Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Kävin tänään suuhygienistillä, oli syy lähteä johonkin, aika surkeaa on elämä kun viikon kohokohta on suuhygienistillä käynti, sillä silloin tunsin itseni tärkeäksi kun minua odotti jokin ihminen vaikkakin ventovieras tulevaksi.

Töissäni on paljon päivittäisiä sosiaalisia kontakteja mutta jouduttuani vamman vuoksi sairaslomalle alkaa päätä pakottaa jo alle parissa viikossa. Parisuhde päättyi joitain kuukausia sitten (tuli shokkina) , joten ei ole ketään lievittämässä vallitsevaa yksinäisyyden tunnetta. Tunne siitä, kun toinen ei halunnut taistella yhteisen tulevaisuuden puolesta vaan vain hylkäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Näinä hetkinä tuntuu, että ulkona on aivan liian kaunista ja hieno ilma ja minä hukkaan kesän, kun en elä sitä niin kuin se "pitäisi" elää tai pysty siihen ja tunnelma on liian surullinen. Kesä on minusta liian kallisarvoista aikaa hukattavaksi. Niin on tosin koko elämäkin. 

Olen luopunut stereotypioista, miten pitäisi elää, että se olisi oikeaa elämää. Elän mieleni mukaan. Ei muittenkaan elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Mainokset hehkuttaa kaikenlaista muka tavoiteltavaa, jotta ne myy. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. Yksinasuvia on paljon, mutta tätä ei vielä ymmärretä normina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinä hetkinä tuntuu, että ulkona on aivan liian kaunista ja hieno ilma ja minä hukkaan kesän, kun en elä sitä niin kuin se "pitäisi" elää tai pysty siihen ja tunnelma on liian surullinen. Kesä on minusta liian kallisarvoista aikaa hukattavaksi. Niin on tosin koko elämäkin. 

Olen luopunut stereotypioista, miten pitäisi elää, että se olisi oikeaa elämää. Elän mieleni mukaan. Ei muittenkaan elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Mainokset hehkuttaa kaikenlaista muka tavoiteltavaa, jotta ne myy. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. Yksinasuvia on paljon, mutta tätä ei vielä ymmärretä normina.

Kyse ei ole siitä, ettenkö minäkin sammuttaisi sitä ääntä, että miten pitää elää. Silti sitä voi tuntea surua siitä jos ei pysty eri asioiden myötä elämään niin kuin toivoisi. Tahtoisi viettää esim kesän iloisissa tunnelmissa ja silti kokee vaan surua ja yksinäisyyttä myös. Tai on muuten väsähtänyt elämäänsä, kun joku toinen samalla viettää tosi hyvää kesää. Ihmisillä on tietysti harminsa ja ymmärrän, että joku toinenkin on voi olla esim vaikeuksissa. 

Silti surua aiheuttaa se kesän tuhlaaminen omalta osaltani jos fiilis on huono ja kesä on aikana liian arvokasta siihen, että huono fiilis jatkuu tai jokin muu suru elämästäni. Elämään voi olla pettynyt ja ehkä jopa hieman peloissaan siitä, että miten aina jaksaa ja saako elämää sellaiseksi, kun toivoisi. Katse itseen taas, mutta itse oikeastaan käsittelen viestissäni elämää laajemmin. Kyseessä ei ole mikään hetken mielijohteesta kirjoitettu lause vaan vähän kuin elämäni summa pitkältä ajalta. Terveisin lainaamasi kirjoittaja. 

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinä hetkinä tuntuu, että ulkona on aivan liian kaunista ja hieno ilma ja minä hukkaan kesän, kun en elä sitä niin kuin se "pitäisi" elää tai pysty siihen ja tunnelma on liian surullinen. Kesä on minusta liian kallisarvoista aikaa hukattavaksi. Niin on tosin koko elämäkin. 

Yritetään tehdä hyvä kesä. Mistä syksyllä ja talvella saa energiaa. Kannattaa mennä ja tehdä nyt kun aurinko paistaa!

Mä päätin eilen että huomenna teen. Ja niin teinkin heti aamusta eli lähdin ulkoilemaan ja samalla käymään yhteen puutarhamyymälään muutaman kilometrin päähän mutta en voi väittää saaneeni virtaa tuosta reissusta. Vaikkei tuolla ole kuin parikymmentä astetta niin jotenkin tuli huono ja heikko olo eikä sieltä puutarhaltakaan viitsinyt oikein mitään ostaa kotiinpäin kannettavaksi kun olo oli sellainen, että enää vaan harmitti koko lähteminen. Takaisin tullessa iski vielä kauhea päänsärky vaikka ei tuolla taida ukkostakaan olla luvassa. Nyt sitten on koko päivä pilalla eikä päivä ole vielä puolessakaan. Olin niin suunnitellut että laitan sittenkin yhteen isompaan ruukkuun muutaman kukan asetelman vaikka ensin meinasin jättää väliin koko kesäkukat, mutta väliin ne taitaa jäädä vaikka puutarhalla kävinkin. Ihan meni turhaan tuokin.

Ei se mikään turha reissu ollut. Kukkien katselu ja suunnittelu on aina plussaa! Ja olit ulkona kaikesta huolimatta. Tsemppiä kesään 🌻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinä hetkinä tuntuu, että ulkona on aivan liian kaunista ja hieno ilma ja minä hukkaan kesän, kun en elä sitä niin kuin se "pitäisi" elää tai pysty siihen ja tunnelma on liian surullinen. Kesä on minusta liian kallisarvoista aikaa hukattavaksi. Niin on tosin koko elämäkin. 

Olen luopunut stereotypioista, miten pitäisi elää, että se olisi oikeaa elämää. Elän mieleni mukaan. Ei muittenkaan elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Mainokset hehkuttaa kaikenlaista muka tavoiteltavaa, jotta ne myy. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. Yksinasuvia on paljon, mutta tätä ei vielä ymmärretä normina.

Kiva juttu että sinä saat yksinäisenä elää mieleistä elämää, mutta moni ketjuun kirjoittanut kärsii yksinäisyydestään ja siitä ettei ole ketään kenen kanssa jakaa ikinä mitään. Ei ajatuksia, ei tekemisiä eikä elämäänsä. Muutenkin hassu ajatus ettei ihan jokainen nykyihminen, myös yksinäinen, olisi jo luopunut noista stereotypioista siinä mielessä että niitä pitäisi itselleen tärkeinä ja mieleisinä vain siksi, että niin nyt vaan kuuluu elää. 

Monesti tunnutaan unohtavan tai ei alunpitäenkään oteta edes huomioon sitä, että se itselle vääränlainen elämäntapa, -tyyli ja -tilanne on yhtä vääränlainen ja aiheuttaa ihmiselle kärsimystä on se omannäköinen sitten ns rajoja rikkovaa vaiko stereotyyppistä. Yleensä huolehditaan vain siitä ns vähemmistön oikeudesta elää omannäköistä elämää ja unohdetaan kokonaan se, että se paljon parjattu tylsän "tavallinen" ja "normaali" elämä on monelle just ainoa oikea ihan itsensä takia. Ja kun sellaista ei saa elää niin elämä ei ole omannäköistä. 

Ei siinä silloin pahemmin lohduta kuinka on mahdollista elää villiä sinkkuelämää, luoda uraa ja/tai matkustella yksin eikä tarvitse huolehtia kenestäkään toisesta jne kun itsellä ei ole kiinnostusta (enää) mihinkään sinkkusäätämiseen eikä jatkuvaan matkailuun eikä edes ole mikään uraohjus vaan nimenomaan se itselle omannäköinen elämä on melko perinteistä vaikka siihen ei ole edes saanut varsinaisesti koskaan mitään mallia eikä varsinkaan kokenut painostusta siihen suuntaan. 

Hyvää kesää kaikille yksinäisille: tässä muutama ehdotus: menkää kesätansseihin, sieltä voi löytyä vaikka ja mitä,

itse olen juuri nyt kirjastossa ja näin oikean namusen miehen, GRRR!

Vierailija kirjoitti:

Hyvää kesää kaikille yksinäisille: tässä muutama ehdotus: menkää kesätansseihin, sieltä voi löytyä vaikka ja mitä,

itse olen juuri nyt kirjastossa ja näin oikean namusen miehen, GRRR!

Tämä toimii jos ulkonäkö on ok. Jos on taas (niin kuin itse) sellainen, että miettiikö voiko  edes katoaa toista päin niin sitten se ei toimi. Lähinnä jos näen kiinnostavan miehen mietin, että en kai vaan katsonut liian pitkään tällä naamalla. Ja tähän ei auta se asenne, että juu jokainen on kaunis. Arvostan itseäni sen verran, että myönnän olevani terve ja kasvot "tavalliset" eli jollakin paljon huonommin. Silti en pidä itsestäni oikein lainkaan. 

Ja tanssimiseen. Jos lähinnä kavahdan jo ajatusta, että joku tuntematon koskee minuun niin tuo ei toimi. Ja tanssin suhteen on puujalka muutenkin. Lukekaa huumorilla tämä. Itselleni lähinnä kauhuelokuvaa vain muistuttaa viestisi. Ensin pokaan komeita miehiä tällä naamalla ja sitten menen sotkemaan vielä tanssit siihen päälle. Kiitos nauruista tänään. 

Hyvää huumoria edellä. Siitä lähti itsellä mielikuva liikkeelle, että menisi vain suinpäin kirjastossa pyytämään namusta miestä tanssiin sanomalla "Saanko luvan?" Olisi siinä puheenaihetta ja muisteltavaa itselle ja muille 😉

Mä en ota paineita kesävietosta, ei ole pakko olla ulkona vaikka aurinko paistaa, nytkin katon Areenasta sarjaa ranskalaisista vakoojista, koska se kiinnostaa. Kun tulee vanhemmaks alkaa ymmärtää, että tekee sitä mistä sillä hetkellä pitää.

Välillä toivoisin, että kuolisin huomenna ja loppuisi tämä kaikki. En halua elää enää näin. En vuosia enää. Sitten katson elokuvan, jossa ihmisiä tapetaan ja mietin, että perun ajatukseni silti. Olen pelkuri. Itseni onneksi. Näin olen täällä vieläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ota paineita kesävietosta, ei ole pakko olla ulkona vaikka aurinko paistaa, nytkin katon Areenasta sarjaa ranskalaisista vakoojista, koska se kiinnostaa. Kun tulee vanhemmaks alkaa ymmärtää, että tekee sitä mistä sillä hetkellä pitää.

Hyvä jos sinulle mieliala on kuitenkin ok. Sitten ihmisellä on asiat vielä melko hyvin jos tyytyväisenä päättää, että katson nyt tv:tä ja saa vielä iloa siitä. Sitten, kun jatkuvasti on vaan surullinen olo ja tuntuu turhalta kaikki niin sitten joku tv ei enää auta paljonkaan. Etenkään jos monikaan asia ei enää kiinnosta muutenkaan. Ajatuksissa vaan toiveet jostain toisenlaisesta elämässä ja toivo paremmasta vielä yrittää elää, mutta sekin hiipuu koko ajan. Silti tietäen sen, että on vaan yksi elämä ja tämä kesä on nyt ja itseäkin niin hirveästi harmittaa, kun fiilis on tosi huono. Yleensä minäkin raavin, vaikka mistä jotain iloa vielä ja jotain hyvää yritän saada, mutta nyt tuntuu tosi pahalta. Olen niin väsähtänyt nyt tähän elämääni ja kyllästynytkin. Pelkkää vaikeutta ollut nyt myös paljon kaikessa. Olen väsynyt elämääni ja kesän tuhlaus harmittaa myös. Toivoisin, että saisin jostain raavittua jotain iloa edes. 

Elämäni on painajainen mikä on totta. Ihmiset ovat pahoja ja haluavat tuhota toisen elämää. 

Yksinäisyys tuntuu tänään jotenkin pahalta, olen suvun ainut naiseläjä ja vielä työtön, jolla ei ole mieskaveria, jotenkin tunnen itseni epäonnistuneeksi. Serkkuni lähti ruotsin lappiin miehensä kanssa kun hänellä loma alkoi, siitä taas sain tämän yksinäisyyden mieleeni.

Voisin oikeastaan kirjoittaa etten jaksa elämääni enää. Tämä on kidutusta tietyssä mielessä ja se kaikki mitä olen kokenut on nyt liikaa. En ehkä koskaan pysty enää luottamaan ihmisiin, tutustumaan heihin ja muutenkaan viihtymään  porukassa kaiken tämän jälkeen. 

Tunnen myös olevani arvoton ihminen, josta saa puhua mitä vaan. Olen kuin joku roska. Ei mitään väliä. En halunnut tätä elämää ja en ole tehnyt mitään pahaa muille. En mitään. Sen vuoksi se vääryys on liikaa ja se epäreiluus. Se musertaa minut monesti. Ja ne valheet ja kaikki paha. Elän mutta en elä kuitenkaan. 

Minä olen vähän sellainen ihminen ollut ja olen edelleen, että sitten kun elämä menee pieleen ja et voi enää mitään niin sitten se menee ja voi todeta, että nyt tämä homma lähti käsistä. Ja et voi sille enää mitään. Istut ja katsot, kun elämäksi murenee silmiesi edessä. Silloin voi vaan todeta, että saisipa aloittaa alusta, ettei tarvisi kursia kasaan paloja joita enää enää kasaan kunnolla saa. Mielessäni kiroan monet ihmiset, mutta karmaan en usko. Elämä ei mene niin. Joskus tuntuu, että tämä oli tässä nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Lääkkeitten kanssa saa olla varovainen. Nykyään hoidot on lääkepainotteisia, koska se on halpaa. Masennuslääkkeiden sivuvainutuksista, pahoistakin, on puhuttu paljon. Kannattaa rauhassa harkita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Lääkkeitten kanssa saa olla varovainen. Nykyään hoidot on lääkepainotteisia, koska se on halpaa. Masennuslääkkeiden sivuvainutuksista, pahoistakin, on puhuttu paljon. Kannattaa rauhassa harkita.

Minulle riittäisi yksikin läheinen pitkäaikainen ihmissuhde, saisin saman ihmisen kanssa jakaa asiat. En halua lääkkeittein voimalla lähteä tuonne kiertelee ja satunnaisille ihmisille elämästäni avautumaan, ei ne ole minun läheisiä eikä varmaan tulekkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään katsonut yhtään jääkiekkopeliä, minä nukuin, en tiedä onko tämä masennus niin pahaksi mennyt, että nukkuminen on ainoa asia mistä saa enää mielihyvää. Masennuslääkkeitä en ala syömään koska ei ne minulle tuo läheisiä ihmisä kun ei niitä ole ja siitähän tämä masennus johtuu, orpoudesta, ei ole ketään minulla joka välittää olenko edes hengissä.

Se lääke nostaa mielialaasi ja jaksat tehdä asioita ja mennä ihmisten ilmoilla. Tutustut sitten uusiin ihmisiin ja jaksat olla ulkona yms. Harvemmim sängyn pohjalla tutustuu uusiin ihmisiin. Tee muutos, tuskin tilanteesi ainakaan huonommaksi muuttuu.

Eli ei se muuta mitään, koska ei tuo ihmisten ilmoilla liikkuminen, sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen auttanut silloinkaan kun en vielä ollut masentunut. Tai ei mulla mitään diagnoosia ole, mutta en ihmettelisi vaikka olisinkin masentunut. Tämä kuitenkin olisi/on vain seuraus, ei syy.

-sivusta

Mä oon kipeänä, taas. Muuten aivan sama eikä tässä sairastaessa mitään menetä tai missaa mutta kipeänä on tavallistakin kurjempi olla yksin ja yksinäinen. Tulee aina jossain vaiheessa kauhea itsesääli ja siinä rypeminen, kun kaipaa niin kauheasti sitä että olisi elämässä joku joka edes vähän huolehtisi ja hoivaisi.

Terveenä sitä jaksaa vielä jotenkin olla vahva ja pärjäävä mutta kipeänä se on liikaa. Tämä on varmasti tosi tyhmää ja lapsellista mutta jostain syystä aloin hyräilemään itselleni sitä karhunpoika sairastaa -laulua ja sitten tuli hirmuinen itku ja ikävä lapsuutta ja sitä että joku vähän edes silittäisi päätä ja sanoisi, että pian on parempi olla. Ihan kun ei jo muutenkin olisi tarpeeksi räkäinen ja limainen olo.