Mitä virheitä Suomessa on tehty
2000-luvun alun positiivisista tunnelmista huolimatta me ollaankin 2000-luvun huonoin pohjoismaa. Kuka mokasi?
Kommentit (73)
Katsoisin koulutusta ensin. Jostain syystä ilmainen korkeakoulutus ei tuota oikean elämän osaamista.
Kansa valitsee johtajansa.
Ei pidä äänestää ketään jos ei ole hyviä ehdokkaita.
Ei ole tehty tai uskallettu tehdä rakenteellisia muutoksia oikeaan aikaan. Huoltosuhde on vinksallaan, sen korjaaminen olisi pitänyt aloittaa vuosikymmenet sitten. Taloutta on tekohengitetty velalla lähes parikymmentä vuotta. Jne. Nyt on vain huonoja vaihtoehtoja jäljellä. Molemmissa näkisin ettei uskalleta tehdä rakenteellisia muutoksia muutosvastarinnan ja suosion menetyksen pelossa. Valtio on ottanut liian osan roolin ihmisen hyvinvoinnista.
Koulutus, ahneus (persut & kokoomus), teknologian räjähdysmäinen kasvu ilman ohjausta tämän kaiken keskellä, helppo elämä nuorilla vanhemmilla jotka ulkoistaa kasvatuksen mihin tahansa kuin itselleen, Marinin hallituksen hirveä halu pelastaa maailma välittämättä Suomen taloustilanteesta.
Nuo tuli ensimmäisenä mieleen.
Liian suuri osa porukasta on julkisella sektorilla. Vain yksityiseltä puolelta voisi syntyä niitä uusia Nokioita. Nyt kuitenkin mennään julkkarille töihin, koska sillä on parhaat tai joka tapauksessa hyvin kilpailukykyiset edust ja palkat. Työsuhteet myös turvatumpia kuin yksityisellä puolella.
Tuossa pari syytä ap:n mainitsemaan asiaan.
Finanssikriisi 2008 oli käännekohta johon Suomen talouskasvu hyytyi.
Ollila, Kallasvuo ja Ojanperä. Eli täydellinen ylimielisyys yhdistettynä tietämättömyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Liian suuri osa porukasta on julkisella sektorilla. Vain yksityiseltä puolelta voisi syntyä niitä uusia Nokioita. Nyt kuitenkin mennään julkkarille töihin, koska sillä on parhaat tai joka tapauksessa hyvin kilpailukykyiset edust ja palkat. Työsuhteet myös turvatumpia kuin yksityisellä puolella.
Tuossa pari syytä ap:n mainitsemaan asiaan.
Ei kai se valtion vika ole, ettei firma osaa päivittää itseään, vaan kaatuu omaan erinomaisuuteensa.
Vierailija kirjoitti:
Finanssikriisi 2008 oli käännekohta johon Suomen talouskasvu hyytyi.
Suomessa ei ollut finanssikriisiä 2008 vaan ylimitoitettu palkkaratkaisu vientiteollisuuteen, kun samanaikaisesti vientikauppa hyytyi, koska ostajamaissa kyseinen kriisi oli.
Vierailija kirjoitti:
Finanssikriisi 2008 oli käännekohta johon Suomen talouskasvu hyytyi.
Jep ja Nokian tuho. Johto ei uskonut insinöörejä, aina vaan sitä paskaa Symbiania piti paapoa. Sitten naureskeltiin IPhonelle mutta eipä naureskeltu kauaa. Androidin leiriin hyppääminen olisi ehkä pelastanut Nokian mutta väkisin piti Windows phoneen mennä
Tästä on tullut 90-luvun Viro. Persaukisten maa
Esko Ahon muistelmissa noilta ajoilta kerrottiin, että kyllä Nokian korkein johto tiesi heti ensimmäisestä iPhonesta lähtien, että kusessa oltiin ja syvällä.
Eisitä tietysti voinut ulospäin näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Finanssikriisi 2008 oli käännekohta johon Suomen talouskasvu hyytyi.
Tämä vaikutti kaikkiin maihin, ei ole eritysitä merkitystä Suomelle.
Liityttiin EU:in, hylättiin oma markka, otettiin käyttöön daylight saving, mutta ei osata luopua siitä, otettiin käyttöön ALV ja nostettiin sitä liikaa, kuviteltiin että talouskasvua tapahtuu, vaikka veroja kiristetään, kuviteltiin että on jotain ihmeellisiä yrityksiä, mitkä tästä huolimatta työllistävät.
Vierailija kirjoitti:
Poliitikot on suurimpia syyllisiä ilman vastuuta. Huonoimmassakin tapauksessa jäävät ulos eduskunnasta ja nostavat suurta korvausta eläkkeeseen asti.
Niillä tulee olla päättämistään asioista raskas henkilökohtainen vastuu, myös taloudellinen ja rikosoikeudellinen ja vahingonkorvausvastuu päätöksistä haittaa kärsineille. Loppuu turhat ja mielipuoliset asioita ymmärtämättä lauotut päätökset tyyliin no minä vain painoin sitä äänestysnappia mitä käskettiin.
Vierailija kirjoitti:
Katsoisin koulutusta ensin. Jostain syystä ilmainen korkeakoulutus ei tuota oikean elämän osaamista.
Hehheh.
On tuhottu työllistymisen mahdollisuudet. Lehdet ovat täynnä asennevaikuttamista.
Lehdet ovat täynnä otsikoita, joissa kerrotaan 40+ ihmisten sairauksista ja esivaihevuosista. Otsikot ovat kertoneet viimeisienkin osaajien kaavitun laarin pohjalta. Eli, jos olet työtön, niin se on game over.
Vierailija kirjoitti:
Ei anneta ihmisten elää miten haluavat, vaan kaikki yritetään väkisin orjuuttaa palvelemaan samoja systeemejä.
Saa elä kuten haluaa, kunhan et muiden kustannuksella elä.
Vierailija kirjoitti:
Liian suuri osa porukasta on julkisella sektorilla. Vain yksityiseltä puolelta voisi syntyä niitä uusia Nokioita. Nyt kuitenkin mennään julkkarille töihin, koska sillä on parhaat tai joka tapauksessa hyvin kilpailukykyiset edust ja palkat. Työsuhteet myös turvatumpia kuin yksityisellä puolella.
Tuossa pari syytä ap:n mainitsemaan asiaan.
Osin oikein. Valtion palkat ovat kauttaaltaan liian suuret kaikilla hallinnonaloilla. Ne pienemmäksi ja osa turhasta väestä pihalle. Kunnissa vain päällikkö ja johtotason palkat ovat karanneet liiallisiksi, niistä 30% pois.
Väärin meni yksityisen sektorin autuutta toitottava osuus. Suurin osa suomalaisista suuryrityksistä on taustaltaan nimenomaan entisiä valtionyhtiöitä jotka eivät muuten olisi ilman valtion perustamista voineet ikinä muodostua tai kasvaa. Myös hehkuttamasi Nokia on taustaltaan tällainen, sen historiaan ja kasvuun liittyi vahvasti valtion ohjaus ja tuki, valitettavasti siitä ei ole pyydetty vastineeksi merkittävää osaomistusta, niin tulisi yritystukia kavereille ja vaalirahoittajille jaeltaessa tehdä mutta nykyisin ei tehdä kun kaverit voisivat pettyä.
Poliitikot on suurimpia syyllisiä ilman vastuuta. Huonoimmassakin tapauksessa jäävät ulos eduskunnasta ja nostavat suurta korvausta eläkkeeseen asti.