (mikä vastaa jotakuinkin samaa, että murtuneen jalan taakse ei voi piiloutua ja maratoni on juostava loppuun, mielellään hymyillen). Sitten joku kääntää tämän niin, että ihmiset eivät ole valmiita työskentelemään terapiassa ja ap odotti hokkuspokkus parannustemppua. Mutkat on pistetty aikalailla suoriksi.
Tämä trauma-aihe näyttää aina suututtavan jotkut tällä palstalla pahan kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tuntuu, että ihmiset vain elävät omissa todellisuuksissansa. Enkä tarkoita, että toinen olisi välttämättä toista parempi kuin joku muu. Joku voi olla objektiivisesti kokenut todella hirveyksiä, esim. sodan, väkivallan, vaikean lapsuuden yms, mutta jotenkin osannut siitä huolimatta osannut suhteuttaa tapahtumat päässänsä ja mennyt eteenpäin. Toiselle objektiivisesti vähemmän kamalat asiat ovat aiheuttaneet pitkän trauman. En tiedä, onko sisäsyntyistä tämmöinen asioiden suhteuttaminen, vaiko mitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tosiaan, miksi joitain kiihdyttää niin paljon se että jollain toisella ihmisellä on traumaattinen kokemus, mitä käyvät tai haluaisivat käydä läpi.
Tullaan kirjoittamaan, että vanha juttu, pääse yli, ei ennen traumatisoiduttu, en minäkään traumatisoitunut jne.
Ei kai kenelläkään kenellä on asiat ok ole mitään tarvetta kirjoitella tuollaista?
Me muut on hoidettu itsemme. On kuollut lapsi, vanhempi, sisarus, palanut koti, jouduttu pahaan kolariin. Siitä ollaan järkyttyneitä aikansa ja siitä toivutaan. Kipu haalistuu, elämä jatkuu ja keskitytään elämään eikä muistelemaan. Mennyttä ei enää ole.
Mikä harhaluulo sulla on, että kuvittelet muiden elämän helpommaksi kuin omasi? Pikkasen narsistista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tosiaan, miksi joitain kiihdyttää niin paljon se että jollain toisella ihmisellä on traumaattinen kokemus, mitä käyvät tai haluaisivat käydä läpi.
Tullaan kirjoittamaan, että vanha juttu, pääse yli, ei ennen traumatisoiduttu, en minäkään traumatisoitunut jne.
Ei kai kenelläkään kenellä on asiat ok ole mitään tarvetta kirjoitella tuollaista?
Samaa mieltä. Tuollainen on pelkästään julmaa, kylmää ja toista ihmistä mitätöivää.
Vaikea ymmärtää miksi kukaan käyttäytyisi noin, kun ei itse ole ollut koskaan tarve vaientaa toista ihmistä, jos tämä itkee tai kertoo raskaista kokemuksistaan.
Ironista, kun ilmeisesti tuollaiset vaientajat ja ihmiset ketkä käskevät "vaan antaa olla", ovat varmaan omasta mielestään niitä vahvoja, mutta tosi asiassa tuollainenhan on äärimmäisen heikkoa. Pitää olla todella heikko ihminen, jos ei kestä sitä että toinen ihminen uskaltaa puhua ääneen vaikeista kokemuksistaan.
Vahvaa, ei ole lakaista traumojaan maton alle, ja sieltä mutkuilevan taikamaton päältä tasapainoillessaan äksyillä muille ihmisille, kun he eivät toimi samalla tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset vain elävät omissa todellisuuksissansa. Enkä tarkoita, että toinen olisi välttämättä toista parempi kuin joku muu. Joku voi olla objektiivisesti kokenut todella hirveyksiä, esim. sodan, väkivallan, vaikean lapsuuden yms, mutta jotenkin osannut siitä huolimatta osannut suhteuttaa tapahtumat päässänsä ja mennyt eteenpäin. Toiselle objektiivisesti vähemmän kamalat asiat ovat aiheuttaneet pitkän trauman. En tiedä, onko sisäsyntyistä tämmöinen asioiden suhteuttaminen, vaiko mitä.
Etkö oikeasti ymmärrä? Eihän ihmisten kokemuksia voi verrata noin. Voisi, jos kaikkien elämät olisivat identtiset muilta osin. Mutta kun eivät ole. Ei yksin se yksittäinen kokemus, vaan kaikki muu siinä ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, eli traumasta kertominen näköjään triggeröi monia ihmisiä. Mistähän se johtuu? Lieneekö omista käsittelemättömistä traumoista kyse? On jouduttu menenään väkipakolla eteenpäin elämässä ilman mahdollisuutta käsittelyyn ja luullaan että on selviydytty. Sitten toisen halu käsitellä traumojaan ärsyttää suunnattomasti.
Ap
Huomaatko kuinka tässäkin käytät defenssimekanismeja, jotta saisit annettua itsellesi luvan pitää edelleen kiinni traumastasi ja jäädä vellomaan sinne menneisyyteen - sen sijaan, että lähtisitkin eteenpäin. Ei nuo ihmiset, jotka kehottavat sinua siirtymääön nykyhetkeen hoitajan lailla ole välttämättä triggeröityneet siitä, että haluat puhua traumastasi. Ehkä sinä haluat kokea asian noin, koska syy x tai y.
Moni ihminen pitää traumoistaan kiinni, koska trauman kanssa elämisestä on tullut heile tuttua ja turvallista. He tuntevat sen maailman ja siitä pois siirtyminen pelottaa liikaa. Sama on esim. päihderiippuvaisten suhteen. Päihteidenkäyttö saa heidät pysymään siinä maailmassa, jonka he tuntevat kokonaisuudessaan ja on pelottava ajatus mitä sitten tapahtuu, kun luovutaan päihteiden käytöstä. Miten sitten voi juhlia, kun ei ole alkoholia tai muita päihteitä. Eihän silloin voi enää olla hauskaa tai irroitella. Vaikka oikeasti voi, mutta kun se pelottaa siirtyä siihen maailmaan. Siellä ei ole tarpeeksi tuttuja elementtejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nieletkö, ap?
Kas näin jankuttaja kyllästyi maskaamaan. Näytti todellisen minänsä. Tämän kirjoittaja on sama henkilö, joka "syyllistää traumassaan vellojia". Hän on sadisti, ei kannata vastata tai huomioida.
Otatko kakkoseen?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset vain elävät omissa todellisuuksissansa. Enkä tarkoita, että toinen olisi välttämättä toista parempi kuin joku muu. Joku voi olla objektiivisesti kokenut todella hirveyksiä, esim. sodan, väkivallan, vaikean lapsuuden yms, mutta jotenkin osannut siitä huolimatta osannut suhteuttaa tapahtumat päässänsä ja mennyt eteenpäin. Toiselle objektiivisesti vähemmän kamalat asiat ovat aiheuttaneet pitkän trauman. En tiedä, onko sisäsyntyistä tämmöinen asioiden suhteuttaminen, vaiko mitä.
Ei asiat ole noin yksinkertaisia. Vaikka koettu asia olisi periaatteessa sama, voi se kokemus olla täysin erilainen kuin jollain toisella. Esimerkiksi läheisen menettäminen on helpompi kestää ja jaksaa ja jatkaa elämää silloin, kun on perusasiat hyvin, hyvä ja turvallinen koti, läheisiä, mahdollisuus puhua jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tosiaan, miksi joitain kiihdyttää niin paljon se että jollain toisella ihmisellä on traumaattinen kokemus, mitä käyvät tai haluaisivat käydä läpi.
Tullaan kirjoittamaan, että vanha juttu, pääse yli, ei ennen traumatisoiduttu, en minäkään traumatisoitunut jne.
Ei kai kenelläkään kenellä on asiat ok ole mitään tarvetta kirjoitella tuollaista?
Me muut on hoidettu itsemme. On kuollut lapsi, vanhempi, sisarus, palanut koti, jouduttu pahaan kolariin. Siitä ollaan järkyttyneitä aikansa ja siitä toivutaan. Kipu haalistuu, elämä jatkuu ja keskitytään elämään eikä muistelemaan. Mennyttä ei enää ole.
Mikä harhaluulo sulla on, että kuvittelet muiden elämän helpommaksi kuin omasi? Pikkasen narsistista.
Surullista, että noin paljon kun olet kokenut, niin et ole oppinut mitään empatiaa. Ylimielisyyttä vain.
Ai olit järkyttynyt "aikasi"?
Ai sinun "aikasi" on sellainen hyväksyttävä "pikku hetki", muiden aika on märehdintää, vatvontaa, piehtarointia ja ikuista väninää?
Suomalaista empatiakyvytyömyyttä ja ilkeitä. Vähä ku tää et raskaus ei ole tekosyy, eli sanotaan varalta vähän kaikkeen. Pitää olla kuin muut katsos vaikka olis sairas, kipeä tai muuta
Tämä on vauva.fi.
Ap:n kannattaisi inttää siellä terapiassa eikä vauvavitunfissä.
Ap:n mätäpaisetta yritettiin avata. Hän käpertyy sen ympärille ja hänen identiteettinsä on tuo mätäpaise.