Lue keskustelun säännöt.
Alzheimerin tauti ja luopumisen haikeus
03.09.2025 |
Hei!
Läheiseni on jo iäkäs ja Alzheimerin tauti edennyt ilmeisesti vaikeaan vaiheeseen. Jo muutamassa kuukaudessa on alkanut selvästi kunto mennä alaspäin. Hän ei enää tunnista minua, vaan luulee minua erääksi toiseksi henkilöksi. Ei tiedä vuodenaikoja, nytkin on talvi. Viime vierailun jälkeen tuntui jotenkin todella vaikealta. Kaikki yhteiset muistot on kadonnut läheisen mielestä. Hän puhuu vuosikymmeniä taaksepäin, eikä muista miestään, lapsiaan, eikä lapsenlapsiaan. Kommunikointi myös mennyt vaikeammaksi. Onko täällä muita, jonka läheinen sairastanut Alzheimeria?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Laita hakukenttään muistisairaus. Löytyy monen monta keskustelua.
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se on. Itsellä 80--vuotias äiti nyt mennyt kuluvan vuoden aikana paljon huonommaksi. Mikä pahinta, hänestä on tullut vihainen ja epäluuloinen. Syyttää kaksi vuotta vanhempaa isääni mm. pettämisestä, on aivan vainoharhainen asiassa. Oli vanhusten kuntosalivuorollakin puhunut kaikille miten isäni pettää mennen tulllen heti kun silmä välttää. Isällä on aika raskasta omaishoitaa häntä, eikä ole tosiaan itsekään sellaisessa kunnossa että mitkään pettämiset edes onnistuisi (eikä ole koskaan ollut nuorempanakaan sellaiseen taipuvainen).
Lisäksi äitini luulee, että hänen isänsä elää vielä, ja asuu siellä Lapissa. Suunnittelee ensi kesälle reissua isää katsomaan. Kun kysyin, minkä ikäinen isä on, ajatellen että ehkä se saa tajuamaan että ei isä enää elä, hän sanoi että 77. Nuorempi kuin hän. Ei nähnyt mitään ristiriitaa asiassa, kun huomautin että isä on sitten sua nuorempi.
Tällä hetkellä mun käy eniten sääli isää, jolla on kova työ pitää huolta toisesta, jolla jalat ja kroppa pelaa, pää enää ei. Mutta laitosta tuskin edes harkitsee, he ovat luvanneet toisilleen että hoitavat loppuun asti toisensa jos toinen sitä tarvii. Tai ainakin siihen asti, että tarvii vuodehoitoa, tai on vaaraksi muille.
Oman tunne-elämän kannalta, minusta jotenkin oudosti tuntuu, että tuo sairaus helpottaa luopumista. Äiti on jo kadonnut suurelta osin persoonallisuudeltaan, hän ei ole enää se äiti jonka tunsin vuosikymmenet. Kun hän sitten lopulta kuolee, luulen että suurin osa luopumisen surusta on jo surtu.
Ap luulee keksineensä pyörän uudestaan. Meillä kaikilla on muistisairaita lähisukulaisia. Jossain vaiheessa heidät on pakko panna laitoshoitoon, koska puoliso tai tytär ei jaksaa eikä osaa hoitaa kotona.
Miten kauan tällainen loppuvaihe voi kestää, jossa ihminen makaa vain suurimmalta osaltaan sängyssä toisten syötettävänä? :(
Onko mitään mahdollisuutta saada vierailuista mukavampia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap luulee keksineensä pyörän uudestaan. Meillä kaikilla on muistisairaita lähisukulaisia. Jossain vaiheessa heidät on pakko panna laitoshoitoon, koska puoliso tai tytär ei jaksaa eikä osaa hoitaa kotona.
Kyllä. Oma läheiseni on jo laitoshoidossa. Vertaistukea olin tässä vailla. Monta vuotta vanhat ketjut voi jäädä osalla lukematta
Kyllä sitä luopumista valitettavasti joutuu tekemään sairauden edetessä. Eikä se ole aina helppoa... Täytyy koittaa keskustella niistä asioista, joista vielä pystyy. Kohdata myös arvokkaasti ihminen, joka ei enää muista. En itse lähde paljoa korjailemaan muistisairaan kertomuksia, koska siitä voi mennä vielä enemmän hämilleen tai jopa saattaa tuntea itsensä nolatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äidilläni Alzheimerin tauti kesti vajaat 10 vuotta sen ilmenemisestä. Ensin äiti hidastui, sitten alkoi tulla kummallisia juttuja ja äiti alkoi elää omassa todellisuudessaan. Lopulta liikkuminen heikkeni niin, että kotona hoitaminen ei enää onnistunut. Luopuminen oli hidas prosessi, ja lopullinen luopuminen oli jopa helpotus. Tietysti läheisen menettäminen on surullista mutta ei kuitenkaan musertavaa pitkän prosessin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on. Itsellä 80--vuotias äiti nyt mennyt kuluvan vuoden aikana paljon huonommaksi. Mikä pahinta, hänestä on tullut vihainen ja epäluuloinen. Syyttää kaksi vuotta vanhempaa isääni mm. pettämisestä, on aivan vainoharhainen asiassa. Oli vanhusten kuntosalivuorollakin puhunut kaikille miten isäni pettää mennen tulllen heti kun silmä välttää. Isällä on aika raskasta omaishoitaa häntä, eikä ole tosiaan itsekään sellaisessa kunnossa että mitkään pettämiset edes onnistuisi (eikä ole koskaan ollut nuorempanakaan sellaiseen taipuvainen).
Lisäksi äitini luulee, että hänen isänsä elää vielä, ja asuu siellä Lapissa. Suunnittelee ensi kesälle reissua isää katsomaan. Kun kysyin, minkä ikäinen isä on, ajatellen että ehkä se saa tajuamaan että ei isä enää elä, hän sanoi että 77. Nuorempi kuin hän. Ei nähnyt mitään ristiriitaa asiassa, kun huomautin että isä on sitte
Keneltä, sultako?
Et ole ketään muistisairasta LÄHIOMAISTA hoitanut selvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olkaa iloisia jos kyseessä on jo n. 80 v. Omassa suvussa valitettavasti alkaa oireilu jo 60-70 v. Jopa alle. Et jees.
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan tällainen loppuvaihe voi kestää, jossa ihminen makaa vain suurimmalta osaltaan sängyssä toisten syötettävänä? :(
Onko mitään mahdollisuutta saada vierailuista mukavampia?
Voi maata osastolla kymmenenkin vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan tällainen loppuvaihe voi kestää, jossa ihminen makaa vain suurimmalta osaltaan sängyssä toisten syötettävänä? :(
Onko mitään mahdollisuutta saada vierailuista mukavampia?
Sinä siis ajattelet vain omaa mukavuuttasi. Jumalauta. Jätä vierailematta jos et kestä katsoa ihmisen hidasta kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap luulee keksineensä pyörän uudestaan. Meillä kaikilla on muistisairaita lähisukulaisia. Jossain vaiheessa heidät on pakko panna laitoshoitoon, koska puoliso tai tytär ei jaksaa eikä osaa hoitaa kotona.
Kyllä. Oma läheiseni on jo laitoshoidossa. Vertaistukea olin tässä vailla. Monta vuotta vanhat ketjut voi jäädä osalla lukematta
Mitä vertaistukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on. Itsellä 80--vuotias äiti nyt mennyt kuluvan vuoden aikana paljon huonommaksi. Mikä pahinta, hänestä on tullut vihainen ja epäluuloinen. Syyttää kaksi vuotta vanhempaa isääni mm. pettämisestä, on aivan vainoharhainen asiassa. Oli vanhusten kuntosalivuorollakin puhunut kaikille miten isäni pettää mennen tulllen heti kun silmä välttää. Isällä on aika raskasta omaishoitaa häntä, eikä ole tosiaan itsekään sellaisessa kunnossa että mitkään pettämiset edes onnistuisi (eikä ole koskaan ollut nuorempanakaan sellaiseen taipuvainen).
Lisäksi äitini luulee, että hänen isänsä elää vielä, ja asuu siellä Lapissa. Suunnittelee ensi kesälle reissua isää katsomaan. Kun kysyin, minkä ikäinen isä on, ajatellen että ehkä se saa tajuamaan että ei isä enää elä, hän sanoi että 77. Nuorempi kuin hän. Ei nähnyt mitään ristiriitaa asiassa, kun huomautin että isä on sitte
Aktiivinen eutanasia ei ole Suomessa laillinen, ja vaikka olisikin, sitä eivät voi omaiset vaatia, vaan aloitteen on aina tultava potilaalta itseltään. Passiivista eutanasiaa sairaaloissa ja laitoksissa toki harjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan tällainen loppuvaihe voi kestää, jossa ihminen makaa vain suurimmalta osaltaan sängyssä toisten syötettävänä? :(
Onko mitään mahdollisuutta saada vierailuista mukavampia?Sinä siis ajattelet vain omaa mukavuuttasi. Jumalauta. Jätä vierailematta jos et kestä katsoa ihmisen hidasta kuolemaa.
Itse ainakin vein välillä vanhoja valokuvia. Katselimme mummoni kanssa yhdessä vanhoja kuvia. Sieltä ajalta missä hän sillä hetkellä tuntui elävän
Vierailija kirjoitti:
No olkaa iloisia jos kyseessä on jo n. 80 v. Omassa suvussa valitettavasti alkaa oireilu jo 60-70 v. Jopa alle. Et jees.
Iloisia?!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on. Itsellä 80--vuotias äiti nyt mennyt kuluvan vuoden aikana paljon huonommaksi. Mikä pahinta, hänestä on tullut vihainen ja epäluuloinen. Syyttää kaksi vuotta vanhempaa isääni mm. pettämisestä, on aivan vainoharhainen asiassa. Oli vanhusten kuntosalivuorollakin puhunut kaikille miten isäni pettää mennen tulllen heti kun silmä välttää. Isällä on aika raskasta omaishoitaa häntä, eikä ole tosiaan itsekään sellaisessa kunnossa että mitkään pettämiset edes onnistuisi (eikä ole koskaan ollut nuorempanakaan sellaiseen taipuvainen).
Lisäksi äitini luulee, että hänen isänsä elää vielä, ja asuu siellä Lapissa. Suunnittelee ensi kesälle reissua isää katsomaan. Kun kysyin, minkä ikäinen isä on, ajatellen että ehkä se saa tajuamaan että ei isä enää elä, hän sanoi että 77. Nuorempi kuin hän. Ei nähnyt mitään ristiriitaa asiassa, kun huomautin että isä on sitte
Tyypillistä uhriutumista.
Olisit vaan vastannut, että ei ole sellaisia läheisiä.
On, ei kylläkään kovin montaa vuotta. Muistan kuinka se tuntui ensimmäistä kertaa tosi pahalta, kun mummun ei enää muistanut mua. Alkoi vähittäinen luopuminen, pieni kuolema. Nyt oma äiti ei suoranaisesti sairasta azheimeria mutta ei tietty enää ole niin terävä jne. Ain kun on tottunut saamaan apua niin sitä on sitten aika omillaan kun läheinen hiipuu pois.
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan tällainen loppuvaihe voi kestää, jossa ihminen makaa vain suurimmalta osaltaan sängyssä toisten syötettävänä? :(
Onko mitään mahdollisuutta saada vierailuista mukavampia?
Oma isäni ehti olla sairaalassa saattohoitopotilaana kolme viikkoa. Alussa jaksoi nousta välillä istumaan vuoteen laidalle ja käydä vessassakin, mutta lopussa ei enää jaksanut istua ja joutui pitämään vaippoja.Tuon kolmen viikon aikana myös ajan ja paikan taju katosivat tyystin, eikä edes kevyt rupattelu enää onnistunut.
Mukavia ne vierailut eivät tietenkään olleet, enkä minä mukavuuden takia sairaalassa isääni katsomassa käynytkään.
Laita hakukenttään muistisairaus. Löytyy monen monta keskustelua.