Kertokaa millaista on olla psykiatrisessa osastohoidossa 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitajien ja lääkärien asenne vaihtelee todella paljon.  Koulutuksen lisäksi tämän alan työntekijöiden omalla persoonalla on valtavan suuri merkitys. Löytyy siis tosi veemäisistä tyypeistä aivan ihaniin ja empaattisiin tyyppeihin.  Perushoitona Suomessa on lähinnä lääkitys ja päivärytmi.  Yksilöllistä, juuri omaan tapaukseen liittyvää hoitoa tai perehtymistä ei oikeastaan ole. Kova kiire siellä on nykyisin kirjata ihmisiä puolikuntoisina ulos. Suurin osa hoitopaikoista on lakkautettu, vaikka tarve tuntuu olevan päinvastainen. Läheiseni ollut osastolla monta kertaa ja hoitojaksoista, monista ikävistä tapahtumista ja muutamasta oikein hyvästäkin, voisi kirjoittaa kirjan. Joskus osasto on kuitenkin se paras vaihtoehto.

Puolikuntoisina. Oletko koskaan itse ollut siellä, siis potilaan asemassa? Tietämättömästä

Olin osastohoidossa, pääosin suljetulla niinkin kauan sitten kuin 1980-luvulla, sekä silloisessa Lapinlahdessa että Hesperiassa. Olin isosti syömishäiriöinen (alimmillaan paino n. 25 kg 169 cm pituisena, joten ns. tavissairaalareissujakin kertyi paljon).

Lapparissa mut oikeutetusti luokiteltiin itselleni vaaralliseksi, joten tuli vietettyä kopissa viikkokausia nenä-maha-ruokinnassa ja tiukassa valvonnassa, kunnes aloin esittää hoitomyönteistä potilasta. Sain oman hoitajan (kiitos, B!!!) ja paljon eriasteisesti sekaisin olleita potilastovereita. Muutaman kuukauden jälkeen mut kirjattiin ulos, ja muutaman kuukauden päästä taas sisään. Onneks mulla oli osaava psykiatri, joka osasi passittaa mut oikeaan osoitteeseen heti kun mun kondis selvästi loppui, ja onneks mä suostuin passitettavaksi. 

Hesperiassa (jonne myös hakeuduin lähetteellä vapaaehtoisesti) koko homma oli vähän enemmän levällään: isompi suljettu osasto, enemmän potilaita yhdessä huoneessa, vähemmän valvontaa. Sikinsokin bipoja, dementikoita, skitsofreenikoita, psykoosissa olevia, masentuneita ja itsarikandidaatteja. En tuntenut oloani kovinkaan turvalliseksi, kun mitään omaa ei saanut lukkojen taakse, ja viereisen punkan maanikko (?) riehui mielensä mukaan kenen hyvänsä kaapeilla, laatikoilla ja sängyissä tyyliin: "Mä kakkaan tähän!" Oma hoitaja mulla oli, lekuria pääsi/joutui tapaamaan kerran viikossa ehkä lähinnä mun fyysisen kunnon takia. Pakkolääkitystä mulle survottiin vain po. sairaalan sisätautiosastolla, kun uusi osastonlääkäri sotki kaikki potilaat Orsanililla. Tätä kesti vain pari päivää, onneks.

Hoitsuista mulla on pelkästään hyvää sanottavaa. Lekureihin ei vältsiin saanut oikein kontaktia, vaikka he kaikki päätökset tekivätkin.

Hienoa, että nykyään on oikeaa hoitoa syömishäiriöisille, toivottavasti siitä on apua. Silloin 1980-luvulla keskityttiin tasan siihen, ettei anneta tyyppien kuolla 

Mielialaosastoilla parempi kuin psykoositautien. Psykoottiset ihmiset ovat pelottavia. Itse "psykoosien" aikana olen ultrapelokas, pelokkaampi kuin normaalisti. Peijaksen P2-osasto ollut parhain. Oli ennen vanhaan mielialaosasto.

Välillä kyllä maaniset ja anti-sosiaaliset kävi pelottaviksi uhkaillessaan muita, mutta depressio ja ahdistuspotilaat mukavampia. Fyssarin ja psykologien ryhmät parhaimpia ja ennen ainakin ruoka oli hyvää ja siihen oli panostettu. Hoitajien kanssa keskustelu oli ok.

En oo vieläkään vaan saanut yli 10 vuoden sairastelun jälkeen varmistettua diagnoosia. Tiistaina olis jälleen lääkärin aika ja katsotaan muuttuko mikään.

Heikossa tilanteessa sitten varmaankin jouduin psykiatriselle osastolle. Koko paska pahensi tilannetta entisestään. Sen sijaan, että jo valmiiksi sekaisin olevaa elämää olisi saanut alkaa ratkaisemaan, tuletkin vangituksi ja rampautetuksi, lobotoiduksi. Sehän se auttaakin asiaan. Aivot menee rikki kaiken lisäksi. Kemikaaleilla, elämä on tällä hetkellä stressaavaa mutta ei oikein toisaalta uskaltaisi väkivalloin medikaalisesti kimppuun käytyjen aivojen vuoksi enää kuormittaa niitä yhtään enempää. 

"Ammattilaiset" keskiluokkaisia, teeskenteleviä ihmisiä joiden mielestä normaali=miten he itse elävät ja näin on kaikkien muidenkin ihmisten elettävä

Manifestoin kostoa näille väärinkohtelustani. Katsotaan sitten, miten psykoosia sekin on

Oma kokemukseni oli kamala.

Jopas täällä on hulluja🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitajien ja lääkärien asenne vaihtelee todella paljon.  Koulutuksen lisäksi tämän alan työntekijöiden omalla persoonalla on valtavan suuri merkitys. Löytyy siis tosi veemäisistä tyypeistä aivan ihaniin ja empaattisiin tyyppeihin.  Perushoitona Suomessa on lähinnä lääkitys ja päivärytmi.  Yksilöllistä, juuri omaan tapaukseen liittyvää hoitoa tai perehtymistä ei oikeastaan ole. Kova kiire siellä on nykyisin kirjata ihmisiä puolikuntoisina ulos. Suurin osa hoitopaikoista on lakkautettu, vaikka tarve tuntuu olevan päinvastainen. Läheiseni ollut osastolla monta kertaa ja hoitojaksoista, monista ikävistä tapahtumista ja muutamasta oikein hyvästäkin, voisi kirjoittaa kirjan. Joskus osasto on kuitenkin se paras vaihtoehto.

Puolikuntoisina. Oletko koskaan itse ollut s

Miten parannuit vai parannuitko?

Skitsofrenia on henkivaltojen aiheuttamaa, juuri niitä joita Jeesus Raamatussa ajoi ulos ihmisistä. Siis harhat jne. Avun sijaan tällaisen ihmisen "hoitoa" ohjaa hoitajien pelko ja viha kys. poloista sielua kohtaan.  Ja "hoidetaan" väkivallalla. Veikkaan että oikeat todelliset murhaajat vankiloissa saavat kunnioittavamman, ihmisarvoisen kohtelun. Verrattuna psyk hoidossa henkilöön jota KOHDELLAAN aivan kuin murhaajana.  Jos sanot että "nämä on kyllä hengellisiä kokemuk...." huudetaan sairaudentunnotonta ja piikitetään lisää antipsykoottia jotta väärä mielipiteesi muuttuu, näin niimttäin "hoidossa" tapahtui oikeasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitajien ja lääkärien asenne vaihtelee todella paljon.  Koulutuksen lisäksi tämän alan työntekijöiden omalla persoonalla on valtavan suuri merkitys. Löytyy siis tosi veemäisistä tyypeistä aivan ihaniin ja empaattisiin tyyppeihin.  Perushoitona Suomessa on lähinnä lääkitys ja päivärytmi.  Yksilöllistä, juuri omaan tapaukseen liittyvää hoitoa tai perehtymistä ei oikeastaan ole. Kova kiire siellä on nykyisin kirjata ihmisiä puolikuntoisina ulos. Suurin osa hoitopaikoista on lakkautettu, vaikka tarve tuntuu olevan päinvastainen. Läheiseni ollut osastolla monta kertaa ja hoitojaksoista, monista ikävistä tapahtumista ja muutamasta oikein hyvästäkin, voisi kirjoittaa kirjan. Joskus osasto on kuitenkin se paras vaihtoehto.

Puolikuntoisina. Oletko koskaan itse ollut s

Eipä ole nykyään yhtään parempaa SH hoito osastoilla. Valitettavasti

Lisää.

Kiusaamista, ihmisen sisimmän r aiskaamista (minun kohdalla jäi yritykseksi)

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamista, ihmisen sisimmän r aiskaamista (minun kohdalla jäi yritykseksi)

R aiskattu olo luodaan myös sillä että kaikki henkilökohtaiset arkaluontoisetkin tiedot tongitaan, levitellään hoitajien kesken ja puhutaan yleisinä asioina "tietävästi". Osastolla paljon vallankäyttöä, jos vaikka olet eri mieltä jostain (omasta asiastasi) sieltä otetaan esiin asioita, esim. minulle saavutukistani elämässä (:D) ja yritetään lyödä vyön alle. Itse olen aika immuuni tuollaiselle mutta jos joku alkaisi vaikkapa itkeä, voitaisiin vielä päälle todeta hänet vaikkapa "potilas hysteerinen" ja hyökätä piikittämään väkisin rauhoittavaa. Noilla ei ole mitään inhimillisyyttä, arvostelukykyä tai moraalia suurelta osin. 

Vapaa-aikaa, viihdettä, hyvää seuraa, lepositeitä  ja paljon pipolääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamista, ihmisen sisimmän r aiskaamista (minun kohdalla jäi yritykseksi)

 

 

R aiskattu olo luodaan myös sillä että kaikki henkilökohtaiset arkaluontoisetkin tiedot tongitaan, levitellään hoitajien kesken ja puhutaan yleisinä asioina "tietävästi". Osastolla paljon vallankäyttöä, jos vaikka olet eri mieltä jostain (omasta asiastasi) sieltä otetaan esiin asioita, esim. minulle saavutukistani elämässä (:D) ja yritetään lyödä vyön alle. Itse olen aika immuuni tuollaiselle mutta jos joku alkaisi vaikkapa itkeä, voitaisiin vielä päälle todeta hänet vaikkapa "potilas hysteerinen" ja hyökätä piikittämään väkisin rauhoittavaa. Noilla ei ole mitään inhimillisyyttä, arvostelukykyä tai moraalia suurelta osin. 

Tämä voi ilmetä sillä tavalla, että osastolle tulee joku täysin uusi hoitaja joka tulee hetken toimistossa vietettyään puhuttamaan sinua kuin paraskin vanha tuttu ja kyselemään asioista, joita et ole kertonut hänelle. Tämä on aika epämiellyttävä tilanne, voin kertoa. Hoitaja on siis lukenut toisen hoitajan sinusta kirjaamia asioita tietokoneelta. No, kohtahan tämä voi olla arkipäivää muillekin kuin psykiatrisille potilaille, että eri viranomaiset tenttavat heiltä toisten viranomaisten kirjaamia tietoja. Ei helvetti, minkälaiseen dystopiaan olemme liukumassa, ehkä jo liukuneet.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamista, ihmisen sisimmän r aiskaamista (minun kohdalla jäi yritykseksi)

Kerroitko siitä hoitajalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamista, ihmisen sisimmän r aiskaamista (minun kohdalla jäi yritykseksi)

 

Kerroitko siitä hoitajalle?

Niin mistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamista, ihmisen sisimmän r aiskaamista (minun kohdalla jäi yritykseksi)

 

Kerroitko siitä hoitajalle?

Mitä se auttaa`? Ei ne tee mitää

Pakkohoito oli elämän hirvein kokemus, koska jouduin siihen saatuani lääkkeistä jo haittaa ja vieroitusoireita. Minulle syötetiin lisää lääkkeitä mikä aiheutti lisää haittaa ja sotki vain päätä. Tunsin kituvani nahoissani lääkkeiden vaikutuksesta eikä tämä ole liioittelua. Siispä, älä saa lääkkeistä haittaa ja ole osastolla samaan aikaan. Heivasin lääkkeet pois ja paranin lopulta ja olen todennut omalla kohdallani että lääkkeet sotkee lähinnä päätä ja tunne-elämää. Olen huomattavasti selkeämpi ja ajattelukykyisempi lääkkeettä ja toimintakykyisempi myös.

Hoitajat istuivat jatkuvasti kopissa, ja öisin näin yhden hoitajan nukkuvan sohvalla työvuorossa. Jos potilas yritti tulla esim hetkeksi yöllä saadakseen uudestaan unta, he yrittivät antaa tarvittavia lääkkeitä että menisi takaisin nukkumaan. Jos oli paha olo, kokoajan tungettiin tarvittavia lääkkeitä. Ihmiskohtaamiset korvasi monesti lääkkeet. Oikeastaan koko osastohoito oli pelkkää sosiaalista kontrollia ja tarkkaa päivärytmiä. Päivärytmi voi toki olla hyvä, mutta osastohoidosta on kadonnut inhimillisyys. Ihmisiä lamataan lääkkeillä kun heitä ei osata kohdata ja se on hoitajille itseisarvo. He ei varmasti edes ymmärtäisi konseptia "lopetin lääkkeet ja minulla alkoi mennä paremmin" kun uskovat kuvitteellisiin kemiallisiin epätasapainoihinsa jota luulevat korjaavansa lääkkeillä. Psykiatria on yhden sortin kulttinsa ja uskontonsa, uskomuksilla ei tarvi olla tieteen kanssa välttämättä tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Pakkohoito oli elämän hirvein kokemus, koska jouduin siihen saatuani lääkkeistä jo haittaa ja vieroitusoireita. Minulle syötetiin lisää lääkkeitä mikä aiheutti lisää haittaa ja sotki vain päätä. Tunsin kituvani nahoissani lääkkeiden vaikutuksesta eikä tämä ole liioittelua. Siispä, älä saa lääkkeistä haittaa ja ole osastolla samaan aikaan. Heivasin lääkkeet pois ja paranin lopulta ja olen todennut omalla kohdallani että lääkkeet sotkee lähinnä päätä ja tunne-elämää. Olen huomattavasti selkeämpi ja ajattelukykyisempi lääkkeettä ja toimintakykyisempi myös.

Hoitajat istuivat jatkuvasti kopissa, ja öisin näin yhden hoitajan nukkuvan sohvalla työvuorossa. Jos potilas yritti tulla esim hetkeksi yöllä saadakseen uudestaan unta, he yrittivät antaa tarvittavia lääkkeitä että menisi takaisin nukkumaan. Jos oli paha olo, kokoajan tungettiin tarvittavia lääkkeitä. Ihmiskohtaamiset korvasi monesti lääkkeet. Oikeastaan koko osa

Oloni on paljon parempi ja turvallisempi AINA kotona kuin osastolla enkä koskaan menisi osastolle enää.