Miksi kunnollisten vanhempien lapsista tulee hulttioita?

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen minäkin ihmetellyt ja pohtinut. Meillä on ihan perustavallinen perhe. Vanhemmat edelleen yhdessä, asuttiin omakotitalossa, oli mahdollisuus harrastaa, vanhemmat välittivät, aina oli hyvää ruokaa pöydässä jne. Kavereita oli ja mukava naapurusto. Kaikki pärjättiin koulussa hyvin.

Silti yksi sisaruksistamme todellakin syrjäytyi kaikin tavoin. Meistä kahdesta muusta tuli ihan tasapainoista elämää viettäviä aikuisia.

Näissä tapauksissa joissa yksi suuresta katraasta syrjäytyy, se yksi näkee yleensä sen kasvuympäristön pimeän puolen, jota niille muille ei ole edes olemassa.

Vierailija kirjoitti:

90-luvun lamassa näitä tapauksia syntyi paljon, kuulun heihin itse.

Vanhemmilla meni lamassa lujempaa kuin koskaan. Turvalinen hyvä työpaikka valtiolla, ostelivat asuntoja halvalla Suomesta ja Espanjasta ja niin edes päin, elämä hymyili.

Lapsesta tuli pitkäaikaistyötön jonka opintolainat olivat ulosotossa, joka ei moneen vuoteen päässyt elämässään eteenpäin yhtään.

Vanhemmilla ja lapsella ei ollut enää oikein mitään juteltavaa, elivät täysin eri todellisuuksissa.

 

 

Se että lapsi joutuu ottamaan opintolainaa, kun vanhemmilla omaisuukia ja kiinteistöjä kertoo siitä, että perhedynamiikka on vinoutunut. Terveissä yhteisöissä on perheyrityksiä ja puhalletaan yhteen hiileen. Sairaissa yhteisöissä kilpaillaan omien poikasten kanssa tai vähintäänkin tehdään niitä niin iso liuta, että ne syövät toisensa elävältä resurssien ollessa puutteelliset. Suomessa on tätä paljon.

Vierailija kirjoitti:

90-luvun lamassa näitä tapauksia syntyi paljon, kuulun heihin itse.

Vanhemmilla meni lamassa lujempaa kuin koskaan. Turvalinen hyvä työpaikka valtiolla, ostelivat asuntoja halvalla Suomesta ja Espanjasta ja niin edes päin, elämä hymyili.

Lapsesta tuli pitkäaikaistyötön jonka opintolainat olivat ulosotossa, joka ei moneen vuoteen päässyt elämässään eteenpäin yhtään.

Vanhemmilla ja lapsella ei ollut enää oikein mitään juteltavaa, elivät täysin eri todellisuuksissa.

 

Tämäkään ei selitä, koska olemme syntyneet kolmella eri vuosikymmenellä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen minäkin ihmetellyt ja pohtinut. Meillä on ihan perustavallinen perhe. Vanhemmat edelleen yhdessä, asuttiin omakotitalossa, oli mahdollisuus harrastaa, vanhemmat välittivät, aina oli hyvää ruokaa pöydässä jne. Kavereita oli ja mukava naapurusto. Kaikki pärjättiin koulussa hyvin.

Silti yksi sisaruksistamme todellakin syrjäytyi kaikin tavoin. Meistä kahdesta muusta tuli ihan tasapainoista elämää viettäviä aikuisia.

No kysyittekö tuolta syrjäytyneeltä, että miten hänen lapsuutensa, elämänkokemuksensa meni? Sehän EI OLE sama kuin sinun. Voi olla täysin erilainen tarina. 

Niin ja joissakin tapauksissa se väkivallan ja ongelmien alkupiste saattaa olla jopa se "menestyvä" sisarus. Eläinkunnassa on ihan tyypillistä, että joku poikasista kuolee, kun sisarus vie kaiken huomion ja ruuan, ja solidaarisuus on tietysti 0, eläimiä kun ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvun lamassa näitä tapauksia syntyi paljon, kuulun heihin itse.

Vanhemmilla meni lamassa lujempaa kuin koskaan. Turvalinen hyvä työpaikka valtiolla, ostelivat asuntoja halvalla Suomesta ja Espanjasta ja niin edes päin, elämä hymyili.

Lapsesta tuli pitkäaikaistyötön jonka opintolainat olivat ulosotossa, joka ei moneen vuoteen päässyt elämässään eteenpäin yhtään.

Vanhemmilla ja lapsella ei ollut enää oikein mitään juteltavaa, elivät täysin eri todellisuuksissa.

 

 

Se että lapsi joutuu ottamaan opintolainaa, kun vanhemmilla omaisuukia ja kiinteistöjä kertoo siitä, että perhedynamiikka on vinoutunut. Terveissä yhteisöissä on perheyrityksiä ja puhalletaan yhteen hiileen. Sairaissa yhteisöissä kilpaillaan omien poikasten kanssa tai vähintäänkin tehdään niitä niin iso liuta, että ne syövät toisensa elävä

Totta. Itse en ainakaan aio antaa lapseni velkaantua ellei se ole ihan välttämätöntä. Yritän kiristää omaa vyötäni vaan lisää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen minäkin ihmetellyt ja pohtinut. Meillä on ihan perustavallinen perhe. Vanhemmat edelleen yhdessä, asuttiin omakotitalossa, oli mahdollisuus harrastaa, vanhemmat välittivät, aina oli hyvää ruokaa pöydässä jne. Kavereita oli ja mukava naapurusto. Kaikki pärjättiin koulussa hyvin.

Silti yksi sisaruksistamme todellakin syrjäytyi kaikin tavoin. Meistä kahdesta muusta tuli ihan tasapainoista elämää viettäviä aikuisia.

No kysyittekö tuolta syrjäytyneeltä, että miten hänen lapsuutensa, elämänkokemuksensa meni? Sehän EI OLE sama kuin sinun. Voi olla täysin erilainen tarina. 

Olen eri.

Ymmärrän edellisen viestin niin, että lapsille annettiin lähtökohtaisesti samat mahdollisuudet. Tietenkin dynamiikka voi olla hieman eri suhteessa eri lapsiin, johan samanlaiset temperamentit toimii paremmin yhteen kuin erilaiset. Mutta tervepäisessä perheessä nämä erot eivät ole dramaattisia. Mutta kouluun ja kaveripiiriin tms ei voida vaikuttaa, näin elämästä tulee erilainen tarina. 

Pointti on se, että vanhemmat voivat tukea vain yhtä osa-aluetta lapsen elämässä. Vaikka moni vanhempi laittaakin sädekehän omaan päähänsä ja korostaa omia ansioitaan,

Kunnollisuus on joskus vain kulissi. Olen keskiluokkaisista ympyröistä pääkaupunkiseudun lähiöstä. Omien kavereitteni vanhemmat olivat usein ainakin toinen akateeminen ja toinen myös vähintään lukion käynyt. Käytiin töissä, tai ainakin isä kävi siihen aikaan kasarilla. Asuttiin omakotitaloissa, koska alueellamme oli edulliset omakotitalot ja kouluttamattomampi/köyhenpi sakki asui apeissa vuokrakerrostaloissa.

Mitä meidän perheissä sitten tapahtui? Siitä olemme keskustelleet vasta nyt keski-ikäisinä enemmän ja todenneet, että kaikilla meininki näytti ulospäin oikein tavanomaisen tasaiselta. Yhden ystäväni vanhemmat esimerkiksi joivat itsensä hengiltä vanhuksina, koska lasten lento maailmalle jätti tyhjiön. Lasten kanssa elettiin sitten sellaista draamadynamiikkaa, jossa äitiä kyykytettiin ja dokailtiin silleen sopivasti. Aina oli ankeaa ja vainoharhaista. Omat vanhempani riitelivät aivan jatkuvasti, eivätkä tajunneet, että mallinsivat lapsilleen psyykkisesti hyvin kehittymätöntä (ehkä 8-v.) mielenmaisemaa. Ihmissuhteisiin liittyviä ristiriitoja ei osattu ratkaista mitenkään kypsästi, mutta ulospäin esitettiin sitten hyvää perhettä. Äitin naama oli usein itketyksestä/itkemisestä aivan kuolassa ja turvoksissa, eikä hän voinut aina näyttäytyä... Minulta vaadittiin täydellistä suoriutumista koulussa, sillä "se naapurin akka luulee, että sen tytär on muka parempi koulussa" jne... 

Esimerkkejä piisaisi kyllä tuolta lähiöstä ns. "kunnollisuudesta". Erikseen oli sitten ne aivan ilmiselvät perheet, joissa meni kaikilla mittapuilla huonosti. Ne oli niitä "heikompilaatuisia" ;), päivänpolttavaa ilmaisua käyttääkseni. Vai oliko ero sittenkään kovin suuri?

Yksi tapaus: vanhemmat oli puolideekuja, väkivaltaisia opportunisteja. Kouluja käymättömiä juntteja. 

Ulospäin oli omakotitalo, uusi auto pihassa, lapset loisti koulussa ja urheilussa, srk-aktiiviperhe jne.

Oikeasti lapsista ei huolehdittu pienenä, ei isona. Päinvastoin, me olimme heille rahakoneita tukien ja myöhemmin työnteon kautta. 

Tulos: lapset eronneita, seonneita, vammautumista, pettämistä, alkoholiongelmaa, mt-diagnoosia, alisuoriutumista, työholismia ja varmasti kaikilla krooninen masennus traumojen vuoksi

Minusta nämä esimerkit ovat outoja. Av aina korostaa, että kaikki normaalius on aina vain kulissia. Ihan kuin 90 % ihmisitä olisi sekopäitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on "kunnollinen" vanhempi?

Sellainen, joka on elämässään ihan menestynyt, edelleen naimisissa lastensa toisen vanhemman kanssa ja asuu omakotitalossa.

Ap

Tuo kaikki on vaan pintaa. Sen takana voi piillä perhehelvetti, josta ulkopuoliset ei tiedä mitään.

Perhesurmiakin  kun käsitellään lehdissä, naapurit ja tutut tulevat kilvan julistamaan, kuinka mukavia ihmisiä ja hyviä naapureita olivat.

Eikä väkivallan tarvi olla fyysistä. Myrkyllinen ilmapiiri ja vaientaminen riittää.

Myös tunnekylmä kasvatus, jossa lasta ei aidosti kohdata, saa tuhoa aikaan. Samoin lasten käyttö oman kunnianhimon toteuttajana.

Vierailija kirjoitti:

Kunnollisuus on joskus vain kulissi. Olen keskiluokkaisista ympyröistä pääkaupunkiseudun lähiöstä. Omien kavereitteni vanhemmat olivat usein ainakin toinen akateeminen ja toinen myös vähintään lukion käynyt. Käytiin töissä, tai ainakin isä kävi siihen aikaan kasarilla. Asuttiin omakotitaloissa, koska alueellamme oli edulliset omakotitalot ja kouluttamattomampi/köyhenpi sakki asui apeissa vuokrakerrostaloissa.

Mitä meidän perheissä sitten tapahtui? Siitä olemme keskustelleet vasta nyt keski-ikäisinä enemmän ja todenneet, että kaikilla meininki näytti ulospäin oikein tavanomaisen tasaiselta. Yhden ystäväni vanhemmat esimerkiksi joivat itsensä hengiltä vanhuksina, koska lasten lento maailmalle jätti tyhjiön. Lasten kanssa elettiin sitten sellaista draamadynamiikkaa, jossa äitiä kyykytettiin ja dokailtiin silleen sopivasti. Aina oli ankeaa ja vainoharhaista. Omat vanhempani riitelivät aivan jatkuvasti, eivätkä tajunneet, että mallinsivat

Kutakuinkin sama, asuinpaikka Tampere. Vanhemmat jääneet ikuisiksi teineiksi. Vieläkin kuulen äitini ulinan öisin korvissani kun en saa unta.  

Kai se ap tietää, oliko heillä perhehelvetti.

Jos yksi sisarusparvesta syrjäytyy, niin hänellä on usein aivan toinen mielipide vanhemmistaan kuin niillä muilla, ja hän jää sen näkemyksensä kanssa täysin yksin. Sen syrjäytyneen on täysin toivotonta selittää niille muille että vanhemmissa on jotakin negatiivista, jotain pimeää. Kukaan ei käsitä, mistä ihmeestä puhutaan. Vanhemmat ovat saattaneet olla sille yhdelle negatiivisia tavalla, jonka ne muut ovat tiedottomasti paineet pois muististaan ja tajunnastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä esimerkit ovat outoja. Av aina korostaa, että kaikki normaalius on aina vain kulissia. Ihan kuin 90 % ihmisitä olisi sekopäitä.

No mikä on sinusta normaali? Ja montako sellaista perhettä on Suomessa?

Muista, että ideaali normaali. 

Minusta normaalissa perheessä on myös vaikeuksia. Täysin huoleton päivä on poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä esimerkit ovat outoja. Av aina korostaa, että kaikki normaalius on aina vain kulissia. Ihan kuin 90 % ihmisitä olisi sekopäitä.

No mikä on sinusta normaali? Ja montako sellaista perhettä on Suomessa?

Muista, että ideaali normaali. 

Minusta normaalissa perheessä on myös vaikeuksia. Täysin huoleton päivä on poikkeus.

Jahas, palsta ei osaa epäyhtäläisyysmerkkiä. Hyvin koodattu.. 

Anyway: ideaali EI OLE SAMA KUIN normaali

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä esimerkit ovat outoja. Av aina korostaa, että kaikki normaalius on aina vain kulissia. Ihan kuin 90 % ihmisitä olisi sekopäitä.

No mikä on sinusta normaali? Ja montako sellaista perhettä on Suomessa?

Muista, että ideaali normaali. 

Minusta normaalissa perheessä on myös vaikeuksia. Täysin huoleton päivä on poikkeus.

Normaalima pidän perhettä, jossa vanhemmat yrittävät parhaansa, yrittävät kohdella lapsia tasapuolisesti, pitävät lapsesta huolta ja ovat lapsen saavutettavissa, kun tämä heitä tarvitsee.

Normaalia on myös nepsy- ja lievät mielialaongelmat, ne kuuluvat elämään. Kukaan meistä ei ole täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on "kunnollinen" vanhempi?

Sellainen, joka on elämässään ihan menestynyt, edelleen naimisissa lastensa toisen vanhemman kanssa ja asuu omakotitalossa.

Ap

Omivatko nämä kunnolliset vanhemmat iltaisin myös kotona? Vai aina menossa harrastuksissa ja luottamustehtävissä tai töissä?

Olivatko he kiinnostuneita teidän lasten arjesta, kavereista ja koulusta? Miten te lapset menestyitte koulussa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on "kunnollinen" vanhempi?

Sellainen, joka on elämässään ihan menestynyt, edelleen naimisissa lastensa toisen vanhemman kanssa ja asuu omakotitalossa.

Ap

Tuo kaikki on vaan pintaa. Sen takana voi piillä perhehelvetti, josta ulkopuoliset ei tiedä mitään.

Perhesurmiakin  kun käsitellään lehdissä, naapurit ja tutut tulevat kilvan julistamaan, kuinka mukavia ihmisiä ja hyviä naapureita olivat.

Eikä väkivallan tarvi olla fyysistä. Myrkyllinen ilmapiiri ja vaientaminen riittää.

Myös tunnekylmä kasvatus, jossa lasta ei aidosti kohdata, saa tuhoa aikaan. Samoin lasten käyttö oman kunnianhimon toteuttajana.

En varmaan kutsuisi vanhempiani kunnollisiksi, jos olisi ollut tuollaista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä esimerkit ovat outoja. Av aina korostaa, että kaikki normaalius on aina vain kulissia. Ihan kuin 90 % ihmisitä olisi sekopäitä.

Ehkä oman perheen epänormaalius on helpompi sietää, jos kuvittelee kaikkien muiden olevan vain kulissia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Geenit määrittelevät enemmän kuin kasvatus. Huomaat itsekin tuossa kummalta ne hulttiogeenit tulevat. Kasvatus kuitenkin vaikuttaa myös, joten kunnollisella isälläsi on käynyt tuuri sen suhteen.

Eli isovanhempamme ovat ehkä osanneet kasvattaa hulttiogeeniset lapsensa, mutta nämä lapset eivät ole osanneet kasvattaa omiaan (eli meitä)?

Ap

Voi olla. Ennen monet, joilla ei ollut omaa motiivia oikeen mihinkään, saatiin kurilla käymään koulut ja menemään työhön. Pysyivät ryhdissä, kun yhteisön tuomio oli pelotteena. Elättivät itsensä eikä tehneet rikoksia. Moni kuitenkin alkoholisoitui eli jotain kautta paha olo purkautui.