Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko totta että elämä alkaa iän myötä kyllästyttämään?
Kommentit (63)
Ei. Mies 62. Lemmikkinä syöpä, elämään tuli jännitystä ja uusia sävyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onni vaihtelee ja huonot päivät kaikilla joskus. Elämän tarkoitus... ?
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllästytä. Olen lähellä 80-v synttäriäni. Katselin juuri erilaista kulttuuritarjontaa syksyksi ja kaikki harrastukset ovat alkaneet. Tosi kivaa.
Uusi nuoruus kun entinen elämä alkaa jo unohtua?
Olen jo kyllästynyt siihen miten paino ei laske vaikka liikun monta kertaa viikossa ja syön ihan tavallisesti. Ei ole sosiaalista elämää myöskään kun kyllästyttää niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on totta. Mitä vanhemmaksi tulee sen vähemmän on uutta ja kun elimistökin alkaa luovuttamaan niin ymmärtää kuoleman väistämättömyyden. Elämä on nähty ja seuraava luonnollinen jatkumo on kuolema.
Minusta taas tuntuu, että uutta tietotekniikkaa on liikaa eikä minua kiinnosta uusi tietotekniikka. Myös uusia rumia taloja rakennetaan liikaa. Muutetaan ja korjataan sellaista, mihin olen tottunut ja mihin en olisi halunnut muutosta.
N60+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllästytä. Olen lähellä 80-v synttäriäni. Katselin juuri erilaista kulttuuritarjontaa syksyksi ja kaikki harrastukset ovat alkaneet. Tosi kivaa.
En jaksa aloittaa miyään ohjattua harrastusta. Ajatus pakollisesta menosta joka viikko samaan aikaan tuntuu ahdistavalta. En ymmärrä, miten jaksoin sellaista nuorempana.
Tykkään mennä ja harrastaa omaan tahtiin.
Ei.
Olen edelleen hengissä vakavista sairauksista huolimatta, arvostan jokaista päivää.
Kaikkien elämässä on murheita, mutta hyviin asioihin keskittyminen auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei. Elämä on kivaa mutta vaihtelu toki virkistää. Siksi ei kannatakaan jumittaa esim huonossa suhteessa.
N60
Suhteet ja suhteet. Naisilla ei näytä olevan muuta mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vaihdan duunia n. 5 vuoden välein aina vähän haastavampaa. Opiskelen jonkun aiheen perusopinnot 2-3 vuoden välein. Muuttojakin on elämäntilanteiden vaihdoksesta johtuen ollut 6 viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Pyrin aloittamaan jonkun uuden fyysisen harrastuksen muutaman vuoden välein että kehikon oppii uutta. Parisuhteita eron jälkeen ollut 10 vuodessa 4 + tähden yön jutut. Ja silti: kyllä elämä alkaa toistaa itseään. Samat perusilot ja -ongelmat on kaikissa duunipaikoissa ja -aloilla, parisuhteissa, harrastuksissa, asuma-alueilla Jotenkin vaan tylsistyttää. Kiinnostavinta aikoihin oli joutua pariksi viikoksi sairaalahoitoon ja pyörätuoliin. Koronakin oli aluksi mielenkiintoista aikaa. Hoh hoijaa. Tulis nyt vaikka kahden vuoden jääkausi.
Olet tehnyt jo monenlaista saadaksesi elämääsi mielekkyyttä,mutta tosiasia on se, että elämällä ei ole muuta merkitystä kuin se,minkä sille itse annat ja paras tarkoitus ja anti elämässä on varmasti rakkaus,siis epäitsekäs sellainen. Oletko noiden opintojesi,suhteidesi ja muiden itsekeskeisten harrastustesi lomassa tehnyt mitään,mikä ei antaisi sinulle itsellesi mitään välitöntä nautintoa,vaan olisi aidosti hyödyksi jollekulle toiselle? Antaessaan saa ja parempi on antaa kuin ottaa. Vapaaehtoinen hyväntekeväisyystyö ehkä antaisi sinulle perspektiiviä siihen,miten onnekas olet,että olet voinut tehdä ja kokea noinkin paljon keskiverto ihmisen elämässä ja voit käyttää kaikkea osaamistasi ja kokemuksia muiden ihmisten tai eläinten tai minkä vain haluamasi tahon auttamiseen. Tai sitten jos ihmiset ja auttaminen eivät enää kiinnosta,voit muuttaa korpeen selviytymään ja pitää vaikka survival-kanavaa kokemuksistasi. Ihminen on osa luontoa,maapalloa ja uiversumia. Mieti sitä,ötökkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ainakin on alkanut kyllästyttämään. Osin se johtuu varmaankin sairauksistani, joiden kanssa alkaa olla marssiväsymystä. Näihin ei ole parannuskeinoa, joten nämä eivät koskaan häviä, vaan korkeintaan pahenevat.
Osasyy taas on se, että ihmiset ovat ihan yhtä hölmöjä vuosikymmenestä toiseen. Vaikka yksi oppii, niin aina tulee uusi, joka ei vielä osaa - ja sama virhe toistetaan. Sitä sitten seuraat vierestä ja yrität olla kannustava, vaikka tekisi mieli huokailla, että taasko sama juttu.
Ensimmäinen kappale on kuin minun kirjoittamani. Voimia sinulle, kohtalotoveri!
Mulla on sairauksia, joiden takia en tule elämään enää pitkään. Puhutaan ehkä joistakin vuosista. Olen vasta 40.
Olen toisaalta harmistunut, toisaalta taas kyyninen ja väsynyt. Elämä on ollut raskasta alusta asti, niitä "hyviä aikoja" tuli vasta viime vuosina. Silloinkin ne olivat lähinnä perusarkea, jota varjosti vuorollaan jokin stressinaihe. Toki olen kiitollinen, että koin mitä koin. Paljon huonomminkin olisi voinut mennä.
Eniten kyynistyttää muut ihmiset, ja jopa oma puoliso lukeutuu välillä näihin. Äijä joka vannoi ikuista rakkautta ja ettei muita tule, on alkanut jo vakavien keskustelujen aikana pohtimaan ääneen tulevaa kuolemani jälkeen- jouduin pyytämään, että pitää edes lasten takia kunnollisen suruajan. Saakohan kukaan kiinni tästä pettymyksen tunteesta, mistä puhun? Tottakai haluan että jatkaa elämäänsä jne., mutta tuntuu kauhealta huomata miten helposti miehet päästävät irti, jopa pitkissä liitoissa. Naapurin äijä menetti vaimonsa juuri ennen kesää, ja jo kesällä reissasi uuden naisen kanssa iloisena ja hyvinvoivana. Kun tätä kauhistelin itsekseni, mieheni töksäytti, että "se varmaan kävi ne jutut läpi nopeasti". Tosiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei kyllästytä itse elämä. Ehkä toistot joissakin asioissa tai jos on vaikeuksia, tai jokin vaiva. Tai jos joku muu aiheuttaa vaikeuksia. Sujuvuus on jotenkin tärkeää.
Jahas. Kun alkaa tympästä, some kiinni, luontoon tai muutto korpeen.
Käytin näistä some kiinni ja korpikortin.
Hyvin menee kunhan miniminimimaalisesti näkee ihmisiä.
Elukoita voisi kyllä ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sairauksia, joiden takia en tule elämään enää pitkään. Puhutaan ehkä joistakin vuosista. Olen vasta 40.
Olen toisaalta harmistunut, toisaalta taas kyyninen ja väsynyt. Elämä on ollut raskasta alusta asti, niitä "hyviä aikoja" tuli vasta viime vuosina. Silloinkin ne olivat lähinnä perusarkea, jota varjosti vuorollaan jokin stressinaihe. Toki olen kiitollinen, että koin mitä koin. Paljon huonomminkin olisi voinut mennä.
Eniten kyynistyttää muut ihmiset, ja jopa oma puoliso lukeutuu välillä näihin. Äijä joka vannoi ikuista rakkautta ja ettei muita tule, on alkanut jo vakavien keskustelujen aikana pohtimaan ääneen tulevaa kuolemani jälkeen- jouduin pyytämään, että pitää edes lasten takia kunnollisen suruajan. Saakohan kukaan kiinni tästä pettymyksen tunteesta, mistä puhun? Tottakai haluan että jatkaa elämäänsä jne., mutta tuntuu kauhealta huomata miten helposti miehet päästävät irti, jopa pitkissä li
Yhdellä miehellä uusi nainen vain 2kk vaimon kuoleman jälkeen.
Nämä tarvii heti uuden passaajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olen terve, alkaa elämä kyllästyttää maailman tilanteen vuoksi. Uskomatonta, että nyt ollaan menossa päin helvettiä, niinkuin Pertti Salolainen sanoi. Alkaa tuntua, että olisi aika poistua tästä härdellistä.
entä jos jättäis uutiset hetkeksi pois ja lähtis vaikka metsään keräämään sieniä tai kirjastoon etsimään mielenkiintoisia kirjoja. Voi tehdä muutakin mikä kiinnostaa.Jos koko ajan seuraa uutisia niin toivonhan siinä menettää.
Minä olen tehny juuri niin. En katso niitä supernegatiivisia uutisia, sitähän ne ovat. Toki ole otsikoita silmäilemällä riittäväsi kartalla maailman asioista. Nautin siitä hyvästä ,mukä minulla tänä.n on, kuten terveys, raikas kaunis luonto, ihana koti ja sopivasti rahaa. Rauhaisa onnellinen olo.
Todellisuuspako auttaa hetken ja on varmasti mukavaa (harrastin tuota lapsena alkoholistiperheen kasvattina paljonkin,mutta aikuistuttuani oli kohdattava ihan oikeakin elämä),mutta mitään hyötyä tai iloa sinusta ei tälle maailmalle oikeastaan pitkässä juoksussa sitten loppujen lopuksi ole. Tiedätkö, että lukutaito on yhä edelleen vain harvojen etuoikeus tässä maailmassa ja vielä suurempi etuoikeus on ymmärtää lukemansa ja muokata elämänsä ja toimintansa sen mukaisesti myös muita elollisia olentoja hyödyttävällä tavalla? Mieti sitä siellä propagandaklikkiotsikoiden lomassa,hedonismiin pakenija.
Elämä on täysin nähty viimeistään 50-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan hemmetin tylsää saman jankkaamista. Varsinkin työelämässä. M40
Vaihda työpaikkaa. Itsehän sä yhtä ja samaa teet joka päivä. Oot urautunut ja laiska muuttamaan mitään.
Vaihdoin alaa ihan totaalisesti pari vuotta sitten. Nyt jo kyllästyttää.
Mun vanhemmat lähenee 80. Isä ei ole kyllästynyt lainkaan, äiti taas valittaa noin puolet päivästä kun on tylsää (mikään ei kuitenkaan kiinnosta). Mutta äitillä onkin alzheimer. Toisen puolen päivästä tykkää tehdä kaikenlaista eli hyvin ristiriitaista. Kaiken maailman lääkärissä käynnit ärsyttää molempia ihan hirveästi mutta ei elämä kyllästytä sinänsä, omien sanojen mukaan.
Teettekö sopivasti haastavaa työtä? Jossa siis haaste on mielekästä?
Alue: Aihe vapaa
Minä olen tehny juuri niin. En katso niitä supernegatiivisia uutisia, sitähän ne ovat. Toki ole otsikoita silmäilemällä riittäväsi kartalla maailman asioista. Nautin siitä hyvästä ,mukä minulla tänä.n on, kuten terveys, raikas kaunis luonto, ihana koti ja sopivasti rahaa. Rauhaisa onnellinen olo.