Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Okei, eli traumasta kertominen näköjään triggeröi monia ihmisiä. Mistähän se johtuu? Lieneekö omista käsittelemättömistä traumoista kyse? On jouduttu menenään väkipakolla eteenpäin elämässä ilman mahdollisuutta käsittelyyn ja luullaan että on selviydytty. Sitten toisen halu käsitellä traumojaan ärsyttää suunnattomasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeassahan hän oli. 

Et voi muuttaa mennyttä. Sisarus on kuollut ja se on tapahtunut siten kuin tapahtui. Jatka eteenpäin. Nyt vain uhriudut

Tässä taas esimerkki ihmisestä, jonka on pakko kommentoida asiaan, josta ei mitään tiedä. Ja näin osoittaa oma tyhmyytensä. 

Eli kuten kaikille mielenterveysongelmaisille, saa sanoa vain asioita, joita he haluavat kuulla. Kaikki muu on väärin ja vääriä mielipiteitä,vaikka ne tulisi omasta kokemuksesta. Niin tässäkin, sinun mielestäsi. 

Koitappa joskus miettiä, että kirjoittajalla on ihan omakohtaista kokemusta, ja on päässyt asiasta yli. 

 

Miksi sinä suhtaudut niin negatiivisesti siihen

Tähän minäkin haluaisin vastauksen. Ei ole tervettä ahdistua noin voimakkaasti anonyymien ihmisten halusta käsitellä traumojaan. Mitä ihmettä nyt taas?!

Ahdistua? Tulkitsetko sinä muiden kirjoitukset omien tunteidesi perusteella? 

Minusta hän vain sanoi suoraan ja rehellisesti. Napakasti, joo, mutta ahdistuksesta en kyllä itse näe merkkiäkään. 

Miten asia olisi pitänyt mielestäsi sanoa, ettet pahastuisi tai kokisi että kertoja on ahdistunut? Eikö hänellä ole oikeutta sanoa mielipidettään? Saavatko vain tiettyä mieltä olevat olla äänessä? 

Miten muuten voi sanoa asian, kuten se on?  Sisarus on menehtynyt. Häntä ei mikään tuo takaisin. Elossa olevien on vain jatkettava elämäänsä.  Suru ei lopu, mutta se muuttaa muotoaan. Myöskään niiden tunteiden, joita on lapsena kokenut, ei ne katoa, mutta ne voi saada hiipumaan taka-alalle, osaksi omaa tarinaansa siten, etteivät ne enää ole hallitsevia. Siihen AP käsittääkseni pyysi apua, ja siihen tämä lainaamasi vastasi. Hän vain sanoi kuten asia on, ja se taisi laukaista sinussa ahdistuksen, jonka tulkitset hänen ahdistuksekseen. 

Jos sinä kuolisit lähiaikoina, miten toivoisit läheistesi käyttäytyvän? Jäämään suruun piehtaroimaan, vai iloitsemaan siitä, että sinä elit. muistamaan ne hyvätkin asiat silloinkin kun on suru ja ikävä. 

Ei nyt liity suoraan traumaan, mutta eihän kukaan toivo läheisilleen traumatisoitumista. Ehkä asiaa voisi työstää myös sitä kautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut täällä suhtautuvat niin negatiivisesti ihmisiin jotka haluavat läpikäydä kokemaansa traumaa?

Koska he ovat itse tuottaneet muille traumoja, eivätkä päänsä kestä nyt tätä tietoa?

Sinä se et osaa kuin ilkeillä ja olettaa. Olet varmaan sama joka toivoi toisillekin sairastumista ja sitä kautta ymmärrystä. Ihmiset kommentoivat asiaa omista näkökannoistaan, sen perusteella, miten ovat AP.n aloituksen ymmärtäneet. 

Sinun ja kaltaistesi mielestä vain yksi mielipide on sallittu, ja se on sinun omasi. Kaikki muut ovat väärässä, niinhän. 

Todella tervehenkistä viitata toisen keskustelijan kuolemaan lähitulevaisuudessa voittaakseen "väittelyn". Puolustat sitä paitsi omaa kirjoitustasi, todella läpinäkyvää. Traumat on selvästi käsitelty, jämäkästi.

Tekstimäärä, millä joku yrittää tyrmätä traumoista keskustelun, on jäätävä. Mieluummin keskustelisin sähköpostitse traumaterapeutin kanssa. Tervehtyisin nopeammin kuin lukemalla tuota höpötystä.

Jatkakaa toki traumojen ne vatvomista keskenänne. Ilmeisesti ne eivät ole kenelläkään helpottaneet, eivätkä tuolla tavoin helpotakaan. 

Toki voi harrastaa terapiassa käyntiä, mutta se ei todellakaan ole mikään taikakeino, työ on edelleen tehtävä itse. 

Mutta koska sitä ei saa sanoa ääneen, eikä kertoa miten asioista pääsee yli niin se jää sitten teidän itsenne selvitettäväksi. 

Vastasin ketjuun, koska koin, että minulla on jotain annettavaa ihan omasta kokemuksesta. Olen myös vastannut masennusta koskeviin ketjuihin, mutta aina saan vain haukut siitä, että et voi tietää ja jaabajaaba. Samaa kuin nyt. 

 Silloin  mikään neuvo ei tehoa, on kuin tuuleen huutaisi 

Kuitenkin me, jotka olemme traumoista selvinneet, olemme selvinneet niillä samoilla keinoin. Sama koskee sitä masennusta, kaikki toipuneet puhuvat samoista asioista, mitkä auttoivat. 

"Ei nyt liity suoraan traumaan, mutta eihän kukaan toivo läheisilleen traumatisoitumista. Ehkä asiaa voisi työstää myös sitä kautta."

Minkä alan ihminen olet, millä kompetenssilla neuvot muita? Miksi traumojen käsittelyn ammattilaisen puoleen kääntyminen turhauttaa sinua? Miksi juuri sinua pitäisi kuunnella mieluummin?

Vierailija kirjoitti:

Jatkakaa toki traumojen ne vatvomista keskenänne. Ilmeisesti ne eivät ole kenelläkään helpottaneet, eivätkä tuolla tavoin helpotakaan. 

Toki voi harrastaa terapiassa käyntiä, mutta se ei todellakaan ole mikään taikakeino, työ on edelleen tehtävä itse. 

Mutta koska sitä ei saa sanoa ääneen, eikä kertoa miten asioista pääsee yli niin se jää sitten teidän itsenne selvitettäväksi. 

Vastasin ketjuun, koska koin, että minulla on jotain annettavaa ihan omasta kokemuksesta. Olen myös vastannut masennusta koskeviin ketjuihin, mutta aina saan vain haukut siitä, että et voi tietää ja jaabajaaba. Samaa kuin nyt. 

 Silloin  mikään neuvo ei tehoa, on kuin tuuleen huutaisi 

Kuitenkin me, jotka olemme traumoista selvinneet, olemme selvinneet niillä samoilla keinoin. Sama koskee sitä masennusta, kaikki toipuneet puhuvat samoista asioista, mitkä auttoivat. 

Kuuntelen kyllä neuvoja, mutten sinulta.

Kuuntelen neuvoja terapeutilta, jolla on pitkä kokemus traumapotilaista. Kuuntelen neuvoja myös älykkäiltä ja empaattisilta läheisiltä, jotka haluavat minulle hyvää (nopeaa toipumista) ja joita kunnioitan.

Vierailija kirjoitti:

Jatkakaa toki traumojen ne vatvomista keskenänne. Ilmeisesti ne eivät ole kenelläkään helpottaneet, eivätkä tuolla tavoin helpotakaan. 

Toki voi harrastaa terapiassa käyntiä, mutta se ei todellakaan ole mikään taikakeino, työ on edelleen tehtävä itse. 

Mutta koska sitä ei saa sanoa ääneen, eikä kertoa miten asioista pääsee yli niin se jää sitten teidän itsenne selvitettäväksi. 

Vastasin ketjuun, koska koin, että minulla on jotain annettavaa ihan omasta kokemuksesta. Olen myös vastannut masennusta koskeviin ketjuihin, mutta aina saan vain haukut siitä, että et voi tietää ja jaabajaaba. Samaa kuin nyt. 

 Silloin  mikään neuvo ei tehoa, on kuin tuuleen huutaisi 

Kuitenkin me, jotka olemme traumoista selvinneet, olemme selvinneet niillä samoilla keinoin. Sama koskee sitä masennusta, kaikki toipuneet puhuvat samoista asioista, mitkä auttoivat. 

 

 

Mikäli kohtaat jokaisessa keskustelussa saman ongelman, silloin hyvää tarkoittava viestisi on muotoiltu väärin. Kerro omasta kokemuksestasi ja siitä mikä sinua auttoi. Älä neuvo pyytämättä muita, äläkä missään nimessä käytä omaa kokemustasi ainoan oikean keinon määrittämiseen. Jokainen meidän kokemuksemme on yksilöllisiä ja sen takia se mikä toimii toisella, ei toimi välttämättä toisella.

Sen sijaan vertaistuella on valtava voima. Jos sinulla on siihen annettavaa, anna, mutta älä kerro muille mikä toimii ja mikä ei. Se voi olla pahimmillaan vaarallista leikkiä kun asettuu sellaiseen rooliin, johon oma osaaminen ei riitä ja vielä sellaisella alustalla missä edes ammattilaisella ei ole mahdollisuutta toimia vastaavasti. 

Omat traumani ovat pääasiassa rajattomien ihmisten aiheuttamia. Olisi minulta valtavan iso askel taaksepäin, jos nyt sen sijaan, että käyn traumaterapiassa ja pidän kiinni rajoistani, antaisin jonkun anonyymin aivopestä minut ajattelemaan, etten tarvitsekaan terapiaa ja että kyse on vain omasta väärästä asenteestani.

Narsistinen rajattoman tunnistaa siitä, että kun asettaa rajat, hän ei hyväksy niitä, vaan pakottaa itsensä, mielipiteensä tai nyrkkinsä niiden yli. Jankuttamalla, toistolla, aivopesulla.Terve ihminen kunnioittaa toisen ihmisen rajoja.

Lähinnä minulla oli tarkoitus ilmaista aloituksellani sitä miten väärin on että psykiatriset hoitajat sanovat potilailleen mitä sattuu. Olen aiemminkin kuullut vaikka minkälaisia kommentteja. Kyseessä on tavallaan suojatyöpaikka kun mitään tulosvastuuta ei ole ja potilaiden valitukset eivät johda mihinkään toimenpiteisiin. Ja hoitajat ovat hyvin tietoisia tästä varmastikin. Joillakin hoitajilla on ollut sisäistä moraalista selkärankaa jota vaaditaan tässä ammatissa, siitä olen kiitollinen kyllä enkä halua koko ammattikuntaa tuomita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä minulla oli tarkoitus ilmaista aloituksellani sitä miten väärin on että psykiatriset hoitajat sanovat potilailleen mitä sattuu. Olen aiemminkin kuullut vaikka minkälaisia kommentteja. Kyseessä on tavallaan suojatyöpaikka kun mitään tulosvastuuta ei ole ja potilaiden valitukset eivät johda mihinkään toimenpiteisiin. Ja hoitajat ovat hyvin tietoisia tästä varmastikin. Joillakin hoitajilla on ollut sisäistä moraalista selkärankaa jota vaaditaan tässä ammatissa, siitä olen kiitollinen kyllä enkä halua koko ammattikuntaa tuomita.

Ap

On varmasti myös eroa, onko kyse hoitajasta poliklinikalla vai osastolla. Polillahan he lähinnä toimivat väliaika-apuna, joten se osaamisen taso ei ole kaikilla niin hyvä kuin hoitajilla, jotka tekevät työtään osastoilla 'kädet savessa', päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut täällä suhtautuvat niin negatiivisesti ihmisiin jotka haluavat läpikäydä kokemaansa traumaa?

Koska he ovat itse tuottaneet muille traumoja, eivätkä päänsä kestä nyt tätä tietoa?

Sinä se et osaa kuin ilkeillä ja olettaa. Olet varmaan sama joka toivoi toisillekin sairastumista ja sitä kautta ymmärrystä. Ihmiset kommentoivat asiaa omista näkökannoistaan, sen perusteella, miten ovat AP.n aloituksen ymmärtäneet. 

Sinun ja kaltaistesi mielestä vain yksi mielipide on sallittu, ja se on sinun omasi. Kaikki muut ovat väärässä, niinhän. 

Olet taas väärässä. Minä olin se joka toivoi toisille ymmärrystä, mutta en toivonut sairastumista, kuten vääristelet.

Toivoin, että jos vähättelijä itse sairastuu, niin hän saisi osakseen sitä omaa lääkettään, jota on itse terveenä sairaille naamaan hieronut.

Sinä et ymmärrä mitään, kunhan äksyilet ja mäkätät lämpimiksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut täällä suhtautuvat niin negatiivisesti ihmisiin jotka haluavat läpikäydä kokemaansa traumaa?

Koska he ovat itse tuottaneet muille traumoja, eivätkä päänsä kestä nyt tätä tietoa?

Sinä se et osaa kuin ilkeillä ja olettaa. Olet varmaan sama joka toivoi toisillekin sairastumista ja sitä kautta ymmärrystä. Ihmiset kommentoivat asiaa omista näkökannoistaan, sen perusteella, miten ovat AP.n aloituksen ymmärtäneet. 

Sinun ja kaltaistesi mielestä vain yksi mielipide on sallittu, ja se on sinun omasi. Kaikki muut ovat väärässä, niinhän. 

 

KIITOS NAURUISTA SINULLE!

Ensin sanot toiselle, että hän on ilkeä ja olettaa, ja sitten varmana muka tiedät, että hän on joku toinen kirjoittaja (vaikka olet väärässä)

Sitten heti perään lässytät naurettavan projektiosi, että "kaikki muut on väärässä"

VAIKKA ITSE OLETIT! JA OLETIT VÄÄRIN.

Vierailija kirjoitti:

Jatkakaa toki traumojen ne vatvomista keskenänne. Ilmeisesti ne eivät ole kenelläkään helpottaneet, eivätkä tuolla tavoin helpotakaan. 

Toki voi harrastaa terapiassa käyntiä, mutta se ei todellakaan ole mikään taikakeino, työ on edelleen tehtävä itse. 

Mutta koska sitä ei saa sanoa ääneen, eikä kertoa miten asioista pääsee yli niin se jää sitten teidän itsenne selvitettäväksi. 

Vastasin ketjuun, koska koin, että minulla on jotain annettavaa ihan omasta kokemuksesta. Olen myös vastannut masennusta koskeviin ketjuihin, mutta aina saan vain haukut siitä, että et voi tietää ja jaabajaaba. Samaa kuin nyt. 

 Silloin  mikään neuvo ei tehoa, on kuin tuuleen huutaisi 

Kuitenkin me, jotka olemme traumoista selvinneet, olemme selvinneet niillä samoilla keinoin. Sama koskee sitä masennusta, kaikki toipuneet puhuvat samoista asioista, mitkä auttoivat. 

Ainakin yhdeltä, joka vaikutti selvinneeltä, kyseltiin lisää, mutta ei ole tullut vastausta. 

Olen itsekin yhden PTSD:n läpikäynyt ha selvinnyt, mutta se on tehnyt pikemmin hienotunteiseksi sitä kohtaan mitä kukin kokee. Usein trauma on syntynyt siitä, että jäi yksin sietämättömän tilanteen kanssa eikä ehkä paras keino ole yrittää painostaa kestämään paremmin, vaikka mikään ei ole muuttunut. 

Masennustakin on niin kovin monenlaista. 

Kuten ap tästä ketjustakin näet, ihmiset "neuvovat" niin kuin parhaiten osaavat. Jotkut suhtautuvat vaikeisiin asioihin kuten tuo hoitaja, että näitä sattuu ja pitää vain päästä yli ja eteenpäin ja blaa blaa. Selvästi se ei ole sitä, mitä sinä kaipaisit voidaksesi paremmin. On täysin OK, että etsit sellaista tukea/apua/hmisiä, jotka osaavat vastata sinun tarpeeseesi. Sellaiset kommentit, jotka eivät sinua auta, voi vain ohittaa ja unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Just. Yritä saada sitten apua, kun kokemus on tuo.

Itselle kävi niin, että esikoisen syntymänaikoihin nuori veljeni kuoli väkivaltaisesti.

Vähän oli arjen kanssa kipuilua, kun kaikenlaista piti ehtiä ja mitään lnñ on. Neuvola suositteli mulle, että kävisin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

Kävin pari kertaa ja ihan mukavan oloinen nainen ja sai kysymyksillään pari lukkoa avattua yms. Paitsi, että toisen kerran lopussa kysyi, että olisiko mulla mahdollista ottaa Jeesus sydämeeni?

Niin. Olen pakana. Oltiin puhuttu, ettei lastakaan kasteta tästä syystä. ja silti suht kepeesti lähti tuommoinen heitto.

En palannut hänen luokseen. Neuvolassa kyselivät kuulumisia ja olihan tuo täti suht järkyttynyt. Eikä sellainen ollut tarkoituksellista. En sitten ottanut vaihtoehtoa vastaan vaan pärjäilin omillani.

Olishan hyvä terapeutti kytkös upea juttu, mutta kuinka monta mä joutuisin läpi

kai teit valituksen tosta henkilöstä? Todella törkeää toimintaa. 

Olen huomannut saman, jotkut ihmiset loukkaantuvat traumatisoituneille kun he kertovat kokemastaan. Tulee jotenkin mieleen, että kyseessä täytyy olla ihminen, joka on myös saanut trauman ja mallioppinut sen miten trumatisoituneelle puhutaan tai sitten on ollut se joka on trauman aiheuttanut toiselle. 

Jos minulla olisi mt-ongelma miksi kuvittelisin että hoitajalla tai jollain terapeutilla olisi hokkuspokkus-konsti jolla elämäni muuttuisi auvoiseksi onneksi?  Itse mitään tekemättä voivotellen sohvan laidalla, hankkimatta mukavia ja mielentilaa ja jaksamista kohentavia palikoita elämääni? 

En pysty tajuamaan että aikuisiällä olisin mennyt sekaisin kun ollessani 9-vuotias veli kuoli.  Hän oli enää hailea muisto. Tai saati kun nelikymppisenä vanhemmat kuolivat.  Uskon että teini-iässä vanhemman menetys on kova paikka.

No, eroperheiden lapset, paras kun olen hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyse vatvomisesta vaan siitä miten traumatisoituminen väistämättä vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Sisaruksen kuolemalla on ollut valtava vaikutus minuun ja olisin vaan halunnut miettiä hoitajan kanssa yhdessä sitä asiaa ja näin saada ehkä lisää itseymmärrystä. Toivoin myös että olisin saanut hoitajalta jotain neuvoja asian käsittelyyn.

 

Eihän tuo vie sinua eteenpäin mitenkään. Miksi sitä pitää ymmärtää? Eikö tärkeintä ole ymmärtää miten saat elämäsi kuntoon tulevaisuudessa?

No sen elämän saa kuntoon just sillä, että saa keskustella ja käsitellä mieltä painavia asioita, just tasan niin kauan, ettei ne enää paina mieltä, idiootti! Jos ap kokee, että keskustelu ko. asiasta auttaa häntä, niin se on hoitajan tehtävä keskustella siitä, asiallisesti!