Kissapopulaatioiden pelastamisesta...

Meillä pelastetaan kissa kun kissa manan majoille ilmarilla. Suosittelen sinullekin.

Samaa mieltä, ja olen kissaihminen henkeen ja vereen. Käy hulluna sääliksi näitä nk. sijoituskissoja, jotka ovat kotihoidossa kunnes niille löytyy loppuelämän koti. Ne ovat usein juuri näitä luonnosta loukutettuja tapauksia. Työkaverini tytär toimi aikansa sijaiskotina. Melkein kaikki kissat palautuivat sieltä loppuelämän kodista takaisin hänelle ainakin kerran.

Eli ensin kissa on sijaiskodissa kaksi kuukautta. Tästä ajasta se viettää ihmisen näkymättömissä ekat 1,5 kk. Kun se lopulta alkaa hiukan tottua uuteen ympäristöön ja vähän luottaa ihmiseen, se viedään uuteen kotiin. Sieltä se palautuu viikon tai parin päästä takaisin, kun ei siitä ollutkaan kotikissaksi. Murisi vain kirjahyllyn takana ja kusi nurkkaan. Sitten muutaman viikon päästä sama rumba alusta.

Lopetuspiikki olisi armollinen monille näistä. Ikävä kyllä.

Tämä sama pätee myös muualta Suomeen roudattuihin rescuekoiriin.

Täkäläinen kissatalo on muutenkin nihkeä luovuttamaan kissoja eteenpäin, vaikka olisi vastuullinen kissoja ennenkin omistanut ostaja. Nuo populaatiokissat on varmaan heillä ikänsä loppuun, kun niiden hoidossa on oikeastikin kai erityisvastimuksia. Vähintäänkin se jo vaikeuttaa hommaa, että populaatiokissasta ei kai ole kodin ainoaksi kissaksi vaan tarvitsevat kissaseuraa.

Kyllä! Mä lopetin sillä sekunnilla paikallisen kissanpelastusjärjestön tukemisen, kun eläinlääkäriasemalla työskentelevä ystäväni kertoi, kuinka nämä järjestöt toimittavat näitä villiintyneistä kissapopulaatiosta "pelastettuja", sairaita villikissoja kymmenittäin heille ja kaikille tehdään esim. sydänultra, mikä maksaa 400 euroa. Suuri osa kissoista todetaan niin sairaaksi, että ne lopetetaan eläinlääkärillä. On epämuodostumia jne.

Puhumattakaan siitä, kuinka stressaavaa on villinä kasvaneelle kissalle päätyä kuljetuskoppaan, autoon, eläinlääkärille ja jos hyvin käy, niin sisälle johonkin kerrostalokämppään totuttelemaan ihmiselämään, mihin ei oikeasti koskaan totu. 

Tuosta touhusta on maalaisjärki ja eläimen etu kaukana. Itsekkäitä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, ja olen kissaihminen henkeen ja vereen. Käy hulluna sääliksi näitä nk. sijoituskissoja, jotka ovat kotihoidossa kunnes niille löytyy loppuelämän koti. Ne ovat usein juuri näitä luonnosta loukutettuja tapauksia. Työkaverini tytär toimi aikansa sijaiskotina. Melkein kaikki kissat palautuivat sieltä loppuelämän kodista takaisin hänelle ainakin kerran.

Eli ensin kissa on sijaiskodissa kaksi kuukautta. Tästä ajasta se viettää ihmisen näkymättömissä ekat 1,5 kk. Kun se lopulta alkaa hiukan tottua uuteen ympäristöön ja vähän luottaa ihmiseen, se viedään uuteen kotiin. Sieltä se palautuu viikon tai parin päästä takaisin, kun ei siitä ollutkaan kotikissaksi. Murisi vain kirjahyllyn takana ja kusi nurkkaan. Sitten muutaman viikon päästä sama rumba alusta.

Lopetuspiikki olisi armollinen monille näistä. Ikävä kyllä.

Tämä sama pätee myös muualta Suomeen roudattuihin rescuekoiriin.

Olen tästä koira-asiastakin kanssasi samaa mieltä. Toki se on ainakin meidän suomalaisten kannalta vähän helpompaa, jos sieltä ulkomailta tuodaan tänne vain ne koirat, jotka joku nyt sitten aidosti haluaa itselleen ja jotka ovat myös toivon mukaan täysin taudittomiksi todettuja. Mutta tämä kissajuttu on valitettavan toivotonta: Ei meillä kerta kaikkiaan riitä ihmisiä, jotka nämä kaikki vaivalla ja suurella rahalla pelastetut villikissat ottaisivat johonkin loppuelämän kotiin. Ne kissat kasautuvat sitten niille joillekin eläinrakkaille, joilla on lopulta itsellään "väliaikaisesti" ainakin parikymmentä kissaa talossaan, kunnes tilat loppuvat kesken. Surullista, mutta joskus se järkevämpi vaihtoehto olisi vain kaikille paras ihan jo alkumetreillä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Mä lopetin sillä sekunnilla paikallisen kissanpelastusjärjestön tukemisen, kun eläinlääkäriasemalla työskentelevä ystäväni kertoi, kuinka nämä järjestöt toimittavat näitä villiintyneistä kissapopulaatiosta "pelastettuja", sairaita villikissoja kymmenittäin heille ja kaikille tehdään esim. sydänultra, mikä maksaa 400 euroa. Suuri osa kissoista todetaan niin sairaaksi, että ne lopetetaan eläinlääkärillä. On epämuodostumia jne.

Puhumattakaan siitä, kuinka stressaavaa on villinä kasvaneelle kissalle päätyä kuljetuskoppaan, autoon, eläinlääkärille ja jos hyvin käy, niin sisälle johonkin kerrostalokämppään totuttelemaan ihmiselämään, mihin ei oikeasti koskaan totu. 

Tuosta touhusta on maalaisjärki ja eläimen etu kaukana. Itsekkäitä ihmisiä.

Entä kun puhdasrotuinen kissa on jalostettu yhtä sairaaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Mä lopetin sillä sekunnilla paikallisen kissanpelastusjärjestön tukemisen, kun eläinlääkäriasemalla työskentelevä ystäväni kertoi, kuinka nämä järjestöt toimittavat näitä villiintyneistä kissapopulaatiosta "pelastettuja", sairaita villikissoja kymmenittäin heille ja kaikille tehdään esim. sydänultra, mikä maksaa 400 euroa. Suuri osa kissoista todetaan niin sairaaksi, että ne lopetetaan eläinlääkärillä. On epämuodostumia jne.

Puhumattakaan siitä, kuinka stressaavaa on villinä kasvaneelle kissalle päätyä kuljetuskoppaan, autoon, eläinlääkärille ja jos hyvin käy, niin sisälle johonkin kerrostalokämppään totuttelemaan ihmiselämään, mihin ei oikeasti koskaan totu. 

Tuosta touhusta on maalaisjärki ja eläimen etu kaukana. Itsekkäitä ihmisiä.

 

Entä kun puhdasrotuinen kissa on jalostettu yhtä sairaaksi?

Sekin on väärin. Eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Mä lopetin sillä sekunnilla paikallisen kissanpelastusjärjestön tukemisen, kun eläinlääkäriasemalla työskentelevä ystäväni kertoi, kuinka nämä järjestöt toimittavat näitä villiintyneistä kissapopulaatiosta "pelastettuja", sairaita villikissoja kymmenittäin heille ja kaikille tehdään esim. sydänultra, mikä maksaa 400 euroa. Suuri osa kissoista todetaan niin sairaaksi, että ne lopetetaan eläinlääkärillä. On epämuodostumia jne.

Puhumattakaan siitä, kuinka stressaavaa on villinä kasvaneelle kissalle päätyä kuljetuskoppaan, autoon, eläinlääkärille ja jos hyvin käy, niin sisälle johonkin kerrostalokämppään totuttelemaan ihmiselämään, mihin ei oikeasti koskaan totu. 

Tuosta touhusta on maalaisjärki ja eläimen etu kaukana. Itsekkäitä ihmisiä.

 

Entä kun puhdasrotuinen

Mutta lopetetaanko kissa sen takia?

Joskus pitäisikin lopettaa, jos selvästi kärsii.

Pitkään vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tehneenä hieman opponoin aloitus. Tässäkin kohtaa täytyy muistaa, että on yhdistyksiä ja yhdistyksiä.

Isommissa, toimintansa vakauttaneissa yhdistyksissä meno on ihan tervettä. Ongelmana on nämä pienet yhdistykset missä kourallinen ihmisiä toteuttaa visiotaan kuuntelematta mitään neuvoja ja objektiivisia huomioita. Näissä pikkuyhdistyksissä on myös se ongelma, että kodin etsimiseen ei panosteta tarpeeksi ja sitten syntyy noita kodinvaihtajia. Noissa kunnollisissa yhdistyksissä suurin osa populaatiokissoista menee lopetettavaksi ja vain ne joilla on edellytykset kotiutua uuteen kotiin hoidetaan ja otetaan adoptio-ohjelmaan.

Sijaiskotitoiminta on myös hyvin tärkeä osa eläinsuojelutyötä ja siitä on iso apu kissojen sopeutumiselle kotielämään. Ihmisillä on kummallinen ajatus siitä, että eläimen ei tulisi kärsiä hetkeäkään stressiä. Nämä kissat ovat tulleet yhdistykselle niille hyvin stressaavasta ympäristöstä, eli tähtäimessä on lopettaa stressin kierre, vaikka se hetkellisesti toisikin uudenlaista stressiä eläimen elämään.

Suurin ongelma on se, että ihmisillä ei ole pitkäjänteisyyttä antaa eläimelle tilaa ja aikaa sopeutua. Joskus se voi viedä kauankin. Jätin itselleni kerran kolme populaatiokissaa sillä ajatuksella, että asukoon täällä ja sitten kun alkaa vaivoja ilmenemään, niin piikille kun eivät anna edes koskea. Kolmen vuoden rauhallisen yhteiselon jälkeen kaikki kolme ovat kehrääviä sylikissoja, jotka antavat käsitellä itseään hyvin. Olisipa kurja ajatus, että nuo olisi lopetettu vain sen takia, että joku asiaan syvällisesti perehtymätön on sitä mieltä, että se on "armeliain" ratkaisu.

Kyse ei todellakaan ole mistään rodusta vaan siitä, että käytetään kymmeniä tuhansia euroja siihen, kun yritetään epätoivoisesti pelastaa elämälle isoa määrää populaatiokissoja, joista monesta kuitenkin henki jättää kesken kamppailun ja hyvin suuresta osasta ei lopultakaan ole kotikissoiksi vaan jäävät sitten jonkun kissaharrastajan nurkkiin, josta niitä yritetään yhä uudelleen saada jollekin eteenpäin, turhaan.

Jokainen villiintynyt kissa voidaan kesyttää, aikaa se vaatii ja kärsivällisiä ihmisiä. Kissan villiintyminen on huono perustelu lopettamiselle.

Hyvin sairas kituva kissa, jota ei edes kyetä parantamaan, on parempi päästää kärsimyksistään.

Useimmiten kissa itse tahtoisi elää, vaikka olisi heikkokuntoisempi ja epätäydellinen.

Kyllä nuo populaatiokissat olisi armeliainta ampua sinne löytöpaikalle.

Vierailija kirjoitti:

Pitkään vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tehneenä hieman opponoin aloitus. Tässäkin kohtaa täytyy muistaa, että on yhdistyksiä ja yhdistyksiä.

Isommissa, toimintansa vakauttaneissa yhdistyksissä meno on ihan tervettä. Ongelmana on nämä pienet yhdistykset missä kourallinen ihmisiä toteuttaa visiotaan kuuntelematta mitään neuvoja ja objektiivisia huomioita. Näissä pikkuyhdistyksissä on myös se ongelma, että kodin etsimiseen ei panosteta tarpeeksi ja sitten syntyy noita kodinvaihtajia. Noissa kunnollisissa yhdistyksissä suurin osa populaatiokissoista menee lopetettavaksi ja vain ne joilla on edellytykset kotiutua uuteen kotiin hoidetaan ja otetaan adoptio-ohjelmaan.

Sijaiskotitoiminta on myös hyvin tärkeä osa eläinsuojelutyötä ja siitä on iso apu kissojen sopeutumiselle kotielämään. Ihmisillä on kummallinen ajatus siitä, että eläimen ei tulisi kärsiä hetkeäkään stressiä. Nämä kissat ovat tulleet yhdistykselle niille hyv

No nimenomaan näitä tällaisia yhdistyksiä nyt on somessa jatkuvasti vastassa innolla pelastamassa niitä kissoja, joista suurimmalle osalle nähtävästi kuitenkin käy huonosti. En tiedä, onko näitä populaatioita nyt jotenkin enemmän kuin ennen vai eikö niille ennen tehty mitään vai toimittiinko tosiaan niin, että suurin osa lopetettiin ilman muuta ja vain muutama jätettiin eloon. Mutta jossain on vikaa, kun some on täynnä äärimmäisen sairaan näköisiä kissoja, joita koko ajan yritetään pelastaa elämälle jopa tonneja maksavin tutkimuksin ja seuraavana sitten on se vaihe, kun pitäisi löytyä se koti, jota ei todellakaan näille kaikille löydy. Näissä päivityksissä on jo selvä epätoivon maku ja käy sääli niitä eläimiä, joista useampi olisi selvästi pitänyt ymmärtää päästää pois kärsimyksistään.

Vierailija kirjoitti: Jokainen villiintynyt kissa voidaan kesyttää, aikaa se vaatii ja kärsivällisiä ihmisiä. Kissan villiintyminen on huono perustelu lopettamiselle. Hyvin sairas kituva kissa, jota ei edes kyetä parantamaan, on parempi päästää kärsimyksistään. Useimmiten kissa itse tahtoisi elää, vaikka olisi heikkokuntoisempi ja epätäydellinen.

Kissa ei ajattele elämästä ja kuolemasta samalla tavalla kuin ihminen. Ihmisen pitäisi ymmärtää tehdä se viisas päätös. 

Sekin muuten kiinnostaisi, että ennenhän oli yleensä yksi tietty yhdistys tai eläinhoitola per kunta tai kaupunki, jolle sitten toimitettiin löytöeläimet ja joka teki yhteistyötä valvontaeläinlääkärin, poliisin ja riistanhoitoyhdistyksenkin kanssa. Mutta nykyään näitä somessa erittäin aktiivisia kissansuojeluyhdistyksiä tuntuu olevan vähän siellä täällä. 

Miten nämä uudet yhdistykset oikein ovat liittyneet osaksi tätä kissapopulaatioiden "pelastamista"? Antavatko em. viranomaiset niiden tehdä ihan mitä haluavat ja viedä vaikka koko kissakaartin mukanaan "pelastettaviksi" ilman mitään seulontaa? Jotenkin on jo alkanut tuntua siltä, kun parin somefrendini kautta ilmeisestikin saan jatkuvasti näitä eri yhdistysten päivityksiä vastaan.

Samaa mieltä. Eläintä voi auttaa joko sitoutumalla sen hoitoon tai lopettamalla sen. Jos useampi lopetetaan kalliiden hoitojen sijaan, voidaan auttaa useampaa eläintä, ja saada nämä ongelmalliset populaatiot kuriin. 

 

Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku muu haluaa huolehtia tällaisesta kissasta tai lahjoittaa rahaa kissan hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Pitkään vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tehneenä hieman opponoin aloitus. Tässäkin kohtaa täytyy muistaa, että on yhdistyksiä ja yhdistyksiä.

Isommissa, toimintansa vakauttaneissa yhdistyksissä meno on ihan tervettä. Ongelmana on nämä pienet yhdistykset missä kourallinen ihmisiä toteuttaa visiotaan kuuntelematta mitään neuvoja ja objektiivisia huomioita. Näissä pikkuyhdistyksissä on myös se ongelma, että kodin etsimiseen ei panosteta tarpeeksi ja sitten syntyy noita kodinvaihtajia. Noissa kunnollisissa yhdistyksissä suurin osa populaatiokissoista menee lopetettavaksi ja vain ne joilla on edellytykset kotiutua uuteen kotiin hoidetaan ja otetaan adoptio-ohjelmaan.

Sijaiskotitoiminta on myös hyvin tärkeä osa eläinsuojelutyötä ja siitä on iso apu kissojen sopeutumiselle kotielämään. Ihmisillä on kummallinen ajatus siitä, että eläimen ei tulisi kärsiä hetkeäkään stressiä. Nämä kissat ovat tulleet yhdistykselle niille hyv

Ongelmanahan tässä ovatkin nyt nimenomaan ne massat (ja uudet yhdistykset). Jos tuollaisessa populaatiossa on ilmeisesti yli satakin eläintä ja suurin osa yritetään pelastaa, ja kohta kuitenkin löydetään taas seuraava populaatio samoilta seuduilta, niin mistä nämä kaikki kärsivälliset kissanomistajat nyt oikein löydetään, jotka katselevat niitä pelastettuja kissoja kolmekin vuotta, tulisiko niistä kesyjä vai ei? Ja sitä ennen näiden pelastamisten kustannukset. Ja sitten sama taas alusta seuraavan populaation kanssa. Loppuu nämä henkeen ja vereen sitoutuneet kissaharrastajat valitettavan äkkiä tai sitten heillä kaikilla itsellään on kohta kymmeniä kissoja... Osa näistä yhdistyksistä toimii vielä hyvinkin harvaan asutuilla maaseutualueilla ja yrittää sitten lähetellä näitä kissoja ympäri Suomea hoitoon, kun ei todellakaan riitä mitään sijoituskoteja heidän lähialueillaan.

Mistä noita populaatioita oikein tulee?

Vierailija kirjoitti: Mistä noita populaatioita oikein tulee?

Karanneista tai tahallaan vapaaksi päästetyistä, leikkaamattomista kissoista, jotka alkavat lisääntyä.