Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden huippu on minä joka iloitsen jossain ketjussa siitä, että joku on kuunnellut ja tykännyt laittamastani biisistä, koska se on minulle mukavia asia, että joku kokee biisin peukun arvoisena ja on kuunnellut yleensäkin sen. Ainoaa ns keskusteluani musiikista mitä pystyn käymään kenenkään kanssa. 

Laita ihmeessä sinulle mieleisiä biisejä. Mutta älä noista peukuista välitä tai arvota niillä mitään. Monet ihmiset nykypäivänä elävät ja hengittävät sen mukaan, saavatko hänen postauksensa tykkäyksiä. Mitä ihmeen väliä niillä peukuilla tai tykkäyksillä on? Ei yhtään mitään. Jos niille antaa jonkun merkityksen, voi miettiä miksi se itselle merkitee jotain. Hyvä vaan että kirjoittaa itselle tärkeistä jutuista ja muulla ei väliä. Ei oman tyytyväisyyden pitäisi olla muista riippuvaista.

En minä sitä tarkoitakaan, että kenenkään pitäisi niistä biiseistä pitää tai mitenkään sitä oleta. Lähinnä vaan koen iloa ihan sen vuoksi, että peukku on minulle tavallaan reaktio viestiini, että joku on sen edes lukenut ja ehkä pitänyt biisistä. Joku merkki siitä, että viestilläni on ollut jotain väliä jollekin ihmiselle mikä korostuu sen vuoksi, koska itsekin olen yksinäinen ihminen. Peukku on minulle ns kuitti siitä, että jokin kirjoitukseni merkitsi edes jotain. 

Muuten en ole edes somessa lainkaan ja mitenkään elä sellaista elämää jossa muiden tykkäyksillä yms olisi väliä. Musiikissa tämä vaan korostuu, kun itselle on jokin ainainen toive siitä, että joskus voisin keskustella musiikista jonkun kanssa. Se on ollut varmaan jo niin kauan kuin muistan ja joku peukku täällä on pieni osoitus siitä, että joku voi tykätä samasta biisistä ja se hölmö minä on iloinen sen vuoksi. Vaikeaa selittää, mutta yksinäisellä tämä kaikki varmaan korostuu. En arvosta peukkua peukun vuoksi vaan lähinnä sen vuoksi, että joku luki viestin tai kuunteli biisin ja näin ns yksinäisellä viestilläni oli väliä. Tarkemmin en osaa kuvata tätä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden huippu on minä joka iloitsen jossain ketjussa siitä, että joku on kuunnellut ja tykännyt laittamastani biisistä, koska se on minulle mukavia asia, että joku kokee biisin peukun arvoisena ja on kuunnellut yleensäkin sen. Ainoaa ns keskusteluani musiikista mitä pystyn käymään kenenkään kanssa. 

Laita ihmeessä sinulle mieleisiä biisejä. Mutta älä noista peukuista välitä tai arvota niillä mitään. Monet ihmiset nykypäivänä elävät ja hengittävät sen mukaan, saavatko hänen postauksensa tykkäyksiä. Mitä ihmeen väliä niillä peukuilla tai tykkäyksillä on? Ei yhtään mitään. Jos niille antaa jonkun merkityksen, voi miettiä miksi se itselle merkitee jotain. Hyvä vaan että kirjoittaa itselle tärkeistä jutuista ja muulla ei väliä. Ei oman tyytyväisyyden pitäisi olla muista riippuvaista.

En minä sitä tarkoitakaan, että kenenkään pitäisi niistä biiseistä pitää tai mitenkään sitä oleta. Lähinnä vaan koen iloa ihan sen vuoksi, että peukku on minulle tavallaan reaktio viestiini, että joku on sen edes lukenut ja ehkä pitänyt biisistä. Joku merkki siitä, että viestilläni on ollut jotain väliä jollekin ihmiselle mikä korostuu sen vuoksi, koska itsekin olen yksinäinen ihminen. Peukku on minulle ns kuitti siitä, että jokin kirjoitukseni merkitsi edes jotain. 

 

Muuten en ole edes somessa lainkaan ja mitenkään elä sellaista elämää jossa muiden tykkäyksillä yms olisi väliä. Musiikissa tämä vaan korostuu, kun itselle on jokin ainainen toive siitä, että joskus voisin keskustella musiikista jonkun kanssa. Se on ollut varmaan jo niin kauan kuin muistan ja joku peukku täällä on pieni osoitus siitä, että joku voi tykätä samasta biisistä ja se hölmö minä on iloinen sen vuoksi. Vaikeaa selittää, mutta yksinäisellä tämä kaikki varmaan korostuu. En arvosta peukkua peukun vuoksi vaan lähinnä sen vuoksi, että joku luki viestin tai kuunteli biisin ja näin ns yksinäisellä viestilläni oli väliä. Tarkemmin en osaa kuvata tätä. 

Tai se peukku voi olla että luettu tai mitä vaan. Tarkoitin sitä että jos sinulle asia on tärkeä, se riittää. Ei siihen tarvitse jonkun muun hyväksyntää. Se on jo tärkeä, sinulle. Eikä se saa muuttua toisen takia. Ei noille kannata antaa painoarvoa. Kukin peukuttaa miten tahtoo ja siihen ei voi vaikuttaa. Mä en käytä niitä ollenkaan ja en huomioi mitenkään. Ei mitään merkitystä. Todella häiritsevää on jos noihin alanuoliin reagoi. Yhtään mitenkään. Eikö ole jotain musiikkiketjua? Joskus kirjoitin ja luin mikä olisi elämäsi biisi tms ja siellä oli hyviä tarinoita ja tuli keskustelua. En muista vaan mikä ketju se oli. Tai onhan musiikille varmasti parempiakin alustoja kuin tämä vauva joka on aika noh sanoisinko hölmöläisten palsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden huippu on minä joka iloitsen jossain ketjussa siitä, että joku on kuunnellut ja tykännyt laittamastani biisistä, koska se on minulle mukavia asia, että joku kokee biisin peukun arvoisena ja on kuunnellut yleensäkin sen. Ainoaa ns keskusteluani musiikista mitä pystyn käymään kenenkään kanssa. 

Laita ihmeessä sinulle mieleisiä biisejä. Mutta älä noista peukuista välitä tai arvota niillä mitään. Monet ihmiset nykypäivänä elävät ja hengittävät sen mukaan, saavatko hänen postauksensa tykkäyksiä. Mitä ihmeen väliä niillä peukuilla tai tykkäyksillä on? Ei yhtään mitään. Jos niille antaa jonkun merkityksen, voi miettiä miksi se itselle merkitee jotain. Hyvä vaan että kirjoittaa itselle tärkeistä jutuista ja muulla ei väliä. Ei oman tyytyväisyyden pitäisi olla muista riippuvaista.

En minä sitä tarkoitakaan, että kenenkään pitäisi niistä biiseistä pitää tai mitenkään sitä oleta. Lähinnä vaan koen iloa ihan sen vuoksi, että peukku on minulle tavallaan reaktio viestiini, että joku on sen edes lukenut ja ehkä pitänyt biisistä. Joku merkki siitä, että viestilläni on ollut jotain väliä jollekin ihmiselle mikä korostuu sen vuoksi, koska itsekin olen yksinäinen ihminen. Peukku on minulle ns kuitti siitä, että jokin kirjoitukseni merkitsi edes jotain. 

 

Muuten en ole edes somessa lainkaan ja mitenkään elä sellaista elämää jossa muiden tykkäyksillä yms olisi väliä. Musiikissa tämä vaan korostuu, kun itselle on jokin ainainen toive siitä, että joskus voisin keskustella musiikista jonkun kanssa. Se on ollut varmaan jo niin kauan kuin muistan ja joku peukku täällä on pieni osoitus siitä, että joku voi tykätä samasta biisistä ja se hölmö minä on iloinen sen vuoksi. Vaikeaa selittää, mutta yksinäisellä tämä kaikki varmaan korostuu. En arvosta peukkua peukun vuoksi vaan lähinnä sen vuoksi, että joku luki viestin tai kuunteli biisin ja näin ns yksinäisellä viestilläni oli väliä. Tarkemmin en osaa kuvata tätä. 

Tai se peukku voi olla että luettu tai mitä vaan. Tarkoitin sitä että jos sinulle asia on tärkeä, se riittää. Ei siihen tarvitse jonkun muun hyväksyntää. Se on jo tärkeä, sinulle. Eikä se saa muuttua toisen takia. Ei noille kannata antaa painoarvoa. Kukin peukuttaa miten tahtoo ja siihen ei voi vaikuttaa. Mä en käytä niitä ollenkaan ja en huomioi mitenkään. Ei mitään merkitystä. Todella häiritsevää on jos noihin alanuoliin reagoi. Yhtään mitenkään. Eikö ole jotain musiikkiketjua? Joskus kirjoitin ja luin mikä olisi elämäsi biisi tms ja siellä oli hyviä tarinoita ja tuli keskustelua. En muista vaan mikä ketju se oli. Tai onhan musiikille varmasti parempiakin alustoja kuin tämä vauva joka on aika noh sanoisinko hölmöläisten palsta.

No, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta itse siis arvostan peukkuja täällä syistä mitkä mainitsin. En osaa tarkemmin sitä kuvailla ja muuten en somessa edes ole joten en mitään tykkäyksiä siinä mielessä hae. Kyllä minä silti ns pidän pääni asioissa. En niitä toisten vuoksi muuta. 

Onhan täällä ollut musiikkiketjuja välillä. Olen joskus johonkin kirjoittanut. Nykyisin olen vaan vähän laiska etsimään sellaisia ja näin pitäisi kai parantaa tätä asiaa. Samoin jos tiedät jonkun paikan missä kirjoittaa musiikista niin hyvä vaan. Itse olen vähän laiska hakeutumaan muualle. Täällä tulee oltua siis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden huippu on minä joka iloitsen jossain ketjussa siitä, että joku on kuunnellut ja tykännyt laittamastani biisistä, koska se on minulle mukavia asia, että joku kokee biisin peukun arvoisena ja on kuunnellut yleensäkin sen. Ainoaa ns keskusteluani musiikista mitä pystyn käymään kenenkään kanssa. 

Laita ihmeessä sinulle mieleisiä biisejä. Mutta älä noista peukuista välitä tai arvota niillä mitään. Monet ihmiset nykypäivänä elävät ja hengittävät sen mukaan, saavatko hänen postauksensa tykkäyksiä. Mitä ihmeen väliä niillä peukuilla tai tykkäyksillä on? Ei yhtään mitään. Jos niille antaa jonkun merkityksen, voi miettiä miksi se itselle merkitee jotain. Hyvä vaan että kirjoittaa itselle tärkeistä jutuista ja muulla ei väliä. Ei oman tyytyväisyyden pitäisi olla muista riippuvaista.

En minä sitä tarkoitakaan, että kenenkään pitäisi niistä biiseistä pitää tai mitenkään sitä oleta. Lähinnä vaan koen iloa ihan sen vuoksi, että peukku on minulle tavallaan reaktio viestiini, että joku on sen edes lukenut ja ehkä pitänyt biisistä. Joku merkki siitä, että viestilläni on ollut jotain väliä jollekin ihmiselle mikä korostuu sen vuoksi, koska itsekin olen yksinäinen ihminen. Peukku on minulle ns kuitti siitä, että jokin kirjoitukseni merkitsi edes jotain. 

 

Muuten en ole edes somessa lainkaan ja mitenkään elä sellaista elämää jossa muiden tykkäyksillä yms olisi väliä. Musiikissa tämä vaan korostuu, kun itselle on jokin ainainen toive siitä, että joskus voisin keskustella musiikista jonkun kanssa. Se on ollut varmaan jo niin kauan kuin muistan ja joku peukku täällä on pieni osoitus siitä, että joku voi tykätä samasta biisistä ja se hölmö minä on iloinen sen vuoksi. Vaikeaa selittää, mutta yksinäisellä tämä kaikki varmaan korostuu. En arvosta peukkua peukun vuoksi vaan lähinnä sen vuoksi, että joku luki viestin tai kuunteli biisin ja näin ns yksinäisellä viestilläni oli väliä. Tarkemmin en osaa kuvata tätä. 

Tai se peukku voi olla että luettu tai mitä vaan. Tarkoitin sitä että jos sinulle asia on tärkeä, se riittää. Ei siihen tarvitse jonkun muun hyväksyntää. Se on jo tärkeä, sinulle. Eikä se saa muuttua toisen takia. Ei noille kannata antaa painoarvoa. Kukin peukuttaa miten tahtoo ja siihen ei voi vaikuttaa. Mä en käytä niitä ollenkaan ja en huomioi mitenkään. Ei mitään merkitystä. Todella häiritsevää on jos noihin alanuoliin reagoi. Yhtään mitenkään. Eikö ole jotain musiikkiketjua? Joskus kirjoitin ja luin mikä olisi elämäsi biisi tms ja siellä oli hyviä tarinoita ja tuli keskustelua. En muista vaan mikä ketju se oli. Tai onhan musiikille varmasti parempiakin alustoja kuin tämä vauva joka on aika noh sanoisinko hölmöläisten palsta.

Ei väkisin saa holhota. Hän taitaa ymmärtää asian paremmin kuin sinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden huippu on minä joka iloitsen jossain ketjussa siitä, että joku on kuunnellut ja tykännyt laittamastani biisistä, koska se on minulle mukavia asia, että joku kokee biisin peukun arvoisena ja on kuunnellut yleensäkin sen. Ainoaa ns keskusteluani musiikista mitä pystyn käymään kenenkään kanssa. 

Minulle taas monessa ketjussa on ilkuttu biiseistäni, ne ei kuulema siihen ketjuun kuulu:( nyt on mielen päällä Joonas Lepistön ( R. I. P) Kunniavieras ja Helsinki Haloon Neljä vuodenaikaa. Molemmas erittäin surullisia, eihän sitä koskaan tiedä...

Vastasit viestiini. Itse olen oikeastaan surullisten biisien ystävä, koska jos mietin viime aikoina kuuntelemiani biisejä niin iloista on lähes mahdoton löytää. Ehkä nothing nowhere - nightmare on iloisin jos sitäkään voi iloisena pitää. Minulle kuitenkin jo iloista musiikkia. 

 

Muuten pidän synkistä ja surullista biiseistä. Ne sopivat minulle ja vaikka joku kirjoitti itsellekin yhdessä ketjussa, että miksi kuuntelen noin surullista niin minä saan iloa niistä biiseistä ja tykkään paljon niistä. Eivät ne oloani pahenna vaan parantavat. Nyt lähinnä iloa tuo eniten se, kun löytää vuosien takaakin jonkun biisin mistä tietää, että sai yhden kuuntelulistalle. Se on mukava hetki. 

Muuten musiikista tiedän sen mitä tiedän. Osaan soittaa paria soitinta edes jollakin tasolla ja ymmärrän musiikista asioita. Muuten kuulu niihin, jotka jaksavat väitellä genrestä tai jotka muistavat jokaisen bändin jäsenen nimen tms. Lähinnä jos tuotannosta jotain tiedän ja genren suunnilleen sekä bändin kotimaan. Se saa riittää. Muuten olisi mukavaa aina jotain ajatuksia vaihtaa musiikkiin liittyen. Nyt lähinnä musiikki on osa minua ollut jo lapsesta saakka, mutta yksinäistä on fiilistelyni sen suhteen. Toki jokaisella oma makunsa, mutta monesti toivoisin juttelua aiheesta silti tai siis, että olisi joku jonka kanssa jutella. Sinänsä minäkin kuuntelen monenlaista. Samalla toki kirjoitan nyt itsekin aiheesta minkä jonku voisi toisaalta tulkita jonnekin toisaalle kuuluvaksi. 

Secret Keeper - Haunt (viime löytöni) 

Täällä joku ilkiö taas poistaa viestejä. Kirjoitin surullisista biiseistä: Joonas Lepistö Kunniavieras (R. I. P.) Ja Helsinki Haloon Neljä vuodenaikaa. Mielen päällä nämä surulliset biisit.

Onhan se viesti tuossa ylempänä tallella, missä nuo biisit on mainittu. 

Ketjusta katoaa aina välillä viestejä jotka sitten hetken päästä onkin taas takaisin. Aamulla esim puuttui tuo "väkeni löytyi.." viesti joka nyt taas on ketjussa.

Ja ei tarvitse kertoa, mulla on ihan liikaa aikaa lukea tätä ketjua. Toiveikkaana aina avaan ketjun, mutta valitettavan vähän tässä on keskustelua eikä tämä oma antinikaan ole tämän parempaa.

/sivusta

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tänään, että minuun on tullut pahantahtoisuus. Luin otsikon, että räntää ja lunta on luvassa etelä-suomea myöten ja eka ajatus oli, hähää toivottavasti tuo osuu vapuksi ja pilaa kaikkien tekemiset ja menemiset. En tykkää tästä uudesta minästä muutenkaan yhtään ja tuo oli jotenkin jo liikaa.

Enkä tykkää ikkunanpesustakaan, mutta kaksi ikkunaa pesin kuitenkin vähän extempore kun ei sitten ollutkaan niin aurinkoinen päivä. Ja sitten verhot visusti kiinni eli aika sama vaikka ne olisi edelleen likaiset. Tätä tämä elämä on, kaikenlaista tekee ja yrittää jaksaa mutta kaikki se on ihan turhaa ja tarpeetonta eikä mistään tule kuitenkaan hyvä fiilis. Nytkin pistin jo yöpaidan päälle ja menen maate vaikka tuntuu niin typerältä tämäkin että la-iltana on ysiltä jo sängyssä peiton alla. Ehtisi sitä varmaan haudassakin sitten maata jahka sinne asti päätyy. Voihan se olla, että huomenna ei enää herääkään ja tässä sitä sitten saattaa maata vaikka seuraavan vuosikymmenen näillä sijoillaan. 

Mä olen kanssa iloinen kun ei aurinko paista, ei sen tarvii paistaa muillekkaan kun ei se minullekkaan ole paistanut vuosikymmeniin, näin vanhingoniloinen ja ilkeä tulee kun ei ole ketään kenen kanssa vaihtaa ajatuksia. Nytkin tuntuu, että ei jaksa elää ja aurinko porottaa ja pariskunnat ja perheelliset ulkoilevat innoissaan, juoppoporukat ilmestyvät koloistaan, heilläkin on toisensa, minulla tietokone.

Olen aina ollut introverttityyppi. Olen kuitenkin ollut kimpassa tuon mieheni kanssa jo lähes 40 vuotta vaikkakin omat asunnot meillä on ollut jo kauan. Mutta nyt on vaikea olo, kun mies on vakavasti sairas. Jään siis yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden huippu on minä joka iloitsen jossain ketjussa siitä, että joku on kuunnellut ja tykännyt laittamastani biisistä, koska se on minulle mukavia asia, että joku kokee biisin peukun arvoisena ja on kuunnellut yleensäkin sen. Ainoaa ns keskusteluani musiikista mitä pystyn käymään kenenkään kanssa. 

Minulle taas monessa ketjussa on ilkuttu biiseistäni, ne ei kuulema siihen ketjuun kuulu:( nyt on mielen päällä Joonas Lepistön ( R. I. P) Kunniavieras ja Helsinki Haloon Neljä vuodenaikaa. Molemmas erittäin surullisia, eihän sitä koskaan tiedä...

Vastasit viestiini. Itse olen oikeastaan surullisten biisien ystävä, koska jos mietin viime aikoina kuuntelemiani biisejä niin iloista on lähes mahdoton löytää. Ehkä nothing nowhere - nightmare on iloisin jos sitäkään voi iloisena pitää. Minulle kuitenkin jo iloista musiikkia. 

 

Muuten pidän synkistä ja surullista biiseistä. Ne sopivat minulle ja vaikka joku kirjoitti itsellekin yhdessä ketjussa, että miksi kuuntelen noin surullista niin minä saan iloa niistä biiseistä ja tykkään paljon niistä. Eivät ne oloani pahenna vaan parantavat. Nyt lähinnä iloa tuo eniten se, kun löytää vuosien takaakin jonkun biisin mistä tietää, että sai yhden kuuntelulistalle. Se on mukava hetki. 

Muuten musiikista tiedän sen mitä tiedän. Osaan soittaa paria soitinta edes jollakin tasolla ja ymmärrän musiikista asioita. Muuten kuulu niihin, jotka jaksavat väitellä genrestä tai jotka muistavat jokaisen bändin jäsenen nimen tms. Lähinnä jos tuotannosta jotain tiedän ja genren suunnilleen sekä bändin kotimaan. Se saa riittää. Muuten olisi mukavaa aina jotain ajatuksia vaihtaa musiikkiin liittyen. Nyt lähinnä musiikki on osa minua ollut jo lapsesta saakka, mutta yksinäistä on fiilistelyni sen suhteen. Toki jokaisella oma makunsa, mutta monesti toivoisin juttelua aiheesta silti tai siis, että olisi joku jonka kanssa jutella. Sinänsä minäkin kuuntelen monenlaista. Samalla toki kirjoitan nyt itsekin aiheesta minkä jonku voisi toisaalta tulkita jonnekin toisaalle kuuluvaksi. 

Secret Keeper - Haunt (viime löytöni) 

Täällä joku ilkiö taas poistaa viestejä. Kirjoitin surullisista biiseistä: Joonas Lepistö Kunniavieras (R. I. P.) Ja Helsinki Haloon Neljä vuodenaikaa. Mielen päällä nämä surulliset biisit.

Onhan se viesti tuossa ylempänä tallella, missä nuo biisit on mainittu. 

Ketjusta katoaa aina välillä viestejä jotka sitten hetken päästä onkin taas takaisin. Aamulla esim puuttui tuo "väkeni löytyi.." viesti joka nyt taas on ketjussa.

Ja ei tarvitse kertoa, mulla on ihan liikaa aikaa lukea tätä ketjua. Toiveikkaana aina avaan ketjun, mutta valitettavan vähän tässä on keskustelua eikä tämä oma antinikaan ole tämän parempaa.

 

 

/sivusta

Joku työkseen kiertää alapeukuttamassa/poistamassa viestejä. Useassa ketjussa, mitä seuraan, tapahtuu tätä. Joku lainaa jotain viestiä ja siitä huomaa, että alkuperäinen viesti on kadonnut. Tosi tyhmää!

Vierailija kirjoitti:

Onneksi minulla ei ole ketään tiettyä ihmistä jota kaivata eli näin läheisyyden kaipuuni on vaan jotain yleisen tason haaveilua vaan. Ihastunut olen kunnolla ollut viimeksi noin 15 vuotta sitten. Tuntui kuin siitä olisi 100 vuotta. Tai jos totuudella mietitään niin taisin joskus 10 vuotta sitten olla hieman ihastunut hetken aikaa. Itse en paljonkaan näe ihmisiä niin riski saada jokin hulluus tämän ihastumisen myötä on pienempi. Kevät ja kesä pahinta aikaa kyllä. Talvella rauhallista tämän suhteen. 

Ei ole mullakaan ketään tiettyä ihmistä, mutta kauhukseni olen huomannut kykeneväni kehittämään ihastuksen tunteita oikeastaan keneen tahansa mieheen jonka tapaan arjessa useamminkin kuin yhden kerran kun mies on minulle ystävällinen ja mukava. Ihan työnsä puolesta siis.

Järjellä sen tietysti ymmärtää, että se on vain työrooli ja mies on ihan yhtä ystävällinen ja mukava kaikille asiakkaille eikä edes muista olemassaoloani kun palvelee seuraavaa asiakasta mutta sydän tai mikä lie sisäinen ääni tai vaisto tulkitseekin sen mukavuuden ihan väärin. Sitten yhtäkkiä lepattaa perhospataljoona vatsassa ja hyvä ettei punastele kun seuraavan kerran kohtaa saman tyypin. Tuo siis ei todellakaan ole mikään toivottu tunne ja etenkin sitä toivoo, ettei tuo näy ulospäin millään tavalla. Ajastaan se sitten menee ohi aivan yhtä äkkiä mitä ilmaantuikin mutta jestas että voikin olla raivostuttava tuo tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin tänään, että minuun on tullut pahantahtoisuus. Luin otsikon, että räntää ja lunta on luvassa etelä-suomea myöten ja eka ajatus oli, hähää toivottavasti tuo osuu vapuksi ja pilaa kaikkien tekemiset ja menemiset. En tykkää tästä uudesta minästä muutenkaan yhtään ja tuo oli jotenkin jo liikaa.

Enkä tykkää ikkunanpesustakaan, mutta kaksi ikkunaa pesin kuitenkin vähän extempore kun ei sitten ollutkaan niin aurinkoinen päivä. Ja sitten verhot visusti kiinni eli aika sama vaikka ne olisi edelleen likaiset. Tätä tämä elämä on, kaikenlaista tekee ja yrittää jaksaa mutta kaikki se on ihan turhaa ja tarpeetonta eikä mistään tule kuitenkaan hyvä fiilis. Nytkin pistin jo yöpaidan päälle ja menen maate vaikka tuntuu niin typerältä tämäkin että la-iltana on ysiltä jo sängyssä peiton alla. Ehtisi sitä varmaan haudassakin sitten maata jahka sinne asti päätyy. Voihan se olla, että huomenna ei enää herääkään ja tässä sitä sitten saattaa maata vaikka seuraavan vuosikymmenen näillä sijoillaan. 

Mä olen kanssa iloinen kun ei aurinko paista, ei sen tarvii paistaa muillekkaan kun ei se minullekkaan ole paistanut vuosikymmeniin, näin vanhingoniloinen ja ilkeä tulee kun ei ole ketään kenen kanssa vaihtaa ajatuksia. Nytkin tuntuu, että ei jaksa elää ja aurinko porottaa ja pariskunnat ja perheelliset ulkoilevat innoissaan, juoppoporukat ilmestyvät koloistaan, heilläkin on toisensa, minulla tietokone.

Ihanaa kuulla tai siis ei ihanaa, mutta joo. Ymmärtänette. Itsekin pysyn mieluusti näin sunnuntaisin kotona (paitsi jos sataa tai myrskyää) koska en vaan halua nähdä niitä kaikki yhdessä ulkoilevia ja muuten kimpassa aikaansa viettäviä ihmisiä. Samasta syystä en lauantaisin käy edes ruokakaupassa saati sitten jossain kauppakeskuksessa.

Nyt taas huomasin senkin, että vuosi on siinä vaiheessa ettei pe-iltaisin pidä lenkkeillä eikä ulkoilla. Pientaloalueella oli monessa pihassa grilli kuumana ja iloista puheensorinaa kuului sieltä täältä ja sitten kun menin tuosta enemmän keskustasta ohi niin terasseilla oli paljon ihmisiä. En nyt mitenkään tuijottamaan alkanut mutta ainakaan sivusilmällä en huomannut kenenkään istuvan siellä yksin eli kaikki oli sielläkin kaverien kanssa porukalla. Sinne jos menisi niin sitähän olisi kuin orpo piru alimmassa h*lvetissä.