Miten lasta on tarkoitus kasvattaa, jos sanoittaminen ei tehoa?

Hyvä kun kasvatat lastasi, nää vapaan kasvatuksen hedelmät tuottaa ympäristölleen harmia.

vapaa kasvatus=ei saa kieltää, ei saa nuhdella, loputonta ymmärrystä vaan.

miettiikö heidän vanhemmat tätä maailmaa jossa heidän lapsukaiset elää, vaativat samaa loputonta  vapautta lapsilleen myös koulussa, päikyssä, kaverin kotona(juu meille ei oteta heitä ikinä) isovanhempien luona.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun kasvatat lastasi, nää vapaan kasvatuksen hedelmät tuottaa ympäristölleen harmia.

vapaa kasvatus=ei saa kieltää, ei saa nuhdella, loputonta ymmärrystä vaan.

miettiikö heidän vanhemmat tätä maailmaa jossa heidän lapsukaiset elää, vaativat samaa loputonta  vapautta lapsilleen myös koulussa, päikyssä, kaverin kotona(juu meille ei oteta heitä ikinä) isovanhempien luona.

Tämä "sanoitus" on nykyajan versio vapaasta kasvatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitää koulia. Eivät todellakaan voi elää pellossa. Selvät rajat ja niistä pidettävä kiinni.

 

Totta, koulia eli kasvattaa, eli opettaa, eli neuvoa, eli välittää, eli rakastaa ja pitää tietyt rajat iän mukaan! Ei pitäisi olla liian vaikeaa! Terv. Onnistunut äiti :))

Ei se kaikkien kanssa olekaan. Mutta se voi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein perhetyö keskittyy siihen miten sanoitusta voidaan tehostaa kuvakortteja käyttämällä. Esimerkiksi varhaiskasvatusyksiköissä työntekijöillä on aina kaulassa kuvakortit mistä lapsille näytetään tunteet.

Juu, riehuvalle kersalle näytetään korttia. Sen jälkeen lapsi rauhoittuu ja toimii oikein. Ihan varmasti. 

Punaista korttia tietenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin häiritsee se, että etsitään erilaisia menetelmiä lapsen kasvattamiseksi. Kysehän on ihmisestä, ei mistään kasvatuksen "kohteesta".

Vanhemman ja lapsen suhde on tärkeä ihmissuhde. Ihmissuhteiden toimivuus perustuu vuorovaikutukseen, ei rangaistuksiin.

Varhainen vuorovaikutus vanhemman kanssa on pohja lapsen hyvinvoinnille. Kun se toimii hyvin, lasta ei tarvi hukuttaa kieltoihin ja rangaistuksiin. Hän oppii vuorovaikutuksessa sisäistämään yhteiset säännöt. 

Oppii, jos oppii. Kuuntelin Liisa Keltinkangas-Järvisen haastattelua. Hän sanoi, että lapsen energia on vapaata ja lapsi tarvitsee aikuisen asettamaan tälle energialle rajat. Hän myös mainitsi, että jatkuva asioiden kysely (=vuorovaikutus) on manipuloivaa kasvatusta, joka itse asiassa on pitkällä tähtäimellä lapselle hyvin huono asia. Lapsen täytyy saada rajat, jotta hän voi myös kapinoida

Ihana Keltinkangas-Järvinen! Tuo manipulointi on just se oikea termi. Äiti (nää on aina äitejä) yrittää saada sen perseilevän mukulan toimimaan mielensä mukaan "sanoittamalla", niin että lapsi itse huomaisi oman virheensä ja korjaisi käytöksensä, eikä äidin pitäisi sanoa rumaa ei-sanaa ja ottaa oikeasti vastuuta.  

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen voi myös olla organisaation tavoite. Kiusataan niitä, jotka ovat uhka tai este uran etenemiselle.

Ei opettajalla ole urallaan mitään etenemisreittiä, jollei halua reksiksi tai koulutoimenjohtajaksi. Sitä ollaan vaan opettajia.

Siten ei ole syytä kiusata ketään ainakaan sen takia,että joku olisi "este uran etenemiselle". Ja ainakaan oppilaiden kiusaaminen olisi järjetöntä, koska eivät oppilaat aseta mitään esteitä tälle oletetun uran etenemiselle.

Olen opettaja itse ja vaikka suurin osa opettajista onkin aika ihania, niin joukossa on myös näitä, jotka tuntuvat vihaavan lapsia. Nämä opettajat käyttävät usein esim. sarkasmia lasten nöyryyttämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanoittaminen on ihan viime vuosien ilmiö. Kummasti vaan lapsia on kasvatettu aiemminkin ja jos kuulopuheita on uskominen, niin hitokseen paljon paremmin onkin kasvatettu. Monelle tuo sanoittaminen tarkoittaa lässyttämistä sellaisissakin tilanteissa, joissa pitäisi toimia kasvattajana jämäkämmin. Esimerkiksi, jos lapsi lyö toista hiekkalapiolla naamaan. Silloin siihen ei mennä kyselemään, että mikäs tunne se pikku-NellaPetterin nyt valtasi, että pitäiskö meidän kultamuru vähän jutella tästä tunteesta.

Ei tuossa tilanteessa tarvitse heti ensimmäiseksi puhua lapsen tunteista, vaan omista. Esimerkiksi sanotaan, että pelästyin kovasti, kun löit toista, ja pelkäsin että häneen sattuisi ja tulisi mustelma naamaan tai jotain. Tai mitkä ne tunteet nyt olivatkin. Mutta tunteet pitää ilmaista rehellisesti, muuten lapsi ei ota asiaa vakavasti.

Ei vika ole välttämättä sanoittamisessa. Myös sävellys tai sovitus voivat olla pielessä!

Se johtuu siitä, että et osaa sanoittaa tunteita ja teet sen väärin. Tai sitten lapsella on jokin poikkeavuus, joka aiheuttaa sen että sanoittaminen ei toimi.

Kannattaa tutustua tunteiden sanoittamiseen. Esimerkiksi Raul Reiman on eräs sen alan kotimaisia asiantuntijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin häiritsee se, että etsitään erilaisia menetelmiä lapsen kasvattamiseksi. Kysehän on ihmisestä, ei mistään kasvatuksen "kohteesta".

Vanhemman ja lapsen suhde on tärkeä ihmissuhde. Ihmissuhteiden toimivuus perustuu vuorovaikutukseen, ei rangaistuksiin.

Varhainen vuorovaikutus vanhemman kanssa on pohja lapsen hyvinvoinnille. Kun se toimii hyvin, lasta ei tarvi hukuttaa kieltoihin ja rangaistuksiin. Hän oppii vuorovaikutuksessa sisäistämään yhteiset säännöt. 

Oppii, jos oppii. Kuuntelin Liisa Keltinkangas-Järvisen haastattelua. Hän sanoi, että lapsen energia on vapaata ja lapsi tarvitsee aikuisen asettamaan tälle energialle rajat. Hän myös mainitsi, että jatkuva asioiden kysely (=vuorovaikutus) on manipuloivaa kasvatusta, joka itse asiassa on pitkällä tähtäimellä lapselle hyvin huono asia. Lapsen

juuri näin! Ja lapsi joutuu itselleen mahdottomaan tilanteeseen, pyrkimään tulkitsemaan mistä on kyse ja miksi, mitä häneltä odotetaan, miten hän saisi hyväksyntää jne. Meillä on erittäin huippuunsa hiotut mekanismit havaitsemaan muiden meihin kohdistuvia tunteita, ja lapsi kyllä tietää millon häneen ollaan tyytymättömiä. On hyvin epäreilua olla kertomatta syytä lapsen tasoisesti ja suoraan, niin lapsi joutuu arvailemaan. On paljon lapsia joiden vanhemmat viestittävät vain epämääräistä tyytymättömyyttä heihin, koskaan suoraan sanomatta mistä kiikastaa. Nämä lapset kokevat etteivät voi onnistua, heille ei anneta keinoja korjata käytöstään. Jos lapsen toiminta herättää ärtymystä, niin se pitää sanoa selvästi, niin että lapsi ymmärtää hyvin spesifisti mitä hän saa ja ei saa tehdä, saadakseen muilta positiivista palautetta ja reaktioita negatiivisen sijaan. Niitä lapsi kumminkin ensisijaisesti toivoo.

Tänne on ilmeisesti pesiytynyt joku sanoittajahullu, joka ei oikein ymmärrä sen ideaa. Ei kasvatusta ole tarkoitus jättää pelkän sanoittamisen varaan, vaan se on mukana rauhallisessa rajojen vedossa. Esimerkiksi klassikkotilanne: lapsi huutaa kaupan karkkihyllyllä että haluaa karkkia. Sen sijaan että ärähdettäisiin "älä nyt taas kiukuttele siinä, aina kaikki on niin hankalaa, en kyllä koskaan lähde sun kanssa enää minnekkään" niin sanoitetaan lapsen tunteita: "ymmärrän että kiukuttaa kun et saakaan tänään karkkia, mutta tänään ei ole karkkipäivä niin nyt ei osteta". Ilmaistaan siis lapselle, että aikuinen kyllä ymmärtää mistä on kyse, mutta rajat pidetään joka tapauksessa. Harva lapsi varsinkaan uhmaiässä tällaisesta rauhoittuu, joten seuraavaksi voi kertoa mitä tapahtuu jos ei tilanne rauhoitu: "Vaikka harmittaa niin nyt pitää jatkaa ostoksia, nouse ylös ja ota kädestä kiinni niin jatketaan eteenpäin." Tilanne ei vieläkään ratkea -> "Nyt täytyy jatkaa kaupassakäyntiä. Jos et nouse ja lähde kanssani kävelemään, lähdetään pois kaupasta." Ja sitten toteutat tämän seuraamuksen. Sama logiikka kaikessa tekemisessä: sanoitat tunteen, sitten kehotat kaksi kertaa, kerrot mitä tapahtuu jos lapsi ei tottele, ja sitten toteutat seuraamuksen. Näin on sekä otettu lapsen tunteet huomioon että pidetty lempeästi mutta jämäkästi rajat.

Täältä löytyy muuten ihan konkreettisia ohjeita siihen, miten haastavan lapsen kanssa toimitaan. Vinkit sopivat myös ihan ei-niin-haastaville lapsille: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/lasten-haastavan-kaytoksen…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanoittaminen on ihan viime vuosien ilmiö. Kummasti vaan lapsia on kasvatettu aiemminkin ja jos kuulopuheita on uskominen, niin hitokseen paljon paremmin onkin kasvatettu. Monelle tuo sanoittaminen tarkoittaa lässyttämistä sellaisissakin tilanteissa, joissa pitäisi toimia kasvattajana jämäkämmin. Esimerkiksi, jos lapsi lyö toista hiekkalapiolla naamaan. Silloin siihen ei mennä kyselemään, että mikäs tunne se pikku-NellaPetterin nyt valtasi, että pitäiskö meidän kultamuru vähän jutella tästä tunteesta.

 

Ei tuossa tilanteessa tarvitse heti ensimmäiseksi puhua lapsen tunteista, vaan omista. Esimerkiksi sanotaan, että pelästyin kovasti, kun löit toista, ja pelkäsin että häneen sattuisi ja tulisi mustelma naamaan tai jotain. Tai mitkä ne tunteet nyt olivatkin. Mutta tunteet pitää ilmaista rehellisesti, muuten lapsi ei ota asiaa vakavasti.

No ei. Tuossa tilanteessa otetaan hiekkalapio pois, sanotaan tiukasti että ei saa. Varmistetaan että kaveri on ok, pyydetään anteeksi lapselta ja äidiltä, käsketään oman lapsen pyytää anteeksi, jos ei pyydä loppuu hiekkaleikit siihen. 

Ei mitään että säikähdin että kaverille tuli mustelma, mitä lapsi siitä oppii? Lyö niin ettei mustelmat näy? Lapsi ymmärtää hyvin konkreettisesti. Lapselle saa suuttua kun se tekee väärin. Joskus sana ei on kaikki mitä tarvitaan. Juuri se on rehellistä eikä mikään lässyttely.

On äitinä hirveää katsoa juuri näitä säveltäjiä ja sanoittajia puistossa. Pitäkää ihan vanhaa kunnon jöötä niille lapsillenne. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun kasvatat lastasi, nää vapaan kasvatuksen hedelmät tuottaa ympäristölleen harmia.

vapaa kasvatus=ei saa kieltää, ei saa nuhdella, loputonta ymmärrystä vaan.

miettiikö heidän vanhemmat tätä maailmaa jossa heidän lapsukaiset elää, vaativat samaa loputonta  vapautta lapsilleen myös koulussa, päikyssä, kaverin kotona(juu meille ei oteta heitä ikinä) isovanhempien luona.

 

Vapaa kasvatus ei suinkaan tarkoita tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein perhetyö keskittyy siihen miten sanoitusta voidaan tehostaa kuvakortteja käyttämällä. Esimerkiksi varhaiskasvatusyksiköissä työntekijöillä on aina kaulassa kuvakortit mistä lapsille näytetään tunteet.

:D 

Muistan ajan kun kortteja käytettiin esim autistisille lapsille. 

Ja mitenkähän käytännössä tää korttijuttu edes toimii.. 

 

Esimerkki omasta elämästäni:

Olin jokapäiväisellä metsäretkellä vilkkaan 2v taaperon ja pienen vauvan kanssa. Pysähdyttiin ankkalammelle, kun vauva nukahti vaunuihin. Taapero alkoi heittää vesilintuja kivillä noin 3m päässä minusta, olin juuri lukitsemassa vaunuja. Kielsin, mutta lapsi ei totellut. Riensin lapsen luo, fyysisesti estin häntä heittämäst

Ihanan naiivi kommentti tämä "oma lapseni ei vahingoita eläimiä kun on pikkuisesta pitäen siihen opetettu <3" :D On meidänkin lapsi ollut metsässä heti kun sen sai pakkasella viedä ulos, käy metsässä joka päivä, aina puhutaan ettei mitään eläimiä saa vahingoittaa ja että ihmisetkin ovat eläimiä, muutenkin kasvatetaan niin että kaikkea elämää tulee kunnioittaa. Silti lapsi tykkää nyt yhtäkkiä tökkiä ötököitä ja jahdata lintuja. Sitten sanotaan uudelleen ja uudelleen ettei saa tappaa muurahaisia kun nekin ovat eläviä ja niitäkin sattuu. Ehkä muutaman vuoden päästä taas tämäkin menee perille!

-Eri

Suuri osa ketjun kirjoittajista ei ymmärrä ollenkaan, mitä se tunteiden sanoittaminen tarkoittaa. Jos sanoittaminen ei auta, syynä on yleensä se että vanhempi on ymmärtänyt lapsen tunteet jotenkin väärin tai ei ole osannut kertoa lapselle omista tunteistaan niin, että tämä olisi ymmärtänyt. Joskus syynä on se, että lapsen ja vanhemman intressit ovat keskenään liian voimakkaassa ristiriidassa ja silloin on syytä pysähtyä ja miettiä miten ongelma ratkaistaan.

Asia erikseen ovat sitten hätätilanteet, joissa on pakko toimia nopeasti eikä puhumiseen ole aikaa.

Lapset ovat lapsia, eivät synny kuusikymppisen viisaina, ja vanhemman täytyy olla auktoriteetti tai ainakin järjestyksenvalvoja, joka on läsnä, seuraa ja puuttuu väärinkäytöksiin, ojentaa, nuhtelee tai tai edes lahjoo, kiristää ja uhkailee, niin kauan, kunnes muksu on iso.

Useimmilla ihmisillä ei ole kovin hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei tulla toimeen edes toisten aikuisten kuten oman kumppanin kanssa, niin miten ihmeessä osattaisiin lapsia kasvattaa.

Tunteiden sanoittamista ei välttämättä osaa, jos omat vanhemmat eivät ole käyttäneet sitä. Se ei tule silloin luonnostaan, vaan sen joutuu opettelemaan erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun kasvatat lastasi, nää vapaan kasvatuksen hedelmät tuottaa ympäristölleen harmia.

vapaa kasvatus=ei saa kieltää, ei saa nuhdella, loputonta ymmärrystä vaan.

miettiikö heidän vanhemmat tätä maailmaa jossa heidän lapsukaiset elää, vaativat samaa loputonta  vapautta lapsilleen myös koulussa, päikyssä, kaverin kotona(juu meille ei oteta heitä ikinä) isovanhempien luona.

Tämä "sanoitus" on nykyajan versio vapaasta kasvatuksesta.

Ei itse asiassa ole. Vapaan kasvatuksen kehitti A. S. Neill , kun taas tunteiden "sanoittaminen" perustuu Carl Rogersin ajatuksiin.