Onko 50-vuotiailla vielä kunnianhimoa ja uralla etenemisen haaveita

Jos ihmisellä on ollut kunnianhinoa aiemminkin, niin miksei sitten tuossa iässä? Ei se kunnianhimo mihinkään katoa ellei sitten ole loppuunpalanaut, eikä suinkaan kaikki ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin 5-kymppisen näkökulmasta tuo nuorempien  yli-innokkuus ja itsensä tyrkyttäminen on vaan kauhean noloa. Ilmeisesti vaan sillä pääsee eteenpäin, jos niin on niin kiitos ei. 

Noloa on olla viisikymppinen, joka ei tiedä miten työelämä toimii, mutta mollaa nuoria. Ei tämä ole mikään ikä kysymys, olet ollut kujalla koko elämäsi. 

Höpö höpö. Älä päästä keskustelua tunteisiin.

Ei 50 vuotiaana, 60 vuotiaasta olen tehnyt laskeutumista eläkkeelle. Lyhentänyt työaikaa ja lyhennettyllä työajalla keskittynyt pelkkään työtekoon jättäen kaiken muun humpan ja uusien asioiden opiskelun  nuoremmille.

Tästäkin ketjusta huomaa, että heikot sortuu elontiellä

Vierailija kirjoitti:

Johtajanpaikat alkaa olla todennäköisempiä tästä iästä eteenpäin, joten kyllä, tavoitteita on

Valitettavasti olet väärässä. Jos haluaa johtajaksi, se paikka pitää olla viimeistään nelikymppisenä. Muuten olet auttamatta liian vanha. Jälkikasvuni sai ekan johtajanpaikan jo alle kolmekymppisenä (29v.) mutta meillä vanhemmilla se uranousu alkoi jo alle nelikymppisenä.

Itse sain tarjouksen noin nelikymppisenä isosta urahypystä, mutta kieltäydyin siitä, koska intuitiivisesti koin, että siellä on ongelmia (olin oikeassa, kuten myöhemmin paljastui). Mietin kyllä vakavasti, mutta toinen vaihtoehto - yrittäjäksi jääminen lopullisesti - veti pitemmän korren. 

Viisikymppisenä koin, että olen jo nähnyt kaiken mitä voi omalla työuralla kokea ja minkä haluan kokea, joten jäin kotirouvaksi. Olen viihtynyt todella hyvin. Nyt on enää kuusi vuotta eläkeikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtajanpaikat alkaa olla todennäköisempiä tästä iästä eteenpäin, joten kyllä, tavoitteita on

Valitettavasti olet väärässä. Jos haluaa johtajaksi, se paikka pitää olla viimeistään nelikymppisenä. Muuten olet auttamatta liian vanha. Jälkikasvuni sai ekan johtajanpaikan jo alle kolmekymppisenä (29v.) mutta meillä vanhemmilla se uranousu alkoi jo alle nelikymppisenä.

Itse sain tarjouksen noin nelikymppisenä isosta urahypystä, mutta kieltäydyin siitä, koska intuitiivisesti koin, että siellä on ongelmia (olin oikeassa, kuten myöhemmin paljastui). Mietin kyllä vakavasti, mutta toinen vaihtoehto - yrittäjäksi jääminen lopullisesti - veti pitemmän korren. 

Viisikymppisenä koin, että olen jo nähnyt kaiken mitä voi omalla työuralla kokea ja minkä haluan kokea, joten jäin kotirouvaksi. Olen viihtynyt todella hyvin. Nyt on enää kuusi vuotta eläkeikä

Höpöhöpö taas näitä juttuja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtajanpaikat alkaa olla todennäköisempiä tästä iästä eteenpäin, joten kyllä, tavoitteita on

Varmaankin, mutta oletko valmis uhraamaan vapaa-aikasi pitkien palavereiden takia? Kansainvälisissä hommissa palaverit saattavat olla aikaeron takia myöhään illalla tai varhain aamulla, ja johtotasolla ei ole ns. työaikaa jotta saisit tuosta lisäkorvauksia. Lisäksi pakollinen pukeutumiskoodi tulisi vaatetukseen. 

Ymmärrän tämän jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin työ, mutta muuten ei kiitos.

Kaukana johtoportaasta oleva tätiselittäjä tulee kertomaan, mitä johtamistyö on. Samalla täti kuvittelee, ettei johtajankin elämässä muuta olisi kuin työ. 

Olen eri, mutta ihan oikeassahan tuo kirjoittaja on. Kaikki lähimmät ystäväni ovat ns. isoja pomoja ja mieheni samoin eikä niissä hommissa ole virallista työaikaa eikä lomia. Kaupallisella alalla ei ainakaan ole, valtion viroista en niinkään osaa sanoa nykyään. Isäni oli ison valtion viraston johtaja aikoinaan, mutta silloin ei ollut kännyköitä kuten nykyään, hän kyllä vietti lomat normaalisti.

Hohhoijaa taas. Mieheni ja tuttavapiirissäni muutama on isojen kansainvälisten pörssiyhtiöiden johtajia ja kyllä siellä ihan samalla tavalla pääsee lomalle, kun tarvetta on. Toki joskus joutuu venymään työajan ulkopuolelle, paljon matkustamista jne. mutta ei se nyt mikään vankila kuitenkaan ole

Eli jos 40-vuotiaana vaihdat alaa ja ns aloitat alusta, ei uuden alan johtoportaaseen enää ole mahdollisuuksia? Eli juna meni jo?

"Höpöhöpö taas näitä juttuja "

Milläs perusteella näin sanot? Voi tietysti olla jokin ala, missä homma menee toisin, mutta yleensä noin. Olen tehnyt pitkän työuran mm. työnohjaajana, nimenomaan ohjannut ihmisiä, jotka hakevat esimiesasemaa, mutta myös työyhteisöjä olen työnohjannut.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa taas. Mieheni ja tuttavapiirissäni muutama on isojen kansainvälisten pörssiyhtiöiden johtajia ja kyllä siellä ihan samalla tavalla pääsee lomalle, kun tarvetta on. Toki joskus joutuu venymään työajan ulkopuolelle, paljon matkustamista jne. mutta ei se nyt mikään vankila kuitenkaan ole

Kukaan ei ole kieltänyt, etteikö lomalle pääsisi, mutta lomallakin joutuu joka päivä katsomaan esimerkiksi sähköpostit ja tarvittaessa olemaan yhteyksissä. Oma mieheni viettää lomia vain noin viikon vuodessa, silloinkin kyllä on koko ajan tavoitettavissa.

Just vaihdoin alaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmisellä on ollut kunnianhinoa aiemminkin, niin miksei sitten tuossa iässä? Ei se kunnianhimo mihinkään katoa ellei sitten ole loppuunpalanaut, eikä suinkaan kaikki ole.

Kyllä, se on kadonnut. Työmoraalikin on heikentynyt ja huomaan katsovani asioita läpi sormien vain päästäkseni helpommalla.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos 40-vuotiaana vaihdat alaa ja ns aloitat alusta, ei uuden alan johtoportaaseen enää ole mahdollisuuksia? Eli juna meni jo?

Se riippuu onko sinulla taustaa johtamisesta edellisellä alalla ja jonkin verran myös alasta. Mutta nykyään valitettavasti työelämä suosii nuoria. En itse pidä sitä lainkaan hyvänä, mutta näin se on. Näin on ollut jo kymmeniä vuosia ainakin, että viisikymppisten on vähän turha enää ajatella ensimmäistä johtajan pestiä, jokin pienempi esimiestehtävä on kyllä mahdollista alasta riippuen.

En ole koskaan ollut tittelinkipeä. Minulle merkitsee enemmän toimeentulo ja työn varmuus ja pysyvyys. Jos jotain kunnianhimoa vielä on, niin se ei liity työhön vaan harrastuksiin. Katse on jo eläköitymisessä, vsikka siihen on vielä aikaa.

M51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa taas. Mieheni ja tuttavapiirissäni muutama on isojen kansainvälisten pörssiyhtiöiden johtajia ja kyllä siellä ihan samalla tavalla pääsee lomalle, kun tarvetta on. Toki joskus joutuu venymään työajan ulkopuolelle, paljon matkustamista jne. mutta ei se nyt mikään vankila kuitenkaan ole

Kukaan ei ole kieltänyt, etteikö lomalle pääsisi, mutta lomallakin joutuu joka päivä katsomaan esimerkiksi sähköpostit ja tarvittaessa olemaan yhteyksissä. Oma mieheni viettää lomia vain noin viikon vuodessa, silloinkin kyllä on koko ajan tavoitettavissa.

Näin toimii ja joutuu toimimaan monessa paikassa myös asiantuntija/päällikköhommassa, valitettavasti

2/5 työurasta vielä jäljellä kyllä löytyy vielä haluja, onhan tässä kuitenkin pari vuosikymmentä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta huomaa, että heikot sortuu elontiellä

Eihän kukaan ole valittanut. Sieltä kuusenlatvasta kun katajaan kapsahtaa, on pyllyllä kivaa.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut tittelinkipeä. Minulle merkitsee enemmän toimeentulo ja työn varmuus ja pysyvyys. Jos jotain kunnianhimoa vielä on, niin se ei liity työhön vaan harrastuksiin. Katse on jo eläköitymisessä, vsikka siihen on vielä aikaa.

M51

 

Mäkään en tittelinkipeä ole, mutta nykyiset työtehtävät alkaa kyllä tuntua puuduttavilta. Eli en niinkään johtajantehtäviä, mutta muuten mielenkiintoisempia tehtäviä kyllä vielä haluaisin.

N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmisellä on ollut kunnianhinoa aiemminkin, niin miksei sitten tuossa iässä? Ei se kunnianhimo mihinkään katoa ellei sitten ole loppuunpalanaut, eikä suinkaan kaikki ole.

Kyllä, se on kadonnut. Työmoraalikin on heikentynyt ja huomaan katsovani asioita läpi sormien vain päästäkseni helpommalla.

Tälläkin viikolla nousi esiin yksi ongelma, jonka olin itse huomannut jo aikoja sitten, mutta en ollut sanonut siitä mitään, ihan vain siksi, etten joutuisi selvittämään sitä itse. Onneksi nuorempi työkaveri huomasi asian ja alkoi ratkoa sitä. Kiittelin vaan, että hyvä kun huomasit.