Aivan varmasti äänestän demareita protestina seuraavissa vaaleissa
En ole ikinä sen kummemmin luottanut siihen, mitä täällä palstalla sanotaan politiikasta. Olen kuitenkin viime aikoina alkanut selvittämään, ja täällähän on paljonkin asiaa. Esimerkiksi tämä viimeisin yritystukien leikkaus tarkoittaakin hallitukselle vain kotimaisen elokuvatuotannon rahoituksen leikkaamista. Viimeisin, mikä katkaisi kamelinselän, oli edustajien palkkioiden korotukset, ja ennen kaikkea ministerien palkkioiden korotukset. Ministerit toki leikkaavat palkoistaan ensi vuonna 5%, mutta nyt tekivät yli 5%:n korotuksen omiin palkkoihin, joten todellisuudessa ministerit jäävät näissä säästötalkoissa voitolle. Onneksi hallitus sentään leikkaa niiltä, joilla on varaa: eli köyhiltä, lapsiperheiltä, työttömiltä ja opiskelijoilta. Rikkaat rikastuvat edelleen muiden muassa veroalennusten vuoksi.
Tämä palsta antaa aivan uuden näkökulman tutkia politiikkaa, koska täällä kirjoittavat tavalliset ihmiset. Uutiset toki kertovat sen, mitä hallitus on päättänyt, mutta täällä annetaan näklökulmaa, esim. miksi hallitus leikkaa köyhiltä kun samaan aikaan rikkaiden verotus kiristyy.
Viimeisin teko oli tämä omien palkkioiden korotus. Se oli niitti sille, että vaihdan perussuomalaisista demareihin/keskustaan. Tiedän, ettei demareillakaan ole sitä taikaseinää tai mitään Graalin maljaa, joilla valtiontalous saataisiin kuntoon, mutta pääasia on enää lähinnä, että tämän hallituksen suhmuroijat ja ministerit pääsevät takaisin oppositioon edustajan palkkiolla. Näin, alkaa vaan liikaa ärsyttämään tämä koplaus.
Kommentit (97)
Äänestän Roope Ankkaa ensi vaaleissa. Hän ei ainakaan ole moraaliposeeraaja ja osaa säästää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punavihervasemmistolaiset on sek-ai-s-in.
Huom. SDP ON KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI POHJAMUTIIN. 😊😊😊
Pistääkin miettimään mistä sdp on saanut nuo äänestäjät...
Sieg Heil?
Niistä persu duunareita joiden työolot heikennettiin, opiskelijoilta joilta leikattiin, kuntatyön tekijät, hoitajat, eläkeläisten ym. Jotka sjoutui kurjuuteen purran leikkauksista.. ja lisäksi koko kulttuurialan työntekijät. Ymmärrätkö??? 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Jos vastustaa nykyhallinnon linjaa, niin silloin ainoa todellinen vastavoima on vasemmistoliitto, ei oikeistodemari Lindtmanin linja.
Ei ne demaritkaan mitään hyviksiä ole. Itse annan ääneni vasemmistolle, ihan vai piruuttani, sillä köyhien asiat ei tunnu ketään kiinnostavan. Ei vasemmistokaan mikään hyvis ole, mutta paras vaihtoehto köyhän kannalta.

Suomi nousuun köyhien rahoilla? Köyhille pitää antaa enemmän rahaa? Köyhät pitää hemmotella veronmaksuhaluisiksi?
Juu äänestä vaan,saadaan taas ihana TYTTI takaisin mitähän se nyt sitten seuraavaksi lahjoittaa pilkkahinnalla saksalle.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne demaritkaan mitään hyviksiä ole. Itse annan ääneni vasemmistolle, ihan vai piruuttani, sillä köyhien asiat ei tunnu ketään kiinnostavan. Ei vasemmistokaan mikään hyvis ole, mutta paras vaihtoehto köyhän kannalta.
Kaikessa on kysymys köyhistä ja politiikan pitäisi pyöriä köyhien ympärillä?
Demarit valtaan niin leikkaukset perutaan ja tuet nousee. Hetken vielä pitää kestää tätä työnhaku pelleilyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin vtuttaa eniten nykyisessä hallituksessa se, että minun on pakko seuraavaksi äänestää demareita.
Demareiden puoluetoimistosta kajahtaa. Vielä kun vetäisette kansainvälisen, niin sitten pääsette oluelle.
Juu äänestä vaan toveria,mielellään sitä HARAKKAA jos vaikka nyt tulisi ne luvatut rahat tilille,rahaa tilille HARAKKA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne demaritkaan mitään hyviksiä ole. Itse annan ääneni vasemmistolle, ihan vai piruuttani, sillä köyhien asiat ei tunnu ketään kiinnostavan. Ei vasemmistokaan mikään hyvis ole, mutta paras vaihtoehto köyhän kannalta.
Suomi nousuun köyhien rahoilla? Köyhille pitää antaa enemmän rahaa? Köyhät pitää hemmotella veronmaksuhaluisiksi?
Jos köyhälle antaa enemmän rahaa, köyhä ei suinkaan passivoidu vaan energisöityy parhaimmillaan. Köyhyys vie kaiken ilon elämästä ja näin ollen pohjalta on todella vaikea nousta. Jokainen ihminen ansaitsee edes sen verran rahaa, että pystyy jotenkin elämään. Se että köyhiltä viedään viimeisetkin hilut ei saa talouttamme nousuun. Meidän pitää saada aktivoitua ihmisiä, eikä piiskata heitä.
Vierailija kirjoitti:
Samoin täällä. Sillon kun alkoi duunareiden työolojen heikennykset niin erosimme perussuomalaisista. Purra lupasi ennen vaaleja ettei duunareiden työoloja heikennetä. Valehteli ja petti duunarit. 👿
Joojooh. Vihervassu se siellä huutelee taas XD Sä mitään persuja koskaan äänestänyt. Aidot PS äänestäjät kyllä tietää, että nämä hallituksen toimet on ollu pakollisia. Vain vasemmisto repii rahaa seinistä
En muuten malta odottaa, kun SDP astuu puikkoihin. Katotaan mistä repivät sitä rahaa, kun seinätkin on tyhjiä
Itse äänestäisin jotain politiikan ulkopuolelta, koska jokainen puolue saa aikaan kuraa jälkeä hallituskaudellaan ja eivätkä todellakaan peru leikkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Demarit valtaan niin leikkaukset perutaan ja tuet nousee. Hetken vielä pitää kestää tätä työnhaku pelleilyä.
HEH HEH kun naurattaa,tämä työnhakupelleily ja eläkeputken poisto nimenomaan on DEMARIHALLITUKSEN käsialaa,heh heh,et taida politiikkaa seurata,vauvapalstalla olo ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne demaritkaan mitään hyviksiä ole. Itse annan ääneni vasemmistolle, ihan vai piruuttani, sillä köyhien asiat ei tunnu ketään kiinnostavan. Ei vasemmistokaan mikään hyvis ole, mutta paras vaihtoehto köyhän kannalta.
Suomi nousuun köyhien rahoilla? Köyhille pitää antaa enemmän rahaa? Köyhät pitää hemmotella veronmaksuhaluisiksi?
Ei, vaan järkevä äänestäjä tajuaa, että tässä talouslamassa ei luoda kuin tulevaisuuden kuluja yhteiskunnalle syrjäyttämällä ja kurjistamalla niitä, joilla on ennestään vaikeaa ja vähätuloista yhteiskunnassa.
Suojaosan poisto oli suuri virhe, se katkaisee työttömältä minkäänlaisen ovenraon päästä työelämään takaisin kiinni, pysyä aktiivisena ja saamasta kulutusrahaa - rahaa, jota tämä taloustilanne ja yhteiskunta todella tarvitsee.
Kun tukia kiristetään kaikilta (olivat he ikävässä elämäntilanteessa joko tilapäisesti tai pysyvästi), mitä jää jäljelle? Nämä ihmiset kärsivät enemmän stressistä, mt-ongelmista, päätyvät ulosottoon ja soittelevat kriisilinjoille itsetuhoisina. Luuleeko kukaan muka, että ahdinkoon ajetut ihmiset jotenkin äkisti alkavatkin voida paremmin tässä yhteiskunnassa? Eivät tietenkään, he syrjäytyvät ja tuottavat enemmän kuluja meille kaikille jäädessään pysyvämmin tukielämään, koska kaikki mahdollisuudet päästä sieltä irti on karsittu pois. Kuntoutus kärsii, opiskelu on tehty mahdottomaksi ilman valtavaa lainataakkaa, mt-palvelut ja terveydenhuolto ajetaan yksityisten syliin, vammaispalveluista ja vanhustenhoidosta leikataan lisää ja koulutusta ajetaan alas.
Miten joku voi olla niin tyhmä, että kuvittelee pahoinvoinnin synnyttävän mitään positiivista yhteiskuntaan?
- eri, vassari 31.
Ap ei mainitse mitään että poiltiikka on täyttä teatteria,se on samantekevää kuka on hallituksessa
Bilderberg/WEF
Ketju ilmoitettu asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demarit valtaan niin leikkaukset perutaan ja tuet nousee. Hetken vielä pitää kestää tätä työnhaku pelleilyä.
HEH HEH kun naurattaa,tämä työnhakupelleily ja eläkeputken poisto nimenomaan on DEMARIHALLITUKSEN käsialaa,heh heh,et taida politiikkaa seurata,vauvapalstalla olo ei riitä.
Juuri näin,Marinin hallitus olisi voinut poistaa,mutta teki kakkosen.
Keskusta.
Talous on yleensä parantunut Keskustan ollessa vallassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne demaritkaan mitään hyviksiä ole. Itse annan ääneni vasemmistolle, ihan vai piruuttani, sillä köyhien asiat ei tunnu ketään kiinnostavan. Ei vasemmistokaan mikään hyvis ole, mutta paras vaihtoehto köyhän kannalta.
Suomi nousuun köyhien rahoilla? Köyhille pitää antaa enemmän rahaa? Köyhät pitää hemmotella veronmaksuhaluisiksi?
Jos köyhälle antaa enemmän rahaa, köyhä ei suinkaan passivoidu vaan energisöityy parhaimmillaan. Köyhyys vie kaiken ilon elämästä ja näin ollen pohjalta on todella vaikea nousta. Jokainen ihminen ansaitsee edes sen verran rahaa, että pystyy jotenkin elämään. Se että köyhiltä viedään viimeisetkin hilut ei saa talouttamme nousuun. Meidän pitää saada aktivoitua ihmisiä, eikä piiskata heitä.
Kun näitä seuraa,enemmän rahaa on päivän pari enemmän kännissä,ja sitten taas PA.
Vaalit ovat mielipidekysely edellisen hallituksen toimista?