Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aivan varmasti äänestän demareita protestina seuraavissa vaaleissa

Vierailija
05.09.2025 |

En ole ikinä sen kummemmin luottanut siihen, mitä täällä palstalla sanotaan politiikasta. Olen kuitenkin viime aikoina alkanut selvittämään, ja täällähän on paljonkin asiaa. Esimerkiksi tämä viimeisin yritystukien leikkaus tarkoittaakin hallitukselle vain kotimaisen elokuvatuotannon rahoituksen leikkaamista. Viimeisin, mikä katkaisi kamelinselän, oli edustajien palkkioiden korotukset, ja ennen kaikkea ministerien palkkioiden korotukset. Ministerit toki leikkaavat palkoistaan ensi vuonna 5%, mutta nyt tekivät yli 5%:n korotuksen omiin palkkoihin, joten todellisuudessa ministerit jäävät näissä säästötalkoissa voitolle. Onneksi hallitus sentään leikkaa niiltä, joilla on varaa: eli köyhiltä, lapsiperheiltä, työttömiltä ja opiskelijoilta. Rikkaat rikastuvat edelleen muiden muassa veroalennusten vuoksi. 

Tämä palsta antaa aivan uuden näkökulman tutkia politiikkaa, koska täällä kirjoittavat tavalliset ihmiset. Uutiset toki kertovat sen, mitä hallitus on päättänyt, mutta täällä annetaan näklökulmaa, esim. miksi hallitus leikkaa köyhiltä kun samaan aikaan rikkaiden verotus kiristyy.

Viimeisin teko oli tämä omien palkkioiden korotus. Se oli niitti sille, että vaihdan perussuomalaisista demareihin/keskustaan. Tiedän, ettei demareillakaan ole sitä taikaseinää tai mitään Graalin maljaa, joilla valtiontalous saataisiin kuntoon, mutta pääasia on enää lähinnä, että tämän hallituksen suhmuroijat ja ministerit pääsevät takaisin oppositioon edustajan palkkiolla. Näin, alkaa vaan liikaa ärsyttämään tämä koplaus.

Kommentit (97)

Vierailija
21/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seuraava hallitus ei enää päätä Suomen rahoista. Sen päättää IMF.

Suomen tie on sama kuin Kreikalla ja kohta myös Ranskalla... 

Vierailija
22/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä äänestän protestiksi perussuomalaisia. Meinasin äänestää maltillisemmin eli kokoomusta. Mutta kaikki julkisuudessa ilkamoivat, jotka voitonriemuisena lällättelevät, kun perussuomalaisten kannatus on laskenut ovat kääntäneet minun pääni. Äänestän sittenkin perussuomalaisia, etteivät nämä ilkeilijät saa iloaan.

Juuri näin. Kokoomusta ei vaan pysty äänestämään, koska yli puolet niistä ovat wokekommunistien miellyttäjiä ja siipeilijöitä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eduskunta päätti nostaa eduskunnan palkkioita, ei hallitus. Siellä on opposition mukana päätämässä tästä.

Vierailija
24/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Demarit ja vasemmisto nosti viime kaudella palkkioitaan.

No ne eivät samalla irvailleet muille vietyään heidän rahat ja hokeneet, että kaikki osallistuu. 

Irvailu on kylläkin tullut tällä kaudella oppositiosta.

Niin ne leikkuulaudat ja sakset, muistan kyllä. Vai hetkinen miten se meni?

Vierailija
25/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tympeää vaalivaikuttamista ja vieläpä alyllisesti laiskaa.

Vierailija
26/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Persu on rosvo, vassari on rosvo. Rosvot molemmissa laidoissa.

SDP:n keskemmällä pysyttelevä linja on hyvä ja oikeudenmukainen. Äänestäkää sinne nuoria miehiä. Sellaisia millä on kova moraali, mitä ei pysty ostamaan. Jotain anti-sannaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Demarit onyhtä ahneita kun kok.Ovat 2 pahemppaa puoluetta  julkisen menojen maahan muuton lisäämiseen.

Vierailija
28/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tympeää vaalivaikuttamista ja vieläpä alyllisesti laiskaa.

 

Laita alykkaampaa. Haasta itsesi nat-si.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä äänestän protestiksi perussuomalaisia. Meinasin äänestää maltillisemmin eli kokoomusta. Mutta kaikki julkisuudessa ilkamoivat, jotka voitonriemuisena lällättelevät, kun perussuomalaisten kannatus on laskenut ovat kääntäneet minun pääni. Äänestän sittenkin perussuomalaisia, etteivät nämä ilkeilijät saa iloaan.

Juuri näin. Kokoomusta ei vaan pysty äänestämään, koska yli puolet niistä ovat wokekommunistien miellyttäjiä ja siipeilijöitä. 

No minä kyllä olen tyytyväinen myös kokoomukseen. Tämä on ollut todella hyvä hallitus.

Ne ilkamoijat ovat opposition edustajia.

Vierailija
30/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eduskunta päätti nostaa eduskunnan palkkioita, ei hallitus. Siellä on opposition mukana päätämässä tästä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Shampanja Sanna ja demarit Tuppuraisineen kyllä kelpaa porsastella median valokiilassa ja hehkulamppujen loisteessa.

Vierailija
32/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Punavihervasemmistolaiset on sek-ai-s-in.

Kyllä perust on sekaisin, jo viime kolmessa vaaleissa peräkkäin persujen kannatus romahti rökääleesti kaksi kolmasosaa. 😝😝😝

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Demarit ja vasemmisto nosti viime kaudella palkkioitaan.

No ne eivät samalla irvailleet muille vietyään heidän rahat ja hokeneet, että kaikki osallistuu. 

Get over it boomer

No minä olen 31, mutta varmaan jonkun tissiäisen mielestä boomer. 

Sanna Marin irvaili tuolla lausahduksella köyhille

Mutta toki sulla on oikeus äänestää kissanpentujen polttajia

Vierailija
34/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Punavihervasemmistolaiset on sek-ai-s-in.

Huom.   SDP ON KANNATUSMITTAUKSISSA  YKKÖSPAIKALLA  JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI  POHJAMUTIIN. 😊😊😊

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eduskunta päätti nostaa eduskunnan palkkioita, ei hallitus. Siellä on opposition mukana päätämässä tästä.

Huhuu, Sofia, Minja ja Antit! Missä on nyt sometus omista fiiliksistä? 

Vierailija
36/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Okei, palkkiotoimikunta nosti palkkioita, eli ei kukaan eduskunnasta. Palkkiotoimikunta kuitenkin toimii lakiperusteisesti, eli eduskunnalla on lainsäädäntövalta, ja täten valta myös muuttaa palkkiotoimikunnan toimintaa. Palkkiotoimikunta on todennäköisesti olemassa siitä syystä, ettei kohtuuttomat palkkioiden korotusket lankea edustajien itsensä "syyksi". Mutta on selvää, että mikäli olisi tahtotila, tätäkin voisi muuttaa lailla. Kukaan ei vaan halua.

AP

Vierailija
37/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

valitettavasti kaikki puolueet ja kansanedustajat ajavat vain omia etujaan ja äänestämisellä ei ole mitään merkitystä... Suomea on tuhottu kahden hallinnon voimin 2020-2025

Suomi tuhosi itsensä liittymällä EU:hun. Tämä on järkyttävää, koska juuri ennen sitä elettiin kulttuurista juhla-aikaa, ihanaa yhtenäiskulttuuria. Tämä ulkopuolelta tullut multikulti-pakotus on tuhonnut Suomen.

Kyllähän se näin juuri on. Yhteinäiskulttuuri on jättisuuri voimavara. Se takaa yhteiskuntarauhan, jolloin nuoret naisetkin uskaltavat kulkea taksilla ja liikkua öisin ulkona. Ohi on ne ajat. Yhtenäiskulttuuri on pohja hyvälle koulumenestykselle ja pisa-tuloksille. Talous toimii, kun yhtenäiskulttuurissa kaikki puhaltavat samaan hiileen ja tekevät yhdessä töitä sen eteen. Ei silloin kukaan sanonut mediassa, että me nyt vaan halutaan olla kotona hoitamassa lapsia. Kyllä sitäkin oli, mutta ei yhteiskunnan rahalla.

Yhtenäiskulttuurin aikaan homma toimi, ei ollut jengiytymistä, ei räjähdyksiä, ei väkijoukkoon ajamista, jne.

Vierailija
38/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin vtuttaa eniten nykyisessä hallituksessa se, että minun on pakko seuraavaksi äänestää demareita. 

Älä sure, tulee vaihtokaupat, minä äänestän perussuomalaisia, koska olen kyllästynyt demarien räyhäämiseen ja haukkumiseen ilman että heillä olisi jokin tatkaisuehdotus. Ei koskaan! Olen pettynyt tähän vasemmiston vihapuheeseen, josta on tullut jo käsite. Persut - täällä kahden tutkinnon ihminen, jolla on valityöpaikka. Arvovalinta.

Itsekin tässä pohdin pitäisikö sitä äänestää kaikkien näiden vuosien jälkeen jonka aikana en ole äänestänyt tätä ääliöliberalismia vastaan. 

Vierailija
39/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Okei, palkkiotoimikunta nosti palkkioita, eli ei kukaan eduskunnasta. Palkkiotoimikunta kuitenkin toimii lakiperusteisesti, eli eduskunnalla on lainsäädäntövalta, ja täten valta myös muuttaa palkkiotoimikunnan toimintaa. Palkkiotoimikunta on todennäköisesti olemassa siitä syystä, ettei kohtuuttomat palkkioiden korotusket lankea edustajien itsensä "syyksi". Mutta on selvää, että mikäli olisi tahtotila, tätäkin voisi muuttaa lailla. Kukaan ei vaan halua.

AP

Sahaisitko sinä omaa oksaasi? 

Vierailija
40/97 |
05.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse ajattelin äänestää ärsyttävintä nuorta naista, jonka vasemmistosta löydän. En ole koskaan aikaisemmin äänestänyt.

Mies 49 v.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kaksi