Ensitreffit alttarilla 2025 OFFICIAL
Onko yhtä paska kuin aiempina kausina eikä mikään pari jatka?
Katso lähetysajat : Ensitreffit alttarilla - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (5937)
Katsoin vasta eilen illalla ja tänään kaikki ilmaiseksi katsottavissa olevat jaksot. Tätä keskustelua olen vain vähän silmäillyt. Sanon kuitenkin sen, että osa porukasta on ronskimpaa kuin mitä aikaisemmin on ollut ja kuvauskin on ronskimpaa. Jaksoissa on ollut jopa kiroilua. Hyvä uudistus toki on se, että virallisesti parit eivät menneet naimisiin, mutta eipä tämä sarja ole enää niin konservatiivinen ja hillitty kuin ennen. Tuotesijoittelu pistää räikeästi silmiin ja hääpuvut olivat hirveitä ja hankalia. Erityisesti Elisa vaikutti kaadoineen enemmän Unelmahäiden osallistujalta ja toki muitakin tätä osastoa olevia on nyt mukana. Kokonaisuudessaan muutenkin osallistujat vaikuttavat nyt kansanomaisemmilta.Elisan tyrkky ja räväkkä av-mammakooso muistuttaa ulkonäöltään kovasti jotakin toista jossakin toisessa ohjelmassa ollutta. Sama ihminen ei ole kyseessä, koska tuo ketä muistuttaa oli hillitty suomenruotsalainen pappi, joka kertoi elämästään sairaan lapsen yh.-äitinä ja vähän uskostaan lähinnä työnsä kautta.
Miesasiantuntijan ulkonäkö muistuttaa taas Käärijää, mutta miesasiantuntija vaikuttaa muuten ällöttävältä ja turhan vapaamieliseltä, joka ei edes usko ikuiseen rakkauteen. Tämäkin kertoo osaltaan ohjelman luonteen muuttumisesta ja siitä, että konservatiivisuutta on haluttu päästä eroon. Miesasiantuntija korostaa liikaa omaa seksuaalista suuntautumistaan ja olisi halunnut mukaan homoparin vaikka sitten väkisin.
Ohjelma on todellakin uudistunut ja muuttunut. Budjettikin on selvästi pienentynyt. Tarpeellisten uudistusten myötä ohjelma ei vaikuta enää niin laadukkaammalta ja se vaikuttaa yhä enemmän joltain leikiltä. Ohjelma alkaa jo muistuttaa entistä enemmän lukuisia roskaluokan realityjä entisen konservatiivisuuden sijaan. Ehkä tämäkään ohjelma ei jaksa enää vetää epätoivoisia ja tuhoontuomittuja kulissejaan, vaan nykyaika ja ihmisten monimuotoisuus on huomioitava realistisella tavalla paremmin. Tässä kuitenkin häiritsee erityisesti se, että miehillä saa olla lapsia, mutta naisilla ei.
Vierailija kirjoitti:
Puistattava ihminen tuo Elisa. Ei ole yhtään herttainen, kova ja kylmä kuin kala.
Kyllä. Matti vaikuttaa todella lempeältä ihmiseltä. Kyllä nämä tällaiset asiat huomaa tuntemattomista ihmisistä ihan tv:n välitykselläkin.
Onko Janne tämän kauden versio viime kauden Jyrkistä eli tuollainen miesvauva? Julia näyttää ja vaikuttaa todella nuorelta. Jos Julia on ostamassa alkoholia niin aivan varmasti myyjä kysyy Julialta ikää.
Vierailija kirjoitti:
Janne sano, että "kattellaan" tarkoittaa, että mennään vain. Kun Katri sitten myöhemmin ehdotti tuota kylpylää, niin Janne vastasi, että "kattellaan".
Kun Janne ei sitten lähtenytkään kylpylään, niin on ihan loogista, että Katri pettyi, kun Janne ei lähtenytkään. Hänhän oli jo luvannut, että mennään vaan (kattellaan).
Minulla tulee tuosta olo, että Janne ei ole ihan rehellinen, ei ota vastuuta omista puheistaan ja tekemisistään. Ja kun Katri otraa asian puheeksi, niin Janne syyllistää Katria.
En ennusta kovin pitkää avioliittoa.
No Janne ei ole ollut kokoaikana lainkaan kiinnostunut Katrista. Näin meille käy useampien ihmisten kanssa. On aivan tavallista. Kuten Janne illallisella sanoi olisi Katrin pitänyt tuoda aamulla edille että haluaisi hänet ehdottomasti mukaan kylpylään. Tuollainen jälkikäteen asian märehtiminen ei ole oikein. Se ei sovi suhteeseen jos siis sellainen olisi.Eikä sovi myöskään kaverisuhteeseen. .
Vierailija kirjoitti:
Janne sano, että "kattellaan" tarkoittaa, että mennään vain. Kun Katri sitten myöhemmin ehdotti tuota kylpylää, niin Janne vastasi, että "kattellaan".
Kun Janne ei sitten lähtenytkään kylpylään, niin on ihan loogista, että Katri pettyi, kun Janne ei lähtenytkään. Hänhän oli jo luvannut, että mennään vaan (kattellaan).
Minulla tulee tuosta olo, että Janne ei ole ihan rehellinen, ei ota vastuuta omista puheistaan ja tekemisistään. Ja kun Katri otraa asian puheeksi, niin Janne syyllistää Katria.
En ennusta kovin pitkää avioliittoa.
Eikö kaikki tiedäkään, että 'kattellaan' tarkoittaa päätöksen siirtämistä eteen päin, hamaan tulevaisuuteen. 'Kattellaan' ei siis lupaa mitään, vaan asia jää auki. Se ei tarkoita 'ehkä', vaan yksinkertaisesti ei oteta mitään kantaa.
Toki jotkut voivat käyttää sanontaa myös ajatellessaan 'ei todellakaan', mutta koska tätä ei haluta sanoa, ulos tulee 'kattellaan'.
Missään tapauksessa se ei tarkoita, että 'näin teemme, asia sovittu'.
Ihmettelenkin, miksi Janne antoi ymmärtää tähän suuntaan. "Tarkoittaa samaa kuin joo". Vai onko "joo" Jannen kielenkäytössä myös väistöilmaisu, joka sanotaan, ettei asiasta tarvi jauhaa enempää, ainakaan sillä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Onko Janne tämän kauden versio viime kauden Jyrkistä eli tuollainen miesvauva? Julia näyttää ja vaikuttaa todella nuorelta. Jos Julia on ostamassa alkoholia niin aivan varmasti myyjä kysyy Julialta ikää.
Jyrkihän oli ihan fiksu tyyppi. Ei ehkä mikään pitkän ajan suunnittelija tai talousnero, mutta Janneen verrattuna oikea Einstein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin tätä, kun Elisa muutti Matin luo. Näin toimii manipulatiivisen ihmisen mieli. Hän haaveili, että olisi tuonut pakettiautollisen kamaa NÄHDÄKSEEN REAKTION. Jos tuo olisi hänen ainoa red flag niin ei mitään, mutta kun niitä vilisee.
Ihmettelin tuota kohtaa että mitä hän oikein tarkoitti sillä.
Älkää nyt ylianalysoiko näitä heittoja!
Tuotanto odottaa, että jotain sanotaan, niin voihan siinä tilanteessa keksiä jonkin sutkautuksen.
Jos ihminen ei ole manipuloiva tai provosoiva, ei tule mieleenkään tuollainen.
Kauanko häämatkalla oltiin? Oliko viikonloppureissu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se kylpylässä käyminenkään nyt aivan kauheasti energiaa vaadi. Miksei useat voi vaan ymmärtää, ettei kaikki siitä syystä tai toisesta tykkää?
Se syy miksei hän sinne mennyt, liittyy siihen että häpeää Katrin reilua ylipainoa. Siellä olettevasti on muitakin ihmisiä, ehkä normaalipainoisia tai hyväkuntoisia vähissä vaatteissa. Saattaa hävetä myös omaa suht pulleaa dad bodyaan. Ei vaan huvittanut se puolinakuilu näiden asioiden pohjalta.Kiinnittäkää huomioita ainoisiin positiivisiin asioihin mitä hänestä sanoo: nätit kasvot ja rempseä (tms) luonne.
Varmasti näin ja se kertoo juurikin paljon siitä millainen ihminen tämä Janne on.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko häämatkalla oltiin? Oliko viikonloppureissu?
Liian kauan että pinna kestäisi pareilla.
On idioottimaista täällä kysellä "miksei Janne ihastunut Katriin..
TÄH..
onko kyselijällä tapana ihastua johonkin random-tyyppiin saman tien. Tai yleensäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko häämatkalla oltiin? Oliko viikonloppureissu?
Liian kauan että pinna kestäisi pareilla.
: ) Kuvaa kyllä erittäin osuvasti ohjelmaan valittuja pareja.
Elisa on rock, hevi ja punk.
Mattia kuvaa hänet omat sanansa: "Itkuinen tilitys olisi lähinnä genreni, erot ja rakastumiset ovat ikiaiheita, joista tiedän paljon". (https://www.ess.fi/paikalliset/3988244)
Ja kun noista puheista on sentään lähes 5 vuotta, on selvää, että Matin rakkaustraumat ovat muuttuneet osaksi hänen persoonaansa. Tai sitten hän vain on Toivottoman (pun intended) emo.
Kauankohan Matti ja Behm seurusteli, mikäli pitää paikkansa, ja mihin se suhde kaatui? Molemmat näyttää olevan Lahdesta ja molempia yhdistää ainakin lasten saanti nuorena sekä kiinnostus musiikkiin.
Ärsyttää kun jatkuvasti joku tällä palstalla puhuu avioliitosta. Eihän näille pareille ole suoritettu siviilivihkimistä niin kuin aiemmilla kaikille. Voisi ehkä puhua sokkokihlautumisesta jos edes siitäkään. Tuntuu oudolta kun parit välillä itsekin puhuvat tyyliin kuin olisivat oikeasti avioliitossa.
Jännä, et Katria ei tunnu haittaavan oma ylipaino. Illallisella asu, kylpyläreissu, tiukat trikoohousut ym. Janne ei ilm.hoksaa omaansa tai ei näytä sitä, lukuunottamatta kieltäyttmistä kylpylästä. He vois yhdessä alkaa kuntoilla. Ehkä kipinät alkais syttyä sen myötä.
Kaikki olis hoikkia jos se laihduttaminen ois helppoo. Kiloista on vaikea päästä eroon.
Hyvä, et tällanenkin pari on ohjelmassa.
Vierailija kirjoitti:
Kauankohan Matti ja Behm seurusteli, mikäli pitää paikkansa, ja mihin se suhde kaatui? Molemmat näyttää olevan Lahdesta ja molempia yhdistää ainakin lasten saanti nuorena sekä kiinnostus musiikkiin.
Kiinnostavaa. Matti on Behmiä vanhempi mutta ei kai kumminkaan ole ex-aviomies, joka toimi kaupan alalla. En ihmettelisi, että olisivat seukanneet Lahden aikoihin.
(Behmin) uudessa elokuvassa yhteiset työkuviot luovat mutkia rakastavaisten matkaan. Behm kertoo Ylelle, että näin saattaa käydä, koska luovilla ihmisillä on yleensä suuret egot. Voihan Matti tunteellisuudessaan olla hankala kotioloissa. Behmiä on selvästi kiehtonut tämmöiset herkkikset; vrt. Miki Liukkonen. Miten ihmeessä sovitti lapsen siihen elämään, kun oli yhdessä kirjailijaneron kanssa?!
Vierailija kirjoitti:
Jännä, et Katria ei tunnu haittaavan oma ylipaino. Illallisella asu, kylpyläreissu, tiukat trikoohousut ym. Janne ei ilm.hoksaa omaansa tai ei näytä sitä, lukuunottamatta kieltäyttmistä kylpylästä. He vois yhdessä alkaa kuntoilla. Ehkä kipinät alkais syttyä sen myötä.
Kaikki olis hoikkia jos se laihduttaminen ois helppoo. Kiloista on vaikea päästä eroon.
Hyvä, et tällanenkin pari on ohjelmassa.
Mistä sinä tiedät vaikka haittaisikin? Kyllähän sitä ihminen saa käydä kylpylöissä, pukeutua trikoohousuihin tms., vaikka olisi lihava? Minäkin olen ylipainoinen, mutta todellakin nautin kylpylöistä ja uimahalleista eikä kyllä v ittuakaan kiinnosta mitä "muut ajattelee" eikä itsetuntoni ole niin huono, että jäisin vaan kotiin voivottelemaan surkeuttani kuinka en mitään jaksa ja viitsi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo väittely sanan lausumisesta.......ihan tavallinen miesten "pikkuhuumori"(?) viisastelu"....
Missähän piireissä? Junttipiireissä varmaan. On todella typerää pikkuhuumoria ja viisastelua alkaa aikuisen miehen kinaamaan jostakin toisen lausumasta sanasta. Haaaahuone...... onpa hauskaa huumoria. Voi että naurattaa.....
Sitäpaitsi, kuka tykkää "viisastelevista" ihmisistä? luulevat olevansa hauskoja, mutta eivät ole.
Ei ole TAVALLINEN miesten huumori tuollaista. Pilkunnussioista ei tykätä ja tuo, että alat jankkaamaan toisen lausumasta sanasta, on pikunnussimista. Hanaaaaaahuone :D
Mun täytyy sanoa että näin naisena en tajunnut mitä huumoria tuossa oli, ihan nillittämiseltä se tuntui. Katri otti sen kyllä ihan hyvin. Ih
No varmaan miestä jokainen ensin puolustautuu, jos joku väittää sinun sanoneen jotain mitä et ole. Katri pari kertaa sanoi, että sanoi hanahuone ja janne väitti muuta ja sen jälkeen Katri jätti jutun siiihen.
Mutta miksi ihmeessä joku edes alunalkaen puutuu tuollaiseen??? Eihän Hanaaahuone edes tarkoita mitään. Miksi Katri olisi niin sanonut ja pitänyt sitä oivaltavana nimenä? Ehän hanaaahuoneessa ole mitään oivaltavaa, mutta hanahuoneessa on.
No sitä en tajua mitä järkeä on puuttua tuollaiseen, ihan samahan se on miten Katri lausuu jonkun kuppilan nimen. Mutta Katri kuitenkin tosiaan sanoi Hanaa, eikä Hana. Ei varmaan tajunnut asiaa kun pisti niin kovasti hanttiin. Mutta Janne oli oikeassa lausumisessa mutta hölmö tehdessään mitättömästä asiasta numeron.
No jopas jotakin! Palstapsykologi vauhdissa! 🤦🤦🤦