Lue keskustelun säännöt.
Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi
17.09.2025 |
Että "Et sinä voi loputtomiin sen taakse piiloutua". Traumana siis sisaruksen kuolema. Tuntui aika kylmäkiskoiselta tokaisulta ja ymmärtämättömyydeltä siitä miten paljon lapsuuden traumat voi vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Oli varmaan myöskin haluttomuutta auttaa siinä asiassa. Pahoitin mieleni.
Kommentit (499)
"Ahdistua? Tulkitsetko sinä muiden kirjoitukset omien tunteidesi perusteella?
Minusta hän vain sanoi suoraan ja rehellisesti. Napakasti, joo, mutta ahdistuksesta en kyllä itse näe merkkiäkään.
Miten asia olisi pitänyt mielestäsi sanoa, ettet pahastuisi tai kokisi että kertoja on ahdistunut? Eikö hänellä ole oikeutta sanoa mielipidettään? Saavatko vain tiettyä mieltä olevat olla äänessä?
Miten muuten voi sanoa asian, kuten se on? Sisarus on menehtynyt. Häntä ei mikään tuo takaisin. Elossa olevien on vain jatkettava elämäänsä. Suru ei lopu, mutta se muuttaa muotoaan. Myöskään niiden tunteiden, joita on lapsena kokenut, ei ne katoa, mutta ne voi saada hiipumaan taka-alalle, osaksi omaa tarinaansa siten, etteivät ne enää ole hallitsevia. Siihen AP käsittääkseni pyysi apua, ja siihen tämä lainaamasi vastasi. Hän vain sanoi kuten asia on, ja se taisi laukaista sinussa ahdistuksen, jonka tulkitset hänen ahdistuksekseen.
Jos sinä kuolisit lähiaikoina, miten toivoisit läheistesi käyttäytyvän? Jäämään suruun piehtaroimaan, vai iloitsemaan siitä, että sinä elit. muistamaan ne hyvätkin asiat silloinkin kun on suru ja ikävä.
Ei nyt liity suoraan traumaan, mutta eihän kukaan toivo läheisilleen traumatisoitumista. Ehkä asiaa voisi työstää myös sitä kautta"
Voi kuunnella, mitä sanottavaa toisella on. Voi tarjota myötätuntoista läsnäoloa, kun toinen käy vaikean kokemuksensa läpi.
Kun minä kuolen, haluaisin, että läheiseni käyvät sen kokemuksen läpi niillä keinoilla, jotka heillä toimivat. En sanella, mitä heidän pitäisi tehdä ja miten käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi mt-ongelma miksi kuvittelisin että hoitajalla tai jollain terapeutilla olisi hokkuspokkus-konsti jolla elämäni muuttuisi auvoiseksi onneksi? Itse mitään tekemättä voivotellen sohvan laidalla, hankkimatta mukavia ja mielentilaa ja jaksamista kohentavia palikoita elämääni?
En pysty tajuamaan että aikuisiällä olisin mennyt sekaisin kun ollessani 9-vuotias veli kuoli. Hän oli enää hailea muisto. Tai saati kun nelikymppisenä vanhemmat kuolivat. Uskon että teini-iässä vanhemman menetys on kova paikka.
No, eroperheiden lapset, paras kun olen hiljaa.
Miksi luulet, että terapiaan mennään hakemaan hokkuspokkus -konsti eikä olla valmiita tekemään itse mitään? Et ole tainnut koskaan käydä terapiassa, et ymmärrä koko konseptia.
Eli kuten kaikille mielenterveysongelmaisille, saa sanoa vain asioita, joita he haluavat kuulla. Kaikki muu on väärin ja vääriä mielipiteitä,vaikka ne tulisi omasta kokemuksesta. Niin tässäkin, sinun mielestäsi.
Koitappa joskus miettiä, että kirjoittajalla on ihan omakohtaista kokemusta, ja on päässyt asiasta yli.
Koitappa joskus miettiä, että myös muillakin ihmisillä on omakohtaista kokemusta, ja ovat päässeet traumoista ja masennuksistaan yli, mutta SILTI eivät syytä toisia piehtaroinnista ja puhu tuolla inhottavalla tympeällä sävyllä alentuvasti ja aggressiivisesti.
Sinun viestisi on vaan, että wöö wöö wöö kuulkaa kaikki raukat minua viisasta, vahvaa, kovaa ihmistä tässä, kun minä olen yläpuolellani, ja tiedän kaikesta kaiken. Ja osaan näin tälleen kätevän keinon neuvoa teille tyhmille piehtaroijille, ja se neuvo on tättädä tättädääää rumpujen pärinäää, ähä ähä, ANTAKAA VAAN OLLA!
Ja sitten odotat jotain nöyrää kiitosta ja kumarrusta, ooooh!!! Kiitos suuri Sensei ja senpai! Ai että paranee sillä, kun vaan antaa olla?
Olet väärässä.
"Ap ja muut, muistakaa, että psykiatrisella alalla toimii suhteellisen paljon narsisteja ja psykopaatteja ja he näkevät traumapotilaat sadistisen nautinnon lähteenä pahimmassa tapauksessa. Parhaassa ovat vain outoja. "
Joo ei. Aikamoisen mielikuvan maalasit, sinä keskusteluun sitouttaja. Luuletko, ettei sinun läpi näkisi. Kiitos ajanvietteestä, nyt ja aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi mt-ongelma miksi kuvittelisin että hoitajalla tai jollain terapeutilla olisi hokkuspokkus-konsti jolla elämäni muuttuisi auvoiseksi onneksi? Itse mitään tekemättä voivotellen sohvan laidalla, hankkimatta mukavia ja mielentilaa ja jaksamista kohentavia palikoita elämääni?
En pysty tajuamaan että aikuisiällä olisin mennyt sekaisin kun ollessani 9-vuotias veli kuoli. Hän oli enää hailea muisto. Tai saati kun nelikymppisenä vanhemmat kuolivat. Uskon että teini-iässä vanhemman menetys on kova paikka.
No, eroperheiden lapset, paras kun olen hiljaa.
Miksi luulet, että terapiaan mennään hakemaan hokkuspokkus -konsti eikä olla valmiita tekemään itse mitään? Et ole tainnut koskaan käydä terapiassa, et ymmärrä koko konseptia.
Minä luulen että osa psykiatrisista sairaanhoitajista ei omaa alkeellisintakaan käryä mitä on oikea terapia. Heidän käsitys terapiasta on pelkkä opponointi ja jyrääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Eihän tuo vie sinua eteenpäin mitenkään. Miksi sitä pitää ymmärtää? Eikö tärkeintä ole ymmärtää miten saat elämäsi kuntoon tulevaisuudessa?"
Minne ihmeen "eteenpäin"? Tätä aina jankutetaan, että pitää mennä eteenpäin, pitää mennä eteenpäin! Minne? Kuka sen sanelee, miten kenenkin pitää elää? Ja miksi? Miksei voisi pysähtyä, ja käsitellä asiat, jotka mieltä vaivaavat? Sitä se "elämä kuntoon" minulle tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Outo hoitaja, jos ajattelee, että aika poistaa traumat.
Asiahan ei ole noin.
On se. Haavat paranevat.
Mutta siksihän ap onkin hoidossa, että haluaa rypeä menneissä. Se rypeminen ja vellominen on sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi mt-ongelma miksi kuvittelisin että hoitajalla tai jollain terapeutilla olisi hokkuspokkus-konsti jolla elämäni muuttuisi auvoiseksi onneksi? Itse mitään tekemättä voivotellen sohvan laidalla, hankkimatta mukavia ja mielentilaa ja jaksamista kohentavia palikoita elämääni?
En pysty tajuamaan että aikuisiällä olisin mennyt sekaisin kun ollessani 9-vuotias veli kuoli. Hän oli enää hailea muisto. Tai saati kun nelikymppisenä vanhemmat kuolivat. Uskon että teini-iässä vanhemman menetys on kova paikka.
No, eroperheiden lapset, paras kun olen hiljaa.
Miksi luulet, että terapiaan mennään hakemaan hokkuspokkus -konsti eikä olla valmiita tekemään itse mitään? Et ole tainnut koskaan käydä terapiassa, et ymmärrä koko konseptia.
Pöpien taudinkuvaan kuuluu aina se, että heillä ei ole sairaudentuntoa. Usein myös vainoharhaisuus, jota ap:kin osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi mt-ongelma miksi kuvittelisin että hoitajalla tai jollain terapeutilla olisi hokkuspokkus-konsti jolla elämäni muuttuisi auvoiseksi onneksi? Itse mitään tekemättä voivotellen sohvan laidalla, hankkimatta mukavia ja mielentilaa ja jaksamista kohentavia palikoita elämääni?
En pysty tajuamaan että aikuisiällä olisin mennyt sekaisin kun ollessani 9-vuotias veli kuoli. Hän oli enää hailea muisto. Tai saati kun nelikymppisenä vanhemmat kuolivat. Uskon että teini-iässä vanhemman menetys on kova paikka.
No, eroperheiden lapset, paras kun olen hiljaa.
Niin, et pysty tajuamaan, jos sinä et ole kokenut traumaattista kokemusta tämän asian suhteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kirjoittaa psyk sh:n sanoneen, ettei trauman taakse voi piiloutua (mikä vastaa jotakuinkin samaa, että murtuneen jalan taakse ei voi piiloutua ja maratoni on juostava loppuun, mielellään hymyillen). Sitten joku kääntää tämän niin, että ihmiset eivät ole valmiita työskentelemään terapiassa ja ap odotti hokkuspokkus parannustemppua. Mutkat on pistetty aikalailla suoriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä minulla oli tarkoitus ilmaista aloituksellani sitä miten väärin on että psykiatriset hoitajat sanovat potilailleen mitä sattuu. Olen aiemminkin kuullut vaikka minkälaisia kommentteja. Kyseessä on tavallaan suojatyöpaikka kun mitään tulosvastuuta ei ole ja potilaiden valitukset eivät johda mihinkään toimenpiteisiin. Ja hoitajat ovat hyvin tietoisia tästä varmastikin. Joillakin hoitajilla on ollut sisäistä moraalista selkärankaa jota vaaditaan tässä ammatissa, siitä olen kiitollinen kyllä enkä halua koko ammattikuntaa tuomita.
Ap
On varmasti myös eroa, onko kyse hoitajasta poliklinikalla vai osastolla. Polillahan he lähinnä toimivat väliaika-apuna, joten se osaamisen taso ei ole kaikilla niin hyvä kuin hoitajilla, jotka tekevät työtään osastoilla 'kädet savessa', päivittäin.
Vai kädet savessa? No ei kyllä pidä paikkaansa ainakaan Kainuun keskussairaalassa. Siellä ei hoitajia kiinnosta keskustella potilaiden kanssa, vaan kiinnostus kohdistuu omaan puhelimeen, nettiin, lehtien lukuun, toimistossa toisten hoitajien kanssa juoruiluun. Paria poikkeusta lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin jouduin lapsuudessa Raumalle.
En koskaan oikein toipunut kokemuksesta voimia sinulle.
Täällä jotkut ei millään meinaa ymmärtää sitä, että sisaruksen kuolema sinällään ja siitä johtuva suru sekä asiaan liittyvä traumakokemus ovat aivan eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo hoitaja, jos ajattelee, että aika poistaa traumat.
Asiahan ei ole noin.
On se. Haavat paranevat.
Mutta siksihän ap onkin hoidossa, että haluaa rypeä menneissä. Se rypeminen ja vellominen on sairasta.
Haavat myös mätänevät. Eivätkä kaikki edes arpeudu vaan siihenkin tarvitaan hoitoa. Sehän se konsepti tässä on, että ne, joiden haavat EIVÄT arpeudu kauniisti, on syy sille mikä tahansa, tarvitsevat hoitoa.
Ap muistuttaa yli 90-vuotiaana kuollutta vaariani, joka viimeiset 70 vuotta elämästään uhriutui v. 1920 tapahtuneista asioista.
Tapahtunut oli niinkin kamala, että hänen isänsä oli hiukan epäillyt poikansa kykyä maksaa talolaina pois.
Jotkut haluaa olla uhreja. Ne nauttivat siitä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jouduin lapsuudessa Raumalle.
En koskaan oikein toipunut kokemuksesta voimia sinulle.
Sun mielenterveys on loistava. Kiitos.
Jos ei ole saanut kotoaan empaattista kasvatusta, eikä ole luontaisesti myötätuntoinen, tällainen keskustelu muiden traumoista voi triggeröidä kovastikin. Vaikka olisi miten jämäkkä omasta mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa psyk sh:n sanoneen, ettei trauman taakse voi piiloutua (mikä vastaa jotakuinkin samaa, että murtuneen jalan taakse ei voi piiloutua ja maratoni on juostava loppuun, mielellään hymyillen). Sitten joku kääntää tämän niin, että ihmiset eivät ole valmiita työskentelemään terapiassa ja ap odotti hokkuspokkus parannustemppua. Mutkat on pistetty aikalailla suoriksi.
Sinä vertaat typerästi. Ei kipsin kanssa juosta, mutta ei myöskään lapsuudentapahtumiin vedota keski-iässä.
(No, kumpi on voitolla? Oletko kartalla?)
Kaikkien hahmotuskyky ei riitä kaikkeen. Riippuu aika paljon älystä, empatiasta ja luovuudesta.
Ap ja muut, muistakaa, että psykiatrisella alalla toimii suhteellisen paljon narsisteja ja psykopaatteja ja he näkevät traumapotilaat sadistisen nautinnon lähteenä pahimmassa tapauksessa. Parhaassa ovat vain outoja.