Isäni ei puhu koskaan normaalisti. Aina sellaista vitsin vääntämistä ja Turhapuro-tyyliä. En jaksa enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin se isä oli turhapuromainen vitsailija ja nyt se jo lähenteleekin kaikkia naisia. Trollin tunnistaa siitä että tarina etenee ja kehittyy jatkuvasti.

Etkö ole ikinä nähnyt yhtään Uuno-elokuvaa tai Speden Speliä tms? Ne on täynnä härskejä vitsejä. Speden oman hahmon nimi on Härski Hartikainen!

ap

Ja tuon nimen Spede nappasi eräältä tutultaan. Eli tällainen henkilö on todella ollut olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala ottaa kaikki, mitä hän sanoo, tosissasi. Keskustelet kuten kenen tahansa kanssa, samat lait. Sitten jos tulee ongelmia, et enää ota yhteyttä.

Tätäkin joskus kokeilin, mutta hän on todella herkkähipiäinen ja suuttuu hyvin pienestä. Sitten taas marssitaan murjottamaan. En nyt lopettanut yhteydenpitoa sen takia. Joskus nuorempana meni häneen hermot niin täysin että huusin päin naamaa että voitko kerrankin puhua normaalisti! No ei voinut, meni sänkyyn makaamaan käsivarsi silmien päällä ja oli siinä hiljaa niin kauan että lähdin kotiin.

ap

Virheesi: et antanut palautettasi asiallisesti vaan kielteisen tunteen voimalla. Se sattuu energiakehoon kuin luja isku. Ei ihme että vetäytyi. Läheiseltä ihmiseltä vihaa, se saattoi yllättää hänet.

Oletko koskaan yrittänyt ystävällisesti käsitellä tätä ongelmaa? Oletko koskaan pyytänyt häntä kertomaan omasta nuoruudestaan? Vanhat puhuu mielellään siitä. Voisiko siitä tulla asiallista puhetta.

Missä ammatissa isäsi on toiminut? Taksikuski?

Mieti myös sitä, miltä asia ja oma asenteesi tulee tuntumaan, kun isäsi kuolee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kotihoidon hoitajana tunnen tämän ihmistyypin. Rasvaiset vitsit ei jaksa naurattaa, mutta mä jotenkin säälin näitä miehiä. Luulen, että isäsikin haluaisi olla toisenlainen, mutta ei osaa. Lapsena ei ole annettu itkeä eikä puhua tunteista. "Mies ei itke" on ollut ja todella tavallinen tapa kasvattaa poikia jo pienestä pitäen.

"Mies ei itke" on myös aivan oikea totuus siitä, miten monet miehet kokevat olemuksensa ja maailmansa. Siinä missä naisten pitää joka ikisessä välissä puhua (miesten mielestä: valittaa) tunteistaan ja miten haluaisi miehiä muuttaa, miehistä on aivan aidosti mukavampi keskustella ystäviensä kanssa formula- tai jäkisliigan tilanteesta tai vertailla kattoremonttivaihtoehtoja. Itse olen mies, joka kyllä pystyy puhumaan tunteistaan, mutta tiedostan ettei sille taidolle ole monissa miesporukoissa mitään käyttöä, ja juttelen kyllä ihan mielelläni myös

Mun naisporukat käyttäytyy kyllä ihan samoin. Ei kukaan töissä tunteile, vaan puhuu työn järjestelyistä ym. Lapsistaan tai elämästään voi toki avautua, mutta ei niistäkään juuri nyyhkitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala ottaa kaikki, mitä hän sanoo, tosissasi. Keskustelet kuten kenen tahansa kanssa, samat lait. Sitten jos tulee ongelmia, et enää ota yhteyttä.

Tätäkin joskus kokeilin, mutta hän on todella herkkähipiäinen ja suuttuu hyvin pienestä. Sitten taas marssitaan murjottamaan. En nyt lopettanut yhteydenpitoa sen takia. Joskus nuorempana meni häneen hermot niin täysin että huusin päin naamaa että voitko kerrankin puhua normaalisti! No ei voinut, meni sänkyyn makaamaan käsivarsi silmien päällä ja oli siinä hiljaa niin kauan että lähdin kotiin.

ap

Virheesi: et antanut palautettasi asiallisesti vaan kielteisen tunteen voimalla. Se sattuu energiakehoon kuin luja isku. Ei ihme että vetäytyi. Läheiseltä ihmiseltä vihaa, se saattoi yllättää hänet.

Oletko koskaan yrittänyt ystävällisesti kä

"Virheesi, et antanut palautetta asiallisesti vaan kielteisen tunteen voimalla."  Olen eri kuin jolle vastasit, mutta lapsen, olkoonkin aikuinen, on siis osattava kasvattaa isäänsä oikein ja osata ennakoida kaikki tämän tunnetilat, vaikka itse on jäänyt isyydestä paitsi? Sinänsähän tuo lauseesi on ihan okei mutta tässä yhteydessä ei.

Oman kokemukseni mukaan mikään keskustelun aloitus, oli se ystävällisen asiallinen tai tunteikas, ei koskaan auttanut. Tulkinta oli aina, että ei pidä riidell'ä. Tai kokemukseni vähättely: ei siinä mitään outoa ollut, että joutui perheessä kokemaan kaikenlaista aivan liian nuorena.

Kovin monta kertaa en sitten yrittänytkään. Miltäkö tuntuu isän kuoltua? Pahalta mutta hänellä olisi ollut elämä aikaa saada oikein keinoin sitä huomiota, jota tarvitsi. Sellainen terapeutti en lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudesa ollut, että olisin kyennyt hänet parantamaan, kun hän ei itse tajunnut, että saadakseen tyydyttävät ihmissuhteet olisi tarvinnut apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala ottaa kaikki, mitä hän sanoo, tosissasi. Keskustelet kuten kenen tahansa kanssa, samat lait. Sitten jos tulee ongelmia, et enää ota yhteyttä.

Tätäkin joskus kokeilin, mutta hän on todella herkkähipiäinen ja suuttuu hyvin pienestä. Sitten taas marssitaan murjottamaan. En nyt lopettanut yhteydenpitoa sen takia. Joskus nuorempana meni häneen hermot niin täysin että huusin päin naamaa että voitko kerrankin puhua normaalisti! No ei voinut, meni sänkyyn makaamaan käsivarsi silmien päällä ja oli siinä hiljaa niin kauan että lähdin kotiin.

ap

Virheesi: et antanut palautettasi asiallisesti vaan kielteisen tunteen voimalla. Se sattuu energiakehoon kuin luja isku. Ei ihme että vetäytyi. Läheiseltä ihmiseltä vihaa, se saattoi yllättää hänet.

Ymmärrän pointtisi, mutta isäsuhteesi kuulostaa hieman erilaiselta kuin ap:n. Ap:n isän kanssa ei voi keskustella mistään asiallisesti, kun käsitin viestistäsi niin, että isäsi ei halua keskustella aroista asioista. Jos keskustellaan vaikkapa kaksoistornien tuhoutumisesta ja sekin menee joltakulta pelkäksi vitsailuksi, niin alkaa olla aika pakonomaista. Mutta ehkä ap:n isä ei koskaan keskustele traagisista aiheista, vain hauskoista.

Koskeeko vitsailu vain keskusteluja ap:n kanssa? Vai onko hän samanlainen vitsailija myös kaveriensa ja työkaveriensa kanssa? Aika olennainen kysymys.

 

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on ollut viihde- ja taidealan metoo-skandaalit ja milloin mikäkin ala on käsitelty kokonaisuutena, niin koska käsitellään perheenisät? Lapsiaan kroonisesti ahdistelleet äijänkuvatukset, joita oli vähintään joka toinen mies?

Mua on aina kuvottanut sana "perheenisä" enkä ole ihan tavoittanut miksi, mutta tämä ketju avasi tajuamaan, että just tämän takia. Ne perheenisät oli mun lapsuudessa kaikista vaarallisimpia, ja hyvän harvassa oli turvalliset perheenisät.

Tässä kirjoituksessa tiivistettiin paljon täyttä asiaa. Minuakin on aina suorastaan ällöttänyt sana perheenisä ja samoin on välillä ihmetellyt kuinka reaktioni on niin voimakas. Lainaamassani viestissä asia selvisi minullekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on ollut viihde- ja taidealan metoo-skandaalit ja milloin mikäkin ala on käsitelty kokonaisuutena, niin koska käsitellään perheenisät? Lapsiaan kroonisesti ahdistelleet äijänkuvatukset, joita oli vähintään joka toinen mies?

Mua on aina kuvottanut sana "perheenisä" enkä ole ihan tavoittanut miksi, mutta tämä ketju avasi tajuamaan, että just tämän takia. Ne perheenisät oli mun lapsuudessa kaikista vaarallisimpia, ja hyvän harvassa oli turvalliset perheenisät.

 

 

Tästä tuli syvällinen ketju, kun jättää trollaajat huomiotta.

Itsekin kirjoitin tänne lukuisia kommetteja, koska olen koko elämäni kärsinyt perhedynamiikastamme, jonka pilaamisessa isällä oli merkittävin rooli.

Tuore romaani on Anna-Liisa Ahokummun Kosminen tanssija, joka kuvaa lapsuuden synkkää historiaa ja myös näitä "äijänkuvatuksia". Ketjun kirjoittajat saattaisivat hyvinkin saada kirjasta jpaljon.

Googlasin, mielenkiintoisen kuuloinen kirja. Mutta voi hirvitys miten tavattoman rumat kannet!! Miksi hitossa suomalaiset kirjat niin usein pilataan aivan luokattoman rumilla kansikuvilla?? En halua katsella tuollaista yöpöydälläni.

Vierailija kirjoitti:

Ikä tai sukupolvi ei selitä tuota, vaan kyllä kyseessä on vain joidenkin ihmisten persoona(llisuushäiriö). 

Oma 80+ isäni oli aivan ihana ja maailman paras luonne. Tuli vielä vanhemmiten herttaisemmaksi, mikäli mahdollista. Siis ihan 10+ henkilö. Vanheneminen korostaa perusluonnetta.

Tuskin mitään on tehtävissä ap:n isän suhteen. Pitää vain surra ja antaa anteeksi se, että isä oli surkea, henkisesti väkivaltainen tyyppi.

Ei ole mikään pakko antaa anteeksi, tuskin hän on mitään anteeksi pyytänytkään. Saati että katuisi jotain.

Tuo anteeksiantamispakko voi olla ihmiselle tosi raskas. Asioista voi päästä yli ihan ilmankin. Onneksi terapauttini vapautti minut tuosta kristittyjen henkisestä anteeksiannon ansasta. Se on ihan suunniteltu sitä varten, että väärintekijöiden ei tarvitsisi muuttua. Esim. pedofiilit kaikissa kristillisissä lahkoissa.

Vierailija kirjoitti:

Ei 8-kymppistä saa muuttumaan.

Miksi edes pitäisi saada. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on ollut viihde- ja taidealan metoo-skandaalit ja milloin mikäkin ala on käsitelty kokonaisuutena, niin koska käsitellään perheenisät? Lapsiaan kroonisesti ahdistelleet äijänkuvatukset, joita oli vähintään joka toinen mies?

Mua on aina kuvottanut sana "perheenisä" enkä ole ihan tavoittanut miksi, mutta tämä ketju avasi tajuamaan, että just tämän takia. Ne perheenisät oli mun lapsuudessa kaikista vaarallisimpia, ja hyvän harvassa oli turvalliset perheenisät.

Tässä kirjoituksessa tiivistettiin paljon täyttä asiaa. Minuakin on aina suorastaan ällöttänyt sana perheenisä ja samoin on välillä ihmetellyt kuinka reaktioni on niin voimakas. Lainaamassani viestissä asia selvisi minullekin.

Onko mikään muuttunut? Onko nykyisät vielä samanlaisia lapsia kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun on ollut viihde- ja taidealan metoo-skandaalit ja milloin mikäkin ala on käsitelty kokonaisuutena, niin koska käsitellään perheenisät? Lapsiaan kroonisesti ahdistelleet äijänkuvatukset, joita oli vähintään joka toinen mies?

Mua on aina kuvottanut sana "perheenisä" enkä ole ihan tavoittanut miksi, mutta tämä ketju avasi tajuamaan, että just tämän takia. Ne perheenisät oli mun lapsuudessa kaikista vaarallisimpia, ja hyvän harvassa oli turvalliset perheenisät.

Tässä kirjoituksessa tiivistettiin paljon täyttä asiaa. Minuakin on aina suorastaan ällöttänyt sana perheenisä ja samoin on välillä ihmetellyt kuinka reaktioni on niin voimakas. Lainaamassani viestissä asia selvisi minullekin.

Onko mikään muuttunut? Onko nykyisät vielä samanlaisia lapsia kohtaan?

Kysyn samaa.

Päätin 6-vuotiaana että minulla ei ole isää. Käytännössä kun ei ollut, kyseessä vaan ihan ventovieras ja arvaamaton, ikävä ihminen, joka vaan sattui asumaan samassa asunnossa, silloin kun ei ollut jossain osastolla, kuntoutuksessa tai äitinsä luona. Ei ole lapsen tehtävä alkaa luoda suhdetta vanhempaan.

Vierailija kirjoitti:

Päätin 6-vuotiaana että minulla ei ole isää. Käytännössä kun ei ollut, kyseessä vaan ihan ventovieras ja arvaamaton, ikävä ihminen, joka vaan sattui asumaan samassa asunnossa, silloin kun ei ollut jossain osastolla, kuntoutuksessa tai äitinsä luona. Ei ole lapsen tehtävä alkaa luoda suhdetta vanhempaan.

Niin ja joku ihmetteli, että miltä tuntuisi jos se niin sanottu "isä" kuolisi. Ei välttämättä tunnu miltään, saattaa olla ihan vaan helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päätin 6-vuotiaana että minulla ei ole isää. Käytännössä kun ei ollut, kyseessä vaan ihan ventovieras ja arvaamaton, ikävä ihminen, joka vaan sattui asumaan samassa asunnossa, silloin kun ei ollut jossain osastolla, kuntoutuksessa tai äitinsä luona. Ei ole lapsen tehtävä alkaa luoda suhdetta vanhempaan.

Niin ja joku ihmetteli, että miltä tuntuisi jos se niin sanottu "isä" kuolisi. Ei välttämättä tunnu miltään, saattaa olla ihan vaan helpotus.

Sama juttu, en aio mennä hautajaisiin. Ärsyttää aina nää tunteelliset kiristäjät "No muta miltäs sitten tuntuu jos sitä ja tätä." Ihan sama. Ei ole minun vastuullani luoda itselleni toimivaa suhdetta vanhempaan, joka on koko elämäni käyttäytynyt minua kohtaan väärin. Olen sen ihmisen takia itkenyt niin monet itkut, että jos pari kertaa vielä elämässä itkettää niin se ei muuta mitään mihinkään suuntaan.

Anopin kanssa ei pysty juttelemaan mistään kunnolla koska parin-kolmen lauseen jälkeen hän  ottaa aasinsillan ja alkaa puhumaan jostain televisio-ohjelmasta ja juttua tulee niin paljon että ei oikein saa suunvuoroa. Onko tämä sitten joku defenssi että voi ottaa normaaliin elämään kantaa.

Esimerkki kun kerroin että esikoinen pääsi lukioon niin sitten jaariteltiin jostain A-studiosta missä oli puhuttu ylioppilaskirjoitusten uudistamisesta.

Tunnen perheen missä biologista isää ei kiinnostanut isyys, mutta sitten kun lapsen isäpuolesta tuli lapselle isä alkoi biologinen isä vaatimaan kaikkea. Koska isyyttä ei oltu vielä tunnustettu pystyi isäpuoli tunnustamaan isyyden ja näin lapsesta tuli juridisesti isäpuolen oma lapsi. Ihanteellinen tilanne.

Vika päässä. Ei vaan itse tiedä sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päätin 6-vuotiaana että minulla ei ole isää. Käytännössä kun ei ollut, kyseessä vaan ihan ventovieras ja arvaamaton, ikävä ihminen, joka vaan sattui asumaan samassa asunnossa, silloin kun ei ollut jossain osastolla, kuntoutuksessa tai äitinsä luona. Ei ole lapsen tehtävä alkaa luoda suhdetta vanhempaan.

Niin ja joku ihmetteli, että miltä tuntuisi jos se niin sanottu "isä" kuolisi. Ei välttämättä tunnu miltään, saattaa olla ihan vaan helpotus.

Sama juttu, en aio mennä hautajaisiin. Ärsyttää aina nää tunteelliset kiristäjät "No muta miltäs sitten tuntuu jos sitä ja tätä." Ihan sama. Ei ole minun vastuullani luoda itselleni toimivaa suhdetta vanhempaan, joka on koko elämäni käyttäytynyt minua kohtaan väärin. Olen sen ihmisen takia itkenyt niin monet itkut, että jos pari kertaa vielä elämä

Yleensä noilla mitäs sitten, arvaa miltä tuntuu -tyypeillä ei edes ole mitään kokemusta samasta, kunhan ajattelevat omaa tilannettaan ja luulevat että kaikilla on samoin kuin heillä.

Toivoin lapsena ettei olisi isää

Veljeni oli tuollainen. Koskaan ei mistään voinut puhua (selvänä) vakavasti. Humalassa tilanne oli eri, mutta vältteli puhumasta tunteista tai ylipäätään miltä jokin tuntui tai miten sen koki.

Nykyisin hän on vihainen +65v joka hermostuu ja ärjyy nollasta sataan kahdessa sekunnissa. En jaksa kävellä kananmunankuorilla enkä siksi häntä enää tapaakaan.

Harmillista se, että edelleen rakastan veljeäni, mutta hän ei voi sitä ottaa vastaan tai edes oikein hyväksyäkään. Hän lienee vanhempieni kasvatuksen tai sen puutteen tulos.