Yli kolmikymppisenä lääkikseen?

Nyt olen ollut lääkäri jo kymmenisen vuotta ja tulot 100 000 /vj a nautin työstäni. Olin toki käynyt sairaanhoito-opiston ensin , joten pääsin alemmilla pistemäärillä. Lääkis oli elämäni hienoimmista kokemuksista, vaikka rankkaa olikin.

Ja rahan takia en siis olisi läkikseen pyrkimässä, palkka on hyvä jo nytkin ja asunto ja auto maksettu.



Mutta ihana kuulla noista muiden kokemuksista. Itse haaveilen tällä hetkellä psykiatrin ammatista, mutta saas nyt nähdä. Varmaan alkuun toimisin terveyskeskus- tai työterveyslääkärinä.

Tai ehkä jopa pääsykokeisiin lukevia pienten lasten äitejä?



Olisi kiva kuulla, miten olette ammattiin päätyneet.

Haluaisin lääkäriksi, koska työ on itsenäistä ja ihmisläheistä. Nykyinen työni ei ole sitä. Varmaan olisi muitakin aloja, joilla saisi olla itsenäinen ja lähellä ihmisten elämää ja arkea, mutta toisaalta lääkärinä voisi sitten myös taloudellisesti saada kiinni sitä, minkä opiskelun takia menetti. Ja joka tapauksessa näen, että uusi ammatti vaatii yo-opinnot, joten oikotietä ei kuitenkaan ole.



Harmittaa, kunnen aikanaan hakenut. Luultavasti olisin päässyt, jos vaan olisin pääsykokeisiin aikanaan tankannut kunnolla. Mulla oli loistavat lukiotodistukset ja luettuna kaikki laajat fysiikat, matikat, pitkä kemia, ylimääräiset biologiat jne. Sitä voi vaan arvata, mitä nykyään enää niistä muistaa. Saa aloittaa nollasta.. Nyt koulutus on myös yo:sta, mutta ihan toiselta alalta.

Mulla koulutuksena kemian DI, joten ihan nollilta en aloita, tosin opinnoista jo kymmenen vuotta ja olen ollut sen ajan töissä ihan muissa hommissa.

Lääkiksestä olen haaveillut aina ja asia tulee minua lähes viikottain vastaan. Olen hyvin kiinnostunut kaikesta mikä liittyy lääketieteeseen, mutta aikoinani en lääkikseen pyrkimistä ottanut tosissani kun tekn. korkeakouluun pääsi niin "helposti". Kirjoitin yo:ksi vuonna 1995 ja kävin samana keväänä kääntymässä lääkiksen pääsykokeissa. Kemian koetta pidemmälle en mennyt, koska olin niin huonosti valmistautunut...



Nyt maksettavana asuntolaina ja kolme lasta huollettavana. Miten ihmeessä sitä vielä saisi unelmansa toteutettua??

DI myös, mutta yo 82. Lääkiksestä olen minäkin alkanut haaveilla. On vaan täysin unohtuneet nuo fysiikka ja kemia, joita pääsykokeissa tarvitaan. En varmaan pystyisi pääsemään ilman iltalukiota. Eli valmennuskurssi ei varmaan riittäisi.

Olen 29- vuotias ja tänä vuonna täytän 30. Sain reilu vuosi sitten esikoiseni ja nyt olen ollut työelämässä jälleen muutaman kuukauden. Nykyinen työni/ammattini ei ole enään tuntunut omalta. Hain joskus lääkikseen, (2001) mutta sitten elämääni tuli muita asioita ja jätin sen haaveen ja luin toisen korkeakoulututkinnon johon pääsi helpommin ja koulu oli lähempänä. Nyt olen katunut etten ollut sinnikkäämpi ja hakenut lääkikseen!! Haaveilen,että pääsisin lääkikseen ja silti voisin jatkaa perheen perustamista, haaveissa toinenkin lapsi... Mutta hankalaa kun on asutolainat ja kaikki... Olen ostanut pääsykoekirjankin... Rohkeus ei varmaan vaan riitä, eikä rahat...

En tajunnutkaan, että olin syyskuussa niin tosissani sen lääkiksen kanssa.



Nyt on tosiaan äitiysloma pian alkamassa, mutta koko lääkis tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Mutta katsellaan nyt :)



T. kemian DI

että itse mietin psykologiaa ja psykiatriaa. Molemmat kiinnostavat kovasti, mutten ole ihan varma siitä varsinaisesta työtä.



Tie psykologiksi olisi paljon nopeampi, kun taas valmis psykiatri olisin aikaisintaan 12 vuoden kuluttua.

Minä kun luulin, että kemian-Di pääsisi sisälle tosta noin heittämällä.



Itse olen 33v ja juristi. En ole lukenut kemiaa, fysiikkaa enkä pitkää matikkaa koulussa. Silti ajattelin ruveta lukemaan lääkiksen pääsykokeisiin tänään. Ja todellakin uskon, että viimeistään ensi vuonna olen sisällä.

Eli eikös fysiikkaa ja kemiaa DI.t ole joutuneet opiskelemaan päätoimisesti. Miksi se ei lääkiksen pääsykokeisiin riittäisi?

ja kävin kerran "katsomassa" lääkiksen pääsykokeet. Se kemia/fysiikka ei ole erityisen vaikeaa ja ne laskut kyllä osaisin ratkaista. MUTTA, niissä pääsykokeissa aika on hyvin rajallinen ja niiden tehtävien rakaisemiseen pitää olla rutinoitunut. Ne pitää pystyä ratkaisemaan hyvin nopeasti ja virheittä. Sitä harjoitellaan valmennuskursseilla ja ilman vamennusta tai intensiivistä itseopiskelua voi olla vaikeaa menestyä pääsykokeissa, vaikka tiedollinen taso olisikin valmiiksi hyvä.

Pääsykokeet mittaavat myös stressinsietoa: sitä saattaa huomata, ettei millään ehdi kaikkia tehtäviä tehdä ja tällöin "heikompi" saattaa luovuttaa tai paniikissa alkaa tehdä turhia virheitä. Kokeet on tarkoituksella laadittu niin, että kaikkea ei ehdi kunnolla tehdä.

Oli DI tutkinto jo takana.

ja sen jälkeen olen ollut IT-alalla 10 vuotta, joten kemia ja fysiikka on unohtunut ihan tyystin. Kyllä se pääsykoekirja vaikuttaa aika helpolta, joten asiat varmasti oppisin. Mutta eniten mietityttää se varsinainen työ. Ja toki kuuden vuoden opiskelu.

jos haluaa alkaa lukemaan lääkiksen pääsykokeisiin nollasta. Eli mitä osa-alueita kemiasta, fysiikasta ja matematiikasta tarvitaan eniten.

Täällä vielä yksi DI, jota harmittaa, ettei tullut aikanaan luettua lääkiksen pääsykokeisiin, kun teknilliseen korkeakouluun pääsi niin helposti. Ikää on 33 vuotta ja lapsia kaksi. Tällä hetkellä olen lasten kanssa vielä kotona, mutta haaveilen opiskelusta. Tosin töissä olen lääketehtaassa, joten se ehkä tuo lohtua tuohon lääkäriksi haaveiluun. Enpä varmaan kuitenkaan jaksaisi lukea tuota 6 vuotta, mutta haaveilla voi.

Itsellä nimittäin vähän toisinpäin-tarina. Olen opiskelllut lääkiksessä 2/3 opinnoista, mutta sen jälkeen hakenut teknilliseen yliopistoon, ja siellä nyt opiskelemassa. Varmaan harvinaisempaa näin päin, mutta ei se oikea koulu aina löydy ensiyrittämällä.

Opiskelin kemiaa ja olen ollut IT-alalla 10 vuotta. Nyt houkuttaisi työ ihmisten, ei tietokoneiden, parissa. Mitä lie haihattelua koko homma. Hitsit, kun tietäisi, onko tämä joku syvä sisäinen tarve vai vaan vaihtelunhalua.

Minua kiinnostaisi tietää, minkä ikäiset lapset sinulla on ja miten olet järjestänyt lasten hoidon silloin kun olet päivystämässä? :)