Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kipeänä, taas. Muuten aivan sama eikä tässä sairastaessa mitään menetä tai missaa mutta kipeänä on tavallistakin kurjempi olla yksin ja yksinäinen. Tulee aina jossain vaiheessa kauhea itsesääli ja siinä rypeminen, kun kaipaa niin kauheasti sitä että olisi elämässä joku joka edes vähän huolehtisi ja hoivaisi.

Terveenä sitä jaksaa vielä jotenkin olla vahva ja pärjäävä mutta kipeänä se on liikaa. Tämä on varmasti tosi tyhmää ja lapsellista mutta jostain syystä aloin hyräilemään itselleni sitä karhunpoika sairastaa -laulua ja sitten tuli hirmuinen itku ja ikävä lapsuutta ja sitä että joku vähän edes silittäisi päätä ja sanoisi, että pian on parempi olla. Ihan kun ei jo muutenkin olisi tarpeeksi räkäinen ja limainen olo.

Tuttu juttu - olin varmaan 30v ja keskikesällä sain kuumeen. Itsesäälissä piehtaroin surkeana kotona. Yks kaks isosisko tuli jäätelöpaketin kanssa kylään, oli työreissulla meillä päin ja oli käynyt mun työpaikalla. Taudin kärsimys puolittui oitis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kipeänä, taas. Muuten aivan sama eikä tässä sairastaessa mitään menetä tai missaa mutta kipeänä on tavallistakin kurjempi olla yksin ja yksinäinen. Tulee aina jossain vaiheessa kauhea itsesääli ja siinä rypeminen, kun kaipaa niin kauheasti sitä että olisi elämässä joku joka edes vähän huolehtisi ja hoivaisi.

Terveenä sitä jaksaa vielä jotenkin olla vahva ja pärjäävä mutta kipeänä se on liikaa. Tämä on varmasti tosi tyhmää ja lapsellista mutta jostain syystä aloin hyräilemään itselleni sitä karhunpoika sairastaa -laulua ja sitten tuli hirmuinen itku ja ikävä lapsuutta ja sitä että joku vähän edes silittäisi päätä ja sanoisi, että pian on parempi olla. Ihan kun ei jo muutenkin olisi tarpeeksi räkäinen ja limainen olo.

Tuttu juttu - olin varmaan 30v ja keskikesällä sain kuumeen. Itsesäälissä piehtaroin surkeana kotona. Yks kaks isosisko tuli jäätelöpaketin kanssa kylään, oli työreissulla meillä päin ja oli käynyt mun työpaikalla. Taudin kärsimys puolittui oitis.

Asiaa ei varmaan kannattaisi eikä oikeastaan ehkä olisi tarpeenkaan vertailla mutta jäin miettimään, että kumpi mahtaisi olla kurjempaa. Se, että elämässä näennäisesti ja teoriassa on ihmisiä mutta kenenkään kanssa ei pidetä mitään yhteyttä eikä minkäänlaista apua tai muutakaan olisi odotettavissa keneltäkään missään tilanteessa vaiko se, ettei elämässä ole kerrassaan ketään sen paremmin teoriassa kuin käytännössäkään.

Lopputuloshan on molemmissa tilanteissa tasan sama. Toisaalta se täysin yksinäinen ei voi edes elätellä sitä toivoa, että joku olisi huolissaan ja vaikka kauheaa sekin on, niin aika hirveää on varmasti sekin että jossain takaraivossa elättelee turhaa toivoa ja pettyy toistuvasti.

Ei näitä vaan pitäisi miettiä yhtään. Tuntuu taas niin pahalta, että osa meistä saa tällaisen kohtalon että ketään ei ole eikä keneenkään voi missään tilanteessa turvautua millään tavalla. Tämä on niin musertavaa, raskasta ja ahdistavaa sekä aika pelottavaakin. Olla ihan yksin tässä maailmassa. Onneksi on edes tämä palsta tai oikeastaan tämä ketju että on edes jotain "tuttuja" joiden kommentteja saa lukea ja kenelle saa omia mietteitäänkin jakaa. Näin pieni asia on lopulta aika tosi iso juttu jos yhtään alkaa asiaa miettimään. Surullista sekin mutta nyt tuntuu olevan aivan kaikki eli on taas joku alakulon aktiivivaihe päällä ja sitä vaan itkeä tihrustaa jatkuvasti ellei sitten raivoa yksinään.

Hei Te ihanat ihmiset, samansorttiset kuin itse olen! Kiitän ihan siitä, että voin tulla tänne viestejänne lukemaan ja kokemaan samaistumista. Tosiaan, kuten edellä joku sanoo, niin tämäkin palsta auttaa jotakin tämän puhumattoman itsekseen olemisen päivän iltana. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Täähän se olis. Mullakin on ainoastaan silloin jotain menoa ja tekemistä kun täytyy hoitaa joku ikävä velvollisuus eli ikinä koskaan milloinkaan ei ole mitään kivaa menoa tiedossa. Elämästä puuttuu kaiken muun ohella se sellainen menemisten ja tekemisten suunnittelu sekä valmistelu joka ainakin nuorempana oli melko mukavaa ja jopa kuin osa sitä itse asiaa. Yksinään sitä korkeintaan enää suunnittelee jotain tekevänsä ja menevänsä, mutta se toteuttaminen jää aina aikomisen asteelle, koska sen vaan tietää jo ennalta kokemuksesta ettei se yksinään ole vaivan arvoista. Ei mikään ole. Ainakaan mulle siis mutta kovasti kyllä tahtoisin että olisi. Ei kai tässä ainaisessa yksinolemisessa ja yksinäisyydessä vikaa olisikaan jos olisin toisenlainen ihminen enkä kaipaisi toisen ihmisen seuraa ikinä mihinkään.

Tylsä sadepäivä. Päätin kuunnella kaikki King Crimsonin studio-levyt läpi, mutta pääsin johonkin Red:iin asti. Loput on tekotaiteellista kuuntelukelvotonta paskaa. Aika jännä, että kyseessä on kulttibändi, joka on tehnyt 14 studiolevyä, joista vain yksi, eli se ensimmäinen on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Täähän se olis. Mullakin on ainoastaan silloin jotain menoa ja tekemistä kun täytyy hoitaa joku ikävä velvollisuus eli ikinä koskaan milloinkaan ei ole mitään kivaa menoa tiedossa. Elämästä puuttuu kaiken muun ohella se sellainen menemisten ja tekemisten suunnittelu sekä valmistelu joka ainakin nuorempana oli melko mukavaa ja jopa kuin osa sitä itse asiaa. Yksinään sitä korkeintaan enää suunnittelee jotain tekevänsä ja menevänsä, mutta se toteuttaminen jää aina aikomisen asteelle, koska sen vaan tietää jo ennalta kokemuksesta ettei se yksinään ole vaivan arvoista. Ei mikään ole. Ainakaan mulle siis mutta kovasti kyllä tahtoisin että olisi. Ei kai tässä ainaisessa yksinolemisessa ja yksinäisyydessä vikaa olisikaan jos olisin toisenlainen ihminen enkä kaipaisi toisen ihmisen seuraa ikinä mihinkään.

Voi sitä yksinkin tehdä ja mennä. Suosittelen. Muuten olet aina vaan oikeasti yksin kotona, jos et minnekään lähde. Mulla on ystäviä, vaikka ei mitään bestis bestistä, mutta on silti kavereita. Oon käynyt pari kertaakin yksinkin elokuvissa. Ihan kivaa, helppo lähteä, ei tarvitse sumplia muiden kanssa aikatauluja jne. Käy vaikka messutapahtumissa tai kesällä ulkotapahtumissa. Jos budjetti sallii niin käy ulkomailla. Yksin matkustaminen on vapauttavaa, just sinä päätät missä käyt, mihin aikaan ja kauan viivyt. Ulkomailla voi olla vielä helpompi kohdata uusia ihmisiä kun kaikki on uutta ja tuntematonta. Miksei Suomessakin. Tai  voit tutustua johonkin harrastukseen/kurssiin, niin tapaa ainakin samoista asioista kiinnostuneita. Älä laita paineita ystävystymiselle, se tapahtuu jos tapahtuu. Jos juttu luistaa ja on hyvät energiat molemmin puolin, niin se voi siitäkin lähteä. Ainakin harrastuksissa tapaisit ihmisiä, kelle jutella myös, jää se sitten pelkästään sinne tai ei. Uskoisin että parempi niin, kuin AIVAN yksin olla. Jos ei halua olla ihan yksin.

Järjestä itsellesi kivaa menoa, esim. kampaaja tai mikä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Lääkkeitten kanssa saa olla varovainen. Nykyään hoidot on lääkepainotteisia, koska se on halpaa. Masennuslääkkeiden sivuvainutuksista, pahoistakin, on puhuttu paljon. Kannattaa rauhassa harkita.

Moni unohtaa juuri ne sivuvaikutukset. Juuri vähän aikaa sitten luin nuoresta miehestä jolla oltiin määrätty mielialalääkkeet ja sai niistä sivuvaikutuksia. Päätti elämänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Eli ei se muuta mitään, koska ei tuo ihmisten ilmoilla liikkuminen, sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen auttanut silloinkaan kun en vielä ollut masentunut. Tai ei mulla mitään diagnoosia ole, mutta en ihmettelisi vaikka olisinkin masentunut. Tämä kuitenkin olisi/on vain seuraus, ei syy.

 

 

-sivusta

Tähän liittyen joku kirjoitti, että sitten jos mieliala paranee ja olisi energiaa tehdä kaikkea niin sitten  voi kysyä, että mihin tavallaan purkaa sen energian. Mihin menee tai mitä tekee, kun se elämä on tyhjää monin  tavoin. Ei ole läheisiä tai oikein paikkoja mihin mennä jne. Itsellä usein se fiilis, että kun on energiaa niin kaipaisin jotain mihin sitä purkaa muut kuin ne tavalliset jutut mitä muutenkin teen. Toki ihminen vastaa itse tekemisistään, mutta en aina itse keksi mitä enää tekisin varsinkin, kun syrjässä asuu. Muuten yritän silti tehdä paljon asioita kuitenkin. 

Yksinmenemisestä tuli mieleen ajatuksia. Itselle käy monesti niin, että kun menen yksin jonnekin niin oikeastaan vaan haahuilen sen päivän jotenkin läpi ja kaikki tekemiset mitä teen menevät kuin jollakin automaatilla vaan läpi. Olin joskus esim kaupungissa yksin ja istuin penkillä ja mietin mitä minä täällä teen. Tuo reissu oli sellainen ns pakollinen reissu ja sillä oli tarkoitus, mutta muuten mietin, etten kyllä enää lähde ihan hyvin vuoksi tuonne enää jos fiilis on tuollainen. Jotenkin se korostaa itsellä sitä yksinäisyyttä ja huonoa fiilistä jos menen jonnekin ja sielläkään en saa niitä tunteita muutettua millään. 

Aina jotain hyvää voi löytyä. Tuossakin reissussa parhaimmat asiat olivat ne, kun täydessä bussissa tarjosin istumapaikkaa vieressäni ja juteltiin vähän eräiden ihmisten kanssa. Heillä tavaraa ja pieni lapsi mukana ja he olivat ainoat ihmiset koko sen reissun aikana, jotka puhuivat kanssani jos jätetään pois joku asiakaspalvelija. Silloin tunsin olevani hetken kuin joku muu ihminen ja tavallaan näkyvissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Täähän se olis. Mullakin on ainoastaan silloin jotain menoa ja tekemistä kun täytyy hoitaa joku ikävä velvollisuus eli ikinä koskaan milloinkaan ei ole mitään kivaa menoa tiedossa. Elämästä puuttuu kaiken muun ohella se sellainen menemisten ja tekemisten suunnittelu sekä valmistelu joka ainakin nuorempana oli melko mukavaa ja jopa kuin osa sitä itse asiaa. Yksinään sitä korkeintaan enää suunnittelee jotain tekevänsä ja menevänsä, mutta se toteuttaminen jää aina aikomisen asteelle, koska sen vaan tietää jo ennalta kokemuksesta ettei se yksinään ole vaivan arvoista. Ei mikään ole. Ainakaan mulle siis mutta kovasti kyllä tahtoisin että olisi. Ei kai tässä ainaisessa yksinolemisessa ja yksinäisyydessä vikaa olisikaan jos olisin toisenlainen ihminen enkä kaipaisi toisen ihmisen seuraa ikinä mihinkään.

Voi sitä yksinkin tehdä ja mennä. Suosittelen. Muuten olet aina vaan oikeasti yksin kotona, jos et minnekään lähde. Mulla on ystäviä, vaikka ei mitään bestis bestistä, mutta on silti kavereita. Oon käynyt pari kertaakin yksinkin elokuvissa. Ihan kivaa, helppo lähteä, ei tarvitse sumplia muiden kanssa aikatauluja jne. Käy vaikka messutapahtumissa tai kesällä ulkotapahtumissa. Jos budjetti sallii niin käy ulkomailla. Yksin matkustaminen on vapauttavaa, just sinä päätät missä käyt, mihin aikaan ja kauan viivyt. Ulkomailla voi olla vielä helpompi kohdata uusia ihmisiä kun kaikki on uutta ja tuntematonta. Miksei Suomessakin. Tai  voit tutustua johonkin harrastukseen/kurssiin, niin tapaa ainakin samoista asioista kiinnostuneita. Älä laita paineita ystävystymiselle, se tapahtuu jos tapahtuu. Jos juttu luistaa ja on hyvät energiat molemmin puolin, niin se voi siitäkin lähteä. Ainakin harrastuksissa tapaisit ihmisiä, kelle jutella myös, jää se sitten pelkästään sinne tai ei. Uskoisin että parempi niin, kuin AIVAN yksin olla. Jos ei halua olla ihan yksin.

Järjestä itsellesi kivaa menoa, esim. kampaaja tai mikä vaan.

Tuota kaikkea olen jo yksin tehnyt enkä enää yksinäni vaan jaksa enkä viitsi. Joku kokee yksinään matkustamisen vapauttavana mutta minusta se on tylsää etenkin kaikkina niinä hetkinä kun ei tee erityisesti mitään. Tai vaikka kun on syömässä. Muissa pöydissä on mukavaa puheensorinaa ja ehkä naurunremakkaakin niin itsensä tuntee vaan tosi surkeaksi ja yksinäiseksi. 

Jotenkin kumma kuvitelma, että yksinäinen ei olisi tehnyt asioita yksinään samoin kuin se, ettei yksinäinen olisi tehnyt voitavaansa sen eteen ettei olisi yksinäinen. Aikansa sitä jaksaa ja kummasti sekin helpottaa viitsimistä kun voi vakuuttaa itselleen kaiken vielä muuttuvan hyväksi ja kenties tänään on se päivä kun tutustuu johonkin ihmiseen josta tulee vielä kaveri tai ehkä jopa ystävä. Miksei elämänkumppanikin. Lopulta siihen yksioloon ja ainaiseen yksinmenemiseen vaan tympääntyy koska mikään ei muutu. Ei vaan jaksa hakata päätään enää seinään. Viimeisin harrastus loppui osaltani syyskauteen, mutta ei siellä mitään kukaan kenellekään juttele, paitsi siis ne jotka tulee kaksin kolmin kaveri(e)n kanssa jotka juttelee tietenkin toisilleen. Hyvä jos kaikki edes nyökkää tervehdyksen.

Yksinäisyys näivettää ja vie elämänilon sekä -halun eikä lopulta vaan enää jaksa. Ei jaksa enää yrittää mitään eikä myöskään jaksa uskotella itselleen että muutos olisi omissa käsissä ja ettei kukaan tule kotoa hakemaan. Joo, ei tule mutta ei mikään muutu vaikka kuinka kävisi ihmisten ilmoilla ja jaksaisi olla aktiivinen.

Jos mietin itseäni niin en osaa enää edes puhua ihmisille. En mikään luontevin ja puhelijain ole ikinä ollut, mutta nyt tuntuu, vaikka melko nuori olenkin, että olen kuin joku ihminen, joka on pudonnut kärryiltä tästä maailmasta erityisesti juttelun ja sosiaalisen elämän osalta muutenkin. Vanhempien kanssa jutellaan, mutta kun se jää siihen niin muuten en tiedä enää maailman menosta paljonkaan. Toki uutiset luen ja muutenkin asiosta tiedän, mutta se sosiaalinen elämä ja monet tavalliset jutut ihan vieraita jo. 

Samoin vanhempien kanssa en paljon mieti esim mitä sanoja käytän tai mitä murretta puhun. Jotain yleiskieltä kai jossa hieman murretta myös mukana, mutta harvoin kun kuulen edes muiden ihmisten puhetta niin alkaisin varmaan miettiä miten on ok sanoa ja mitä sanaa käyttää ja miten murre. Siinä ehkä huomaan sen kuinka vähän olen ihmisten kanssa puhunut pitkään aikaan. En tiedä edes miten puhutaan ja mistä. Huvittavaa toisaalta. Toisaalta ei. Joku joskus sanoi, että puhut yleiskieltä. Toisen mielestä käytin murretta. Ainoastaan sen tiedän, että olen puhunut näin koko ikäni. En ole tapaani muuttanut. 

Kiitän myös ketjusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Täähän se olis. Mullakin on ainoastaan silloin jotain menoa ja tekemistä kun täytyy hoitaa joku ikävä velvollisuus eli ikinä koskaan milloinkaan ei ole mitään kivaa menoa tiedossa. Elämästä puuttuu kaiken muun ohella se sellainen menemisten ja tekemisten suunnittelu sekä valmistelu joka ainakin nuorempana oli melko mukavaa ja jopa kuin osa sitä itse asiaa. Yksinään sitä korkeintaan enää suunnittelee jotain tekevänsä ja menevänsä, mutta se toteuttaminen jää aina aikomisen asteelle, koska sen vaan tietää jo ennalta kokemuksesta ettei se yksinään ole vaivan arvoista. Ei mikään ole. Ainakaan mulle siis mutta kovasti kyllä tahtoisin että olisi. Ei kai tässä ainaisessa yksinolemisessa ja yksinäisyydessä vikaa olisikaan jos olisin toisenlainen ihminen enkä kaipaisi toisen ihmisen seuraa ikinä mihinkään.

Voi sitä yksinkin tehdä ja mennä. Suosittelen. Muuten olet aina vaan oikeasti yksin kotona, jos et minnekään lähde. Mulla on ystäviä, vaikka ei mitään bestis bestistä, mutta on silti kavereita. Oon käynyt pari kertaakin yksinkin elokuvissa. Ihan kivaa, helppo lähteä, ei tarvitse sumplia muiden kanssa aikatauluja jne. Käy vaikka messutapahtumissa tai kesällä ulkotapahtumissa. Jos budjetti sallii niin käy ulkomailla. Yksin matkustaminen on vapauttavaa, just sinä päätät missä käyt, mihin aikaan ja kauan viivyt. Ulkomailla voi olla vielä helpompi kohdata uusia ihmisiä kun kaikki on uutta ja tuntematonta. Miksei Suomessakin. Tai  voit tutustua johonkin harrastukseen/kurssiin, niin tapaa ainakin samoista asioista kiinnostuneita. Älä laita paineita ystävystymiselle, se tapahtuu jos tapahtuu. Jos juttu luistaa ja on hyvät energiat molemmin puolin, niin se voi siitäkin lähteä. Ainakin harrastuksissa tapaisit ihmisiä, kelle jutella myös, jää se sitten pelkästään sinne tai ei. Uskoisin että parempi niin, kuin AIVAN yksin olla. Jos ei halua olla ihan yksin.

Järjestä itsellesi kivaa menoa, esim. kampaaja tai mikä vaan.

Totta kai voi ja niinhän moni yksinäinen menee ja tekeekin tai ainakin on mennyt ja tehnyt aiemmin. Yksinäiset ei kuitenkaan ole mikään homogeeninen joukko jossa kaikki olisi samanlaisia ihmisiä vaan osa on luonnostaan niitä "menevämpiä" kun taas osa viihtyy paremmin kotona. Monella tuo myös muuttuu iän myötä eli vaikka nuorena olisi ollut "sata lasissa"-menijä niin sitten keski-iässä siinä menemisessäkin laatu korvaa määrän. Mutulla sanoisin että ei-yksinäisilläkin on seura tärkeää mutta yksinäinenpä ei saisi kokea samoin vaan aina neuvotaan kuinka yksinäänkin voi mennä ja tehdä ja kuinka hienoa ja vapauttavaa se on. Miksi sitten ihmiset ei tee enemmän asioita yksin? Miksi miltei kaikilla on aina kaverina joku liki kaikkialla, jos kerran yksinään tekeminen se vasta hienoa onkin?

Tässäkin lienee se, että moni kuvittelee yksinäisyyden olevan sama asia kuin se satunnainen yksin oleminen ja omasta tahdosta jonkun asian tekeminen yksin. Silloin yksinolo ja yksin tekeminen/meneminen onkin hienoa kun se ei ole pakon sanelema juttu eikä muutenkaan kuin satunnaista. Jokainen kaipaa omaa aikaa mutta ei sitä määräänsä enempää tarvitse.

Usein tulee tunne että yksinäiseltä vaaditaan jotenkin poikkeuksellista vahvuutta eikä saisi olla heikko eikä tuntea inhimillisiä tarpeita tai tunteita. Tai kun tuntee niin ei niistä pidä välittää. Sen kun vaan menee ja tekee kuin joku robotti. Todellisuudessahan tilanne on se, että yksinäisyys vie hirveästi voimavaroja kun aivan kaikki on omilla hartioilla eikä mitään asiaa voi koskaan pallotella ja puntaroida toisen ihmisen kanssa vaan ihan kaikki pitää osata, tietää, jaksaa ja kyetä yksin. Sitten pitäisi vielä viitsiäkin kaikki yksin, koska kaiken voi tehdä yksin. No shit, sherlock.

Naapuri alotti kahden polttomoottorin voimin tontin leikkaamisen, ruohon leikkurilla ruohon leikkauksen tosin....

Kyllä meni eilinen ilta nopeasti kun jäin juomaan kaljaa ostarille porukoitten kanssa. Huomasin, että on meitä yksinäisiä joka ikäluokassa ja erinlaisissa elämäntilanteissa, mutta oluen otto yhdistää kummasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Eli ei se muuta mitään, koska ei tuo ihmisten ilmoilla liikkuminen, sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen auttanut silloinkaan kun en vielä ollut masentunut. Tai ei mulla mitään diagnoosia ole, mutta en ihmettelisi vaikka olisinkin masentunut. Tämä kuitenkin olisi/on vain seuraus, ei syy.

 

 

-sivusta

Tähän liittyen joku kirjoitti, että sitten jos mieliala paranee ja olisi energiaa tehdä kaikkea niin sitten  voi kysyä, että mihin tavallaan purkaa sen energian. Mihin menee tai mitä tekee, kun se elämä on tyhjää monin  tavoin. Ei ole läheisiä tai oikein paikkoja mihin mennä jne. Itsellä usein se fiilis, että kun on energiaa niin kaipaisin jotain mihin sitä purkaa muut kuin ne tavalliset jutut mitä muutenkin teen. Toki ihminen vastaa itse tekemisistään, mutta en aina itse keksi mitä enää tekisin varsinkin, kun syrjässä asuu. Muuten yritän silti tehdä paljon asioita kuitenkin. 

Tämä on ihan totta! Siedän tätä yksinäistä elämää huomattavasti paremmin kun en tee mitään eikä ole voimia muuhun kuin pakollisiin arkijuttuihin ja siihen että tuijotan kattoa / ruutua / seinää.

Sitten välillä saan jonkun energiaboostin ja olisi hirveästi virtaa mennä ja tehdä, mutta ei ole mitään mitä tehdä eikä mihin mennä. Lopulta tekee vaan normaaliakin pidempiä lenkkejä ja kiroaa elämäänsä tai sitten käy pyörimässä jossain kauppakeskuksessa josta ostaa lohdukseen jonkun uuden vaatteen tai hajuveden joka jää käyttämättä ja lopulta sekin vaan muistuttaa siitä, että oma elämä on aivan hanurista. 

Joskus yksinäisiltä voidaan olettaa sitä, että ihminen on joku mestari ratkaisemaan nämä elämänsä jutut eli hän onnistuu muuttamaan kaiken ja parantamaan elämäänsä. Jotain voi tietysti yrittää, mutta en voi ainakaan itsestäni sanoa ettenkö olisi miettinyt kaikkea, mutta en ole se mestari joka oikein osaa enää ratkaista elämäni asioita. Samalla, joku sanoo ä, että vastuu ok itsellä, mutta joskus voi todeta, ettei enää tiedä mikä toimisi ja miten "pelastaisi" elämänsä. Näin yksinäinen ihminen ei ole se tietäjä monestikaan, joka osaa ratkaista eri jutut ja toisaalta, vaikka yrittäisi niin ei se välttämättä auta. 

Tänään kaipaan myös taas hellyyttä. Jos katson jonkun elokuvan mikä oikein sellainen tunteisiin menevä niin sitten nuo ajatukset. Ei auta, vaikka tuokin vähemmistöjä kuvaava elokuva, kun kyllähän itsensä pystyy silti saamaan siihen ajatukseen, miltä tuntuisi esim nukkua toisen vieressä. Sitten elän hetken jossain haaveissa, vaikka lopulta mietin kun itseäni katson, että kuka minut huolisi. Sitten herään taas todellisuuteen.

Joillakin ihmisillä on varmaan huono itsetunto läpi elämän. Minullakin on ollut aina. Ennen ikäviä kokemuksiakin. Sitten se on siitä vielä laskenut. En koe olevani mitään. 

Yksin paikallani oltuani koko lauantaipäivän herääminen tähän aamuun oli sentäs jotensakin valoisampi. Kyllä tämä tästä -tunne. On vähän askareita sekä justiinsahan jo tulevat taas uudet arkipäivät, jotka aina ovat helpompia! Niihin tulee joitakin asiainhoitoja, mikä tuo ns. ohjelmaa, varmaan jonkin puhekontaktinkin, heh.  Avaan erilaisia seurakuntaohjelmia radiokanavilta ja netistä näin sunnuntaisin, se auttaa paljon yksinäisyydessäni. Myös aurinkoinen, kaunis ilma ikkunasta katseltuna virkistää. Toivon että muitakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Eli ei se muuta mitään, koska ei tuo ihmisten ilmoilla liikkuminen, sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen auttanut silloinkaan kun en vielä ollut masentunut. Tai ei mulla mitään diagnoosia ole, mutta en ihmettelisi vaikka olisinkin masentunut. Tämä kuitenkin olisi/on vain seuraus, ei syy.

 

 

-sivusta

Tähän liittyen joku kirjoitti, että sitten jos mieliala paranee ja olisi energiaa tehdä kaikkea niin sitten  voi kysyä, että mihin tavallaan purkaa sen energian. Mihin menee tai mitä tekee, kun se elämä on tyhjää monin  tavoin. Ei ole läheisiä tai oikein paikkoja mihin mennä jne. Itsellä usein se fiilis, että kun on energiaa niin kaipaisin jotain mihin sitä purkaa muut kuin ne tavalliset jutut mitä muutenkin teen. Toki ihminen vastaa itse tekemisistään, mutta en aina itse keksi mitä enää tekisin varsinkin, kun syrjässä asuu. Muuten yritän silti tehdä paljon asioita kuitenkin. 

Tämä on ihan totta! Siedän tätä yksinäistä elämää huomattavasti paremmin kun en tee mitään eikä ole voimia muuhun kuin pakollisiin arkijuttuihin ja siihen että tuijotan kattoa / ruutua / seinää.

Sitten välillä saan jonkun energiaboostin ja olisi hirveästi virtaa mennä ja tehdä, mutta ei ole mitään mitä tehdä eikä mihin mennä. Lopulta tekee vaan normaaliakin pidempiä lenkkejä ja kiroaa elämäänsä tai sitten käy pyörimässä jossain kauppakeskuksessa josta ostaa lohdukseen jonkun uuden vaatteen tai hajuveden joka jää käyttämättä ja lopulta sekin vaan muistuttaa siitä, että oma elämä on aivan hanurista. 

Vastasit viestiini. Minä oikeastaan pelkään sitä myös, että en keksi enää tekemistä. Sen vuoksi yritän huijata itseäni etten vaan jää sisälle vaan keksin jotain mitä tehdä. Päivä menee näin kuitenkin paremmin. Jos jään sisälle niin sitten se alakulo iskee helpommin. Nyt olen silti varmaan joka aamu miettinyt, että miksi tehdä mitään. Sellainen olo iskenyt. Sitten ole mennyt ulos ja saanut taas yhden päivän vietettyä. Eilenkin paljon ja huijasin itseäni taas. Auttoi vähän ja illalla hieman väsynytkin olo taas. Tuntui silti, että edes jotain hyötyä tuosta tekemisestä oli siis. 

Hiljainen viikko tulossa, ei lääkäri käyntejä eikä muitakaan asiointia. Olen tulevan viikon näkymätön ihminen, surettaa jo etukäteen.56

Vierailija kirjoitti:

Hiljainen viikko tulossa, ei lääkäri käyntejä eikä muitakaan asiointia. Olen tulevan viikon näkymätön ihminen, surettaa jo etukäteen.56

Tuu tänne kuitenkin kirjoittelemaan, täällä on muitakin.