Mitä virheitä Suomessa on tehty
2000-luvun alun positiivisista tunnelmista huolimatta me ollaankin 2000-luvun huonoin pohjoismaa. Kuka mokasi?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Finanssikriisi 2008 oli käännekohta johon Suomen talouskasvu hyytyi.
Tämä vaikutti kaikkiin maihin, ei ole eritysitä merkitystä Suomelle.
Kreikkaan ehkä eniten. Suomi oli kyllä kärjessä niihin, johon vaikutti pahiten.
Suurin virhe tapahtui vuonna 1918 kun jätettiin kesken vahingollisen aineksen poistaminen kansasta. Sosiaalidemokratia jatkaa maanpetosta ja tihutyötä kansaa kohtaan vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että uskotaan teorioihin, jotka eivät nykytodellisuudessa päde. Ei voida enää ajatella, että talous kasvaa, kun popula kasvaa.
Talous ei kasva populaa lisäämällä, jos näille ei ole työtä ja työtä tekevät saavat niin paskaa palkkaa,
Jos työttömyys estää rekrytoinnin, niin me ollaan kusessa.
Naisten äänioikeus ja siitä johtuva pako.laistulva.
Täällä on ollut keskustaoikeistolaisia hallituksia, muissa pohjoismaissa demarit. Suomi on niitä harvoja maita, joissa rasistiset oikeistopopulistit ovat päässeet hallituksiin - täällä jopa kahdesti. Kokoomushan on oikeasti Suomen suurin ongelma, tuhonnut aktiivisesti yhteiskuntaa ja talouden rakenteita vallassa jo -87 lähtien, vain kahdesti oppositiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että uskotaan teorioihin, jotka eivät nykytodellisuudessa päde. Ei voida enää ajatella, että talous kasvaa, kun popula kasvaa.
Talous ei kasva populaa lisäämällä, jos näille ei ole työtä ja työtä tekevät saavat niin paskaa palkkaa,
Talous ei kasva kestävästi jakamalla vastikkeetonta rahaa työtä vieroksuville.
Talous ei kasva jos yrittäminen ei ole kannattavaa. Yrittäminen ei kannata jos verottaja kuppaa niin paljon että viivan alle jää miinusta arvonilisäveron sekä työntekijän palkan ja sivukulujen vuoksi.
Yrittäjän on hankala maksaa enemmän palkkaa jos työntekijän hyöty yritykselle ei ole riittävän suuri. Vähintään palkan ja sivukulujen verran pitäisi jokaisen palkansaajan saada joka kuukausi yrityksen kassaan ja oikeasti vielä enemmän kun muitakin kuluja on.
Eipä ihme että yrittäjät eivät palkkaa lisää työvoimaa matalalla kynnyksellä. Oma ongelmansa on hyvän työntekijän löytäminen kun käytössä on tekoäly ja hakemuksia kehutaan maasta taivaisiin mutta monella näytöt oikeasta osaamisesta ovat vähäisemmät.
Vierailija kirjoitti:
Poliitikot on suurimpia syyllisiä ilman vastuuta. Huonoimmassakin tapauksessa jäävät ulos eduskunnasta ja nostavat suurta korvausta eläkkeeseen asti.
Pitää paikkansa. Poliitikot turvaavat oman ahterinsa välittämättä mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
Näkeekö joku unta, että töitä on nii paljon, että niitä otetaan vastaan?
Kuinka näitä vastaanotettavia töitä tarjotaan vastaanotettavaksi?
Haluan nähdä prosessikaavion.
Ainakin jotkut aiemmin osa-aikatyötä tehneet ovat lopettaneet keikkatyön tekemisen kun suojaosa poistettiin. Mitä muuta se on kuin työnteon välttelyä jos ei viitsi töitä tehdä sen takia että palkka vähentää etuuksia. Sellaisia kyttyräpäiisä venkuloita suomalaiset ovat suurelta osin.
Toki joku malli pitäisi kehittää että työtä kannattaa tehdä aina kun sitä on tarjolla. Suomessa ollaan valovuosia jäljessä Ruotsista osa-aikatyön suhteen mikä voisi olla hyvä ratkaisu monessa elämänvaiheessa. Suomessa ollaan joko työtön tai täysiaikaisessa työssä vaikka jotkut työt voisivat sopia hyvin osa-aikatyöhön. Sitten pitää vain saada tarvittaessa sosiaalitukea että pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevi Sorsan masinoima valtion kuvaputkitehdas Imatralle oli yksi suurimpia syyllisiä tämän päivän tilanteeseen.
Just joo. Tapahtui vain 50 vuotta sitten. Siinä perusongelma taisi olla että koulutustaso ei ollut riittävä. Metallityöntekijästä ei tule lyhyellä kurssilla puhdastilatyöntekijää. Poliitikot hääräsivät lämpimikseen veronmaksajien rahoilla joten ei kai konkurssi mikään yllätys ollut. Nykypäivän ongelmiin pitää löytää muita syitä ja mielellään myös ratkaisukeinoja.
Mutta eihän ne kai metallia olleet? Kuvaputket?
Olis pitänyt hyökätä Leningradiin, piiritykseen osallistuneita jalkaväkidivisioonia olis tarvittu kipeästi Moskovan valtaukseen kun mekanisoidut yksiköt jäätyivät paikalleen. Samalla Muurmanskin kautta tuotu lännen apu olis pitänyt kierrättää pidempää reittiä Vladivostokista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Finanssikriisi 2008 oli käännekohta johon Suomen talouskasvu hyytyi.
Jep ja Nokian tuho. Johto ei uskonut insinöörejä, aina vaan sitä paskaa Symbiania piti paapoa. Sitten naureskeltiin IPhonelle mutta eipä naureskeltu kauaa. Androidin leiriin hyppääminen olisi ehkä pelastanut Nokian mutta väkisin piti Windows phoneen mennä
Windows oli tietoinen riski,sillä olisi saatu isot voitot jos se olisi toiminut.Androidilla ei olisi ollut mahdollisuutta yhtä isoihin tuloksiin.
Joo ja Nokialla tiedettiin ettei kosketusnäyttö tule ikinä yleistymään. Sen sijaan kullitettu Vertu näppäinkapula jokaisen miljonäärin taskuun. Olisi vissiin kannattanut kysyä eteläkorean teineiltä, mitä ne haluaa. Mut tää nyt on jälkiviisautta. Miten mulla on vatsassa semmoinen tunne ettei se Ollilan tiimi ikinä olis yltänyt siihen, mitä Apple tai Samsung. Nokia olis menehtynyt sisäiseen byrokratiapöhötystautiin ennemmin tai myöhemmin. Mutta microsoftilta lähetettiin kaveri ampumaan niskalaukaus, ja poistamaan ikävä kilpailija jolla oli muhkea patenttisalkku.
Kuka ne poliitikot sinne päättäjiksi on valinnut? Ihan on syytä kansalla katsoa peiliin, jos syyllisiä mielii etsiä.