Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Tiesittekö että ai ai -sanomisella on kaksoismerkitys suomen kielessä? Se on voivottelua ja Madagaskarin eläin.

Otin viinit esiin juotavaksi, kun on niin ahdistava olo, kun oon yksin. Tässä samalla syön Taffelin jotain uutuutta. On Cheddar and Sourcream sipsit. Todella hyvän makuisia. Mäpäs kävin tänään teatterissa ja olipa se huono. Poliisi ja Rosvo nimeltään.

Tiesin toki ai-ain. Se on muuten englanniksi aye-aye. :) Pidin siitä yläasteella esitelmän juuri tuon nimen vuoksi. Kotona oli paljon tietokirjoja ja muuta lukemista, ja niistä löytyi aina aihetta esitelmään ja kirjoitelmaan. Olen muuten samoihin aikoihin, tuoreeltaan, kirjoittanut aineen Atlantin keskiselänteellä elävästä putkieläinyhteisöstä, joka näkyykin löydetyn vuonna 1977. Minkähän vuoksi olen tämänkin varastoinut muistiini?

Olin seiskaluokkalainen vuonna 1977. Haluaisin palata takaisin aloittelemaan elämääni uudelleen. Tekisin paljon niin eri tavalla, että minun ei tarvitsisi katua, kuten nyt joka ikinen päivä kadun. Opiskeluani en kadu, joskin hankkisin toisen tutkinnon taim ainakin pari kunnon sivuainetta tähän lisäksi. Ikisinkku varmasti olisin edelleen, koska siinä on kysymys perusluonteesta, jota ei voi muuttaa. Mutta kaikki muu menisi uusiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on ,kun ei ole mitään eikä ketään, tuppaa nyt olemaan pinna kireellä, äsken jo Helenin asiakaspalvelijalle ärähdin chatissa, en tiedä tekeekö tää yksinäisyys näin ärtyneen olonkin.

Ainakin mulla kiristää pinnaa ihan jo pelkästään se, että elämässä ei ole mitään muuta kuin velvollisuuksia ja ikäviä asioita. Normiarkea on kaikkien elämä suurimmaksi osaksi mutta sekin voi olla ihan sellaista sujuvaa toisin kuin itsellä. Päinvastoin tuntuu jo siltä, ettei niin yksinkertaista/helppoa asiaa olekaan ettei siinä tule joku ongelma tai ylimääräistä hommaa. Kaikki hankaa jotenkin vastaan.

Tuon lisäksi sitten tietysti se, että kaikki kiva ja spesiaali puuttuu kokonaan. 

Ikävä kierre tässäkin, että pinna kun on tiukalla niin sitten helpommin sählää jotain typerää -> pinna on entistä tiukemmalla -> taas kämmää jotain -> tuskastuu entisestään jne ja lopulta ei kestä minkäänlaista vastoinkäymistä ilman megaraivaria. Eikä toisaalta hotsita tehdä enää mitään koska pieleen se menee kuitenkin. Yksi ihan vihonviimeinen riesa on myös ikänäkö, koska yhtäkkiä pitäisi taas olla ne lukulasit nenällä ja sitten ei taas olekaan vapaata kättä millä lasit päähänsä laittaisi ja sitten pitää tehdä kaikki kauhean hankalasti eli siinäkin mielessä arjen sujuvuus on muisto vaan.

Samaten kyllä tuntuu muuttuneen kaikenlainen näppäryyskin eli sormet on hankalat ja kuin nippu sanonko mitä. Sitten kaatuukin vesilasi kun sitä ei mukamas näe tai näkee, mutta se onkin lähempänä tai kauempana eli joko sen huitaisee nurin tai sitten just yltää tökkäisemään sen kumoon. Tai kolauttaa kämmenselkänsä kaupassa johonkin hyllynreunaan niin että käsi on ruskeanmustana kuin trumpilla toista viikkoa. Ihmeellinen kömpelyys on ilmaantunut elämään ja sekin vaan tuskastuttaa kun liki kaiken käyttää lattian kautta.  Mietityttää kyllä myös että onko tämä vaan normaalia vaihdevuosi-ikäisen muutosta vai kenties jotain vakavaa tai ihan vaan niitä kognitiivisia muutoksia joita yksinäisyyden kerrotaan aiheuttavan. Ei ainakaan olisi mikään ihme jos sellaisia alkaisi ilmaantua ja toisaalta aivan sama sekin.

Minulla ainakin vaihdevuosien aikaan oli tosi sekava olo, ennenkuin hoksasin estrogeenin. Aivosumu ihan järkyttävä. Ja unettomuus. Hormoninkorvaushoito toi avun muutamassa viikossa. Viitisen vuotta käytin ja nyt olen ollut kuusi vuotta ilman. Kömpelyys jäi jotenkin ja tuo hermostuminen, jossei joku heti onnistu. Iho vaatisi rasvaa. Ja kantapäät on korput talvisin.

Mukavaa pyhää

Vierailija kirjoitti:

Tiesittekö että ai ai -sanomisella on kaksoismerkitys suomen kielessä? Se on voivottelua ja Madagaskarin eläin.

Otin viinit esiin juotavaksi, kun on niin ahdistava olo, kun oon yksin. Tässä samalla syön Taffelin jotain uutuutta. On Cheddar and Sourcream sipsit. Todella hyvän makuisia. Mäpäs kävin tänään teatterissa ja olipa se huono. Poliisi ja Rosvo nimeltään.

Mä ostin pääsiäiseksi sipsejä ja kaupassa oli tuon taffelin uutuuden lisäksi estrellaltakin uutuus-juustosipsi ja koska kaikenlainen päätöksenteko jopa näinkin suurissa asioissa/valinnoissa on nykyisin aivan mahdotonta, niin ostin molempia. Hyviä oli kummatkin, mutta hyvä olo noiden syömisestä ei tullut eli taas tulee sipsipaussia. 

Mikähän se tämäkin on, ettei osaa tai pysty päättämään oikein mitään? Kaupassakin jahkaa että ostanko tätä vai sittenkin tuota ja kun kotiin asti pääsee niin harmittelee jo kuinka olisi pitänyt kuitenkin valita se toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päättänyt, että en etsi mitään "ystäviä" kun ei niitä löydy niin kun ei ukkoakaan etsimällä. Olen yksin, en saanut aikoinani perhettä ja nyt on liian myöhäistä. En lähde mitään säälikaveruutta hakemaan mistään kerhoista enkä kekkereistä. Loppuun saakka yksin.

Niinpä. Kumpiakaan ei löydy etsimällä eikä osu kohdalle etsimättäkään eli omalla kohdalla on ainakin ollut aivan sama onko "haku päällä" vaiko ei. Ei ole koskaan tarvinnut olla hätistelemässä tutustujia kimpustaan. Siinä vaiheessa kun ikä tuli vastaan perheenperustamisen suhteen niin tuli sellainen pysyvämpi, ehkä lopullinen alistuminen tähän totaaliyksinäisyyteen ettei enää jaksanut haaveilla kavereista tai sosiaalisesta elämästäkään. Jotain kuoli sisältä.

Minäkin luulin pitkään, etten ketään löydä. 33v tapasin kelpokumppanin. Alkumyrskyjen jälkeen olomme tasoittui. +30v ollaan oltu yksissä, naimisissa 10v. Ihmiseni, ystäväni. 

Oli minullakin tuossa iässä vielä ihan täysi luotto siihen, että varmasti se oikea tai ainakin riittävän sopiva mies osuu kohdalle vaikka tietenkin tajusin ettei sille ole aikaa enää hirveän kauan. Etenkin kun omissa suunnitelmissa ja haaveissa oli useampikin kuin yksi lapsi. Sitten se haave piti ekaksi päivittää siihen, että saisi yhden lapsen ja lopulta sitten joutui hyväksymään sen, että jäin lapsettomaksi. Itselle ei mikään itsellinen vanhemmuus ollut ikinä vaihtoehto koska se ei tunnu minusta oikealta (muut saa tehdä tietenkin kuten parhaaksi itselleen näkevät) eikä se siksi varmasti ikinä tule kaduttamaankaan, etten sitten sitä korttia katsonut. 

Enää en osaa oikein edes ajatella, että kohtaisin elämänkumppanin vaikka kyllä sitä satunnaisin väliajoin edelleen kaipaan että olisi oma rakas ja yhteinen elämä toisen ihmisen kanssa.

Sivusta tähän. Onneksi en itse halua lapsia ja näin on helpompaa hyväksyä se, etten varmaan ikinä saa parisuhdetta. Toki minä usein mietin sitä ettei minusta edes olisi kenenkään kumppaniksi. Kuka minusta voisi pitää. Jotenkin kai luulen liikoja jos mietin, että joku haluaisi juuri minut. Oikeastaan ajattelen etten kelpaa edes ystäväksi ja seurani ei ole sellaista, että kukaan vapaa-ehtoisesti juuri minut haluaisi ystäväkseen. En itseäni sääli, mutta totuudella asiaa mietin. Ilkeä en ole, mutta muuten ollut jo aivan liikaa yksin elämäni aikana. Tällä hetkellä elämäni tuntuu melko tyhjältä. Kunhan päivät jotenkin etenevät. Valoisuus väsyttää, vaikka valosta pidänkin. 

On kyllä sattumaa löytää samanhenkinen ihminen,ei se ole siitä kiinni ,ettei kelpaa kenellekään.Ei kannata kiusata itseään tuollaisilla ajatuksilla.

Minä soitan harvoin lapselleni, koska en halua "häiritä" ja koska minulla ei ole mitään kerrottavaa ja jos olisikin, mitä puhuttavaa minulla olisi sitten kun hän tulee käymään. Hänkään ei paljon soittele, taikka jos soittaa se tapahtuu esim. bussia odottaessaan ja puhelu loppuu lyhyeen bussin tullessa, tai ravintolassa, puhelu loppuu kun ruoka saapuu pöytään. Koska meillä ei yleensä ole mitään puhuttavaa hänen vierailunsa joskus ja jouluna ovat minulle kiusallisia. En tiedä mitä kyselisin,  en halua udella, hän kertoo elämästään mitä haluaa jos haluaa. Yleensä istummekin hiljaa kumpikin omaan käsityöhönsä uppoutuneena. Haluaisin häneen aidon yhteyden, mutta miten? Menetin yhteyden omaan elämättömyyteeni, masennukseeni, en jaksanut olla hänelle läsnä :(

Vierailija kirjoitti:

Minä soitan harvoin lapselleni, koska en halua "häiritä" ja koska minulla ei ole mitään kerrottavaa ja jos olisikin, mitä puhuttavaa minulla olisi sitten kun hän tulee käymään. Hänkään ei paljon soittele, taikka jos soittaa se tapahtuu esim. bussia odottaessaan ja puhelu loppuu lyhyeen bussin tullessa, tai ravintolassa, puhelu loppuu kun ruoka saapuu pöytään. Koska meillä ei yleensä ole mitään puhuttavaa hänen vierailunsa joskus ja jouluna ovat minulle kiusallisia. En tiedä mitä kyselisin,  en halua udella, hän kertoo elämästään mitä haluaa jos haluaa. Yleensä istummekin hiljaa kumpikin omaan käsityöhönsä uppoutuneena. Haluaisin häneen aidon yhteyden, mutta miten? Menetin yhteyden omaan elämättömyyteeni, masennukseeni, en jaksanut olla hänelle läsnä :(

Masennus on prs..eestä. tietäjät tietää

Tämä yksinäinen oli baarissa viikonloppuna ja näin 80 luvulta ex työkaverin, juotiin todella kännit valdmeashotteja ym. rahaa palo mutta eihän täältä kukaan mukaan mitään saa, ei haittaa paitsi krapulat haittais.

Viitaten edelliseen keskusteluun , ei minun aikamiespoikakaan soita eikä käy jos ei ole jotain asiaa, nuorempi kun oli niin joskus ryypättiin yhdessä.

Tajusin ränään, että olen luovuttanut elämäni, ihan sama mitä tapahtuu ei hätkäytä.N62v

Levottoman sielun "hitto kun elämässä ei tapahdu mitään" fiilis taas nostaa päätään, oli koko talven jo semmonen olo että pitäs saada jotain uutta, jotain mielekästä tekemistä, ehkä jopa uusi harrastus tai uusi ystävä tai 2 joiden kanssa kävis jossain ees satunnaisesti. Arjet on pelkkää työtä ja kotona lojumista, viikonloput olen lähes sina yksin. Alkaa tympimään tää toimettomuus ja motivaation puute mihinkään.

Joku kirjoitti sanoista ja itselle tuli mieheen enkun sana mur mur. Silläkin eri merkitys jos vertaa Suomeen. 

Minulla taas kevät on siitä huonoa aikaa, että se elämän tyhjyys nousee esiin enemmän. Olisi energiaa tehdä asioita, mutta ei ole oikein paikkaa mihin mennä ja mitä tehdä. Sitten suren sitä, kun hukkaan elämäni ja oikeastaan energiani jos ei ole tekemistä mihin sitä purkaa. Joka kevät sama fiilis. Viestissä 4129 hienommin kuvattuna näitä ajatuksia mitä itsekin yritän kuvata. 

Tuli se mieleen, että joku inhoaa vaatteiden ostoa kirppiksiltä. Minä taas mietin joskus, että itseä haittaa vaatteiden tarina ja oikeastaan se ostamani vaate on lähin asia mitä toista ihmistä pääsen. Eli vain jos mietitään asiaa niin joku toisen ihmisen vaate on itselle jokin merkki toisesta ihmisestä ja sen lähemmäs en ketään pääse. Ja nytkin, kun kirppis huppari päälle ja pesusta huolimatta toisen jäljiltä vahva pesuaineen haju siinä niin mietin, että tuntuu kuin joku toinen olisi huppari da minulle lainannut ja tullut vieraaksi käymään. Vaikeaa kuvata tätä asiaa, mutta ehkä joku tajusi. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas kevät on siitä huonoa aikaa, että se elämän tyhjyys nousee esiin enemmän. Olisi energiaa tehdä asioita, mutta ei ole oikein paikkaa mihin mennä ja mitä tehdä. Sitten suren sitä, kun hukkaan elämäni ja oikeastaan energiani jos ei ole tekemistä mihin sitä purkaa. Joka kevät sama fiilis. Viestissä 4129 hienommin kuvattuna näitä ajatuksia mitä itsekin yritän kuvata. 

Tuli se mieleen, että joku inhoaa vaatteiden ostoa kirppiksiltä. Minä taas mietin joskus, että itseä haittaa vaatteiden tarina ja oikeastaan se ostamani vaate on lähin asia mitä toista ihmistä pääsen. Eli vain jos mietitään asiaa niin joku toisen ihmisen vaate on itselle jokin merkki toisesta ihmisestä ja sen lähemmäs en ketään pääse. Ja nytkin, kun kirppis huppari päälle ja pesusta huolimatta toisen jäljiltä vahva pesuaineen haju siinä niin mietin, että tuntuu kuin joku toinen olisi huppari da minulle lainannut ja tullut vieraaksi käymään. Vaikeaa kuvata tätä asiaa, mutta ehkä joku tajusi. 

Vähän sama tilanne, kun iäkäs omainen oli antanut mulle lahjaksi korvikset. Kun hän menehtyi, pidin niitä pitkään korvissa.

Yksnäisen arkea, mahatauti, paleltaa ja paskattaa koko ajan, mutta kauppaan ois päästävä kun ei ole ketään. No onneks on 23.00 auki jos tää maha rauhottuis. Tätä on yksinäinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Yksnäisen arkea, mahatauti, paleltaa ja paskattaa koko ajan, mutta kauppaan ois päästävä kun ei ole ketään. No onneks on 23.00 auki jos tää maha rauhottuis. Tätä on yksinäinen elämä.

Minun ruokatilaukseni saapui tänään. Kuljettaja kantoi sen keittiön pöydälle ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Seuraavan kerran näen ihmisen kasvotusten kahdentoista päivän kuluttua, kun tulee seuraava tilaus. Ja tätä loppuun asti.

En yleensä oikein osaa kaivata läheisyyttä, kun se on jo aiheena vieras minulle. Silti ehkä kevät on sekoittanut pään ja nyt osaan kaivata halauksia ja jotain toisen kyljessä oloa ihan kuin ne olivat minulle tuttukin asia. Toivon, etten kaipaisi pitkään, kun ei ole kiva tunne tämä ja pää on jo liikaa täynnä haaveita tähän liittyen. 

Tuntuu pahalta olla yksin juuri nyt. Sitä miettii olenko olemassa vai en. Näkymätön olo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksnäisen arkea, mahatauti, paleltaa ja paskattaa koko ajan, mutta kauppaan ois päästävä kun ei ole ketään. No onneks on 23.00 auki jos tää maha rauhottuis. Tätä on yksinäinen elämä.

Minun ruokatilaukseni saapui tänään. Kuljettaja kantoi sen keittiön pöydälle ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Seuraavan kerran näen ihmisen kasvotusten kahdentoista päivän kuluttua, kun tulee seuraava tilaus. Ja tätä loppuun asti.

Voi kurja, oletko itse halunnut tuon yksin olon vai olosuhteiden pakosta. Minulla on surullinen ja paha mieli kun minulla ei ole ketään kuka oikeasti minusta välittäisi.

Mun kämppäkin haisee ihan röökille, en edes välitä siitäkään, öisin vedän tupakkaa sisällä. No eipä täällä kukaan käy haistelee, mut ketuttaa kumminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksnäisen arkea, mahatauti, paleltaa ja paskattaa koko ajan, mutta kauppaan ois päästävä kun ei ole ketään. No onneks on 23.00 auki jos tää maha rauhottuis. Tätä on yksinäinen elämä.

Minun ruokatilaukseni saapui tänään. Kuljettaja kantoi sen keittiön pöydälle ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Seuraavan kerran näen ihmisen kasvotusten kahdentoista päivän kuluttua, kun tulee seuraava tilaus. Ja tätä loppuun asti.

Voi kurja, oletko itse halunnut tuon yksin olon vai olosuhteiden pakosta. Minulla on surullinen ja paha mieli kun minulla ei ole ketään kuka oikeasti minusta välittäisi.

Olosuhteiden pakosta. Konkurssi vei omaisuuden ja onnettomuus työkyvyn, ja nyt olen ollut monta vuotta kirjaimellisesti eristyksissä. Ihmiset katosivat hiljalleen, mikä on monesta syystä ihan ymmärrettävää. Kestäisin kyllä yksin olemista, mutta tämä köyhyys on sietämätöntä. Muutaman vuoden kuluttua pitäisi olla iloisesti eläkkeellä, mutta ei siitä iloa irtoa, kun viimeiset viisitoista vuotta on eläke jäänyt kertymättä. 

Yrittäisin lohduttaa sinua, mutta en osaa. Joihinkin ihmisiin kaverit vain eivät tartu, ja varsinkin aikuisena kaikki on ihan sattumankauppaa. 

Tämä on itse asiassa hyvä kysymys! Olen aina ihmetellyt miten erilaisia me olemme: jotkut puuhaavat koko ajan jotain olematta tyytyväisiä ja toiset eivät tee juuri mitään ja ovat onnellisia. Itsekin olen sellaista tyyppiä, että pitää tehdä jotain lähes koko ajan. Tänään 12 kilometriä kävelyä, kaupungilla pyörinyt, netissä surffaillut, kotiaskareita, lukemista, ja nyt täällä ihmettelemässä maailman menoa!. 

Kaveri kysyi mitä teet tai olet tehnyt tänään, vastailin oheisen listan mukaan ja kysyin mitä itse olet tehnyt tai mitä sulle kuuluu? Ei mitään ihmeempää........enpä ole tehnyt juuri mitään, vastasi hän!!! Olisihan se upea juttu jos olisi hyvä ja rento olo useimmiten tekemättä mitään ihmeellistä, mutta itselläni on mieli ylivirittyneessä tilassa ja unikin vain 3 - 4 tuntia ja sitten mieli laukkaa jo ulos sängystä vaikka kuinka yrittäisi lepäillä :-(.