Yli kolmikymppisenä lääkikseen?

pääsykoekirjan ja kun olin sen avannut, totesin, että lääkis ei ole mun juttu :-)

Ehkä mieluummin rupean kansankynttiläksi pienokaisia sivistämään. t. täti 4o ja risat

T. ap

Ne kaavat näytti aivan käsittämättömiltä. varmaan ne aukeais jollain valmennuskurssilla, Toinen juttu, mikä tökkii on se, että en pyörtymättä selviäis niistä patologian tunneista...

jolla oli jo ammatti. Hyvin hän pärjäsi meidän nuorempien kanssa! Ei osallistunut iltariekuntoihin joka kerta, mutta enpä minäkään. Äidit joutuvat joka tapauksessa organisoimaan elämäänsä ja moni muukin esim. kahta tutkintoa opiskelevat tahi jotain vaativampaa harrastavat. Jos siis ala tuntuu omalta, siitä vaan! Opiskelu on rankkaa mutta tosi antoisaa, yhteys muihin on alusta asti tiivis.

Tiedän myös yhden yli 40-vuotiaana aloittaneen.

Eli olen ollut työelämässä lukion ajan ja lukion jälkeen ja pohtinut mitä haluan tehdä sitten isona. Olen tällä hetkellä kirjoilla maa-ja metsätieteellisessä, mutta koen, ettei opiskelemani ala olekaan minua varten. Opintoja ei ole paljon suoritettuna, sillä perheenäidin arki pitää kiireisenä. Tällä hetkellä myös ajatukseni, siitä, että opiskelen "väärää" alaa, ei motivoi opiskeluun.



Minulla on pian kolme lasta; 2,5v, 1v ja rv 28, olen itse 25-vuotias. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kävin läpi kovaa kriisiä koskien omaa ammatinvalintaani, työidentiteettiäni yms. Silloin pohdin, myös ammatinvalintapsykologin kanssa, tulevaisuuteni suunnasta. Päädyin hakemaan lääketieteelliseen opiskelmaan hammaslääketiedettä. Ensi keväänä haen, todennäköisesti en vielä silloin sisälle pääse, mutta yritåän uudelleen seuraavana vuonna. Olen vakuuttunut, että tämä on se mitä haluan. Ja vakuuteni olen saanut lukuisista keskusteluista hammaslääkri- ja lääkärituttavien ja ystävien kanssa.



Opiskeluaika tullee olemaan rankkaa, mutta niin on pienten lasten ja työelämänkin yhdistäminen, varsinkin jos tekee työtä pankille; työtä, joka ei juuri motivoi. Sillä kyllähän työstä on saatava muutakin kuin rahallinen korvaus, jotain henkistä tyydytystä. Ota selväää ainakin aikuisopintorahasta, joka on osittain ansiosidonnaista ja jolla voi ainakin muutamia opintokuukausia rahoittaa.



Onnea ja tsemppiä sinulle! Kun saat itsellesi varmuuden omasta valinnastasi, eiväät muut vaihtoehdot tunnu edes realistisesti mahdollisilta... :) Kaikkea hyvää, ehkä nähdään opintojen parissa! (hammaslinjalaiset opiskelevat pari ekaa vuotta peruslääkisläisten kanssa yhdessä...)

Olen kirjoittanut vuonna 1995, enkä ole koskaan edes uskaltanut pääsykokeisiin asti. Pari vuotta sitten ostin sentään pääsykoekirja.



No, onhan se lukurumba aikamoinen, kun käyn töissäkin. Mutta katsellaan nyt.



Hankalinta on toki, ettei voi tietää, onko kyseessä unelma-ammatti, kun sitä ei voi kokeilla etukäteen. Mitäs jos sitten kuuden vuoden kuluttua huomaan, ettei oikein ollutkaan minun juttuni ja päädyn jälleen IT-alalle...

Saisin 16 kk aikuisopintorahaa. Mulla rv 15, joten ihan otollisin hetki ensi kevät ei ole - vauva on pääsykokeiden aikaan 2 kk. Mutta toisaalta äitiysloma alkaa helmikuun puolessa välissä, joten voisin pitää pari lukupäivää viikossa lasten ollessa tarhassa.



Mulla on yksi ystävä, joka luki hammaslääkiksen pääsikseen puolivuotiaan vauvan kanssa ja pääsi sisään ekalla kerralla - joten toivoa on!

EI mikään ole lopullista. Sen sijaan opiskelu ja etenkin työ on kyllä tosi vaativaa ja uuvuttavaa, mistä tohdin lääkärinä sua varottaa.

Toisaalta uskon, että ikä auttaa vähän asiassa. Ammattiroolin ottaminen saattaa olla helpompaa, eikä ota asioita niin omakohtaisesti.



Nykyinen työni on myös varsin uuvuttavaa ja stressaavaa, mutta sen lisäksi merkityksetöntä. Ottaa muttei anna.

Kun itse kituutti minimeillä, tuntui tosi oudolta, että joku toinen saa samasta hommasta enemmän. Olen vähän samaa mieltä edelleen, mutta kateellisuus ei ole siihen ratkaisu vaan koko opintotukikuvio tarvitsisi uudistusta.

Työ on melkoisen raskasta, tosin riippuu erikoisalasta. Kiire on päivittäistä, erityisesti nyt, kun tekijöistä on pulaa. Päivystyksiä on usein runsaasti ja ne tehdään normaalin viikkotyöajan lisäksi, joten 50 tunnin työviikko on aivan tavallinen. Eli ensin ma-pe klo 8-16 ja sitten lauantaipäivystys 24 h ja seuraava viikko jälleen ma-pe 8-16. Tosin näihin päivystyksiinkin voi vaikuttaa erikoisalavalinnalla, mutta useimmat erikoisalat päivystävät. Joulut, juhannukset, pääsiäiset... vuodesta toiseen.



Terveisin 14 vuotta alalla, 14 vuotta päivystänyt...

Itse en ole tosin lääkiksen käynyt, mutta reilusti yli kolmekymppisenä menin ja valmistuin toiselta tieteenalalta. Päivääkään en ole katunut uudessa työssä. Työn ja perheen yhteensovittamisen jälkeen ei ollut mitään ongelmia sovittaa myöskään yhdistelmää opiskelu ja perhe. Ja tosiaan, se aikuisopintoraha auttaa aika hyvin.

Vähän hirvittää, että jos ensin opiskelee pitkän tovin ja sitten saa rankemman, huonommin palkatumman työn.

tarvittiin kyllä äitiä paljon lastenhoidossa, vaikkei mitään vauvoja lapset enää olleetkaan. On siis valmistunut jo ja ihan normiajassa. Miehestä tuli psykiatri. Jos ihminen jotain tarpeeksi haluaa niin kyllä siinä onnistuu.

Lisää kannustavia juttuja, kiitos :)



Ja saa laittaa realismiakin.

.Valmistuin 26 vuotiaana ja nyt kymmenen vuoden työ- ja päivystyskokemuksella varustettuna voin täydestä sydämestä sanoa, etten enää menisi lääkikseen tämän ikäisenä. Tietysti voi heti valita alan, jossa ei tarvitse päivystää ja pääsee helpommalla. Opinnoissa ei sinänsä ollut mitään kamalaa, vaikein tentti oli ehdottomasti pääsykokeet ja sen jälkeen mitään ihmeellisen vaikeaa ei ollut eli siitä vaan jos siltä tuntuu! Itse vaan valitsisin tämän ikäisenä jonkun nopeamman koulutuksen, josta saisi kuitenkin saman tai paremman palkan kuin noista ikuisista päivystyksistä.

Mulla nyt ala, jolla hyvä palkka, mutta työ ei tuo tyydytystä. En siis vaihtaisi rahan takia - paremman liksan saisin nykyduunistani, etenkin, jos ajatellaan seuraavan kuuden vuoden opiskelupätkää. T. ap

Kurssillamme oli yli 50-vuotiaana opiskelut aloittanut. Hänestä tuli psykiatri. Itse olen erikoistunut yleislääketieteeseen. Terveyskeskuksessamme ei päivystysrasite ole kova, koska yöt päivystää keskussairaala ja viikonloppuna meillä on keikkalääkäri.



Suosittelen valmennuskursseille menoa kemiasta ja / tai fysiikasta.

mutta lähes kaikilla tavallisimmilla aloilla päivystetään: lastentaudit, kirurgia, gynekologia, sisätaudit, korvataudit, silmätaudit, anestesiologia, radiologia... Terveyskeskuslääkärit päivystävät myös useimmiten, mutta ei aivan kaikissa työpaikoissa. Tietenkin sitä voi sitten 6 vuoden perusopiskelun ja toisen 6 vuoden erikoistumisen jälkeen mennä vaikka yksityiselle töihin, niin ei tarvitse päivystää.



Ihotautilääkärit eivät taida päivystää eikä kaikenlaiset laboratoriolääkärit eikä varmaan monet työterveyslääkäritkään.



Virkaehtosopimuksen mukaan paikallaolopäivystyksiä saa olla enintään 5 kuukaudessa ja ns. takapäivystyksiä (eli puhelimen päässä kotona välittömässä lähtövalmiudessa) enintään 6 kuukaudessa. Mutta tässäkin on jokin porsaanreikä, että jos paikalliset olosuhteet vaatii, niin päivystyksiä saa olla enemmänkin. Itselläni oli eräs heinäkuu 11 takapäivystystä.



Älä siis ihmeessä vaihda alaa ainakaan lääketieteeseen. Jollet halua päivystää, niin palkkasi on selvästi lääkäreiden keskimääräistä palkkaa pienempi, koska iso osa palkasta tulee siitä osasta työtä, joka tehdään normaalin viikkotyöajan lisäksi eli päivystyksistä. Jos sitten taas haluat päivystää, niin unohda yöunet ja vapaa-aika.