Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kipeänä, taas. Muuten aivan sama eikä tässä sairastaessa mitään menetä tai missaa mutta kipeänä on tavallistakin kurjempi olla yksin ja yksinäinen. Tulee aina jossain vaiheessa kauhea itsesääli ja siinä rypeminen, kun kaipaa niin kauheasti sitä että olisi elämässä joku joka edes vähän huolehtisi ja hoivaisi.

Terveenä sitä jaksaa vielä jotenkin olla vahva ja pärjäävä mutta kipeänä se on liikaa. Tämä on varmasti tosi tyhmää ja lapsellista mutta jostain syystä aloin hyräilemään itselleni sitä karhunpoika sairastaa -laulua ja sitten tuli hirmuinen itku ja ikävä lapsuutta ja sitä että joku vähän edes silittäisi päätä ja sanoisi, että pian on parempi olla. Ihan kun ei jo muutenkin olisi tarpeeksi räkäinen ja limainen olo.

Tuttu juttu - olin varmaan 30v ja keskikesällä sain kuumeen. Itsesäälissä piehtaroin surkeana kotona. Yks kaks isosisko tuli jäätelöpaketin kanssa kylään, oli työreissulla meillä päin ja oli käynyt mun työpaikalla. Taudin kärsimys puolittui oitis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kipeänä, taas. Muuten aivan sama eikä tässä sairastaessa mitään menetä tai missaa mutta kipeänä on tavallistakin kurjempi olla yksin ja yksinäinen. Tulee aina jossain vaiheessa kauhea itsesääli ja siinä rypeminen, kun kaipaa niin kauheasti sitä että olisi elämässä joku joka edes vähän huolehtisi ja hoivaisi.

Terveenä sitä jaksaa vielä jotenkin olla vahva ja pärjäävä mutta kipeänä se on liikaa. Tämä on varmasti tosi tyhmää ja lapsellista mutta jostain syystä aloin hyräilemään itselleni sitä karhunpoika sairastaa -laulua ja sitten tuli hirmuinen itku ja ikävä lapsuutta ja sitä että joku vähän edes silittäisi päätä ja sanoisi, että pian on parempi olla. Ihan kun ei jo muutenkin olisi tarpeeksi räkäinen ja limainen olo.

Tuttu juttu - olin varmaan 30v ja keskikesällä sain kuumeen. Itsesäälissä piehtaroin surkeana kotona. Yks kaks isosisko tuli jäätelöpaketin kanssa kylään, oli työreissulla meillä päin ja oli käynyt mun työpaikalla. Taudin kärsimys puolittui oitis.

Asiaa ei varmaan kannattaisi eikä oikeastaan ehkä olisi tarpeenkaan vertailla mutta jäin miettimään, että kumpi mahtaisi olla kurjempaa. Se, että elämässä näennäisesti ja teoriassa on ihmisiä mutta kenenkään kanssa ei pidetä mitään yhteyttä eikä minkäänlaista apua tai muutakaan olisi odotettavissa keneltäkään missään tilanteessa vaiko se, ettei elämässä ole kerrassaan ketään sen paremmin teoriassa kuin käytännössäkään.

Lopputuloshan on molemmissa tilanteissa tasan sama. Toisaalta se täysin yksinäinen ei voi edes elätellä sitä toivoa, että joku olisi huolissaan ja vaikka kauheaa sekin on, niin aika hirveää on varmasti sekin että jossain takaraivossa elättelee turhaa toivoa ja pettyy toistuvasti.

Ei näitä vaan pitäisi miettiä yhtään. Tuntuu taas niin pahalta, että osa meistä saa tällaisen kohtalon että ketään ei ole eikä keneenkään voi missään tilanteessa turvautua millään tavalla. Tämä on niin musertavaa, raskasta ja ahdistavaa sekä aika pelottavaakin. Olla ihan yksin tässä maailmassa. Onneksi on edes tämä palsta tai oikeastaan tämä ketju että on edes jotain "tuttuja" joiden kommentteja saa lukea ja kenelle saa omia mietteitäänkin jakaa. Näin pieni asia on lopulta aika tosi iso juttu jos yhtään alkaa asiaa miettimään. Surullista sekin mutta nyt tuntuu olevan aivan kaikki eli on taas joku alakulon aktiivivaihe päällä ja sitä vaan itkeä tihrustaa jatkuvasti ellei sitten raivoa yksinään.

Hei Te ihanat ihmiset, samansorttiset kuin itse olen! Kiitän ihan siitä, että voin tulla tänne viestejänne lukemaan ja kokemaan samaistumista. Tosiaan, kuten edellä joku sanoo, niin tämäkin palsta auttaa jotakin tämän puhumattoman itsekseen olemisen päivän iltana. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Täähän se olis. Mullakin on ainoastaan silloin jotain menoa ja tekemistä kun täytyy hoitaa joku ikävä velvollisuus eli ikinä koskaan milloinkaan ei ole mitään kivaa menoa tiedossa. Elämästä puuttuu kaiken muun ohella se sellainen menemisten ja tekemisten suunnittelu sekä valmistelu joka ainakin nuorempana oli melko mukavaa ja jopa kuin osa sitä itse asiaa. Yksinään sitä korkeintaan enää suunnittelee jotain tekevänsä ja menevänsä, mutta se toteuttaminen jää aina aikomisen asteelle, koska sen vaan tietää jo ennalta kokemuksesta ettei se yksinään ole vaivan arvoista. Ei mikään ole. Ainakaan mulle siis mutta kovasti kyllä tahtoisin että olisi. Ei kai tässä ainaisessa yksinolemisessa ja yksinäisyydessä vikaa olisikaan jos olisin toisenlainen ihminen enkä kaipaisi toisen ihmisen seuraa ikinä mihinkään.

Tylsä sadepäivä. Päätin kuunnella kaikki King Crimsonin studio-levyt läpi, mutta pääsin johonkin Red:iin asti. Loput on tekotaiteellista kuuntelukelvotonta paskaa. Aika jännä, että kyseessä on kulttibändi, joka on tehnyt 14 studiolevyä, joista vain yksi, eli se ensimmäinen on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Täähän se olis. Mullakin on ainoastaan silloin jotain menoa ja tekemistä kun täytyy hoitaa joku ikävä velvollisuus eli ikinä koskaan milloinkaan ei ole mitään kivaa menoa tiedossa. Elämästä puuttuu kaiken muun ohella se sellainen menemisten ja tekemisten suunnittelu sekä valmistelu joka ainakin nuorempana oli melko mukavaa ja jopa kuin osa sitä itse asiaa. Yksinään sitä korkeintaan enää suunnittelee jotain tekevänsä ja menevänsä, mutta se toteuttaminen jää aina aikomisen asteelle, koska sen vaan tietää jo ennalta kokemuksesta ettei se yksinään ole vaivan arvoista. Ei mikään ole. Ainakaan mulle siis mutta kovasti kyllä tahtoisin että olisi. Ei kai tässä ainaisessa yksinolemisessa ja yksinäisyydessä vikaa olisikaan jos olisin toisenlainen ihminen enkä kaipaisi toisen ihmisen seuraa ikinä mihinkään.

Voi sitä yksinkin tehdä ja mennä. Suosittelen. Muuten olet aina vaan oikeasti yksin kotona, jos et minnekään lähde. Mulla on ystäviä, vaikka ei mitään bestis bestistä, mutta on silti kavereita. Oon käynyt pari kertaakin yksinkin elokuvissa. Ihan kivaa, helppo lähteä, ei tarvitse sumplia muiden kanssa aikatauluja jne. Käy vaikka messutapahtumissa tai kesällä ulkotapahtumissa. Jos budjetti sallii niin käy ulkomailla. Yksin matkustaminen on vapauttavaa, just sinä päätät missä käyt, mihin aikaan ja kauan viivyt. Ulkomailla voi olla vielä helpompi kohdata uusia ihmisiä kun kaikki on uutta ja tuntematonta. Miksei Suomessakin. Tai  voit tutustua johonkin harrastukseen/kurssiin, niin tapaa ainakin samoista asioista kiinnostuneita. Älä laita paineita ystävystymiselle, se tapahtuu jos tapahtuu. Jos juttu luistaa ja on hyvät energiat molemmin puolin, niin se voi siitäkin lähteä. Ainakin harrastuksissa tapaisit ihmisiä, kelle jutella myös, jää se sitten pelkästään sinne tai ei. Uskoisin että parempi niin, kuin AIVAN yksin olla. Jos ei halua olla ihan yksin.

Järjestä itsellesi kivaa menoa, esim. kampaaja tai mikä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Lääkkeitten kanssa saa olla varovainen. Nykyään hoidot on lääkepainotteisia, koska se on halpaa. Masennuslääkkeiden sivuvainutuksista, pahoistakin, on puhuttu paljon. Kannattaa rauhassa harkita.

Moni unohtaa juuri ne sivuvaikutukset. Juuri vähän aikaa sitten luin nuoresta miehestä jolla oltiin määrätty mielialalääkkeet ja sai niistä sivuvaikutuksia. Päätti elämänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Eli ei se muuta mitään, koska ei tuo ihmisten ilmoilla liikkuminen, sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen auttanut silloinkaan kun en vielä ollut masentunut. Tai ei mulla mitään diagnoosia ole, mutta en ihmettelisi vaikka olisinkin masentunut. Tämä kuitenkin olisi/on vain seuraus, ei syy.

 

 

-sivusta

Tähän liittyen joku kirjoitti, että sitten jos mieliala paranee ja olisi energiaa tehdä kaikkea niin sitten  voi kysyä, että mihin tavallaan purkaa sen energian. Mihin menee tai mitä tekee, kun se elämä on tyhjää monin  tavoin. Ei ole läheisiä tai oikein paikkoja mihin mennä jne. Itsellä usein se fiilis, että kun on energiaa niin kaipaisin jotain mihin sitä purkaa muut kuin ne tavalliset jutut mitä muutenkin teen. Toki ihminen vastaa itse tekemisistään, mutta en aina itse keksi mitä enää tekisin varsinkin, kun syrjässä asuu. Muuten yritän silti tehdä paljon asioita kuitenkin.