Yli kolmikymppisenä lääkikseen?

...oletteko uskaltaneet nyt lähteä tekemään lääkishaaveistanne totta?



Itsekin kirjoitin vuonna 1995 ylioppilaaksi ja yliopistotutkintoja on tullut sen jälkeen suoritettua, mutta se lääkis, se lääkis... Taitaa olla jotain keski-iän kriisiä, kun se asia tulee nykyään koko ajan mieleen. :)

joka salaa haaveilee myös lääkiksestä. Olen ollut aina tosi kiinnostunut lääketieteestä ja tiedän,e ttä minusta tulisi tosi hyvä lääkäri. Mutta en osaa kuvitellakaan, että voisin päästä pääsykokeista läpi. Tunnen niin monta fiksua ihmistä, jotka ovat yrittäneet, mutta jääneet pisteen tai parin päähän vuodesta toiseen.

Meikäläisellä edelliset tutkinnot eivät liity mitenkään matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan tai biologiaan. Aika karua kyytiä olisi pääsykokeisiin lukeminen - mutta kaduttaako sitten, ettei edes yrittänyt? Entä jos katumus iskee nelikymppisenä, silloin on VIELÄ vanhempi. ;)

täällä ap, joka on nyt valmennuskursseilla!



Pyrin siis keväällä, opiskelukaupunki on vielä auki. Tosi hässäkkää tämä on enkä ole ehtinyt tehdä edes läksyjä, mutta katsotaan nyt, kuina käy :)



Ilmoittauduin kursseille jo kesällä ja siitä lähtien on ollut tosi hyvä ja seesteinen olo asian suhteen.



En todella tiedä, pääsenkö sisään, mutta nyt ainakin teen jotain asian suhteen.



Kirjoitin siis keväällä -95 ja kemian DI:ksi valmistuin -99, joten opinnoista on aikaa. Uskon kyllä, että laskurutiini palautuu, kun sen on kerran hankkinut. Imetän vauvaa ja valvon aika paljon öisin, joten ihmettelen kyllä, jääkö mitään päähän, mutta hauskaa tämä on.



Kuinkas muiden haaveilu on edennyt?

laitoin tuon lääkisasian nyt pohdintaan. Toinen tutkintoni on vielä vähän kesken, joten tässä on ainakin vuosi aikaa miettiä, mitä tekisin isona.



Saa nähdä, riittääkö motivaatio ja ennen kaikkea uskallus siihen, että satsaisin omaa ja perheeni aikaa lääkikseen hakemiseen. Aika lailla kokopäivätyötä se pääsykokeisiin lukeminen tuntuu olevan, ja palkinto eli opiskelupaikka on kaikkea muuta kuin varma. Lisäksi on pohdittava vakavasti, olisiko minusta esim. päivystämään eskari- ja kouluikäisten lasten nelikymppisenä äitinä. Toisaalta nykyiset tutkintoni eivät ainakaan työpaikkaa takaa, että...



Joka tapauksessa onnea ja menestystä lääkikseen hakeville ja hakemista suunnitteleville. Ja lääkäreille työn iloa! ;)





#46

Ovatko ne aina läsnäoloa vaativia vai onko olemassa myös jotain kirjekurssin/itseopiskelun tapaisia juttuja? Perheellisenä ei niin vain välttämättä singahdeta tunneille... Tosi mahtavaa kyllä, että olet nyt lähtenyt tekemään haaveestasi totta!

Tätä on 1-2 iltaa viikossa.



Kannattaa katsoa netistä, on tosi monenlaisia systeemejä. Ja voi ostaa myös pelkät materiaalit.

Olen kirjoittanut vuonna 1995, enkä ole koskaan edes uskaltanut pääsykokeisiin asti. Pari vuotta sitten ostin sentään pääsykoekirja.

No, onhan se lukurumba aikamoinen, kun käyn töissäkin. Mutta katsellaan nyt.

Hankalinta on toki, ettei voi tietää, onko kyseessä unelma-ammatti, kun sitä ei voi kokeilla etukäteen. Mitäs jos sitten kuuden vuoden kuluttua huomaan, ettei oikein ollutkaan minun juttuni ja päädyn jälleen IT-alalle...

Minun it-alalla oleva työkaverini, projektipäällikkö, haki lääkikseen viime keväänä ja pääsi sisään. On n. 30-vuotias mies. Hän kyllä otti töistä vapaata koko kevääksi ja luki täysillä. Itse olen sinne pyrkinyt pari kertaa ja tiedän, että millään muulla tavalla sinne ei pääse, ei siis töiden ohella lukemalla. Tokalla kerralla luin ihan älyttömästi enkä silti päässyt.

ja ikää kohta 39. :)

Duunia ehtis painaa parikymmentä vuotta hyvinkin vaikka nyt lähtis! :) Ja ylikin.

Minäkin olen DI.



T: #53

Kiva ap, että kävit kertomassa kuulumisia!



Minäkin olen haaveillut lääkiksestä ja hain sinne 2 kertaa ennen kuin pääsin teknilliseen korkeakouluun. Ekalla kerralla vain kokeilin, tokalla luin tosissani.



Valmistuin DI:ksi 1999 ja olen vieläkin haaveillut lääkiksestä, mutta minulla on myös toinen unelma-ala, jolle hain ja pääsin sisään! :) Sinnekin oli tosi vaikea päästä, mutta ei mitään verrattuna lääkiksen pääsykokeisiin, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna sisälle päässeen näkökulmasta.



Olen nyt opiskellut pari vuotta ja olen tosi tyytyväinen. Olen hoitovapaalla ja on kivaa opiskella kun voi samalla hoitaa lapsia kotona. Käyn yliopistolla vain pari kertaa viikossa, mutten teen kotona hommia kun lapset nukkuvat. On se rankkaa, mutta tosi hyvä systeemi tällaiselle, joka kaipaa aikuista seuraa, itsensä kehittämistä ja älyllisiä haasteita ja haluaa samalla olla kotona lasten kanssa mahdollisimman pitkään. :)

täällähän on monta kemian DI:tä :)

Omalla vuosikurssillani oli monia, jotka oli yrittänyt hakea lääkikseen.



Itse olen aina ollut kiinnostunut lääketieteestä mutta en niinkään lääkärin työstä.



varmaan tunnetaan toisiamme :)



nim. DI:n tutkinnon -94 aloittanut

Onko palstalla muita, jotka ovat aloittaneet lääkiksen opinnot 30+ iässä? Tai asiasta haaveilevia? Mietin tässä, miten homma toimisi kolmen lapsen kanssa. Ja toki taloudellinen puoli mietityttää myös.

Mutta kun sulla on intoa ja halua alalle niin kaiki muu kyllä hoituu ja järjestyy.

Onnea kovasti!

Uskoisin, että lääkärin homma olisi minun juttuni.



Fyssaa, kemia ja bilsaa ei ole tullut vähään aikaan luettua, mutta melko vaativia juttuja kuitenkin TKK:ssa. Ensi kevät lienee mahdoton, mutta ehkäpä joskus.

Paitsi jos aloitat 50 vuotiaana. Silloin työura jää liian lyhyeksi, koska opintoihin menee vähintään kuutisen vuotta. Opiskelujen koulumaisen luonteen vuoksi niitä ei pysty juurikaan tiivistämään, käytännössä korkeintaan 5,5 vuoteen. Iästä on monessa suhteessa hyötyä, isojen asiakokonaisuuksien hallinta on helpompaa, erottaa olennaiset epäolennaisesta. Valmistumisen jälkeen pitää suorittaa ns eurovaihe, joka ikään kuin palkallista työharjoittelua ja kestää kaksi vuotta.



Pääsykokeet matemaattispainotteiset, opiskelu ei niinkään. Ihan perusopinnoissa on tarvetta kemialle ym. Kuten joku jo kirjoittikin, kannattaa panostaa kemiassa ja fysiikassa peruslaskujen nopeaan hallintaan. Pääsykoekirjaan kannattaa tutustua, pääsee paremmin jyvälle.



Päivystysrasitteessa on eroja erikoisalasta riippuen mutta niihin kannattaa kyllä varautua. Vastavalmistuneen palkka jää selvästi alle 3000 euron ja siksi varsinkin nuoret lääkärit ovat innokkaita päivystäjiä. Kunnallisella puolella pääsee korkeimmillaan 55000-60000 euron vuosiansioihin ilman päivystyksiä, kun on suorittanut kuuden vuoden erikoistumisen ja työkokemusta on kertynyt useita vuosia. Yksityispuolella tienaa selvästi paremmin.



Vuosien kokemuksella voin sanoa, että voisi sitä leipänsä helpommallakin tienata. Toisaalta lääkärin työssä pääsee parhaimmillaan hyvin lähelle ihmistä.Mites se sanonta menikään.. "Lääkärinä harvoin voi parantaa, usein voi auttaa, aina voi lohduttaa". Useimmilla konkareilla työhönsä jonkinlainen viha-rakkaus-suhde. Mutta lähtisinkö uudelleen alalle, sitä en kyllä osaa sanoa.



Tsemppiä vain kaikille pääsykokeisiin ja opintoihin!

lääkiksessä opiskelen toisen vuoden opintoja. Kaks lasta on; toinen oli vauva kun luin pääsykokeisiin ja toinen synty opintojen aikana. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että lasten kanssa on hyvä opiskella. Opinnot on joustavia, lääkärin työ ja pienet lapset on varmasti hankalampaa yhdistää! Sitten kun uraputkeen suuntaan niin onpahan lapset jo vähän isompia. Lapset + lääkis; ei mitään muuta vikaa kun tuo taloudellinen puoli. Köyhää siis on, mutta onhan sekin vähän niin, että mihin on tottunu. Me ollaan onnellisia, vaikka välillä tiukkaa onkin. Ja tietääpähän, ettei sitä köyhyyttä jatku loputtomiin.

Pääsykokeista; Luin iltalukiossa lukion kaikki kemian ja fyssan kurssit, ne on mielestäni välttämättömiä, jotta sitä pääsykoekirjaa voi ymmärtää. Matikkaa en lukenu.

Meidän kurssilla on noin alle kymmenen yli kolmekymppistä (yhteensä meitä yli 120). Perheellisiä kuitenkin enemmänkin. Hyvin siellä keskenään kaikki pärjää.



Hirveesti tsemppiä lukuihin!

Huomasin sattumalta tämän viestiketjun ja kiinnostuin oitis lukemaan nämä viestit. Haaveilin itse aikanaan koko yläaste- ja lukioajan lääkiksestä ja lääkärin ammatista ja sen mukaisesti luin lukiossa pitkän fysiikan, kemian, biologian ja matikan. Abivuonna päädyin kuitenkin toiseen alaan, sillä en uskonut riittävästi sisäänpääsyyni lääkikseen ja jotenkin koin ajatuksen laskujen laskemisesta jatkossakin puisevana. Myös lääkärin työn vastuullisuus arvelutti nuorempana. No, myöhemmin olen pohtinut valintaani uudestaan kerran jos toisenkin, katunutkin ja todennut, että olisihan lääkiksessä opiskelu ja lääkärin työ ollut muutakin kuin laskujen laskemista... :) Olen nyt opiskellut pitkälle toista alaa, mutta varsinkin viimeisen puolen vuoden ajan olen huomannut miettiväni, mitä minä oikeasti haluaisin tehdä ja lääkishaaveet ovat heränneet uudestaan henkiin. Olen 30v. ja yhden lapsen äiti ja asun melko kaukana lähimmästä eli Tampereen lääkiksestä. Mutta silti pohdin, olisiko minun vielä joskus mahdollista opiskella haaveitteni ammattiin, johon olen tuntenut jo kauan kutsumusta, vaikkakin yrittänyt tukahduttaa sitä toisen alavalinnan vuoksi... Elämä on ainutkertainen ja lapsi/lapset ja perhe ovat minulle tärkeimpiä asioita. Kuitenkin ala, jota olen kaikki nämä vuodet opiskellut ja jolla olen menestynytkin, ei vain meinaa tuntua omalta; tuntuu, että välillä yritän väkisin innostua tästä ja kuulostella kutsumusta tälle alalle, etten alkaisi haikailla toisenlaisiin töihin. Kovasti työlästä olisi matkata kauas opiskelemaan, kun perhe ei voisi lähteä mukaan. Mieheni tosin tukee minua ja tietää, miten pitkäaikaisesta haaveesta on kyse. Taloudellisesti olisi myös haastavaa opiskella useampi vuosi, kun asuntolainaa täytyisi maksaa samalla. Mutta toisaalta, jatkanko tyytymättömänä tällä alalla vuosia ja vuosikymmeniä ja annan lääkishaaveen jäädä. En ole koskaan käynyt lääkiksen pääsykokeissa, vaikka aikanaan aloitin kirjoitusten aikoihin pääsykokeisiin lukemaankin, silloin vain meni pupu pöksyyn yrittää tosissaan. Olisi kiva kuulla, millaisissa ajatuksissa toiset tähän ketjuun kirjoittaneet ja muutkin lääkishaaveita elättelevät perheelliset nyt ovat lääkikseen hakemisen suhteen.

täällä ketjun ap.



Olen edelleen pyrkimässä nyt keväällä. Valmennuskurssilla on rankkaa mutta ihanaa ja mietin kovasti, mihin kaupunkiin pyrkisin opiskelemaan.



No, onneksi on kevät aikaa miettiä tuota asuinkaupunkia ja samalla tulee itsellekin jo vähän realistisempi käsitys omista taidoista.



Tsemppiä kaikille pääsiksiin lukijoille ja rohkeutta niille, jotka vasta haaveilevat!

mutta vasta 2011. Hammaslääkäriksi olisi toiveet päästä opiskelemaan. Mieheni on lääkäri, ja sen työn rankkuus on kyllä tullut selväksi. Päivystys on tosi rankkaa ja terveyskeskustyö räjäyttää päät lähes kaikilla tuntemillani lääkäreillä, ja heitä on paljon. Hammaslääkäri taas saa mielestäni poimia lääkärintyön hyvät puolet päältä monessakin suhteessa. :)



Olen nyt 28-vuotias, joten lukiosta on aikaa. Enkä ole siellä luonnontieteitä lukenutkaan, joten kova homma on ensin opiskella perustiedot fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, ja sitten vielä alkaa Galenoksen valossa niitä punnitsemaan.



Mutta luottamus omiin oppimiskykyihin on kova. Ja vuoden päästä menen verkkovalmennuskurssille. Perheessä on kaksi lasta, joista nuorempi nyt vuoden. Molemmat olen saanut aiempien yliopisto-opintojen aikana, joten en usko opiskelujen lääkiksessä olevan perheellisenä sen kummempaa kuin aikaisemmat kokemuksetkaan.



Tsempityksenä tällainen kuriositeetti:

tuttavani lääkiskurssilta valmistui muutama vuosi sitten 16:ta lapsen 40-kymppinen äiti!!!! Siinäpä motivaatiota kaikille meille :D

Hieno kuulla, että ap on alkanut tehdä haaveesta totta, tsemppiä kovasti! Ei lapset ja perhe tosiaan ole esteenä lääkisopinnoille (viitaten edelliseen). Miettii vain eniten näitä elämän realiteetteja (taloudellisia eniten ja kulkemista pitkiä matkoja kouluun) ja tuntuu, että ei ole mahdollista enää lähteä lääkikseen. Silti joka päivä mieleen pilkahtaa, että jospa sittenkin se olisi mahdollista... Mikä lie voima saa aina innostumaan lääkiksestä uudestaan ja uudestaan? (nimim. Tipsu79)