Kohta alkaa taas Auerin oikeudenkäynti
Kommentit (12626)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsen mukaan viinipullo iskettiin tahallaan rikki ja häntä jahdattiin sen kanssa.
No, ilmiselvästi keksittyjä juttuja epärealistisuudessaan nämä.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. On tyypillistä, että syylliset vetoavat siihen, ettei kukaan voi uskoa uhrin kertomukseen.
Tämä. Lähes poikkeuksettahan lasten hyväksikäyttötapaukset on sellaisia, ettei niitä millään haluaisi uskoa, etenkään kenestäkään sellaisesta henkilöstä, jonka ei voisi kuvitellakaan siihen kykenevän.
mutta tässä tapauksessa edes itse uhrit ei usko siihen! Just ja just vois ehkä uskoa että jotain on tapahtunut (ei todellakaan kaikkia) mutta se että nyt lapset itse kertovat että heitä painostettiin kertomaan tuollaisia juttuja kun olivat lapsia ja mikään niistä ei ole totta.
Ei kukaan halua että kiduttaja-raiskaajat pääsevät pälkähästä, kukaan ei tuollaisten tekojen jälkeen halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Mutta niin vain he kaikki isosiskoa myöten (jonka väittivät osallistuneen tekoihin) ovat nyt perhe ja haluavat ollakin. Sen sijaan sijaisvanhempien kanssa kukaan ei ole eikä halua olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsen mukaan viinipullo iskettiin tahallaan rikki ja häntä jahdattiin sen kanssa.
No, ilmiselvästi keksittyjä juttuja epärealistisuudessaan nämä.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. On tyypillistä, että syylliset vetoavat siihen, ettei kukaan voi uskoa uhrin kertomukseen.
Nyt uhrit itse vetoaa siihen.
Kyllä. Tämän ansiosta heidän äidistään voi tulla miljonääri.
Juu tottakai he haluavat että heidän kiduttajastaan tulee miljönääri.. eiku
Hehän saa rahoista tietenkin oman osuutensa ja perintönä aikanaan loput.
Eivöt he saa Jensin rahoista yhtään mitään eikö isosisko ole saamassa rahaa ja silti sanovat että nämäkin jutut ovat valetta. Ja jos äiti on oikeasti kiduttaja niin tuskin heistä uskoo saavansa äidiltään yhtään mitään jos nyt mitään on edes tulossa.
Lisäksi he ovat jo saaneet rahaa kun Anneli sai tuomion Jensin kanssa jonka joutuvat palauttamaan
Joten ei ny mee läpi toi sun teorias
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsen mukaan viinipullo iskettiin tahallaan rikki ja häntä jahdattiin sen kanssa.
No, ilmiselvästi keksittyjä juttuja epärealistisuudessaan nämä.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. On tyypillistä, että syylliset vetoavat siihen, ettei kukaan voi uskoa uhrin kertomukseen.
Tämä. Lähes poikkeuksettahan lasten hyväksikäyttötapaukset on sellaisia, ettei niitä millään haluaisi uskoa, etenkään kenestäkään sellaisesta henkilöstä, jonka ei voisi kuvitellakaan siihen kykenevän.
Yleensäkin ihmisiä vaivaa se, että ei haluta tietää millaista pahaa maailmassa on, joka on ihan ok, mutta sitten kun käy ilmi mitä jossain on tapahtunut ollaan niin asiantuntijoina, että ei tuollainen ole uskottavaa, en ole ikinä kuullut, eihän kukaan tuollaista nyt sentään, miksi joku sellaista tekisi, kun en minäkään eikä minunkaan lähipiirissäni kukaan ikinä.
Juurikin näin. Monelle tässäkin ketjussa on helpompaa uskotella itselleen, että lapset vaan keksii omiaan, kuin muuttaa sitä uskomusta, minkä ovat omassa päässään Annelista luoneet. Tyypillistähän useille lasten hyväksikäyttötapauksille tosiaan on se, ettei kukaan olisi osannut kuvitellakaan tekijää syyllisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten dildo pysyy teippaamalla otsassa. Tiedän mitä painaa n.18cm dildo. Jos se edes jotenkin saisi pysymään otsassa kiinni vieläpä 2 kpl pitäisi jesarilla kiertää pään ympäri monta kierrosta. Tuskin siinä enään dildosta jäisi mitään näkyviin.
Onhan niistä voitu pitää käsillä kiinni. Miksei olisi voinut hetken aikaa tuolla tavoin pelleillä? Tuskin sitä koko päivää on tehty.
Lapsen tarinoissa ne on nimenomaan teipattu päähän, ei pidelty käsillä.
Nimenomaan. Teipattu päähän ja lisäksi dildot molemmissa käsissä joilla jahdattiin pikkulintuja uhrattaviksi 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsen mukaan viinipullo iskettiin tahallaan rikki ja häntä jahdattiin sen kanssa.
No, ilmiselvästi keksittyjä juttuja epärealistisuudessaan nämä.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. On tyypillistä, että syylliset vetoavat siihen, ettei kukaan voi uskoa uhrin kertomukseen.
Nyt uhrit itse vetoaa siihen.
Kyllä. Tämän ansiosta heidän äidistään voi tulla miljonääri.
Juu tottakai he haluavat että heidän kiduttajastaan tulee miljönääri.. eiku
Yleensä lapset perivät vanhempansa.
Miten te jaksatte vastailla tuolle hejacci-vajacille jolle kaikki lasten tarinat menee läpi todesta? Tyyppi on älyllisesti erittäin matalalla tasolla ja ymmärtää kaiken päinvastoin kuin kerrottu ja jankkaa valeitaan aamusta iltaan. Oksettava, vastenmielinen psykopaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, nyt oikeudessa katsotaan videoita, joissa lapsi kertoo seksuaalirikoksista (joita toki ei oikeasti ole tapahtunut). Näiden uskottavuus on näköjään samaa luokkaa eilen katsottujen kanssa. Kirsikoita on työnnetty pyllyyn.
Ja keittiövälineitä jne. Ja tehty muutakin. Uskottavasti kertoi. Miksi mitätoit näiden uskottavuutta?
Koska koko tarinointi on äärettömän epäuskottavaa. Ollaanko me nyt luettu ihan samoja juttuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsen mukaan viinipullo iskettiin tahallaan rikki ja häntä jahdattiin sen kanssa.
No, ilmiselvästi keksittyjä juttuja epärealistisuudessaan nämä.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. On tyypillistä, että syylliset vetoavat siihen, ettei kukaan voi uskoa uhrin kertomukseen.
Tämä. Lähes poikkeuksettahan lasten hyväksikäyttötapaukset on sellaisia, ettei niitä millään haluaisi uskoa, etenkään kenestäkään sellaisesta henkilöstä, jonka ei voisi kuvitellakaan siihen kykenevän.
Yleensäkin ihmisiä vaivaa se, että ei haluta tietää millaista pahaa maailmassa on, joka on ihan ok, mutta sitten kun käy ilmi mitä jossain on tapahtunut ollaan niin asiantuntijoina, että ei tuollainen ol
Juurikin näin. Monelle tässäkin ketjussa on helpompaa uskotella itselleen, että lapset vaan keksii omiaan, kuin muuttaa sitä uskomusta, minkä ovat omassa päässään Annelista luoneet. Tyypillistähän useille lasten hyväksikäyttötapauksille tosiaan on se, ettei kukaan olisi osannut kuvitellakaan tekijää syyllisiksi.
Ei tässä tarvitse itselleen uskotella mitään, kun nuo lapset itse kertovat, että kaikki nuo jutut on olleet keksittyjä, eikä niitä ole ikinä tapahtunut.
Aivan, eipä kannata tässäkään ketjussa keskustella kun kaikissa näissä päivystää tuo yksi ja sama kahjo, joka haukkuu sairaiksi psykopaateiksi kaikki (ja mikä tuo hejaccivajacci on, en ole koskaan kuullut tuollaista sanaa) jotka on missään eri mieltä. Aika kuiva keskusteluilmapiiri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, nyt oikeudessa katsotaan videoita, joissa lapsi kertoo seksuaalirikoksista (joita toki ei oikeasti ole tapahtunut). Näiden uskottavuus on näköjään samaa luokkaa eilen katsottujen kanssa. Kirsikoita on työnnetty pyllyyn.
Ja keittiövälineitä jne. Ja tehty muutakin. Uskottavasti kertoi. Miksi mitätoit näiden uskottavuutta?
Koska koko tarinointi on äärettömän epäuskottavaa. Ollaanko me nyt luettu ihan samoja juttuja?
Kuule. Eiköhän tuo ole aivan tahallista kiusaamista ja halu saada sinut vain mukaan väittelyyn. Ei kukaan tervejärkinen noita kirsikka ja dildo juttuja usko. Anna vajakin olla.
Tympäisee kun joka tuutista tulee jotain Aueriin liittyvää. Kumpa loppuisi. Menee kai ens vuoden puolelle.
Olipas tarinointia nuo lapsen kertomuksen lapsena. Käsittämätöntä, että noita on aikanaan uskottu.
Onhan tämän lapsen puheet aika järkyttäviä. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011604970.html
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämän lapsen puheet aika järkyttäviä. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011604970.html
Järkyttävää on se, että nuo tarinoinnit on uskottu.

Hyväksikäytöstä valehteleminen on harvinaisempaa kuin siitä toden kertominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt siellä on kyllä ihan selvää seri-tavaraa lapsen kertomuksissa. Vaikuttaa nuo saatananpalvontahommiin keskittymiset ihan harhautukselta, koska tällainen on taitaa olla asian ydin.
Niin, tänään katsotaan videoita, joissa lapsi tarinoi seksuaalirikoksista, kun eilen katsottiin muita videoita.
Onko sinusta kirsikoiden työntäminen lapsen pyllyyn uskottavaa?
Niin sairasta ja uskomatonta kuin se onkin, niin ikävä kyllä lapsiin kajotaan paljon pahemmillakin tavoilla. Epäuskottavampaa on, että lapsi valehtelisi kirsikoista tai haarukoista sukupuolielimissään.
No ei todellakaan olisi epäuskottavampaa valehdella tuollaista, kuin että tuollaista olisi oikeasti tapahtunut.
Oletko sama ihminen, jonka
Jopa puolustuksen yhdysvaltalainen asiantuntijakin totesi, että hyväksikäytöstä valehtelu olisi epätodennäköisempää.
Syyttäjän näyttö murenee päivä päivältä, samoin oikeuslaitoksen uskottavuus. Suomessa voidaan jatkossa jäljitellä brittikäytäntöjä, mutta peruukin asemesta tuomarit ja muut lakimiehet laittavat päähänsä pellenhatun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt siellä on kyllä ihan selvää seri-tavaraa lapsen kertomuksissa. Vaikuttaa nuo saatananpalvontahommiin keskittymiset ihan harhautukselta, koska tällainen on taitaa olla asian ydin.
Niin, tänään katsotaan videoita, joissa lapsi tarinoi seksuaalirikoksista, kun eilen katsottiin muita videoita.
Onko sinusta kirsikoiden työntäminen lapsen pyllyyn uskottavaa?
Niin sairasta ja uskomatonta kuin se onkin, niin ikävä kyllä lapsiin kajotaan paljon pahemmillakin tavoilla. Epäuskottavampaa on, että lapsi valehtelisi kirsikoista tai haarukoista sukupuolielimissään.
No ei todellakaan olisi epäuskottavampaa valehdella tuollaista, kuin että tuollaista olisi oikeasti tap
Itsekin odotin, esiintyykö lasten tarinoissa missään päihteitä. Tuo tyhjä viinipullo viittasi siihen, että Anneli ja Jens ovat varmaan suuren osan ajasta kännäilleet yhdessä eivätkä ole pätkääkään välittäneet salata lapsilta sekstailujaan. Päinvastoin ovat hyväksikäyttäneet siinä ohessa lapsiakin.
Nuo tytön 30.8.-1.11.2011 videohaastattelut oikeuspsykologin luona olivat mielestäni hyvin uskottavia, ja niissä kuvailtu seksi oli todenmukaista mutta toki tuo ikäiselle normaalisti kuulumatonta. Hänen käyttämänsä kieli oli mediaseurannan mukaan lapsenomaista eikä hän esim itse käyttänyt ollenkaan raiskaus-sanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt siellä on kyllä ihan selvää seri-tavaraa lapsen kertomuksissa. Vaikuttaa nuo saatananpalvontahommiin keskittymiset ihan harhautukselta, koska tällainen on taitaa olla asian ydin.
Niin, tänään katsotaan videoita, joissa lapsi tarinoi seksuaalirikoksista, kun eilen katsottiin muita videoita.
Onko sinusta kirsikoiden työntäminen lapsen pyllyyn uskottavaa?
Niin sairasta ja uskomatonta kuin se onkin, niin ikävä kyllä lapsiin kajotaan paljon pahemmillakin tavoilla. Epäuskottavampaa on, että lapsi valehtelisi kirsikoista tai haarukoista sukupuolielimissään.
Niin, pahemmilla tavoilla tosiaan kajotaan, ei tällaisilla. Kirsikoiden työntäminen pyllyyn? Vakavissaan? Nimenomaan lapsi, jolla ei ole ymmärrystä seks
Kyllä noita pervoja on maailma täynnä, jotka leikkivät ruoalla sekstaillessaan, pissailevat toistensa päälle ja hyväksikäyttävät lapsia olematta varsinaisesti ped*fiilejä. Perhekerhon seksipalstaa jo osoitti, ettei Annu ole mikään siveyden sipuli.
Kellä näin sairaan voimakas kiinnostus rahaan?