Saako mielestänne lapselle lahjaksi annettuja pieneksi jääneitä vaatteita ja vanhoja leluja myydä kirppiksellä, vai onko lapsella täysi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ehdottomasti kannattaa myydä kaikki, vastoin lapsen tahtoa ja salaa. Ettei vain pääsisi käymään niin, että lapsella olisi välit vanhempaansa vielä aikuisenakin.

Tavaran säilyttämiseenkö lasten ja vanhempien välit perustavatkin? En tiennytkään.

Eivät minun lapseni ole olleet kiinnostuneita vanhoista vaatteistaan tai leluistaan, eikä niiden säilyttämisestä tai kierrättämisestä ole heidän kanssaan keskusteltu. Kodin tavaramäärän hallitseminen on aina vanhempien vastuulla.

Välit perustuvat luottamukseen. Jos tavarat eivät ole teidän perheessänne tärkeitä, ehkä pystyt keksimään jonkin asian, joka teillä on tärkeä. Sitten voit kuvitella, mitä tapahtuisi, jos rikkoisit lapsesi luottamuksen siinä asiassa. Siinä vaiheessa alat olla samalla sivulla tässä keskustelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsella on oikeus päättää, että juuri tätä yhtä tuotetta X ei myydä, mutta ei oikeutta päättää, että mitään ei saa koskaan myydä - koska säilytystila on kallista ja jos ihan kaikki toppahaalareista pehmoleluihin ja tuttipulloista legopalikoihin pitää säästää, tarvitsee kohta oikeasti jo vuokrata varasto. 

Näin just ja tämän olen itsekin sanonut lapsille. Nyt kun toinen lapsi muutti kotoa pois, niin eipä halunnut legoja tai brion junarataa mukaan (jotka on säätetty). Minusta aikuisella on oikeus vetää rajat hamstraukseen, siitäkin voi tulla kunnon sairaus. Jokunen tavara muistoksi ja loput muiden iloksi. Vaatteita on ihan turha säilöä, kun ne hapertuu ajan kanssa ja muoti elää.

Hamstraussairaus on yleensä nykypäivän eläkeikäisillä, jotka elivät suuressa niukkuudessa &nbs

Nykypäivän eläkeikäiset ovat iältään 65-100 -vuotiaita, joten älä yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsella on oikeus päättää, että juuri tätä yhtä tuotetta X ei myydä, mutta ei oikeutta päättää, että mitään ei saa koskaan myydä - koska säilytystila on kallista ja jos ihan kaikki toppahaalareista pehmoleluihin ja tuttipulloista legopalikoihin pitää säästää, tarvitsee kohta oikeasti jo vuokrata varasto. 

Me ihan oikeasti vuokrattiin varasto. No, oli siellä muutakin, suksia ja kausivaatteita ja lastenvaunuja, joista tiedettiin että käyttöä vielä tulee. Esikoista nauratti teini-ikäisenä, kun näki aarteensa. Hymyssä suin otettiin valokuvat ja laitettiin suurin osa aarteista roskiin. Ei ollut tosin helppoa mullekaan pistää vauvatavaroita pois. Mutta aika aikaa kutakin. Legot odottavat seuraavaa sukupolvea.

Ajatelkaa jos olisitte kierrättäneet tarpeettomat tavarat aikanaan eteenpäin ja siirtäneet varaston vuokraa vastaavan summan (näitähän ei millään ykköskympeillä edes saa) vaikka sijoitusrahastoon, olisi se hymy voinut olla leveämpi kun teillä olisi ollut roskiskeikkojen sijaan antaa teinille kiva pesämuna vaikka ensiasuntoon. Mutta tietty hymylle ei voi laittaa hintaa, pienellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ikäkausi. Jos myyt väkisin, lapsesta tulee anaalisen pihi aikuinen. Neuvottelua ja pieniä kompromisseja.

Ei mitään neuvotteluja. Jumalauta. Jos lapselta kysyy mielipidettä kaikkeen, totta kai hän sanoo aina EI, koska lapset eivät pidä muutoksista. Meillä ei olisi tytär suostunut vaihtamaan edes kissan raapimaa halpaa 80-senttistä sänkyään uuteen 120-senttiseen. Mutta se vaihdettiin, ja myöhemmin hän totesi itsekin että oli ollut naurettava.

Sulta varmaan on viety tikkarikin suusta lapsena, kun noin kiroiluttaa.

Vaatteet todellakin myydään pois, jos eivät enää mahdu tai kelpaa lapselle päälle. Miksi niitä pitäisi kenenkään säilytellä nurkissaan ellei pienemmälle sisarukselle tai nostalgiamielessä joitakin vaatekappaleita mahdollisesti tulevaisuuden lapsenlapsille.

Lelujen kohdalla kysyisin kyllä lapsen mielipidettä. Ehdottaisin myös, että jos sellaiset lelut, joilla ei leikitä, voisi sitten edes varastoida pois. Nehän saa tarvittaessa vielä uudestaan leikkeihin. Todennäköisesti eivät enää kuitenkaan tule arkeen takaisin ja jossain vaiheessa ne saa myydä tai lahjoittaa pois. Oletko kysynyt lapselta olisiko hän vastaanottavainen sellaiselle vaihtoehdolle, että myydään vanhoja pois, jotta voi ostaa jotain uutta tilalle?

23: Lainaukset eivät toimi, mutta kerrottakoon, että se varasto kohensi elämänlaatuamme aika tavalla. Asuimme melko pienissä neliöissä, ja oli mahtavaa, että esimerkiksi kausivaatteet sai pois jaloista. Monelta riidasta säästyttiin, ja tosiaan esikoinen sai rauhassa pitää tärkeitä tavaroitaan. Nykyään hän onkin minimalisti, mitä en olisi ikinä uskonut.

Ja asumisen kuluissa on aina kysymys kokonaisuuksista. Mietipä, miten kalliiksi olisi tullut isomman asunnon asuntolaina. Nyt kun oli varasto, ei tullut maksettua turhia pankille, ja pystyi vaikkapa sijoittamaan hieman lapsille.

Vaatteet saa. Ei olisi tullut mieleen että saadut lelut voisi menettää.

Vauva-ajan lelut ja pienen polkupyörän ja sukset ym. tietysti voi myydä, jos ei enää käyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsella on oikeus päättää, että juuri tätä yhtä tuotetta X ei myydä, mutta ei oikeutta päättää, että mitään ei saa koskaan myydä - koska säilytystila on kallista ja jos ihan kaikki toppahaalareista pehmoleluihin ja tuttipulloista legopalikoihin pitää säästää, tarvitsee kohta oikeasti jo vuokrata varasto. 

Näin just ja tämän olen itsekin sanonut lapsille. Nyt kun toinen lapsi muutti kotoa pois, niin eipä halunnut legoja tai brion junarataa mukaan (jotka on säätetty). Minusta aikuisella on oikeus vetää rajat hamstraukseen, siitäkin voi tulla kunnon sairaus. Jokunen tavara muistoksi ja loput muiden iloksi. Vaatteita on ihan turha säilöä, kun ne hapertuu ajan kanssa ja muoti elää.

Hamstraussairaus on yleensä nykypäivän eläkeikäisillä, jotka elivät suuressa niukkuudessa &nbs

Ihan on keski-ikäisilläkin tätä. En tietenkään tiedä voiko sairaudeksi kutsua, mutta tavaraa pursuaa kaapit ja lattiat. Eikä niitä tavaroita tarvitse salassa myydä. Näyttää, että nämä tavarat myydään, koska tilaa ei ole. Voi vaikka kertoa mitä sillä rahalla tehdään. Jokusen tavaran voi toki ottaa takaisin ja laittaa säilöön. Yleensä lapset ei lopulta niitäkään kaipaa. Jos kyseessä on hetkellinen vaihe, niin voihan sen ajan odottaa. Sain käsityksen, että ap.n tapauksessa tätä ollut lapsella pitkään/aina.

Voiko selitys olla se, että lapsi luulee, että vain hänen tavaroitaan laitetaan pois, muttei ollenkaan muiden? Meillä vastaavaan auttoi se, että käytiin tarkasti läpi, mitä kaikkea vanhemmat ja muut sisarukset laittavat pois, mitä niille tapahtuu ja paljonko niiden myynnistä saadaan rahaa. Samalla myös kerrottiin, mitä maksaisi niiden tavaroiden säilyttäminen kodin ulkopuolella ja miten monta tuntia vanhempien on tehtävä työtä sellaisen summan eteen. 

Ei lapsi ole idiootti, kyllä lapsi tällaisia asioita ymmärtää, kun vertaa ja konkretisoi. Esimerkiksi meillä tuota varaston vuokraa verrattiin vanhempien palkan lisäksi mm. huvipuistoreissun hintaan ja maitopurkin hintaan. 

Jos lapsi mielestäsi reagoi jotenkin yllättävän intensiivisesti tavaroiden pois viemiseen, niin voisiko olla, että taustalla olisi jotain johon olisi hyvä kiinnittää huomiota? Minkä ikäisestä lapsesta on oikein kyse? Voisitko kysyä mikä tunne hänelle syntyy siitä, että joutuu luopumaan jostain vanhasta tavarastaan. Ja sitten kysellä lisää siitä tunteesta.

Taustallahan voi olla vaikka mitä. Esimerkiksi muutos ahdistaa, kasvaminen ahdistaa, joku emotionaalinen tyhjyys tai epävarmuus jne. Anna lapsen kertoa ja ota hänet tosissaan. Kun olet päässyt selville miksi lapsi niin tarrautuu tavaroihin, voitte miettiä mikä se oikea emotionaalinen tarve on. Kun lapsi saa oikeasti luvan ja mahdollisuuden käydä läpi ja tuntea niitä vaikeita asioita ja tunteita, hän lopulta myös pystyy luopumaan helpommin.

Kun tämä lapsi selvästi reagoi eri tavalla kuin muut lapset tavaroihin, olisi todella ikävää vain pakottaa hänet hyväksymään hävittämisen. Taustalle jäisi selvittämättä ne todelliset syyt ja tunteet tähän käytökseen ja ne nousisivat joka tapauksessa jossain uudestaan esiin. Se myös vahvistaisi lapsen tiedostamatonta tunnetta, että häntä ei nähdä eikä oteta todesta.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsella on oikeus päättää, että juuri tätä yhtä tuotetta X ei myydä, mutta ei oikeutta päättää, että mitään ei saa koskaan myydä - koska säilytystila on kallista ja jos ihan kaikki toppahaalareista pehmoleluihin ja tuttipulloista legopalikoihin pitää säästää, tarvitsee kohta oikeasti jo vuokrata varasto. 

Tuossa on aika paljon järkeä. Valinta on kohtuullinen, ja lapsen on se pystyttävä tekemään. Vanhempien pitää tarpeen tullen pystyä tuottamaan lapsille myös pettymyksiä.

Minun vanhat lelut myytiin, mutta sain itselleni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsella on oikeus päättää, että juuri tätä yhtä tuotetta X ei myydä, mutta ei oikeutta päättää, että mitään ei saa koskaan myydä - koska säilytystila on kallista ja jos ihan kaikki toppahaalareista pehmoleluihin ja tuttipulloista legopalikoihin pitää säästää, tarvitsee kohta oikeasti jo vuokrata varasto. 

Näin just ja tämän olen itsekin sanonut lapsille. Nyt kun toinen lapsi muutti kotoa pois, niin eipä halunnut legoja tai brion junarataa mukaan (jotka on säätetty). Minusta aikuisella on oikeus vetää rajat hamstraukseen, siitäkin voi tulla kunnon sairaus. Jokunen tavara muistoksi ja loput muiden iloksi. Vaatteita on ihan turha säilöä, kun ne hapertuu ajan kanssa ja muoti elää.

Legot ja Briot ovat siitä kivoja, että ne voi sitten antaa seuraavalle sukupolvelle, ja näin ne pääsevät tuottamaan paljon iloa. Meillä alkaa nuorin olla siinä iässä, että Brioja ei enää juuri tarvita, joten kohdetta niille on alettu katsoa. Vanhimmat ovat 1980-luvulta, joten monenlaista on. Legoja on 1970-luvulta asti (tosin suurin osa on 2000-luvulta), mutta ne ovat vielä jokapäiväisessä aktiivikäytössä, ja tulevat olemaan vielä toivottavasti monen vuoden ajan.

Muutaman kymmenen vuoden päästä ne voi tuurillaan olla hinnakasta retroa jolla käärii hyvät rahat kun ne on käyneet harvinaisiksi naisten / äitien siivous- ja hävitysinnon takia.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kymmenen vuoden päästä ne voi tuurillaan olla hinnakasta retroa jolla käärii hyvät rahat kun ne on käyneet harvinaisiksi naisten / äitien siivous- ja hävitysinnon takia.

Ihmisillä on ihan vääriä luuloja vanhan tavaran arvosta. Meillä on leluja ja tavaroita 1800-luvulta asti. Astioita (mm. vanhaa arabiaa), kirjoja, leluja, huonekaluja, rahoja jne. Ei niillä rikastumaan pääse, lähinnä vain muistoarvoa. Toki jokusen kympin voi aina saada, mutta en itse rupeaisi sen takia esim. varastosta maksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö osaa lapsesi kanssa neuvotella?

Osaan muiden lasteni kanssa, mutta tällä yhdellä on keräilypakko. Ap

Sanot sille lapselle, että hänen tavaroidensa varastoimiseen kuluvat rahat vähennetään hänen viikkorahoistaan. Jos kaiken haluaa varastoida, niin siihenhän tarvitsee jonkun lisävaraston. Ei kaikkia tavaroita pysty säilömään tavallisessa kodissa.

Jos omalla lapsella olisi tuommoista taipumusta, niin veisin lapsen terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

23: Lainaukset eivät toimi, mutta kerrottakoon, että se varasto kohensi elämänlaatuamme aika tavalla. Asuimme melko pienissä neliöissä, ja oli mahtavaa, että esimerkiksi kausivaatteet sai pois jaloista. Monelta riidasta säästyttiin, ja tosiaan esikoinen sai rauhassa pitää tärkeitä tavaroitaan. Nykyään hän onkin minimalisti, mitä en olisi ikinä uskonut.

Ja asumisen kuluissa on aina kysymys kokonaisuuksista. Mietipä, miten kalliiksi olisi tullut isomman asunnon asuntolaina. Nyt kun oli varasto, ei tullut maksettua turhia pankille, ja pystyi vaikkapa sijoittamaan hieman lapsille.

No tämä kuulostaa hyvältä. Korvaan vain särähti se että "suurin osa" aarteista heitettiin varastoinnin jälkeen roskikseen, mutta jos elämänlaatunne oikeasti koheni siitä että saitte tavaroita kuitenkin säilyttää niin ratkaisu oli teille juuri oikea.

Vierailija kirjoitti:

23: Lainaukset eivät toimi, mutta kerrottakoon, että se varasto kohensi elämänlaatuamme aika tavalla. Asuimme melko pienissä neliöissä, ja oli mahtavaa, että esimerkiksi kausivaatteet sai pois jaloista. Monelta riidasta säästyttiin, ja tosiaan esikoinen sai rauhassa pitää tärkeitä tavaroitaan. Nykyään hän onkin minimalisti, mitä en olisi ikinä uskonut.

Ja asumisen kuluissa on aina kysymys kokonaisuuksista. Mietipä, miten kalliiksi olisi tullut isomman asunnon asuntolaina. Nyt kun oli varasto, ei tullut maksettua turhia pankille, ja pystyi vaikkapa sijoittamaan hieman lapsille.

Nuo varastoneliöt ovat kalliita, käytännössä jopa kalliimpia kuin asuinneliöt. Ihan muutaman neliömetrin minivaraston vuokra voi olla toista sataa euroa kuukaudessa. 

Ne lahjaksi annetut on lapsen omaisuutta. Et voi myydä ilman lupaa. Kun lapsi muuttaa myöhemmin opiskeluyksiötä suurempaan asuntoon, vie sinne.

Osa kannattaa säästää lapsenlapsia varten. Mun lapsi tykkäs mun vanhoista barbeista, kun niille pystyy vaihtamaan vaatteita. Brazeja oli saanut kaverisynttäreillä. Ei leikkinyt niillä koskaan. 

Perus legot ja duplot on ajattomia. Brio junaradan myös. Jne. Mun lapsi on leikkinyt isäni 1920-luvun palikkarakennussarjoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi mielestäsi reagoi jotenkin yllättävän intensiivisesti tavaroiden pois viemiseen, niin voisiko olla, että taustalla olisi jotain johon olisi hyvä kiinnittää huomiota? Minkä ikäisestä lapsesta on oikein kyse? Voisitko kysyä mikä tunne hänelle syntyy siitä, että joutuu luopumaan jostain vanhasta tavarastaan. Ja sitten kysellä lisää siitä tunteesta.

Taustallahan voi olla vaikka mitä. Esimerkiksi muutos ahdistaa, kasvaminen ahdistaa, joku emotionaalinen tyhjyys tai epävarmuus jne. Anna lapsen kertoa ja ota hänet tosissaan. Kun olet päässyt selville miksi lapsi niin tarrautuu tavaroihin, voitte miettiä mikä se oikea emotionaalinen tarve on. Kun lapsi saa oikeasti luvan ja mahdollisuuden käydä läpi ja tuntea niitä vaikeita asioita ja tunteita, hän lopulta myös pystyy luopumaan helpommin.

Kun tämä lapsi selvästi reagoi eri tavalla kuin muut lapset tavaroihin, olisi todella ikävää vain pakottaa hänet hyväksymään hävitt

Olen selvästi tuollainen lapsi.