Rakastuminen on iäkkäämpänä todella vaikeaa!

Vierailija kirjoitti:

En nyt kyllä puhuisi ikääntyneestä, jos on 40 +. Onhan se tietenki parikymppiseen verrattuna paljon. Tosin, olen kyllä tavannut ihmisiä, jotka ovat vanhoja jo nuorempana.

 

 

Ei kukaan ole puhunutkaan ikääntyneestä vaan iäkkäämmästä.

"Rakastuminen on vaikeaa vanhempana".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa iäkkäämmällä? Minä löysin vaimoni 30-vuotiaana, äitini nykyisen miehensä 50-vuotiana ja naapurin leskinainen meni uusiin naimisiin 80-vuoitaana leskimiehen kanssa. Kovin näyttävät onnellisilta, kun käsi kädessä tuolla kadulla kävelevät.

Yli nelikymppisenä. 30 on vielä nuori.

Ap

Minä tapasin mieheni yli nelikymppisenä. Ehkä tähän vaikutti se, että kummallakaan meistä ei ollut tiukkoja ulkonäkökriteerejä vaan molemmat olimme vähän ylipainoisia  ja mies vielä kaljuuntuva. Jos nelikymppisenä haikailee parikymppisten perään, niin vaikea on saada vastakaikua.

Erosin juuri 10 vuotta kestäneestä suhteesta, olen 51-v nainen. Tätä ennen on tuntunut aina että "pakko" olla mies. Varmaan osittain se on ollut joku statusjuttukin, että sellainen vain kuuluu olla. Ehkä myös siksi olen halunnut miehen, että olen pelännyt yksinäisyyttä. Viihdyn yksin, mutta minulla ei ole sellaisia läheisiä ystäviä, joiden kotona kävisin tai joiden kanssa reissailisin ja olen toivonut jotain sellaista läheistä ystävää. Lisäksi nuorempana seksi oli tosi tärkeää. En sitten tiedä onko enää tarvetta miehelle. Tavallaan tuntuu, että se antaisi sen olon, että on vielä jotenkin vahvasti kiinni elämässä, hyvännäköinen ja menevä. Mutta seksin merkitys on vähentynyt aivan selvästi. En haaveile siitä enää ollenkaan, vaikka aikaisemmin se oli mielessä koko ajan. En siis tiedä mitä tehdä. Pitäisikö tälläytyä ja lähteä etsimään vielä jotain seuraa? Näin jälkeenpäin ajatellen neljäkymppisenä oli aika hyvä tilanne romanssien suhteen, kun ei ollut enää sitä nuorten epävarmuutta ja sekoilua, ja oli toisaalta hyvän näköinen eri ikäisten miesten silmään. En oikein tiedä sitäkään, että onko 50 v naisilla vientiä. Yksi ongelma kaiken ikäisenä on se, että naisia haukutaan aina niin kauheasti siitä jos he ovat vähänkin tyrkyllä tai aktiivisia, ja se vie haluja lähestyä miehiä kun pelkää että tulee nenälle.

Iäkkäämpänä rakastuminen ei ole hankalampaa siksi, ettei viehättäviä vanhempia ihmisiä olisi, vaan siksi että heistä huomattavasti harvempi on enää vapaana.

Minä esimerkiksi tiedän moniakin karismaattisia keski-ikäisiä, mutta he tuntuvat kaikki olevan jo naimisissa/pitkissä parisuhteissa.

Mutta toivoa on, kyllä osa niistäkin aina eroaa tai jää leskeksi. Pitää sitten olla hereillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa iäkkäämmällä? Minä löysin vaimoni 30-vuotiaana, äitini nykyisen miehensä 50-vuotiana ja naapurin leskinainen meni uusiin naimisiin 80-vuoitaana leskimiehen kanssa. Kovin näyttävät onnellisilta, kun käsi kädessä tuolla kadulla kävelevät.

Yli nelikymppisenä. 30 on vielä nuori.

Ap

 

             AIi nelikymppinen " iäkkäämpi "🤣🤣🤣

                t. 68 vuotiaana löysin

Yli nelikymppinen on huomattavasti iäkkäämpi kuin esim. 20-vuotias. 

Ap

 

 Sanoinko että koskee vain keski-ikäisiä.?  Sanoin että 40v on keski-ikäinen  ja ihan yhtä hyvin siinä iässä voi rakastua, kun vanhempanakin voi

En tajua näitä jankkaajia ja vänkääjiä.

Minä olen onnellisessa avioliitossa ollut jo nuoresta asti.  Joskus sitä tietysti leikittelee ajatuksella, että mitä jos nyt, kohta 70-vuotiaana jäisi yksin, niin vieläkö sitä haluaisi jonkun.

En.  Minun olisi vaikeata hyväksyä ketään, koska kyllä sen täytyisi olla vähintään yhtä hyvä kuin tämä mieheni.  Ja ei sellaista ole.  

Jos yksin jään, elän sitten yksin.  Ei se tässä iässä vaikeata ole.  Ihmettelen aina kauheasti niitä naisihmisiä, jotka vielä vanhoinakin epätoivoisesti etsii itselleen miestä ja sitten kelpuuttavat lähes kenet vaan, kun mies se pitää olla!

Vähän surullisiakin tarinoita on sitten saanut nähdä ja kuulla.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on täynnä virkeitä, nuorekkaita, aktiivisia, hyvinhoidettuja, vanhempia naisia. Miksi nämä samanikäiset miehet ovat vanhoja ukkoontuneita rahjuksia, joita ei saa lähtemään mihinkään muualle kuin korkeintaan jääkiekkomatsiin tai pubiin sen kotisohvan lisäksi.  

Voi se olla noinkin. Kyllä minä vaan lähden herkästi melkein mihin vaan matkoille ja tapahtumiin ja mieluummin Viroon. Suomen lätkän kyläkisat ei kiinnosta. Samoin pubeissa käyn vain siellä ja seuralaisiakin on, vanhoja tuttuja. Vietetään mukavaa aikaa yhdessä päivin ja öin. Missä noita mainittuja suomalaisia naisia voisi tavata? Tunnen  muutamia mutta heille en kelpaa, he haluavat kait olla omissa oloissaan. Totta että rakastuminen on jos ei vaikeampaa niin ainakin harvinaisempaa iäkkäämpänä. Minulle tosin riittäisi ihan vaan ystävyys seksin merkeissä.

Jos ensimmäisenä etsii himoa ulkonaiseen kauneuteen, ei varmaan löydykään.

Kun etsii luotettavaa, mukavaa ja arjen jakavaa kumppania, voi löytyäkin. 

Minulle riittää seura, läheisyys, kiva tekeminen ja yhteydenpito. 

N53

Tapasin mieheni päälle nelikymppisenä. Vasta silloin rakastuin oikeasti elämässäni ensimmäistä kertaa. Olin ollut aiemmin ihastunut, mutta en koskaan rakastunut. Se oli kokemus, joka oikeasti muutti minua.

Vierailija kirjoitti:

Nuoriesta, naiivista optimistista saattaa kasvaa epäilevä kyynikko. 

Tai nuoresta kyynisestä epävarmasta itsensä epäilistä itsevarma elämästään nauttija. Kuten minulle kävi! 

Vierailija kirjoitti:

Erosin juuri 10 vuotta kestäneestä suhteesta, olen 51-v nainen. Tätä ennen on tuntunut aina että "pakko" olla mies. Varmaan osittain se on ollut joku statusjuttukin, että sellainen vain kuuluu olla. Ehkä myös siksi olen halunnut miehen, että olen pelännyt yksinäisyyttä. Viihdyn yksin, mutta minulla ei ole sellaisia läheisiä ystäviä, joiden kotona kävisin tai joiden kanssa reissailisin ja olen toivonut jotain sellaista läheistä ystävää. Lisäksi nuorempana seksi oli tosi tärkeää. En sitten tiedä onko enää tarvetta miehelle. Tavallaan tuntuu, että se antaisi sen olon, että on vielä jotenkin vahvasti kiinni elämässä, hyvännäköinen ja menevä. Mutta seksin merkitys on vähentynyt aivan selvästi. En haaveile siitä enää ollenkaan, vaikka aikaisemmin se oli mielessä koko ajan. En siis tiedä mitä tehdä. Pitäisikö tälläytyä ja lähteä etsimään vielä jotain seuraa? Näin jälkeenpäin ajatellen neljäkymppisenä oli aika hyvä tilanne roma

Kuulostaa siltä, että sinulla syyt olla suhteissa on olleet aika ulkokohtaisia. Eli nämä eivät ole olleet rakkaussuhteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minusta se on paljon helpompaa kuin ei tarvitse rakennalla mitään pilvilinnoja naimisiin menosta, lapsista, yms. miten sen elämän nyt kuuluisikaan edetä. 

Ja näiden asioiden pois jääminen tekee vastapuolesta viehättävämmän ja saa rakastumaan? 

Ap

Itseäni ainakin viehättää ihminen joka suhtautuu elämään rennosti.

 

Minua taas ei tippaakaan, vaan kiertäisin kaukaa sellaiset ikuista "rentoa seurustelua" haluavat.

Ensimmäinen nuoruuden suhteeni kesti 8 vuotta ja mies roikotti minua viimeiset viisi vuotta sellaisessa "sitten joskus..."-valheessa. Eli väitti haluavansa rakentaa elämää kanssani (naimisiin, lapsia jne) sitten joskus myöhemmin, mutta sitä aikaa ei vain ikinä tullut. Aina,

Elämään rennosti suhtautuva ei tarkoita tuollaista roikottamista, huoh. Itselläni ikää 68 vuotta, naispuoleinen olen, kaksi pitkäaikaista puolisoa kuollut. Nyt ollut sellainen vapaampi suhde nuoremman miehen kanssa joka päättyi, ei ikäeroon vaan muihin asioihin (luonne-erot haastavat). Vielä toivoisin löytäväni miehen elämääni, juuri sellaisen rennon, mutta tarvitsen sen kemian, joka syttyy ensi kohtaamisesta. Mihinkään nettideittailuun en ryhtyisi vaan elämäni miehen vain täytyisi putkahtaa jostakin:D. Sitä odotellessa. Rakastun kun rakastun, en voi maanitella sellaista elämään enkä rakastumisen tapahduttua estää. Mihinkään tyytymissuhteisiin en ole koskaan voinut ryhtyä, osaan elää itsekseenkin. Parisuhde vain tuo minulle yleensä enemmän kuin ottaa.

Me rakastuttiin ihan helposti, kun olin 44 ja hän 38. Kummallakin aiemmin ollut pari pidempää suhdetta väärien ihmisten kanssa.

Nyt kolme vuotta oltu yhdessä. 

Rakastuin ja sain vastarakkautta yli 50-vuotiaana. se oli todella järisyttävä kokemus. Meitä yhdisti yksinhuoltajuus, ja vihdoin lasten vartuttua saimme kokea molemminpuolisen voimakkaan tunteen. 

Ikävä kyllä mies kuoli myöhemmin syöpään. Nyt olen 65 vuotias, ja leskenä löysin samoilta kyliltä leskimiehen. Seurustelemme, on hyvä olla. Molemmilla se suuri rakkaus menehtyneenä, mutta nyt osaamme todellakin olla kilttejä toisillemme ja elää hetkessä.

minäpä olen oikeasti iäkäs ja olen rakastunut tulisesti ainakin kolme kertaa ollessani jo vanha. kaksi heistä oli huomattavasti nuorempaa miestä, yksi itseäni hieman vanhempi. hänen kanssaan vietämme edelleen yhteistä aikaa. tunteet on aina samat ihmisellä vaikka ulkokuori muuttuu. ainoa keino estää sitä on kuolla nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Erosin juuri 10 vuotta kestäneestä suhteesta, olen 51-v nainen. Tätä ennen on tuntunut aina että "pakko" olla mies. Varmaan osittain se on ollut joku statusjuttukin, että sellainen vain kuuluu olla. Ehkä myös siksi olen halunnut miehen, että olen pelännyt yksinäisyyttä. Viihdyn yksin, mutta minulla ei ole sellaisia läheisiä ystäviä, joiden kotona kävisin tai joiden kanssa reissailisin ja olen toivonut jotain sellaista läheistä ystävää. Lisäksi nuorempana seksi oli tosi tärkeää. En sitten tiedä onko enää tarvetta miehelle. Tavallaan tuntuu, että se antaisi sen olon, että on vielä jotenkin vahvasti kiinni elämässä, hyvännäköinen ja menevä. Mutta seksin merkitys on vähentynyt aivan selvästi. En haaveile siitä enää ollenkaan, vaikka aikaisemmin se oli mielessä koko ajan. En siis tiedä mitä tehdä. Pitäisikö tälläytyä ja lähteä etsimään vielä jotain seuraa? Näin jälkeenpäin ajatellen neljäkymppisenä oli aika hyvä tilanne roma

Kyllä vientiä on!

Millä kuvittelet että vieläkin olisit sen nuoruudenrakkautes kanssa. Ettet muka olis siihen kyrpiintynyt tähän mennessä

Vierailija kirjoitti:

Millä kuvittelet että vieläkin olisit sen nuoruudenrakkautes kanssa. Ettet muka olis siihen kyrpiintynyt tähän mennessä

AP vaikuttaa todella ulkonäkökeskeiseltä. Ihan kuin se nuoruudenkumppani muka pysyisi ulkoisesi yhtä viehättävänä läpi vuosien ja vuosikymmenten. Etkä joku päivä muka katsoisi sitä ihmetellen että kuka hitto tuo keski-ikäinen ihminen oikeen on kenen kanssa asun