Aivan varmasti äänestän demareita protestina seuraavissa vaaleissa
En ole ikinä sen kummemmin luottanut siihen, mitä täällä palstalla sanotaan politiikasta. Olen kuitenkin viime aikoina alkanut selvittämään, ja täällähän on paljonkin asiaa. Esimerkiksi tämä viimeisin yritystukien leikkaus tarkoittaakin hallitukselle vain kotimaisen elokuvatuotannon rahoituksen leikkaamista. Viimeisin, mikä katkaisi kamelinselän, oli edustajien palkkioiden korotukset, ja ennen kaikkea ministerien palkkioiden korotukset. Ministerit toki leikkaavat palkoistaan ensi vuonna 5%, mutta nyt tekivät yli 5%:n korotuksen omiin palkkoihin, joten todellisuudessa ministerit jäävät näissä säästötalkoissa voitolle. Onneksi hallitus sentään leikkaa niiltä, joilla on varaa: eli köyhiltä, lapsiperheiltä, työttömiltä ja opiskelijoilta. Rikkaat rikastuvat edelleen muiden muassa veroalennusten vuoksi.
Tämä palsta antaa aivan uuden näkökulman tutkia politiikkaa, koska täällä kirjoittavat tavalliset ihmiset. Uutiset toki kertovat sen, mitä hallitus on päättänyt, mutta täällä annetaan näklökulmaa, esim. miksi hallitus leikkaa köyhiltä kun samaan aikaan rikkaiden verotus kiristyy.
Viimeisin teko oli tämä omien palkkioiden korotus. Se oli niitti sille, että vaihdan perussuomalaisista demareihin/keskustaan. Tiedän, ettei demareillakaan ole sitä taikaseinää tai mitään Graalin maljaa, joilla valtiontalous saataisiin kuntoon, mutta pääasia on enää lähinnä, että tämän hallituksen suhmuroijat ja ministerit pääsevät takaisin oppositioon edustajan palkkiolla. Näin, alkaa vaan liikaa ärsyttämään tämä koplaus.
Kommentit (97)
No voi hyvänen aika sentään, demarithan ovat vallassa kokoajan ja haluat lisää tätä ?
"Puolueettomat" virkamiehet ovat demareita, samoin tuomarit, asianajajat ja syyttäjät, poliisit, liittojen johtajat, media, pankinjohtajat jne.. jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punavihervasemmistolaiset on sek-ai-s-in.
Huom. SDP ON KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI POHJAMUTIIN. 😊😊😊..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras argumenttisi oliko se että korottavat omia palkkojaan? Ei hallitus siitä asiasta päätä.
Tällä palstalla ei kirjoita tavalliset suomalaiset (pelkästään) vaan hyvinkin erikoista ja häiriintynyttä porukkaa. Täältä en kyllä elämänohjeita hakisi, tää on pelkkä taistelutanner. Kyllähän älykkään kirjoittajan tunnistaa tekstistä tietysti, mutta suurin osa on vähä-älyisten ölinää. Tärkeintä haukkua mahdollisimman rumin sanoin kaikkea mikä liikkuu.
Mut luulen että sun näennäismaltillinen postauksesi on vain osa täällä tursuavaa persuvastaista propagandaa, yrität nyt vain toisenlaista formaattia.Ai, kukas siitä sitten päättää?
-Kansanedustajat eivät päätä itse palkkioistaan. Niistä päättää ulkopuolinen palkkiotoimikunta.
Palkkiotoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Valtiokonttorin ex-pääjohtaja Timo Laitinen. Toimikunnan jäseniksi valittiin Jutta Urpilaisen(sd) ja Lauri Ihalaisen (sd) valtiosihteerinä toiminut Tuire Santamäki-Vuori ja Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ex-presidentti Pekka Vihervuori.- IL
On siellä yksi demari akkakin ollut päättämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, palkkiotoimikunta nosti palkkioita, eli ei kukaan eduskunnasta. Palkkiotoimikunta kuitenkin toimii lakiperusteisesti, eli eduskunnalla on lainsäädäntövalta, ja täten valta myös muuttaa palkkiotoimikunnan toimintaa. Palkkiotoimikunta on todennäköisesti olemassa siitä syystä, ettei kohtuuttomat palkkioiden korotusket lankea edustajien itsensä "syyksi". Mutta on selvää, että mikäli olisi tahtotila, tätäkin voisi muuttaa lailla. Kukaan ei vaan halua.
AP
Sahaisitko sinä omaa oksaasi?
PURRA SAHASI ÄÄNESTÄJÄNSÄ KÖYHYYTEEN. ORPON KYLJESSÄ. 😶😝😝😝😝😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eduskunta päätti nostaa eduskunnan palkkioita, ei hallitus. Siellä on opposition mukana päätämässä tästä.
Huhuu, Sofia, Minja ja Antit! Missä on nyt sometus omista fiiliksistä?
Vihervassarit unohtavat nopeasti öyhötyksen, kun heille antaa vähän rahaa ja etuuksia. Kätevästi unohtavat heti vähävaraisten ja syrjittyjen puolustamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, palkkiotoimikunta nosti palkkioita, eli ei kukaan eduskunnasta. Palkkiotoimikunta kuitenkin toimii lakiperusteisesti, eli eduskunnalla on lainsäädäntövalta, ja täten valta myös muuttaa palkkiotoimikunnan toimintaa. Palkkiotoimikunta on todennäköisesti olemassa siitä syystä, ettei kohtuuttomat palkkioiden korotusket lankea edustajien itsensä "syyksi". Mutta on selvää, että mikäli olisi tahtotila, tätäkin voisi muuttaa lailla. Kukaan ei vaan halua.
AP
Sahaisitko sinä omaa oksaasi?
Äänestämisestäkin on tullut entistä selvemmin vain keino kasvattaa omia tulojaan. Ei ole mitään ideologioita, on vain kyse siitä, voinko saada lisää rahaa jonkun toisen taskusta.
Seuraavien vaalien tulos kertoo minulle siitä että suomessa on niin paljon kaikilla valtion tukitoimilla eläviä että tulos on mahdollinen. Kaikki verovaroilla töissä olevat ja muut tukien saajat voivat määrällään ratkaista kaikki vaalit, ikiliikkuja on luotu. Ja nämä edellä mainitut ryhmät saavat lisää ääniä kansainvälisiltä vesiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras argumenttisi oliko se että korottavat omia palkkojaan? Ei hallitus siitä asiasta päätä.
Tällä palstalla ei kirjoita tavalliset suomalaiset (pelkästään) vaan hyvinkin erikoista ja häiriintynyttä porukkaa. Täältä en kyllä elämänohjeita hakisi, tää on pelkkä taistelutanner. Kyllähän älykkään kirjoittajan tunnistaa tekstistä tietysti, mutta suurin osa on vähä-älyisten ölinää. Tärkeintä haukkua mahdollisimman rumin sanoin kaikkea mikä liikkuu.
Mut luulen että sun näennäismaltillinen postauksesi on vain osa täällä tursuavaa persuvastaista propagandaa, yrität nyt vain toisenlaista formaattia.Ai, kukas siitä sitten päättää?
Palkkiotoimikunta päättää. Täällä riehutaan kuin päättömät kanat mistään mitään tietämättä ja asioista selvää ottamatta. Sullakin netti nenän edessä, mistä tietoa hakea.
Ääriliberaalit toimii antikristuksen hengessä.
Kaipaisin sivistyneitä poliitikkoja jotka ymmärtäväisivät esim kulttuurin merkityksen.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin äänestää ärsyttävintä nuorta naista, jonka vasemmistosta löydän. En ole koskaan aikaisemmin äänestänyt.
Mies 49 v.
Hyviä vaihtoehtoja sulle on mm Nasu, Fatu, Sofia tai Minja. Ehdoton ykkönen olisi toki Eva Biaudet, mutta häntä nyt ei hyvällä tahdollakaan voi nuoreksi kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Eduskunta päätti nostaa eduskunnan palkkioita, ei hallitus. Siellä on opposition mukana päätämässä tästä.
Tämä fakta ei nyt taida mennä vassujen tajuntaan. Liian vaikea asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin äänestää ärsyttävintä nuorta naista, jonka vasemmistosta löydän. En ole koskaan aikaisemmin äänestänyt.
Mies 49 v.
Hyviä vaihtoehtoja sulle on mm Nasu, Fatu, Sofia tai Minja. Ehdoton ykkönen olisi toki Eva Biaudet, mutta häntä nyt ei hyvällä tahdollakaan voi nuoreksi kutsua.
RKP=vasemmistoa? Ymmärrän pointtisi,mutta ääni menee nuorelle pulttinaamafeministille.
Sama.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin vtuttaa eniten nykyisessä hallituksessa se, että minun on pakko seuraavaksi äänestää demareita.
Demareiden puoluetoimistosta kajahtaa. Vielä kun vetäisette kansainvälisen, niin sitten pääsette oluelle.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaisin sivistyneitä poliitikkoja jotka ymmärtäväisivät esim kulttuurin merkityksen.
Itse haluan, että äänestämäni politikko epäkohdasta kuullessaan alkaa miettiä korjaavia toimenpiteitä tai keinoja ennaltaehkäistä asioiden toistumista sen sijaan, että päivittelee tapahtumaa ja kääntää huomion omiin tunteisiinsa.#tuomitsen#moraaliposeeraan
Vierailija kirjoitti:
Shampanja Sanna ja demarit Tuppuraisineen kyllä kelpaa porsastella median valokiilassa ja hehkulamppujen loisteessa.
No nyt siellä ei ole Sannaa, vaan Antti "88/HH" Lindtman ja Mikkel "kissanpennut nuotioon" Näkkäläjärvi
SIihen on syynsä miksi pahimmat persut on siirtyneet äänestämään demareita
Odotan jo innolla, kun suomen ykkös ministerit ovat Antit Lindtman ja Kaikkonen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punavihervasemmistolaiset on sek-ai-s-in.
Huom. SDP ON KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI POHJAMUTIIN. 😊😊😊
Pistääkin miettimään mistä sdp on saanut nuo äänestäjät...
Sieg Heil?
Vierailija kirjoitti:
Kaipaisin sivistyneitä poliitikkoja jotka ymmärtäväisivät esim kulttuurin merkityksen.
Mutta missä ovat nuoret alexanderstubbit, jyrkikataiset ja petteriorpot, siis arvoliberaalit sivistysporvarit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punavihervasemmistolaiset on sek-ai-s-in.
Huom. SDP ON KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI POHJAMUTIIN. 😊😊😊
Pistääkin miettimään mistä sdp on saanut nuo äänestäjät...
Sieg Heil?
Aplodeja! Viime eduskuntavaaleissa äänestettiin vaahtopallot pöksyissä persuja ja nyt demareita. Ikiliikkuja on luotu.
Nykymaailmassa mitään itsenäisiä valtioita ei edes ole ja mitä pienempi valtio sitä vähemmän itsenäinen se on. Koska olemme niin suuressa keskinäisriippuvuudessa muiden valtioiden kanssa meidän on pienenä valtiona paljon enemmän hyötyä tehdä heidän kanssaan yhteistyötä.