Lue keskustelun säännöt.
Miten te joilla elämä on jatkuvaa tragediaa pystytte olemaan katkeroitumatta?
07.09.2025 |
Olen itse aivan kyllästynyt elämääni. Olen vielä suhteellisen nuori aikuinen, elämä on ollut pelkkää rämpimistä ja selviämistä. Perheeni on köyhä ja sairas, en ole koskaan saanut virkistäytyä tai lomailla. Aina on eletty viikko kerrallaan aivan minimillä, jokainen ruokatuote on pitänyt laskuttaa. Perheeni on iso ja minulla on liuta sisaruksia. Kaikki ovat sairaita. 3 sisarustani on sairastunut vakavasti parikymppisenä pysyvään sairauteen joka on vielä iso tabu. Nelikymppiset sisarukseni saavat infarkteja. Isovanhempia ei ole. Toinen vanhempani kuoli äskettäin. Heti perään toinen vanhempani sairastui. Lähes kaikilla perheestäni on lisäksi geenivirhe joka lyhentää elinikää ja sairastuttaa syöpään.
Koulussa olin kiusattu, kaverit kaikkoavat tällaisen luuserin luota joka tarvitsee jatkuvaa tukea kriiseissä. Olen sen ikäinen (sisarukseni myös) ettei tällainen sairastelu ole todellakaan normaalia. Menetän kaiken ennen aikojani. En ole koskaan seurustellut enkä varmaan tule seurustelemaan. Lapsia tuskin kannattaa hankkia näillä geenivirheillä ja sairaushistorioilla. Eli olen parikymppisenä jo kohta vanhemmaton ja yksin. Vihaan elämää.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Olen katkera monestakin asiasta, mutta se ei vaikuta koko elämääni.
Onnittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen voin sanoa aloittajalle, että katkeroituminen ei auta, vaikka sitä onkin vaikea estää, etteikö katkeruus valtaisi mieltä ja masennus,epätoivo,näköalattomuus ja viha yrittävät peittää alleen kaiken muun,pienetkin hyvät asiat. Jos olisin alle 20-vuotiaana tiennyt tulevaisuudestani tulevan sellaisen valintojeni ja hyväuskoisuuteni seurauksena,mitä nyt tiedän, olisi elämäni voinut olla todella hyvää-näin ei vain käynyt,enkä ota siitä taakkaa,koska suurin osa oli kuitenkin ulkopuolisten tekijöiden ja ihmisten vuoksi tapahtunutta pahaa, syytä ja seurausta.
Nyt sairaana keski-ikäisenä,pysyvästi myös traumatisoituneena (en pääse eläkkeelle,koska kaikki ongelmani johtuvat elämässäni aikoinaan olleiden ihmisten ja viranomaisten tekemistä laittomuuksista),pysyn järjissäni ja melko toimintakykyisenä lähinnä lasteni ansiosta.
Ainoa neuvoni on,että aloitat jokaisen päivän kiittämällä edes yhdestä hyvästä asiasta-vaikka siitä,että hengität ja saat nähdä vielä yhden päivän. Kuullostaa aluksi typerältä,mutta se on keino,jolla moni erittäin syvässä kuopassa ollut on päässyt eteenpäin ensin yhden päivän,sitten monta ja kohta kuukaudetkin ovat vuosia ja on voinut tulla eteen mahdollisuuksia ja valinnanpaikkoja,joiden kautta on elämänsuunta saatu muuttumaan. Tarvitset vain hiukan uskoa ja kiitollisuutta, pientä toivon kipinää. Toivo on se,joka saa ihmisen jaksamaan ja rakkaus. Osoita itsellesi rakkautta,vaikka kukaan muu ei ymmärtäisi arvoasi.
Lukeminen ja tiedon etsiminen tilanteessasi olisi todella tärkeää ja se,että menisit juttelemaan jollekulle,joka on kouluttautunut auttamaan, äläkä unohda liikkumisen merkitystä,luonnon tärkeyttä,kaikkea sitä,mistä saat edes vähän hyvää oloa.
Aloitukseen olisi helpompi vastata,jos kertoisit omista mielenkiinnonkohteistasi,unelmistasi,uskomuksistasi ja ennenkaikkea siitä,mistä voit olla kiitollinen. Olet arvokas,kuten jokainen-toivoasi et saa menettää,vaikka mitään muuta jäljelle ei jää, sanotaan siinä yhdessä laulussakin. Jaksamista sinulle toivoen, et ole yksin.
Olen katkera monestakin asiasta, mutta se ei vaikuta koko elämääni.