Lue keskustelun säännöt.
Olen äitini omaishoitaja. Miten kestäisin sen, että välillä on koko päivän peloissaan ja ahdistunut ja jatkuvasti kyselee. (Muisti heikentyy
30.08.2025 |
Järjellä ymmärrän, että hänellä on välillä sen vuoksi ongelmaa ja pelkoa, kun hän ei käsitä, missä on (oma pitkäaikainen kotinsa) tai kuka minä olen. Kun menen välillä yleiseen huoneeseen, huutelee, että tule tänne, pelottaa.
Välillä on paljon hyviäkin päiviä, jolloin ei ole noin takertuva, mutta miten selvitä näistä rasittavista päivistä.
Hänellä on huono kuulo. Kaikki pitää sanoa kovalla äänellä. Kuulolaitetta en enää hänelle laita kuin tärkeissä tilanteissa, sillä on vaara, että joutuu roskiin.
Viime yön hän huusi koko yön noin puolen tunnin välein, että siivotkaa mun huone ja miksi ei kukaan siivoa huonettani, missä viipyy siivous. Sitten nukahti ja sama alkoi taas.
Aamulla veti sängystään kaikki suojukset pois (yhtä lukuun ottamatta, onneksi). Lakanat ja kaikki lattialle, kun ovat kuulemma jonkin aiemman potilaan likaiset lakanat. Sitten alkoi jankuttaa, että viekää minut sinne, mistä tänne haittekin.
Miten jaksaisin olla kärsivällinen? Koen itsesyytöksiä, kun olen välillä aika epäkohtelias, kun rasitus.
Kyllä on sitten paljon parempiakin muistipäiviä. Kyllä hän muistaa suomen presidentin ja mikä viikonpäivä on jne. Eli ei ole täysin muisti mennyt. Tää on ehkä ennemmin sekavuutta.
Eilen juttelin asiasta psykiatrin kanssa. Ei oikeastaan ollut mitään uutta neuvoa. Rauhoittava lääkitys hänellä on ennestään. (Vakava masennus jo 30 vuotta)
Kommentit (111)
Tykkää kutoa, mutta enää sorminäppäryys ja kärsivällisyys ei riitä. Hänellä on sormissa nivelrikko.
Ei huoli pehmolelua.
Muistiliiton tilaisuuksiin en pystyisi osallistumaan. Joskus hyvänä hetkenä livahdin noin puoleksi tunniksi tai tunniksi jonkun nopean asian hoitamaan. Mutta on kytättävä rauhallista hetkeä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidillä aikoinaan diag. Alzh. (tai ei sitä silloin vielä ollut). Äidin naapuritar ja viimeinen ystävätär sanoi, et jos et tiedä mitä tehdä, niin soita päivystävälle sosiaalihoitajalle. Niin sitten tein. Ja toisaalta, äiti kyllä oli jo kotihoidossa, omahoitajan kanssa yhdessä se hoidettiin. Diagnoosi tuli sitten, olin itse mukana neurologilla, joka sen antoi.
Äiti sai lääkityksen, henkinen kunto parani. Se neurologi oli kyllä "luojan lahja" :) - kyseli kaikkea (kuka on pressa, kuka pm....), huomasi, että äiti ahdistui siitä, kun ei enää muistanut. Vastasi siihen että, eihän sitä kaikkea tarvitse muistaa. Paras neuvo.
Äiti pystyi olemaan kotona vielä 4 vuotta (kunnes alkoi kaatuilemaan ja ... sehän se sitten on se "viimeinen paikka"). Eli sen jälkeen vielä peräti 9-10 vuotta, hoitokodissa.
Kaatuilu on tullut ongelmaksi meilläkin. Eikös siellä hoivakodissa kaadu vielä helpommin, kun on pidempiä matkoja ja ainakin aluksi vieras ympäristö.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun minun äidilläni tuli tuo vaihe, että jokin pelottaa eli hänellä oli pimeä ja sängystä putoaminen, ei mennyt kuin puolisen vuotta, kun joutui/pääsi hoitolaitokseen.
Siellä, vaikka luulisi, että seuraa ei ole niin paljon, pelot hälveni ja olo rauhottui. Eli meillä oli ehdottomasti parempi päästä hoitopaikkaan.
Tämä. Yllättävän moni muistisairas tuossa vaiheessa sairautta voi paremmin hoitokodissa, kuin kotona omaishoitajan kanssa. Ja omainenkin voi keskittyä olemaan omainen.
Muistisairaidenkin kesken syntyy jopa ystävyyssuhteita. Ympärillä on kuitenkin enemmän ihmisiä, kuin vain se ylikuormittunut, ahdistunut ja syyllisyyttä tunteva omaishoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kuulostaa osittain samalta kuin isovanhempani altzheimer, esimerkiksi tuo että ei tiedä missä on ja ketä ihmisiä siellä on ja että se aiheuttaa pelkoa. Kyse ei ole mistään pelkästä sekavuudesta.
Kannattaa hankkia lääkitys. Onhan se potilaalle itselleenkin kauheaa pelätä jatkuvasti.
Ei pelkoon ole lääkitystä. Rauhoittava lääke on jo käytössä 3 kertaa päivässä ja yöksi tujumpi.
Ap
Vaikea sairaus etenkin omaisille, olen pahoillani.
Auttaisiko, jos hänellä olisi lelu sylissään? Monia vanhuksia rauhoitetaan kehräävillä pehmokissoilla.
Auttaisiko, jos ottaisit hänet kainaloosi päivän aikana esim. sohvalla. Läheinen on tuki ja turva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sairaus etenkin omaisille, olen pahoillani.
Auttaisiko, jos hänellä olisi lelu sylissään? Monia vanhuksia rauhoitetaan kehräävillä pehmokissoilla.
Auttaisiko, jos ottaisit hänet kainaloosi päivän aikana esim. sohvalla. Läheinen on tuki ja turva.
Kerroit jo, ettei leluista ole apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun minun äidilläni tuli tuo vaihe, että jokin pelottaa eli hänellä oli pimeä ja sängystä putoaminen, ei mennyt kuin puolisen vuotta, kun joutui/pääsi hoitolaitokseen.
Siellä, vaikka luulisi, että seuraa ei ole niin paljon, pelot hälveni ja olo rauhottui. Eli meillä oli ehdottomasti parempi päästä hoitopaikkaan.
Tämä. Yllättävän moni muistisairas tuossa vaiheessa sairautta voi paremmin hoitokodissa, kuin kotona omaishoitajan kanssa. Ja omainenkin voi keskittyä olemaan omainen.
Muistisairaidenkin kesken syntyy jopa ystävyyssuhteita. Ympärillä on kuitenkin enemmän ihmisiä, kuin vain se ylikuormittunut, ahdistunut ja syyllisyyttä tunteva omaishoitaja.
Tuo kuulostaa toki hyvältä, mutta niin paljon kuulee hoivakodeista nykyään myös resurssipulasta. Ja siitä, että henkilökunta ei osaa puhua suomea hoidettavalle.
Mun äiti on nyt jo niin kovin pelokas. Vaikeaa ajatella, että voisi hoivakodissa paremmin. Totta on, että jossain vaiheessa en enää jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap, olet saanut paljon hyviä, realistisia neuvoja. Ota ne huomioon. Vaikuttaa siltä, että et uskaltaudu mihinkään muutokseen. Sitähän kyllä kysytkin, että miten itse jaksat ja kestät. Aloita siitä, että hankit itsellesi jaksamisapua etänä noilta mainituilta tahoilta.
Auttaako, jos laulatte yhdessä, vaikka hän ei välitä musiikista.
Monia laulaminen auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on kotihoidossa, niin ei siellä jatkuvasti joku ole valvomassa (paitsi tiesti jos asuu samassa taloudessa).
Hoitopaikassa käydään välillä "tsekkaamassa", et onko sängyssä tai liikkuuko rollaattorin kanssa.
Itse kun kävin katsomassa äitiä, ja myöhemmin isää, niin seurasin "syrjäsilmällä" myös toisten vanhusten kuntoa, jos jotain erikoista oli, niin ilmoitin/kerroin hoitajille.
t. m60v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sairaus etenkin omaisille, olen pahoillani.
Auttaisiko, jos hänellä olisi lelu sylissään? Monia vanhuksia rauhoitetaan kehräävillä pehmokissoilla.
Auttaisiko, jos ottaisit hänet kainaloosi päivän aikana esim. sohvalla. Läheinen on tuki ja turva.
Kerroit jo, ettei leluista ole apua.
Ei ole ollut kiinnostunut pehmoeläimistä, mutta aloin miettiä tuota kehräävää kissaa. En tiennyt sellaisia olevankaan. Voisi ehkä se tärinä rauhoittaakin ehkä. Jo 25 vuotta sitten äitini haaveili kissan ottamisesta, mutta sitten aina perääntyi.
Luullakseni tuo kainaloon ottaminen toisi kyllä turvallisuutta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa muuta kuin voimia sinulle AP!
Minun äidillä on huomenna syntymäpäivä, hän kuoli 10 vuotta sitten mutta on jatkuvasti mielessäni.
Hänen aivoperäinen sairaus ilmeni nopeasti ja lähtö oli nopea. Olen kiitollinen siitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos on kotihoidossa, niin ei siellä jatkuvasti joku ole valvomassa (paitsi tiesti jos asuu samassa taloudessa).
Hoitopaikassa käydään välillä "tsekkaamassa", et onko sängyssä tai liikkuuko rollaattorin kanssa.
Itse kun kävin katsomassa äitiä, ja myöhemmin isää, niin seurasin "syrjäsilmällä" myös toisten vanhusten kuntoa, jos jotain erikoista oli, niin ilmoitin/kerroin hoitajille.
t. m60v
Olen muuttanut samaan talouteen. Mun äiti ei pärjäisi yksin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kotihoidossa, niin ei siellä jatkuvasti joku ole valvomassa (paitsi tiesti jos asuu samassa taloudessa).
Hoitopaikassa käydään välillä "tsekkaamassa", et onko sängyssä tai liikkuuko rollaattorin kanssa.
Itse kun kävin katsomassa äitiä, ja myöhemmin isää, niin seurasin "syrjäsilmällä" myös toisten vanhusten kuntoa, jos jotain erikoista oli, niin ilmoitin/kerroin hoitajille.
t. m60v
Olen muuttanut samaan talouteen. Mun äiti ei pärjäisi yksin.
Ap
Mielenterveytesi vaikuttaa olevan heikolla tolalla. Miten pärjäät itse ilman äitiäsi? Se taitaa olla tässä se suurin kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Auttaako, jos laulatte yhdessä, vaikka hän ei välitä musiikista.
Monia laulaminen auttaa.
Enpä ole tullut ajatelleeksi. Olen itsekin surkea laulaja. Mietin, mitä naapurit ajattelisivat duetostamme. Äitini ei ole laulanut ennenkään.
Ap
Äitisi voi karata, jos hän on hyväkuntoinen. Hoitopaikoissa ovet lukitaan ja hisseissä käytetään numerolukkoja.
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa muuta kuin voimia sinulle AP!
Minun äidillä on huomenna syntymäpäivä, hän kuoli 10 vuotta sitten mutta on jatkuvasti mielessäni.
Hänen aivoperäinen sairaus ilmeni nopeasti ja lähtö oli nopea. Olen kiitollinen siitä.
Jaksamisia sinullekin! Nuo vuosipäivät ovat rankkoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intervallijaksoon en uskalla laittaa. Pelkään, että siellä "sekoaa" vielä enemmän ja kotiuduttuaan on hankalampaa.
Mietin kyllä nyt, että kauanko oikeasti jaksan. Toisaalta ihanaa, että hän on elossa ja välillä ihan normaali keskustelukin sujuu. Se on raskasta, kun ei tiedä, milloin on se huonompi päivä tai yö.
Joskus hän saattaa soittaa jollekin kaverilleen ja puhua koko puhelun ajan järkeviä. Puhelun jälkeen onkin niin väsynyt, että puhuu mulle sekavampia.
Ap
Kannattaisi hyödyntää intervallijaksotkin ihan oman jaksamisesi takia. Muuten teidät molemmat saa kohta kärrätä sieltä hoitoon.
En suosittele, muistisairailla ympäristön vaihtuminen voi aiheuttaa levottomuutta ja sekoittaa pään normaalia enemmän. Tietysti omaishoitajakin tarvitsee lepoaikaa. Mieluummin hyvä, pysyvä hoitopaikka.
Äitini asui yli 90v kotona kotihoidon (3x vrk) ja omaisten turvin. Kun liikuntakyky ja muisti eivät enää toimineet, hän sai hoitopaikan. Soitteli alkuun lähes päivittäin, miten kamalaa siellä on: "Huoneen lattialla juoksee rottia, suihkuun ei pääse, jonain päivänä ruokaa ei annettu ollenkaan..." Onneksi sopeutui aika nopeasti, paikka ja henkilökunta olivat hyviä.
Kannattaa hankkia lääkitys. Onhan se potilaalle itselleenkin kauheaa pelätä jatkuvasti.