Onko muita naisia, joita miehet ns. häpeää?
Eli siis tarkoitan, että ei haluta esim. tavata paikassa jossa on muita ihmisiä, kahvilassa tai ravintolassa eli siis julkisella paikalla. Eikä missään tapauksessa näyttää muille ihmisille, että ollaan vaikka pari. Tällainen ongelma minulla on ollut jokaisen miehen kanssa, jonka olen koskaan ikinä tavannut. En ole mikään huippukaunis missi, mutta en ole mikään rumakaan, joskus sanottu jopa sieväksi, pukeudun ihan tyylikkäästi, huolehdin itsestäni. Ja tiedän ihan varmasti, ettei kukaan niistä miehistä ole ollut parisuhteessa/ naimisissa, koska tässä varmasti ehdotetaan sellaista. Eräskin minua 20 vuotta vanhempi, lyhyt ja kalju duunari oli sinkku eikä ollut lapsiakaan, mutta minun kanssani ei halunnut olla, ei halunnut tavata esim. kahvilassa ja pyysi minulta etten missään tapauksessa kertoisi kenellekään että meillä on ollut jotakin. Olen kerran tavannut ulkomaalaista miestä ja oli ihan sama homma, mies ei halunnut tavata edes samassa kaupungissa, missä hän asui. Tämä alkaa vaikuttaa jo itsetuntooni ja mielialaani. Onko muilla vastaavaa ongelmaa vai taidanko olla ainoa nainen tässä asiassa? Vai lopetanko suosiolla kaikki yritykset löytää parisuhde, koska ilmeisesti tällaista ei ole minulle tarkoitettu.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Ei se pakolla johdu sinusta vaan mies ei halua sitoutua. Joten sinua ei esitellä läheisille jotta et luule suhdetta vakavaksi. Ja jos haluaa vaihtaa parempaan niin kukaan tuttu ei kysele että etkä juuri tapaillut sitä yhtä. Eli ei häpeä mutta ei näe pitkäaikaisena juttuna.
Suurin osa "sitoutumiskammoisista" sitoituu, kun oikea löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Tämä taitaa olla ulkonäköjuttu. Moni ihminen on siinä käsityksessä, että heillä on ihan ok lauluääni ja sävelkorva. Totuus on jotain aivan muuta. On hienoa, että koet itsesi sieväksi, mutta miehet jostain syystä eivät. Koska tämä asia alkaa jo vaikuttaa itsetuntoosi ja mielialaasi, niin ymmärrät jollain tasolla itsekin, että ulkonäöstäsi tämä johtuu.
En voi tarjota tähän muuta vaihtoehtoa sinulle, kuin tapailla miehiä, jotka ovat ulkonäöltään suunnilleen kaltaisiasi. Monet ok näköiset miehet kelpuuttavat hetkellisesti seksikumppaneiksi vähemmän kauniit naiset, mutta käyttäytyvät sitten juurikin kuvaamallasi tavalla.
Vielä useampi tavismies pitää itseään komeampana mitä onkaan ja ainoastaan naisten nirsoutena sitä, ettei aloitteita satele varsinkaan kauniilta naisilta ja samaiset kaunottaret antaa pakit ja vain "rumiin" riittäisi flaksia, mutta ne "rumat" ei kiinnosta vaikka olisi kuinka mukavakin koska sellainen naapurintyttönainen olisi myös mukava ja sen lisäksi niin nättikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se pakolla johdu sinusta vaan mies ei halua sitoutua. Joten sinua ei esitellä läheisille jotta et luule suhdetta vakavaksi. Ja jos haluaa vaihtaa parempaan niin kukaan tuttu ei kysele että etkä juuri tapaillut sitä yhtä. Eli ei häpeä mutta ei näe pitkäaikaisena juttuna.
Suurin osa "sitoutumiskammoisista" sitoituu, kun oikea löytyy.
Eikä se ole sitoutumiskammoisuutta jos tutustuu toiseen ensin rauhassa ennen kuin kertoo koko maailmalle tapailevansa jotain ihmistä.
Jos etsisin parisuhdetta niin en todellakaan veisi kaikkia kerran pari tapailemiani tyyppejä esittelykierrokselle kylille! Miten voisi edes saada kestävän pitkäaikaisen parisuhteen jos esiiintyy kylillä kaikkien escorttina? Kyllä sellainen haihduttaa ne kunnon tyypit ja tapailuseuraksi saa enää vain niitä jotka pitävät helppona nakkina sänkyyn, vaikka et olisi koskaan mennytkään deitillä sänkyyn. Siltä se kuitenkin vaikuttaa jos vähän väliä uusi tyyppi käsipuolessa kylillä.
"Jos etsisin parisuhdetta niin en todellakaan veisi kaikkia kerran pari tapailemiani tyyppejä esittelykierrokselle kylille! Miten voisi edes saada kestävän pitkäaikaisen parisuhteen jos esiiintyy kylillä kaikkien escorttina? Kyllä sellainen haihduttaa ne kunnon tyypit ja tapailuseuraksi saa enää vain niitä jotka pitävät helppona nakkina sänkyyn, vaikka et olisi koskaan mennytkään deitillä sänkyyn. Siltä se kuitenkin vaikuttaa jos vähän väliä uusi tyyppi käsipuolessa kylillä."
Missä sinä siihen ihmiseen tutustut, jos et julkisella paikalla? Salaa makuusopessasi vai? Talk about helppo nakki.
Hah, minulla on kokemusta tuollaisesta. Yksi nainen oli ihan mukava, mutta ei ollenkaan viehättävä, enkä saanut aikaiseksi lopettaa tapailua ajoissa. Toisen kanssa oli sängyssä niin mahtavaa, että halusin tapailla häntä, mutta en kuitenkaan näyttäytyä hänen kanssaan.
Että kyllä sitä tapahtuu.

Naisetkin häpeävät näyttäytyä niiden miesten seurassa joita he eivät ole itse stailanneet ja tavoille opettaneet, kovalla työllä.
Vierailija kirjoitti:
Älä tapaile miehiä jotka eivät ole täysillä mukana. Saat vain huonon itsetunnon ja pahan mielen. Kyllä miehen pitää olla innokas.
Tämä on totta, mutta en voi väittää tämänkään itsetuntoa nostaneen saati saaneen hyvälle mielelle, että sitten ei enää ikinä tapaile ketään eli parisuhderintamalla on hiljaista kuin haudassa.
Itse päätin vuosia sitten, että enää en lähde mihinkään kädenlämpöiseen juttuun vaan siinä joko on kaksi yhtä tosissaan tai sitten ei olla ollenkaan. Noita kelpuuttaja-häpeilijöitä on koettu yhden elämän tarpeiksi jo nuorena.
"Naisetkin häpeävät näyttäytyä niiden miesten seurassa joita he eivät ole itse stailanneet ja tavoille opettaneet, kovalla työllä."
No onpas kyllä outoa.
Vierailija kirjoitti:
"Jos etsisin parisuhdetta niin en todellakaan veisi kaikkia kerran pari tapailemiani tyyppejä esittelykierrokselle kylille! Miten voisi edes saada kestävän pitkäaikaisen parisuhteen jos esiiintyy kylillä kaikkien escorttina? Kyllä sellainen haihduttaa ne kunnon tyypit ja tapailuseuraksi saa enää vain niitä jotka pitävät helppona nakkina sänkyyn, vaikka et olisi koskaan mennytkään deitillä sänkyyn. Siltä se kuitenkin vaikuttaa jos vähän väliä uusi tyyppi käsipuolessa kylillä."
Tuo on joku erittäin ahdasmielinen ajatus. Ja mitä se nykyään enää kenellekkään kuuluu? Nykyään voi olla kissa halutessaan tai muuttua naisesta mieheksi.
Vierailija kirjoitti:
Älä tapaile miehiä jotka eivät ole täysillä mukana. Saat vain huonon itsetunnon ja pahan mielen. Kyllä miehen pitää olla innokas.
Sama neuvo miehille. Lopeta heti, jos nainen ei ole innokas.
Tapailin erästä mukavaa neitoa Kouvolasta aikoinaan. Hän oli hieman lyhyt ja tanakka, mutta ei varsinaisesti ylipainoinen. Kasvot hänellä oli naapurintyttömäisen pyöreähköt. Kun kävelimme kauppakeskuksessa, niin hän tokaisi miksi kävelen edellä, että enkö kehtaa kävellä vierellä. Vastasin että tietenkin kehtaan. Siis valehtelin. Tuosta on aikaa 27 vuotta ja vieläkin hävettää.
Olinko liian komea hänelle? Jos todella objektiivisesti yritän vastata, ilman että vedän kotiin päin yhtään, niin en välttämättä täysin, mutta kuitenkin selkeästi kyllä. Toisaalta tiedän hyvin kauniita naisia joilla on aika ruma ukko. Varsinkin metallipiireissä.
Tämä tällainen nyt on vain elämää, ei sen ihmeellisempää. Joskus tuota kokee naiset, joskus miehet. Eivät kaikki vaan pelaa samoilla korteilla.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen, että heillä on joku toinen kiikarissa ja olet vain varalla.
Osa miehistä pitää naista aina vain varalla, koska eihän sitä koskaan tiedä milloin se päivä koittaa ja se oma unelmien nainen (omassa ikäluokassa se oli monella oli cindy crawford) tai ainakin sellaisen täydellinen look-a-like tulee tekemään aloitteen. Vaihtoehtoisesti itseä voidaan säästellä myös sille kaveriporukan komistuksen tyttöystävälle joka osallistui missikisoihinkin.
Kaikki tätä vaatimattomamman näköiset on jämänaisia joihin tyydytään paremman puutteessa ja sitä ei ainakaan suhteen alkuvaiheen jälkeen viitsitä edes pahemmin salailla.
Vierailija kirjoitti:
Tapailin erästä mukavaa neitoa Kouvolasta aikoinaan. Hän oli hieman lyhyt ja tanakka, mutta ei varsinaisesti ylipainoinen. Kasvot hänellä oli naapurintyttömäisen pyöreähköt. Kun kävelimme kauppakeskuksessa, niin hän tokaisi miksi kävelen edellä, että enkö kehtaa kävellä vierellä. Vastasin että tietenkin kehtaan. Siis valehtelin. Tuosta on aikaa 27 vuotta ja vieläkin hävettää.
Olinko liian komea hänelle? Jos todella objektiivisesti yritän vastata, ilman että vedän kotiin päin yhtään, niin en välttämättä täysin, mutta kuitenkin selkeästi kyllä. Toisaalta tiedän hyvin kauniita naisia joilla on aika ruma ukko. Varsinkin metallipiireissä.
Tämä tällainen nyt on vain elämää, ei sen ihmeellisempää. Joskus tuota kokee naiset, joskus miehet. Eivät kaikki vaan pelaa samoilla korteilla.
Minua harmittaa jälkeenpäin, että annoin paljon painoarvoa sille mitä muut ihmiset, erityisesti kaverini, ajattelivat deitistäni. Osin siksi häpesin, jos naisessa oli ulkonäöllisesti jotain "vikaa" ja käyttäydyin typerästi.
On ja se on ilmennyt just tuolla tavoin, ettei mun kanssa ole haluttu tehdä mitään etenkään ns ihmisten ilmoilla eli vaikka sinällään se meidän seurustelu/parisuhde ei mikään valtioluokan salaisuus ole ollutkaan niin mua ei silti ole haluttu mukaan mihinkään. Eikä tietenkään ole voitu pariskuntana tavata sen paremmin mun kuin miehenkään kavereita kumppaneineen.
Näitä tällaisia miehiä on ollut kolme eli jokainen jonka kanssa olen parisuhteessa elänyt joten se lie päivänselvä asia, että minussa on jokin iso vika eikä mun seurassa viihdytä. Yksi näistä miehistä kyllä valehteli ilmeisen jatkuvasti kaikille, ettei minua kiinnosta tulla eikä osallistua vaikka todellisuudessa en joko tiennyt mitään kyseisistä halloween-bileistä tai sitten mies oli väittänyt, ettei mua ole kutsuttu niihin sen veljen perheen tupareihin ja en tietenkään voi vaan tulla kuokkimaan. (Enkä siis tosiaan olisi kutsumatta mennytkään.)
Tuo paljastui sitten niin, että törmättiin kyseiseen veljeen vaimoineen fillarilenkillä ja siinä sitten tämä vaimo harmitteli, etten päässyt ylimääräisen työvuoron vuoksi niihin tupareihin ja pyysi kyläilemään jotta näen muutakin kuin talonrungon työmaalla. Olin ihan hoomoilasena, että eihän mulla ole ikinä la-iltana töitä ja siinä mies sitten alkoi hoputtamaan että hikikin alkaa kuivumaan ja nyt pitää mennä. Sitten se polkikin aivan raivopäänä pari kilsaa, pysähtyi ja alkoi sitten raivoamaan kuinka mä nolaan sen aina ja kaikkialla enkä osaa ikinä olla mukana vaan tyhmänä menen möläyttämään etten ollut töissä.
He eivät halua sitoutua. Luulevat onnettomat, että jostain löytyy kohta parempi, joten eivät halua vaikuttaa varatuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailin erästä mukavaa neitoa Kouvolasta aikoinaan. Hän oli hieman lyhyt ja tanakka, mutta ei varsinaisesti ylipainoinen. Kasvot hänellä oli naapurintyttömäisen pyöreähköt. Kun kävelimme kauppakeskuksessa, niin hän tokaisi miksi kävelen edellä, että enkö kehtaa kävellä vierellä. Vastasin että tietenkin kehtaan. Siis valehtelin. Tuosta on aikaa 27 vuotta ja vieläkin hävettää.
Olinko liian komea hänelle? Jos todella objektiivisesti yritän vastata, ilman että vedän kotiin päin yhtään, niin en välttämättä täysin, mutta kuitenkin selkeästi kyllä. Toisaalta tiedän hyvin kauniita naisia joilla on aika ruma ukko. Varsinkin metallipiireissä.
Tämä tällainen nyt on vain elämää, ei sen ihmeellisempää. Joskus tuota kokee naiset, joskus miehet. Eivät kaikki vaan pelaa samoilla korteilla.
Minua harmittaa jälkeenpäin, että annoin paljon painoarv
On hienoa, että olet henkisesti kehittynyt nuoruusvuosistasi. Kaikille ei niin hyvin käy.
Mä oon itse aina ollut varovainen tapailuissani, olenhan sitä ikäluokka joka haukuttiin maksulliseksi jos nähtiin vaikka viikon välein kahden eri miehen kanssa jossain, vaikka toinen olisi ollut isäni ja toinen serkkuni.
En todellakaan ole myöskään uuden tutun kanssa halunnut julkiselle paikalle esiintymään, sillä siitä olisi puhuttu kaikenlaista, ja olisi ollut noloa selittää jollekin tutulle joka olisi tullut ravintolapöytäämme kyselemään että jaa tämäkö on uusi miehesi?
Vasta kun on päätetty seurustelusta niin olen halunnut ihmisten ilmoille miehen kanssa mennä. Toki muualla kuin asuinpaikkakunnalla on voitu käydä ravintolassa syömässä ja vaikka kirpputorilla ja kävellä käsityksin.