Kohta alkaa taas Auerin oikeudenkäynti
Kommentit (2205)
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Muistelen, että suurin osa piti juttua käsistä riistäytyneenä perheriitana. Itse näen siinä kuitenkin pitkälle suunnitellun murhan. Murhanäyttämö itsessään jo paljastaa selvän suunnitelman eräänlaisesta suljetusta huoneesta, jossa tapahtumat ovat tapahtuneet ihan eri järjestyksessä kuin on oletettu. Häkenauha on ratkaisun avain. Tämä on ihan annelimaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ilmeettömyys tai eleettömyys ei tee kenestäkään murhaajaa.
Se voi tehdä hänestä psykopaatin. Poliisi profiloi tekijän aikoinaan psykopaatiksi. Auerilla on piirteitä, jotka voisivat sopia naispsykopaatille.
En saa lainattua edelliseen kommenttiin, mutta ei se murha ole ollut mikään perheriita. Pari oli tiettävästi mennyt nukkumaan puoli kahdentoista aikaan ja murha on oletetusti tapahtunut joskus 2.40. Alkoholia ei juotu kotona yleensäkään juuri ollenkaan. Mikä perheriita saadaan aikaiseksi yhtäkkiä yöllä, kun ensin on nukuttu pari, kolme tuntia. Hätäkeskuspuhelussa mainitaan joitain outoja juttuja, kuten että Auer mainitsee että tekijä ei ole hänelle entuudesta tuttu. Miten hän sen osaisi sanoa jos tuo oli täysin mustiin pukeutunut ja kommandopipo päässä? Ja hädän hetkellä kykenee mainitsemaan arviolta tuon henkilön pituuden? Ei ole uskottavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Tämän aiheen ympärillä pyörii paljon uskovaisia, mutta uskolla tätä murhaa ei ratkaista. Todisteet poissulkivat Annelin syyllisyyden.
Ei, vaan poliisin tutkinta on ollut vakavasti puutteellista ja sen takia syytekynnys on asetettu tavall
Miksi hovioikeus sitten totesi, ettei mikään liitä Annelia Jukkaan kohdistuneeseen väkivaltaan ja rikospaikalla on lukuisia ulkopuoliseen viittaavia seikkoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ilmeettömyys tai eleettömyys ei tee kenestäkään murhaajaa.
Se voi tehdä hänestä psykopaatin. Poliisi profiloi tekijän aikoinaan psykopaatiksi. Auerilla on piirteitä, jotka voisivat sopia naispsykopaati
Se olisi tullut ilmi mielentilatutkimuksessa.
Autismin kirjolla olevat voi myös vaikuttaa neurotyypillisten mielestä ilmeettömiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ilmeettömyys tai eleettömyys ei tee kenestäkään murhaajaa.
Se voi tehdä hänestä psykopaatin. Poliisi profiloi tekijän aikoinaan psykopaatiksi. Auerill
Autisti ei todennäköisesti tekisi lasta naimisissa olevan miehen kanssa. Mielestäni hänen käytöksensä on ollut sellaista, että se voisi olla merkki psykopatiasta. Psykopaatit myös kykenevät taitavasti valehtelemaan, eivätkä hermostu niin tehdessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ilmeettömyys tai eleettömyys ei tee kenestäkään murhaajaa.
Se voi tehdä hänestä psykopaatin. Poliisi profiloi tekijän aikoinaan psykopaatiksi. Auerill
Auer ei kuitenkaan välttele katsekontaktia. Päinvastoin hän katsoo haastatteluissa toimittajaa hyvin suoraan, ikään kuin varmistaakseen, meneehän hänen sanomansa/valheensa varmasti perille. Hän myös naurahtelee eli tuntee mielihyvää kummallisissa kohdissa. Aikoinaan hän muikisteli peite-Seppoa muistellessaan ja toissapäivänä puhuessaan poikansa pippelistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuollaiset säännöt menevät vielä pienelle lapselle läpi, mutta eivät teinille. Teinillä pitää olla puhelin, avaimet, harrastus ja pitää päästä kavereiden luo.
Toivottavasti nämä lapset antavat tarkan haastattelun kohtelustaan."
Monelta tuntuu unohtuvan, että kyse on lasten 2011 kertomusten synnystä. Vuoden 2019 sosiaalitoimen asiakirjoista käy ilmi, että toiseksi nuorin tyttö muistaa vielä pahoinpitelyn ja hyväksikäytön. Nuorinkin halusi vielä tuolloin käydä perhekeskuksesta lomilla sijaisvanhempien luona. Vuoden 2011 alun perhetapaamisten kirjaukset osoittavat, että he kokivat tuolloin sijaisvanhemmat turvallisiksi ja olivat iloisia, että vanhin sisko oli muuttanut sieltä pois.
Tätä vasten aikuistuneiden lasten perumiset vaikuttavat omalastuisilta, varsinkin, kun he eivät yhtään osaa tarkentaa sitä, miten sijaisvanhemmat heille muka opettivat kai
Vaikuttaa siltä, että nuorin tyttö ei muista kovinkaan paljoa varhaislapsuudestaan. Ehkä hän seurasi siskonsa jäljissä isosiskon ja äidin luo. Toiseksi nuorin tyttö on psykologisesti mielenkiintoisin. Veikkaan häntä keskeiseksi perujaksi.
"Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäyntiaineistoon kuuluva poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkima selvitys ei miltään osin liitä Anneli Aueria Jukka Lahteen kohdistettuun väkivaltaan"
"Ensimmäinen poliisipartio on saapunut paikalle noin kolme minuuttia 20 sekuntia hätäkeskuspuhelun päättymisen jälkeen."
"Kun otetaan lisäksi huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja Anneli Auerilla rikospaikan lavastamisen viimeistelyyn käytettävissä ollut erittäin lyhyt aika, Anneli Auerin syyllistymisestä siihen, että hän olisi surmannut Jukka Lahden, jää vähintäänkin varteenotettava epäily."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ilmeettömyys tai eleettömyys ei tee kenestäkään murhaajaa.
Se voi tehdä hänestä psykopaatin. Poliis
Auer ei kuitenkaan välttele katsekontaktia. Päinvastoin hän katsoo haastatteluissa toimittajaa hyvin suoraan, ikään kuin varmistaakseen, meneehän hänen sanomansa/valheensa varmasti perille. Hän myös naurahtelee eli tuntee mielihyvää kummallisissa kohdissa. Aikoinaan hän muikisteli peite-Seppoa muistellessaan ja toissapäivänä puhuessaan poikansa pippelistä.
Tosi tyypillistä muuten autisteille, että saattaa naurahdella tai hymyillä vaikka oikeasti kokee jotain negatiivista tunnetta. Mulle tapahtui sitä lapsena varsinkin tosi paljon, mikä aiheutti ongelmia.
Ja suurin osa autisteista on tietenkin opetellut katsomaan silmiin, varsinkin naiset.
En siis tietenkään tiedä mitään Auerin neurotyypistä. Kunhan tulee monesta asiasta mieleen autismin kirjo. Se selittäis myös miksi niin monet tuntuu jotenkin intuitiivisesti pitävän Aueria jotenkin epäilyttävänä (me autistit koetaan todella paljon sellaista suhtautumista).
Psykopatian mahdollisuus tutkitaan aina mielentilatutkimuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen lounastaukoa syyttäjä toi esiin sosiaalitoimen polikliiniset perhetapaamis- ja terapiakäynnit. Se kestivät tammikuusta kesäkuuhun 2011. Niitä pitivät perheterapeutit ja tavoite oli sekä tiedollinen että hoidollinen. Lasten spontaaneja kertomuksia ei ohjattu kyselemällä. Puolen vuoden aikana käyntejä oli yhdeksän, ja paikalla oli Auerin lisäksi eri sisaruksia ja sijaisvanhemmat. Viimeisellä käynnillä kesäkuussa 2011 kaikki lapset olivat olleet paikalla ja kirjausten mukaan oli tapahtunut "välikohtaus". Nuoremmat lapset olivat pelänneet niin, että olivat saaneet paniikinomaisia oireita ja joutuneet hengittämään paperipussiin.
Lasten välillä oli selvä juopa. Pienemmät lapset pelkäsivät isosiskoa. Yhdellä kerralla paikalla ollut sairaanhoitaja oli todistanut, miten vanhin tyttö yritti vaientaa ilmeillään nuoremmat, kun nämä kertoivat äidistä ikäviä asioita. Lapset kokivat vanhimman tytön äidin suosikiksi.
Lapset
Mutta nythän he ovat läheisiä toisilleen, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Tiesikö syyttäjät miten julkinen tästä tehdään vai luulivatko, että pääsevät taas luikertelmaan suljettujen ovien takana? Ihan järkyttävän noloa heidän kannaltaan.
Olen ihmetellyt, että uskovatko syyttäjät tässä itse niihin kaikkiin syytteisiin.
Tällä palstalla on kyllä kansan syvät rivit äänessä, muuta ei voi sanoa. Paljon melskataan ja paljon on mielipiteitä. Mitä sitä tiedolla enää tekisikään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesikö syyttäjät miten julkinen tästä tehdään vai luulivatko, että pääsevät taas luikertelmaan suljettujen ovien takana? Ihan järkyttävän noloa heidän kannaltaan.
Olen ihmetellyt, että uskovatko syyttäjät tässä itse niihin kaikkiin syytteisiin.
Eivät usko, kyllä he nyt on todennäköisesti ihan normaaleja ihmisiä eikä mitään juorumummoja ja oman elämänsä nojatuolipsykologeja. Ei heillä ole tässä jutussa enää mitään mahdollisuuksia, tämä on täysin absurdia jo. Jos pikkuhiljaa viitsisi poliisikin keskittyä sen murhan tutkimiseen, kun tässä on nyt ollut 17 vuoden tauko. Tän idioottimaisuuden täytyy loppua, me maksetaan kaikki näitten pellejen palkat.
miksi vauvasta poistuu aina ketju jossa:
Annelin hätäkeskuspuhelussa häiritsee
En ota kantaa Anneli Auerin syyllisyyteen tai syyttömyyteen miehensä murhaan mutta yksi asia vaiv
Onko äänitteessä ulkona muita
Siitä Vaasan hovioikeuden ratkaisusta jäi kyllä kiinnostavia kysymyksiä. Ja kaikkein vahvimpana tietysti se, että Aueriahan ei todettu syyttömäksi vaan todettiin, että koska ei riittävällä varmuudella voida osoittaa syylliseksi tapaus ratkaistaan syytetyn eduksi.
Eniten mietitytti esim. Auerin t-paidan kummankin hihan takaosissa olleet Jukka Lahden veritahrat, joita ei kyetty selvittämään. Miksi nauhalta ei kuulu ulkopuolisen tekijän minkäänlaista ääntä. Kun maksimiajaksi 70 veitseniskuun annetaan parikymmentä minuuttia ennen häkepuhelua sisäelimiin kertyneen veren perusteella, miten voidaan olla varmoja, ettei sinä aikana tapahtunut jo keskimäärin kaikki oleellinen ja puhelun aikana vain viimeistely. Ja miksi tavallisen perheenäidin kahdelta eri tietokoneelta löytyi tiedostoja ja laitteistoa, jolla oli tehty äänitiedostojen nopeus- ja volyymikäsittelyä. Miksi oli jääty jumiin siihen, että mahdollinen etukäteisnauhoite tulisi laitteesta joka sanoo klik häkenauhalle. Ja miksi vanhimman tyttären kirkaisu oli todettu kummalliseksi sekä sitä seuraavan rauhallisen reaktion valossa että ääniteknisesti jotenkin kahtena päällekkäisenä äänenä. Ruskean kankaan alkuperää ei koskaan tutkittu kuitunäytteillä muualta kuin takkahuoneesta ja olohuoneesta, ei muualta talosta, jonka takia sen alkuperä jäi epäselväksi. Ja miksi ollaan varmoja, ettei tytärtä ole manipuloitu esim. mahdollisten välineiden piilottamiseen. Fileerausveitsen alkuperä jäi tuntemattomaksi ja VHOn päätöksessä todetaan, että Auer tuskin olisi hankkinut sitä lavastustarkoitukseen, koska jäljet olisivat silti voineet johtaa häneen, mutta ei otettu huomioon mahdollisuutta, että sitä ei ole käytetty lavastamiseen vaan yleiseen tilanteen hämmentämiseen. Kuten Auerin hetkellisen tunnustuksen sekavaa illankulunselostusta riidasta, jolle ei tietenkään löytynyt näyttöä, toisin kuin sille melkein, että ihan ilman riitaakin Lahdelta lähti henki. Voiko joku vastata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ilmeettömyys tai eleettömyys ei tee kenestäkään murhaajaa.
Se voi tehdä hänestä psykopaatin. Poliisi profiloi tekijän aikoinaan psykopaatiksi. Auerilla on piirteitä, jotka voisivat sopia naispsykopaati
Ilmeettömyys ja eleettömyys on mielestäni Auerin defenssi äärimmäisen ahdistavasta tilanteesta.
Olisiko tuollaisesta tilanteesta selvinnyt kukaan täyspäisenä.
Vierailija kirjoitti:
En saa lainattua edelliseen kommenttiin, mutta ei se murha ole ollut mikään perheriita. Pari oli tiettävästi mennyt nukkumaan puoli kahdentoista aikaan ja murha on oletetusti tapahtunut joskus 2.40. Alkoholia ei juotu kotona yleensäkään juuri ollenkaan. Mikä perheriita saadaan aikaiseksi yhtäkkiä yöllä, kun ensin on nukuttu pari, kolme tuntia. Hätäkeskuspuhelussa mainitaan joitain outoja juttuja, kuten että Auer mainitsee että tekijä ei ole hänelle entuudesta tuttu. Miten hän sen osaisi sanoa jos tuo oli täysin mustiin pukeutunut ja kommandopipo päässä? Ja hädän hetkellä kykenee mainitsemaan arviolta tuon henkilön pituuden? Ei ole uskottavaa
Luultavammin riita alkoi Jukan saavuttua kotiinsa. Olihan sitä jo pohjustettukin Annelin Turkuun soittamassa uhkauspuhelussa. Epätodennäköisempää olisi, että olisi käyty nukkumaan muina miehinä. Naapurin havaitsemat valotlin asunnossa puoltavat tätä. Samoin teranssioven ikkunan rikkominen ja tyttären käynti tai kaksikin riidan aikana takkahuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin perehtynyt yhtään tähän Auerin tapaukseen. Nyt jostain syystä alkoi kiinnostaa ja tutustuin hieman. Uskon, että Auer on syyllinen siihen Jukka S. Lahden murhaan. Nainen on ihan ilmeetön ja eleetön aina. Saanut 5 laudaturia aikoinaan. On riittävän fiksu, että olisi voinut suunnitella täydellisen murhan. Lisäksi voi hyvin olla psykopaatti, kun ei tuosta naisesta saa mitään eleitä irti. On tuon Lahdenkin kanssa tehnyt lapsenkin, vaikka molemmat olivat vielä tahoillaan avo- ja avioliitoissa. Onko poliisi tutkinut riittävästi suunnitelmallisuutta aikoinaan?
Tämän aiheen ympärillä pyörii paljon uskovaisia, mutta uskolla tätä murhaa ei ratkaista. Todisteet poissulkivat Annelin syyllisyyden.
Ei, vaan poliisin tutkinta on ollut vakavasti puutteellista ja sen takia syytekynnys on asetettu tavall
Tuo on ollut kuulemma tiheään asuttua aluetta, eikö joku naapuri olisi huomioinut epämääräisen henkilön paikalle tulon (jalkaisin tai autolla)? Miten tekovälineitä on kuljetettu? Eikö naapurit olisi kuulleet kun joku rikkoo talon ikkunaa, siitä on täytynyt kuulua voimakas meteli?
Ei, vaan poliisin tutkinta on ollut vakavasti puutteellista ja sen takia syytekynnys on asetettu tavallista korkeammaksi. Tämä on se pääasiallisin syy, miksi häntä ei ole tuomittu uudelleen. Riittävä näyttö on tässä kontekstissa puuttunut. Rikospaikalla ei ole ollut oikeastaan mitään todisteita ulkopuolisesta henkilöstä. No, tuskin Jukka S. Lahti itseäänkään murhasi. Jollakin tavalla Auer on suunnitellut tuon riittävän hyvin, että riittäviä todisteita ei ole jäänyt. Vaikka näyttöä puuttuu, niin se ei tarkoita, etteikö henkilö voisi olla syyllinen.