Lue keskustelun säännöt.
Riittääkö sinulle, että seurustelukumppani on "ihan kiva" vai pitääkö olla syviä romanttisia tunteita?
31.08.2025 |
Mitä mieltä olette:
Jos tapaatte jonkun tosi kivan henkilön, joka on fiksu ja mukava ja " paperilla hyvä", siis käy töissä, ei tupakoi/ryyppää, hyvä taloudellinen tilanne jne, mutta et tunne vahvaa kemiaa tai romanttisia tunteita häntä kohtaan vaan pikemminkin kaverillisia fiiliksiä, niin riittääkö se sinulle parisuhteeseen?
Koska kyllähän vaikka ihan kadulla kävellessä ja Prismassa asioidessa näkee kaiken näköisiä ja oloisia pariskuntia, niin ihmettelen, että onko oikeasti mahdollista tai todennäköistä, että he tuntevat romanttisia tunteita toisiaan kohtaan? Tai vaikka jos katsoo Unelmahäitä, niin kyllä minä ainakin ihmettelen, että mitä he näkevät kumppanissaan?
Niin selitys saattaa olla se, että he ovat sellaisia ihmit, että heille riittää se, että kumppani tuntuu kaverilta ja he ovat täysin tyytyväisiä.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No ehkä se sinulla toimii noin, mutta ei kyllä kaikilla. Etenkin naisilla fyysinen kosketus ihmiseen, joka ei romanttisesti tai seksuaalisesti kiinnosta voi tuntua ällöttävältä ja jopa ahdistavalta. "
Voi tuntua joo. Mutta niin vaan voi oppia syömäänkin asioita, jotka maistuvat aluksi ällöttäviltä.
Jotenkin surullista elää tuollaisessa vankilassa, että jos ei heti halua, himoitse ja nauti jostain, siitä ei voisi oppia koskaan nauttimaan. Ei ihme, että elämä on joillekin niin vaikeaa.
Musta olisi törkeää olla ihmisen kanssa, joka ällöttää. Siinähän sitten valehtelisi sille toiselle koko ajan, että juu kyllä mä tässä haluan olla ja susta tykkään. Miten kukaan voi noin edes elää? Nämä ovat ilmeisesti niitä tyytyjiä, joille ällö on parempi kuin ei mitään.
Aivan. Eli jos aloitat juoksemisharrastuksen vaikket erityisesti siitä pidä, niin eka kävelylenkki on mielestäsi valehtelua, kun siihen totuttelet? Ja 10. lenkki jolla hölkkäät ja on jo ihan kivaa, on sitten mitä, syvempää valehtelua?
Ihminen adaptoituu ja tottuu kaikenlaiseen, ehdollistuu ja kiintyy. Ajattelu, että toisen täytyisi valmiiksi olla sellainen joka on itselle hyvä JA lisäksi kiihottava JA romanttisesti kiinnostava on täysin absurdi - harvinaisempi kuin lottovoitto, niinkuin joku tuolla sanoi. Mutta koska ihminen on sopeutuvainen yksilö, jos molemmat tulevat vastaan ja totuttelevat, sopeutuvat ja sitoutuvat toimimaan toisilleen hyvin, pitämään toista hyvänä, on lähes väistämätöntä, että seuraa kiintymys, rakkaus ja lämpö. Sitä voi seurata seksuaalinen kiinnostus.
Mutta siinähän jahtaatte jotain haavekummituksia ja sitä, että joku lämmittäisi teitä ennen kuin edes tuntee teitä. Voin kertoa että on erittäin harvinaista. Varsinkin jos asenne rakkauteen on tuollainen "yhyy tarvitsen sen että ihastun ja rakastun salamana, en aio itse nähdä vaivaa, rakkaus vaan ilmiintyy jostain enkä osaa sitä tuottaa", niin miksi kukaan osaava haluaisi tuollaista riesoikseen? Varsinkin, kun siitä ei edes makseta mitään?
Minun elämäni on romanttista ja rakkaudellista ihan siitä huolimatta, onko kumppania vai ei. Niin miksi antaisin rakkautta tuollaiselle kerjäläiselle, joka vaan kuppaa sitä? Mitä hän antaa minulle takaisin?
Erikoista, jos tämä täytyy erikseen todeta, mutta lenkkipolkuja ei loukkaa valehtelu eikä edes se, jos niille tokaisisi suoraan, että inhoan teitä! En muutenkaan ymmärrä, miksi tämä näyttää sulla menevän noin kovasti tunteisiin. Ihan rauhassa voit totutella ja sopeutua eikä sulta kukaan ole "rakkautta" kerjäämässä. Itse odotan toiselta rehellisyyttä, että kertoo suoraan, jos ei kiinnosta. Jos minä ällötän toista, en todellakaan halua, että se toinen jää väkisin vääntämään, että jospa ne tunteet tästä muuttuisi. Sehän se juuri olisi sitä epätoivoista rakkauden tai edes pitämisen kerjäämistä. En haluaisi olla hetkeäkään sellaisen ihmisen lähellä, jota minä puistatan, eikä kyllä ole mitään tarvettakaan. Kun tavoitteena on vain yksi erityinen suhde elämän aikana, malttaa sitä myös odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni vastaaja (naisia suurin osa oletettavasti) on valmis intiimiinkiin suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka on ihan kiva, mutta johon ei kummempia tunteita edes alussa ole? Siinä tapauksessa ei tarvitse enää ihmetellä nykyisiä avioerotilastoja. Pariudutaan mahdollisimman nuorena ihan kenen kanssa tahansa vauvakuumeessa, lopputulos ei voi olla kovin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että todellisuudessa moni vaan etsii ihmisen, jonka kanssa on helppo olla ja joka jakaa samanlaiset tulevaisuuden toiveet. En usko, että kaikki edes pystyvät tuntemaan mitään rakastumisen tunteita. Esim. itse en ole koskaan tuntenut mitään kevyttä ihastumista kummempaa. Olen sitten seutustellut niitten ihmisten kanssa, jotka ovat tahtoneet seurustella minun kanssani ja ovat tuntuneet täysipäisiltä. Myöskään äitini tai sisarukseni eivät ole koskaan olleet rakastuneita vaan etsineet vaan sopivan tuntuiset kumppanit. Kyllä sitä aikaa myöten sitten tottuu toiseen ja tuntee rakkautta niin kuin muitakin läheisiä kohtaan.
Mutta miksi sitten tarvitsee pariutua kenenkään kanssa, jos ei ole sen kummempaa rakkautta?
Hirveen pitkä selostus siihen nähden että kyseessä on miehen veltto muna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kerrassaan ymmärrä, että miten hitossa muka niin moni ihminen tuntuu löytävän sen suorastaan jalat alta vievän kumppanin ja vielä pitkän ajan jälkeenkin hän on se täydellisin. Minusta tuntuu, että on helpompi saada loton päävoitto, kuin että se vahva rakastumisen tunne osuu molemmin puolin kohdalleen. Yleensä se aina jää toiselta puuttumaan ja sitten sinua lähestyy ne henkilöt, joista tuntee jo ensi sekunneilla, että tämä ei kolahda rakastumismielessä.
Näin ainakin miehenä koen.
Mulla on naisena ihan samanlainen olo. Kerran osunut tässä elämässä kaikki tähdet kohdalleen, mutta tulin petetyksi kolmen vuoden kohdalla. Sen jälkeen homma on aina kosahtanut siihen, että tunteet ei ole täysin kohdanneet toisen osapuolen kanssa tai on haluttu elämältä liian erilaisia asioit, vaikka kemiaa on ollutkin.
Petetyksi tulemisen jälkeen ei välttämättä uskalla enää rakastua. Mulla kävi näin kaksi kertaa. Nyxä on mitä täydellisin, mutta joudun tekemään työtä pelkojeni päihittämiseksi. Alan pikku hiljaa rakastumaan nyxään, kun uskallan luottaa, ettei toinen katoa toisen kainaloon.
Suurinta romantiikkaa edustaa kaipaus ja mielikuvitus. Etäsuhteissa näkisin että romantiikka loistaa parhaiten. Kun arki koittaa, ruuhkavuodet esim saavat romantiikan latistumaan. Tällöin pienet eleet ovat suhteellisesti suuria että toinen huomioi ja välittää toisesta. Se on arjen romantiikkaa.
Ja mitä ne romanttiset tunteet sitten kenellekin ovat.