Lue keskustelun säännöt.
Olen äitini omaishoitaja. Miten kestäisin sen, että välillä on koko päivän peloissaan ja ahdistunut ja jatkuvasti kyselee. (Muisti heikentyy
30.08.2025 |
Järjellä ymmärrän, että hänellä on välillä sen vuoksi ongelmaa ja pelkoa, kun hän ei käsitä, missä on (oma pitkäaikainen kotinsa) tai kuka minä olen. Kun menen välillä yleiseen huoneeseen, huutelee, että tule tänne, pelottaa.
Välillä on paljon hyviäkin päiviä, jolloin ei ole noin takertuva, mutta miten selvitä näistä rasittavista päivistä.
Hänellä on huono kuulo. Kaikki pitää sanoa kovalla äänellä. Kuulolaitetta en enää hänelle laita kuin tärkeissä tilanteissa, sillä on vaara, että joutuu roskiin.
Viime yön hän huusi koko yön noin puolen tunnin välein, että siivotkaa mun huone ja miksi ei kukaan siivoa huonettani, missä viipyy siivous. Sitten nukahti ja sama alkoi taas.
Aamulla veti sängystään kaikki suojukset pois (yhtä lukuun ottamatta, onneksi). Lakanat ja kaikki lattialle, kun ovat kuulemma jonkin aiemman potilaan likaiset lakanat. Sitten alkoi jankuttaa, että viekää minut sinne, mistä tänne haittekin.
Miten jaksaisin olla kärsivällinen? Koen itsesyytöksiä, kun olen välillä aika epäkohtelias, kun rasitus.
Kyllä on sitten paljon parempiakin muistipäiviä. Kyllä hän muistaa suomen presidentin ja mikä viikonpäivä on jne. Eli ei ole täysin muisti mennyt. Tää on ehkä ennemmin sekavuutta.
Eilen juttelin asiasta psykiatrin kanssa. Ei oikeastaan ollut mitään uutta neuvoa. Rauhoittava lääkitys hänellä on ennestään. (Vakava masennus jo 30 vuotta)
Kommentit (111)
En viitsi sanoa ikääni, kun olen muuten aika avoin tässä, niin pelkään, että joku vielä tunnistaa.
Varmaan voi vähän päätellä siitä, että äitini on dementoitumassa tai ainakin on sekavuutta. Eli mulla on iäkäs äiti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kotihoidossa, niin ei siellä jatkuvasti joku ole valvomassa (paitsi tiesti jos asuu samassa taloudessa).
Hoitopaikassa käydään välillä "tsekkaamassa", et onko sängyssä tai liikkuuko rollaattorin kanssa.
Itse kun kävin katsomassa äitiä, ja myöhemmin isää, niin seurasin "syrjäsilmällä" myös toisten vanhusten kuntoa, jos jotain erikoista oli, niin ilmoitin/kerroin hoitajille.
t. m60v
Olen muuttanut samaan talouteen. Mun äiti ei pärjäisi yksin.
Ap
Ok. Veikkaan, et et tule jaksamaan kauan (valvot yöt jne.). Se "turvaverkko" on oltava. Jos niitä kaatumisia ja sängystä putoamisia sattuu, niin soitto Häkeen (jos ei muuta ole). Niin tein isäni kanssa. Lanssi tuli ja vei, ja siitä sitten lähti, selviämään. Isä ei halunnut minkäänlaista yhteiskunnan apua, otti sitten sitä apua vastaan kun oli pakko. (Kotihoito .....).
- sama
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, alan väsyä. En haluaisi häntä hoivakotiin, kun tuo ahdistuminen ja pelko on täälläkin noin voimakasta. Mietin, miten huonosti voisi siellä, kun ei saa huomiota juuri lainkaan.
En tiedä, miten kauan jaksan. Tänään hän raihottui noin tunti sitten. Lopetti jatkuvan huomion pyytämisen.
Puhelimen otin pois jo puli vuotta sitten, kun soitteli hädissään esim hätänumeroon. Kuitenkin jankuttaa koko ajan, että haluaa puhelimensa takaisin. Annan aina soittaa, jos hän ensin kertoo, minne soittaa ja se on joku järkevä paikka.
Ap
Itse taas kuten ollessani suljetussa muistisairaiden yksikössä heidän nimenomaan saavan paljon huomiota. Siellähän oltiin asiakkaiden kanssa yhdessä koko ajan, suurin osa ajasta yhteisissä tiloissa ja iltatoimet sitten tietysti yksitellen. Kyllä itse näkisin että tuossa tilanteessa, kun on ahdistunut ja peloissaan ei se oma koti ole enää paras paikka. Hoitajana on paljon helpompi jaksaa jatkuvaa kyselyä, kun se on työtä ja suurimman osan päivästä pääsee oman elämän pariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kotihoidossa, niin ei siellä jatkuvasti joku ole valvomassa (paitsi tiesti jos asuu samassa taloudessa).
Hoitopaikassa käydään välillä "tsekkaamassa", et onko sängyssä tai liikkuuko rollaattorin kanssa.
Itse kun kävin katsomassa äitiä, ja myöhemmin isää, niin seurasin "syrjäsilmällä" myös toisten vanhusten kuntoa, jos jotain erikoista oli, niin ilmoitin/kerroin hoitajille.
t. m60v
Olen muuttanut samaan talouteen. Mun äiti ei pärjäisi yksin.
Ap
Ok. Veikkaan, et et tule jaksamaan kauan (valvot yöt jne.). Se "turvaverkko" on oltava. Jos niitä kaatumisia ja sängystä putoamisia sattuu, niin soitto Häkeen (jos ei muuta ole). Niin tein isäni kanssa. Lanssi tuli ja vei, ja siitä sitten lähti, selviämään. Isä ei halunnut minkäänlaista yhteiskunnan apua,
Voi olla, etten jaksa kauaa. Jotenkin ajauduin tähän tilanteeseen, kun isäni oli ensin äitini omaishoitaja, mutta isäni sitten kuoli.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, alan väsyä. En haluaisi häntä hoivakotiin, kun tuo ahdistuminen ja pelko on täälläkin noin voimakasta. Mietin, miten huonosti voisi siellä, kun ei saa huomiota juuri lainkaan.
En tiedä, miten kauan jaksan. Tänään hän raihottui noin tunti sitten. Lopetti jatkuvan huomion pyytämisen.
Puhelimen otin pois jo puli vuotta sitten, kun soitteli hädissään esim hätänumeroon. Kuitenkin jankuttaa koko ajan, että haluaa puhelimensa takaisin. Annan aina soittaa, jos hän ensin kertoo, minne soittaa ja se on joku järkevä paikka.
Ap
Itse taas kuten ollessani suljetussa muistisairaiden yksikössä heidän nimenomaan saavan paljon huomiota. Siellähän oltiin asiakkaiden kanssa yhdessä koko ajan, suurin osa ajasta yhteisissä tiloissa ja iltatoimet sitten tietysti yksitellen. Kyllä itse näkisin että tuossa tilanteessa, kun on ahdistunut ja pelo
Julkisuudessa kerrotaan paljon, että ei ehdi nostaa pyörätuoliin päiväsaikaan, vaan makuutetaan sängyssä. Ja että henkilökunta ei puhu suomea. Ja ne ei ehdi mitään, kun on vajaa miehitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, kun hakisit apua nyt etkö jäisi odottamaan. Kuten aiemmin sanoin, ei hoitokotiin pääse välttämättä heti. Olisi tärkeää että äitisi olisi jonossa. Yritä ajatella järjellä enemmän kuin tunteella (tai väärällä syyllisyydellä).
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, kun hakisit apua nyt etkö jäisi odottamaan. Kuten aiemmin sanoin, ei hoitokotiin pääse välttämättä heti. Olisi tärkeää että äitisi olisi jonossa. Yritä ajatella järjellä enemmän kuin tunteella (tai väärällä syyllisyydellä).
Mulla on kai tämä syyllisyydentunne ongelmana. Ja lisäksi mulla on malli, että mun isä hoiti mun äitiä paljon kärsivällisemmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne kehräävät kissat olivat kalliita, mutta ehkä edullisempiakin versioita löytyy. Toisena leluna oli hylje, mikä oli mielestäni herttaista.
Oli surullista, kun muistisairas äiti ei enää osannut käyttää matkapuhelinta, puhelin oli ylösalaisin hänen kädessään. Hankimme hänelle lankapuhelimen, mutta minua vihannut isäpuoli irtisanoi sopimuksen. Emme tavoittaneet äitiä. Asuimme sisarukseni kanssa 200 kilometrin päässä äidistä, olin kuolemassa syöpään, joten en päässyt äidin luo ja sisaruksella oli pienet lapset.
Onneksi toivuin parempaan kuntoon ja matkustin bussilla joka viikko katsomaan äitiä terveyskeskuksessa. Hän kuoli muutamassa kuukaudessa aivosyöpään sairastettuan pitkään hitaasti etenevää verisyöpää ja Alzheimeria. Hyväkuntoinen iäkäs isäpuoli huolehti hyvin äidistä, käveli katsomaan äitiä kolme kertaa päivässä, vaikka sairasti Alzheimeria. Hän piti äitiä ranteesta, kun äiti kuoli. Ehdin sairaalaan liian myöhään, joten äiti oli jo menehtynyt.
Joku tukihenkilö, jonka kanssa voit itse käydä asioita läpi olisi hyvä. Oman jaksamisesi kannalta ne intervallijaksot voisi tehdä hyvää. Jos ei vielä niin ehkä myöhemmin. Älä liikaa syytä itseäsi, tiedosta että teet parhaasi. Kyllä se kärsivällisyys kasvaa, jaksamisesta en sano mitään.
Toivottavasti kaikki menee hyvin. Huomio kuitenkin että prosesseissa voi kestää ja hoivapaikkojen jonot. Ehkä kannattaa ajoissa selvitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaadi hänelle asiallista lääkitystä. Hirveätä, että vanhuksen täytyy elää pelossa, kun pää ei tuota enää totuudellista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ne kehräävät kissat olivat kalliita, mutta ehkä edullisempiakin versioita löytyy. Toisena leluna oli hylje, mikä oli mielestäni herttaista.
Oli surullista, kun muistisairas äiti ei enää osannut käyttää matkapuhelinta, puhelin oli ylösalaisin hänen kädessään. Hankimme hänelle lankapuhelimen, mutta minua vihannut isäpuoli irtisanoi sopimuksen. Emme tavoittaneet äitiä. Asuimme sisarukseni kanssa 200 kilometrin päässä äidistä, olin kuolemassa syöpään, joten en päässyt äidin luo ja sisaruksella oli pienet lapset.
Onneksi toivuin parempaan kuntoon ja matkustin bussilla joka viikko katsomaan äitiä terveyskeskuksessa. Hän kuoli muutamassa kuukaudessa aivosyöpään sairastettuan pitkään hitaasti etenevää verisyöpää ja Alzheimeria. Hyväkuntoinen iäkäs isäpuoli huolehti hyvin äidistä, käveli katsomaan äitiä kolme kertaa päivässä, vaikka sairasti Alzheimeria. Hän piti äitiä ranteesta, kun äiti kuoli. Ehd
Oli varmasti rankkaa sinulle, kun olit itsekin huonossa kunnossa. Onneksi se isäpuoli piti hyvää huolta äidiatäsi, vaikka teillä oli huonot välit.
Läheisen kuoleminen on aina rankkaa, olipa tämä minkä ikäinen vain.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida kehräävät kissat ja tukihenkilöt nyt olla tarpeeksi riittävällä tasolla. Muista, että äitisi oli isäsi aikaan paremmassa kunnossa ja teillä on äitisi kanssa aivan erilainen suhde. Mieti, mikä tukisi teidän molempien hyvinvointia ja pitkäaikaista jaksamista.
En kyllä tiedä, mikä tukisi meidän molempien hyvinvointia. Totta, että äitini oli ennen helpompihoitoinen.
Mietin tässä myös sitä, että eihän tämä ole kuin samanlaista kuin pienen lapsen hoitaminen. Raskaampi hoidettava vaan. Ei voi ottaa joka paikkaan mukaan.
Lisäksi henkinen kuorma siitä, että mennään koko ajan huonompaan dementiassa, kun taas lapsi kehittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tiedä, mikä tukisi meidän molempien hyvinvointia. Totta, että äitini oli ennen helpompihoitoinen.
Mietin tässä myös sitä, että eihän tämä ole kuin samanlaista kuin pienen lapsen hoitaminen. Raskaampi hoidettava vaan. Ei voi ottaa joka paikkaan mukaan.
Lisäksi henkinen kuorma siitä, että mennään koko ajan huonompaan dementiassa, kun taas lapsi kehittyy.
Tämä oli siis ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kuulostaa osittain samalta kuin isovanhempani altzheimer, esimerkiksi tuo että ei tiedä missä on ja ketä ihmisiä siellä on ja että se aiheuttaa pelkoa. Kyse ei ole mistään pelkästä sekavuudesta.
Kannattaa hankkia lääkitys. Onhan se potilaalle itselleenkin kauheaa pelätä jatkuvasti.Ei pelkoon ole lääkitystä. Rauhoittava lääke on jo käytössä 3 kertaa päivässä ja yöksi tujumpi.
Ap
Kannattaa kokeilla vaihtaa lääkitystä. Voi olla, etteivät tavalliset rauhoittavat sovi. Kokemuksesta puhun.
Kuules, kohta se karkailee. Me lukittiin mummo hoitolaitokseen ja siellä ne pumppasi sen niin täyteen myrkkyjä että se lakkasi puhumasta ja kuoli pois. Parempi niin.
Eli laita siis hoitolaitokseen niin loppuu teidän molempien kärsimykset nopeammin.
Vierailija kirjoitti:
Ei taida kehräävät kissat ja tukihenkilöt nyt olla tarpeeksi riittävällä tasolla. Muista, että äitisi oli isäsi aikaan paremmassa kunnossa ja teillä on äitisi kanssa aivan erilainen suhde. Mieti, mikä tukisi teidän molempien hyvinvointia ja pitkäaikaista jaksamista.
Ap haluaa itse jatkaa omaishoitajana joten tukihenkilö voisi auttaa. Jos ulkopuolinen apu on nyt suljettu pois, tässä vaiheessa.
Käytöshäiriöt ja ahdistus, harhat luultavasti lisääntyy, samoin avuntarve. Joten hoitaminen vaikeutuu, muuttuu raskaammaksi tai osittain mahdottomaksi. Sitä taakkaa olisi hyvä purkaa jollekkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kuulostaa osittain samalta kuin isovanhempani altzheimer, esimerkiksi tuo että ei tiedä missä on ja ketä ihmisiä siellä on ja että se aiheuttaa pelkoa. Kyse ei ole mistään pelkästä sekavuudesta.
Kannattaa hankkia lääkitys. Onhan se potilaalle itselleenkin kauheaa pelätä jatkuvasti.Ei pelkoon ole lääkitystä. Rauhoittava lääke on jo käytössä 3 kertaa päivässä ja yöksi tujumpi.
Ap
Kannattaa kokeilla vaihtaa lääkitystä. Voi olla, etteivät tavalliset rauhoittavat sovi. Kokemuksesta puhun.
Hänellä on kokeiltu vuosien saatossa monia psyyken lääkkeitä masennuksen vuoksi. Aika vaikea alkaa enää kokeilla uusia. Yksi lääke oli aikoinaan erittäin hyvä, mutta alkoi aiheuttaa parkinsonismia.
Psykiatrin kanssa tosiaan eilen puhuttiin lääkkeistä. En kylläkään kysynyt vaihtamisesta, mutta kysyin, voisiko jokin muu kuin rauhoittava, aiheuttaa pelkotiloja öisin ja kaatumisia päivisin. (Ymmärrän, että rauhoittavat aiheuttaa kaatunisia, mutta ne hän tarvitsee.)
Sovittiin kokeilla yhden lääkkeen lopettamista ja jos ei auta, niin toisen vähentämistä.
Mahdollisesti tämä alkava syksy muistuttaa äitiäni isäni kuolemasta viime vuoden lopulla. Äitini suostui käsittämään tuon kuolemisen vasta muutama kuukausi sitten. Heillä oli pitkä yhteinen taival. Ehkä mun äiti on alkanut liittää tätä vuodenaikaa siihen tapahtumaan ja siksi on alkanut tämä pelkääminen, mikä on uutta.
Ap