Rakastuminen on iäkkäämpänä todella vaikeaa!

Onhan se vaikeaa, ellei mahdotonta, jos kohde puuttuu. Mutta jos se on, niin käy yhtä helposti kuin nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minusta se on paljon helpompaa kuin ei tarvitse rakennalla mitään pilvilinnoja naimisiin menosta, lapsista, yms. miten sen elämän nyt kuuluisikaan edetä. 

Samaa mieltä. Enää en suostu edes muuttamaan saman katon alle kumppanin kanssa. Kaikki on todellakin yksinkertaisempaa. Molemmilla aikuiset lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Minun nuoruudenrakkauteni kuoli 6 vuotta sitten. Tunsin itseni hetken aikaa kuin leskeksi. Nyt minulla on hänestä seuraa enemmän kuin kenestäkään elävästä. Hän on kuin tuttu juttukaveri. Sairastako? Mitä väliä - en kaipaa ketään muuta hänen tilalleen.

Silloin kun minun mies kuoli, niin vuoden päästä siitä olin jo uudestaan naimisissa. Elämä jatkuu ja se on ihanaa! Ostettiin hieno omakotitalo järven rannalta ja jätin kerrostaloelämän. Uusi mieheni oli minun nuoruudenheila ja hän oli eronnut suurin piirtein samoihin aikoihin kun jäin leskeksi. Meidän rakkaus jatkuu kauniisti. En voisi yhtään olla onnellisempi!

Onhan se. Viisikymppisenä ei vaan enää tule yhtään missään sellaisia tilanteita, joissa voisi edes tavata ketään potentiaalista kumppania johon ehkä rakastuisi. Heitin rukkaset nurkkaan jo muutama vuosi sitten. Keskityn muihin asioihin.