Onko 50-vuotiailla vielä kunnianhimoa ja uralla etenemisen haaveita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmisellä on ollut kunnianhinoa aiemminkin, niin miksei sitten tuossa iässä? Ei se kunnianhimo mihinkään katoa ellei sitten ole loppuunpalanaut, eikä suinkaan kaikki ole.

Kyllä, se on kadonnut. Työmoraalikin on heikentynyt ja huomaan katsovani asioita läpi sormien vain päästäkseni helpommalla.

Eli oletko siis ennen ollut turhan nipottaja, koska töiden organisointi sekä oikeiden asioiden tekeminen on myös osa oppimista ja koemuksen tuomaa taitoa. Pitää osata valita mitä tekee ja millä intensitettillä. Vai oletko nyt vaan lusmuilija.

Ei mulla ainakaan ole kunnianhino mihinkään kadonnut, tittelinkipeys on. Valitsen tarkoin mihin lähden ja mietin kunkin jutun hyödyt ja haitat. Enää en isoonkaan esimisasemaan halua jossa pitäisi johtaa alaisia (paskinta työtä ikinä jos sattuu hankalia alaisia - eikä nyt puhuta normaalista valituksesta vaan niistä hetkistä, kun esimiehen pitää puuttua henkilöstöhallinnon kanssa asioihin) vaikka palkka olisi mimmoinen, mutta asiajohtajaksi laitekehityksessä juuri suostuin.

Tärkeintä on nykyään pitkät lomat ja mahdollisimman paljon etäpäiviä, lusmuilen niin paljon kuin voin ja teen vain pakolliset minimieffortilla. Ei kiinnosta enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, jos tarjotaan tai tarjolla on, jotain konkretiaa. Oikea tehtävä josta maksetaan hyvä korvaus. Mutta viisikymppinen on nähnyt niin paljon, ja lusikoinut paskaa riittävästi, tullut terveellä tavalla kyyniseksi, että se ei niele enää mitä tahansa skeidaa. Ehkä juuri siksi ne joutuvatkin työmarkkinoilla epäsuosioon?

Kaikki tällaiset "Alat nyt hoitaa sitä pestiä, ja ottaa siitä selkeesti vastuuta hei, eiks joo? Voiks mä sanoa nyt maanantaipalaverissa, että tästä eteenpäin SÄ vastaat näistä ja näistä, ja kysymykset suoraan sulle, eiks tää ole nyt tässä? Niin joo, hei katotaan tää sun rahakorvaus tossa vuodenvaihteen jälkeen kun nähdään tän tilikauden numerot. Joo totta kai tästä sovitaan, ei sun sitä tarvii epäillä. Mut jos sulle käy, niin siirretään sitä kalenterissa selkeesti eteenpäin, eiks joo?" Niin näihin kusetuksiin ei viiskymppisenä enää tartu ihan kaksin käsin.<

Menipä sulle tunteisiin?

Kunnianhimossa löytyy, erilaisia tavoitteita, niin henkisiä kuin fyysisiä. Ei kylläkään uraan tai työhön liittyviä.

Mies 65v

Vierailija kirjoitti:

Kunnianhimoani riittää vielä yhden keskeneräisen työn verran. Ja olen sentään ollut eläkkeellä jo kaksi vuotta. N66

(Kyllä, miettikää sitä. Haastavia ja palkitsevia töitä tarjotaan meille eläkeläisillekin. Sitä ei osannut viisikymppisenä aavistaa. Silloin ei välittänyt vielä eläkekertymästäkään.)

Kehuskele nyt perkele,itsellä 67v alin eläkeikä,mutta tämä on vain REILUA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnianhimoani riittää vielä yhden keskeneräisen työn verran. Ja olen sentään ollut eläkkeellä jo kaksi vuotta. N66

(Kyllä, miettikää sitä. Haastavia ja palkitsevia töitä tarjotaan meille eläkeläisillekin. Sitä ei osannut viisikymppisenä aavistaa. Silloin ei välittänyt vielä eläkekertymästäkään.)

Kehuskele nyt perkele,itsellä 67v alin eläkeikä,mutta tämä on vain REILUA.

Olen eri, mutta eihän se reilua ole. Jos emme ota tänne muualta tulleita, eläkeikää korotetaan vielä lisää. Nuoremmat joutuvat käymään työssä kuolemaansa asti, koska ylipainoepidemian takia elinikä tulee laskemaan, on saavuttanut jo huippunsa ja laskenut hieman.

Äänestäkää vain persuja, jos tahdotte tuollaista kehityskulkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmisellä on ollut kunnianhinoa aiemminkin, niin miksei sitten tuossa iässä? Ei se kunnianhimo mihinkään katoa ellei sitten ole loppuunpalanaut, eikä suinkaan kaikki ole.

Kyllä, se on kadonnut. Työmoraalikin on heikentynyt ja huomaan katsovani asioita läpi sormien vain päästäkseni helpommalla.

Eli oletko siis ennen ollut turhan nipottaja, koska töiden organisointi sekä oikeiden asioiden tekeminen on myös osa oppimista ja koemuksen tuomaa taitoa. Pitää osata valita mitä tekee ja millä intensitettillä. Vai oletko nyt vaan lusmuilija.

Ei mulla ainakaan ole kunnianhino mihinkään kadonnut, tittelinkipeys on. Valitsen tarkoin mihin lähden ja mietin kunkin jutun hyödyt ja haitat. Enää en isoonkaan esimisasemaan halua jossa pitäisi johtaa alaisia (paskinta työtä ikinä jos sattuu hankalia alaisia

Teen yhä paljon töitä, mutta myönnän, että joidenkin asioiden kohdalla lusmuilen ja jätän tiettyjen ongelmien ratkaisun mieluummin muiden hoidettavaksi. Toisaalta siinä on myös hyvää: se tarjoaa muille harjoitusta ja auttaa heitä kehittymään ongelmanratkaisussa. Nykyään tosiaan katson joitakin asioita tietoisesti läpi sormien ja annan muiden huomata tietyt ongelmat. En kuitenkaan ole sellaisessa asemassa, että voisin suoraan sanoa työkaverille, että hoida sinä tämä asia tällä kertaa.

No kyllä tavallaan, opiskelen koko ajan ja se tekee muuten aivoillekin hyvää. Ymmärrän kyllä, että jos ihmistä ei enää nähdä tuottavana yksilönä ja hän ei saa palautetta niin sitä tylsistyy ja kyynistyy iän myötä. Kaikkihan on jo nähty vaikka tosiasiassa ei ole. 

Ei ole koskaan ollutkaan.

50+

Vierailija kirjoitti:

No kyllä tavallaan, opiskelen koko ajan ja se tekee muuten aivoillekin hyvää. Ymmärrän kyllä, että jos ihmistä ei enää nähdä tuottavana yksilönä ja hän ei saa palautetta niin sitä tylsistyy ja kyynistyy iän myötä. Kaikkihan on jo nähty vaikka tosiasiassa ei ole. 

Näistä keskusteluista puuttuu usein yrittäjänäkökulma täysin, kaikkihan eivät ole palkansaajia.

Yrittäjän palaute tulee asiakkailta ja taloudellisen menestymisen kautta, suurin osa ainakin oman alani yrittäjistä kouluttautuu koko ajan, mutta itse koin, että kaikki on nähty nimenomaan työn sisällöllisen puolen takia. Olen tehnyt kaikkia oman alani töitä ja hyvin monenlaisissa, jopa kaikkein vaativimpimpina pidetyissä paikoissa (koin ne itse asiassa helppoina). Olen tehnyt palkansaajana, esimiehenä ja yrittäjänä (pisimmän pätkän). Olen nähnyt kaupallista, kunnallista, valtiollista ja yksityistä puolta, hankemaailmaakin olen nähnyt hyvin läheltä - kaikki aivan erilaisia omalla alallani joka suhteessa.

Ja siitä syntyi tunne, että kaikki on nähty. Koska kaikki on nähty. Jäin vähitellen pois työnteosta, vaikka on minulla edelleen töitä ja tavoitteita. Ei kuitenkaan sellaisia, joista saisi merkittävää toimeentuloa. Olen siis kotirouva, jo lähellä eläkeikää.