Sen jälkeen kun on itse käynyt terapiassa, on aika raskasta viettää aikaa sellaisten kanssa, jotka selkeästi eivät ole käyneet terapiassa

Vierailija kirjoitti:

Raskaista on sellaisten seura, jotka tarvitsisivat jotain apua. Esimerkiksi tunnen nuorena vanhempansa menettäneen ihmisen joka edelleen kolmekymppisenä elää kaiken sen kautta. Omassa mielessään hän on aina orpo, orvoksi jäänyt lapsi, ja kaikkien muidenkin pitäisi hänen mielestään elää sen mukaan.

Nämä on varmaan niitä jotka raivoaa äitienpäivästä ja siitä että joku viettää sitä.

Mutta hei. Terapiassa on käynyt paljon ihmisiä. Vaihdat vaan piirisi heihin ja jätät käymättömät rauhaan.

No jaa. Terapia auttaa kyllä huomaamaan kypsyyden tai kypsymättömyyden muissa ihmisissä, mutta ei sillä kypsyydellä ole tekemistä sen terapian kanssa. Eikä terapia tee ihmisestä parempaa. Itse yritän lähinnä terapian avulla päästä eroon huonoista selviytymisstrategioista kuten konfliktien välttelystä. Varmaan monilla ei ole sellaista ongelmaa ollenkaan, vaan pystyvät ihan luonnostaan selvittämään konfliktit aikuisella ja kypsällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse välttelen terapiaan turvautuneita henkilöitä. Pidän enemmän henkisesti tasapainoisten ihmisten seurasta.

Terapiassa käyneen erottaa.

Höpsis.

Terapiassa käyneet ovat sen verran ylimielisiä ja muita halveksivia, että ovat hyvin raskasta seuraa. Kuvittelevat oppineensa jotain mitä muut eivät ymmärrä. Niinpä katsovat oikeudekseen diagnosoida muita. Ja opettavat mielen asioista kuin mikäkin guru.

Eihän niille kehtaa sanoa miten lapsellisia ne ajatukset vielä terapian jälkeenkin ovat. Hermostuisivat siitä tietenkin.

Itse vain välttelen, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Ja siis toki terapiassa käyminen voi olla epäonnistunutta ja joku käy terapiassa 10 vuotta ilman ns. tuloksia. Kuitenkin useampi ihminen jonka tiedän käyneen terapiassa on muuttunut suopeammaksi muita ja elämää kohtaan, koska  hänen ei tarvitse toimia tiedostamattomien ja haitallisten selvitymisstrategioiden avulla. Ihminen siis kykenee säätelemään paremmin omia reaktioitaan ja tunteitaan mikä on kanssaihmisille miellyttävämpää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja siis toki terapiassa käyminen voi olla epäonnistunutta ja joku käy terapiassa 10 vuotta ilman ns. tuloksia. Kuitenkin useampi ihminen jonka tiedän käyneen terapiassa on muuttunut suopeammaksi muita ja elämää kohtaan, koska  hänen ei tarvitse toimia tiedostamattomien ja haitallisten selvitymisstrategioiden avulla. Ihminen siis kykenee säätelemään paremmin omia reaktioitaan ja tunteitaan mikä on kanssaihmisille miellyttävämpää. Ap

Jos olisikin näin. Mutta minun kokemukseni on juuri päinvastainen. Minä sanoisin, että näyttää siltä, että terapia tuottaa tuomitsevia uhriutujia. Sellaiset eivät varsinaisesti ole mitään toiveseuraa.  Se, että sinä olet poikkeus on vain poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis toki terapiassa käyminen voi olla epäonnistunutta ja joku käy terapiassa 10 vuotta ilman ns. tuloksia. Kuitenkin useampi ihminen jonka tiedän käyneen terapiassa on muuttunut suopeammaksi muita ja elämää kohtaan, koska  hänen ei tarvitse toimia tiedostamattomien ja haitallisten selvitymisstrategioiden avulla. Ihminen siis kykenee säätelemään paremmin omia reaktioitaan ja tunteitaan mikä on kanssaihmisille miellyttävämpää. Ap

Jos olisikin näin. Mutta minun kokemukseni on juuri päinvastainen. Minä sanoisin, että näyttää siltä, että terapia tuottaa tuomitsevia uhriutujia. Sellaiset eivät varsinaisesti ole mitään toiveseuraa.  Se, että sinä olet poikkeus on vain poikkeus.

Tämä. Terapiassa käyneet eivät ole miellyttäviä.

Minullakin on kokemus, että terapiat tuottaa joustamattomia ihmisiä, joille kaikki on kireää ja vaikeaa. Eivät osaa ottaa rennosti vaan kaikesta pitää etsimällä etsiä ongelmaa, ja pystytään toimimaan vain oman mukavuusalueen sisällä. Tai oikeastaan sen ytimessä, ei edes mukavuusalueen reuna-alueella. Käytännössä kaikki täytyy tapahtua terapiassa käyneen ehdoilla.

Ei kiitos minulle.

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa käyneet ovat sen verran ylimielisiä ja muita halveksivia, että ovat hyvin raskasta seuraa. Kuvittelevat oppineensa jotain mitä muut eivät ymmärrä. Niinpä katsovat oikeudekseen diagnosoida muita. Ja opettavat mielen asioista kuin mikäkin guru.

Eihän niille kehtaa sanoa miten lapsellisia ne ajatukset vielä terapian jälkeenkin ovat. Hermostuisivat siitä tietenkin.

Itse vain välttelen, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Joo. Yhden terapiassa käyneen suusta, kun kerroin hänelle olevani vihainen: "Sinä olet surullinen." Tosi valaistunutta :D mitätöidä ja uudelleensanoittaa toisten tunteita, kuin olisin joku helvetin sätkynukke. 

Toinen terapiassa käynyt sitten alkoi diagnosoimaan tätä ekaa terapiassa käynyttä bipolaariseksi. Olivat kuulemma yhdessä terapeuttinsa kanssa tätä selän takana pohtineet :DDDDDDDDDDDDD

Pliis. Pysykää terapiaihmiset kaukana minusta. Kaikki te :D

Todellakin! On raskasta nähdä toisen ongelmat ja käsittelemättömät asiat joita toinen itse ei näe. Toki se mahdollistaa tietynlaisen manipuloinnin joka on hyödyksi esim työelämässä. Mutta kaverisuhteissa en tällaista jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin! On raskasta nähdä toisen ongelmat ja käsittelemättömät asiat joita toinen itse ei näe. Toki se mahdollistaa tietynlaisen manipuloinnin joka on hyödyksi esim työelämässä. Mutta kaverisuhteissa en tällaista jaksaisi.

Tämä on totta. Mutta toisin kuin ap minä näen tuota ilmiötä enemmän terapian käyneissä. Ehkä täällä päin on huonoja terapeutteja. Mutta joka tapauksessa terapian jälkeen nämä ihmiset projisoivat ongelmiaan estottomammin. Ja kaatavat omat tunteensa toiselle ottamatta niistä itse vastuuta.