Varhaiskasvatus on nykyisin todella raskas ala työntekijöille
Meistä jokainen alkaa olla loppu, silti joudumme tekemään yhä enemmän samassa työajassa. Lapset ovat haastavia, esihenkilöiltä ei saa tarpeeksi tukea, ylitöitä ei saisi tehdä eli jätetäänkö työkaveri/-kaverit pulaan ylitysten vuoksi? Tässä vain muutamia epäkohtia.
Kommentit (428)
Useassa varhaiskasvatuksen yksikössä on myrkyllinen ilmapiiri. Jokainen on vastuussa siitä mitä työpaikalle tuo ja millaista ilmapiiriä levittää ympärilleen.
Varhaiskasvatuksessa tehdään arvokasta ja ammattitaitoista työtä, jossa jokaiselle eri koulutustaustan omaaville on tärkeä paikkansa, ketään väheksymättä ja mollaamatta.
Vierailija kirjoitti:

Tarvitaanko varhaiskasvatuslaitoksessa oikeasti niin paljon sosiaalityötä että joka kolmannen työntekijän olisi oltava sosionomi?
Ehkä ne opettajat käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuttaan olla pois lapsiryhmästä.
Se on kuitenkin tarkkaan säädeltyä, se sak-aika. Tietokoneessa on anturit, jotka mittaavat aktiivista työskentelyaikaa ja kirjoitustyössä syntynyttä tulosta sekä esim. Teams- toimintaa. Kaikista vierailluista sivuista ja poluista jää tallennustieto, kellonaikoineen ja käyttäjätunnuksineen, jota työnantajalla on tietysti vastuu seurata.
Sak-aika, kuten koulutukset, sifosryhmäpalaverit, lomat ja kokouksetkin pitää työaikalainsäädännön ja esim. Titania-ohjeiden mukaan suunnitella ja kirjata työaikasuunnitelmaan ja ne pitää olla esillä hyvissä ajoin ennen listan alkua. Eihän työyhteisö ja työntekijä muuten tiedä, milloin kukakin on ryhmässä tai pois ryhmästä eikä johtaja voi olla tietoinen, mikä on todellinen henkilöstön ja lasten suhdeluku missäkin ryhmässä.
Johtajan vastuulla on työvuorojen suunnittelu ja tiedoksianto. Teidän pitää vaatia opettajien sak-ajat näkyviin suunnitelmiin, eihän niiden toteutumista ja aikarajojen pysymistä 5h/vk voida muuten todistaa ja osoittaa. Kyse on lasten edusta ja lakosääteisestä oikeudesta riittävään pedagogiseen ohjaukseen toimissaan ja leikeissään.
Kun opettajan viikkotyöaika on 38h 15 min, on hän siitä ajasta 50 min kahvitauolla ja 5 h sak-ajalla, mutta kaiken muun ajan eli 32 h 25 min ryhmässä joka viikko. Poislukien ne ajat, kun on oman tiiminsä kanssa viikkopalaverissa, omalla vuorollaan koko yksikön yksikköpalaverissa, ennakkoon sovitussa ja työvuorolistaan suunnitellussa koulutuksessa tai syksyisin, vuodenvaihteessa ja keväisin vasu-keskusteluissa ryhmänsä lasten huoltajien kanssa max 30min/lapsi.
Tuolla perusteella opettaja on joka päivä ryhmässä leikittämässä lapsia, opettamassa pukemaan, syömään ja vessassa toimimiseen, kädentaitojen, motoriikan ja kielen opettamisessa jne. keskimäärin 6-7 h / pv. Jos opettajan työaika on esim. 8.30-16.09 ja sak-aika, tauko ja mahdolliset palaverit lasten lepoajalla klo 12-14 välillä, niin opettaja vastaisi ryhmänsä toiminnasta itse paikalla ollen koko aamupäivän, lounaan, välipalan, ip-ohjelman, kaikki pukemiset, riisumiset, vessatukset, piiri- ja satuajat, ulkoleikit 16.09 saakka.
Eikö tuossa ole jo aika paljon aikaa ja opetusta lapsille, sen open suunnasta?
Mulle tuli yllätyksenä, että työnantaja ei ilmeisesti kustanna teille hoitajille mitään työvaatteita. Luin Tehy-lehdestä muistaakseni tai sitten se oli Sairaanhoitajat-lehti. Te kuitenkin ulkoilette lähes säällä kuin säällä eli pitää olla monennäköistä ulkovaatetta, jalkinetta. Jotenkin uskomatonta. Itse teen Valtiolla ulkohommia silloin tällöin ja on kaikki kengät, saappaat, sadeasut, t- ja collegepaidat, housut, takit, lippikset sun muut, jotka Valtio kustantaa. Todella väärin teitä kohtaan. Alkakaa vaatia asioita vaikka olettekin naisia.
Kaikki lainsäädäntö edellyttää tulkintaa ja soveltamista. Jos se menee pieleen, sitä pitäisi korjata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin varhaiskasvatusalan tuuraajana olen pannut merkille, että eläköityvät ns. kilttien lasten aikaan alalle tulleet eivät pysty käsittelemään tämän päivän ongelmia. Useassa päiväkodissa olleena untuvikolle lykätään ongelmalasten ryhmä ja vanha kaarti pakenee taukohuoneeseen tai piirustelemaan niiden kanssa jotka pysyvät ruodussa. Välillä joutuu ulos yksin 7 nepsyn kanssa ja kyllä siinä kunto kohenee kun kivet ja kävyt viuhuvat pään yli. Silti pidän työstäni.
Tärkeä huomio. He ovat vuosia olleet hyviä hoitajia, joista lapset ovat pitäneet ja pitävät edelleen.
Heillä ei kuitenkasn ole koulutusta sellaisten lasten kohtaamiseen, joilla on ongelmia. Siksi he näkevät kovan kurin ainoaksi keinoksi vaikka nepsyjen kohdalla, joilla se ei edes voi toimia.
Olisi tärkeä saada korkeakoulutetut jalkautumaan t
ÄLÄ KIEHU ÄLÄKÄ REAGOI, KYSEESSÄ OLI PROVO VIESTI, JONKA TARKOITUS ON PILATA KETJUN ASIALLINEN KESKUSTELU NYKYISEN VARHAISKASVATUKSEN ONGELMASTA, TYÖN RASKAUDESTA JA EPÄONNISTUMISEN SYISTÄ.
Provot usein poistetaan ketjusta, kuten tuon yhden miehen misogyniset härnäyskommentit ja solvausyritykset, mutta yleensä niihin ei vaan kiinnitetä huomiota. Jos lähtee siihen poistattamisshowhun, niin koko ketju kuihtuu (mikä tietysti on nettikiusaajien tavoitekin) tai alkaa kierre, jossa kaikki poistaa jokaisen viestin, minkä kanssa on eri mieltä. Mielipiteen ilmaisuun on kuitenkin käytössä se peukku ylö/alas painike.
Nettipalstoilla on aina "joku väärässä", se on jo hellittelyaseman saanut meemi ja netin alkuaikoina syntynyt vitsi.
Kaikki lait edellyttää tulkintaa ja soveltamista. Jos se epäonnistuu, korjaukset voidaan aloittaa siitä. Onhan oikeusasiamies puuttunut joittenkin lakien vääränlaiseen tulkintaan ja asia on muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne opettajat käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuttaan olla pois lapsiryhmästä.
Se on kuitenkin tarkkaan säädeltyä, se sak-aika. Tietokoneessa on anturit, jotka mittaavat aktiivista työskentelyaikaa ja kirjoitustyössä syntynyttä tulosta sekä esim. Teams- toimintaa. Kaikista vierailluista sivuista ja poluista jää tallennustieto, kellonaikoineen ja käyttäjätunnuksineen, jota työnantajalla on tietysti vastuu seurata.
Sak-aika, kuten koulutukset, sifosryhmäpalaverit, lomat ja kokouksetkin pitää työaikalainsäädännön ja esim. Titania-ohjeiden mukaan suunnitella ja kirjata työaikasuunnitelmaan ja ne pitää olla esillä hyvissä ajoin ennen listan alkua. Eihän työyhteisö ja työntekijä muuten tiedä, milloin kukakin on ryhmässä tai pois ryhmästä eikä johtaja voi olla tietoinen, mikä on todellinen henkilöstön ja lasten suhdeluku missäkin ryhmässä.
Johtajan vastuulla on työvuorojen suunnittelu ja tiedoksi
Sak-aikaa ei ole aina mahdollista pitää. Ei voi esim. jättää ryhmää uuden sijaisen vastuulle ja lastenhoitajan vastuulle ja lähteä suunnittelemaan. Ihmettelen tätä opettajien haukkumista. Usealla opettajalla on järkeä siihen milloin tehdään kirjaus ym töitä ja milloin ollaan ryhmässä lasten parissa. Jos noin ei ole, on se yksilökohtaista. Opettajilla, jotka joutuvat suunnitteluaikaansa siirtämään ja jättämään pois, on varmasti paineita työnsä laadun varmistamisesta ja omien töidensä hoitamisesta. Open ollessa ryhmässä sak-ajalla, ei kukaan niitä töitä tee mitä vain opettajille kuuluu. Ne odottavat siellä opettajaa.
Kuullut siitäkin kuinka open ollessa sairaana, jää pedagoginen toiminta totuttamatta ja jopa aamupiirit pitämättä, vaikka työntekijöitä on riittävä määrä. Jotkut sijaiset ja hoitajat ovat sitä mieltä, ettei pedagogisen toiminan veto kuulu heille. Tämä on lapsilta pois, koska varmasti kauden flunssa tai muu tauti tavoittaa myös sen ryhmän opettajan joskus.
Vierailija kirjoitti:
Useassa varhaiskasvatuksen yksikössä on myrkyllinen ilmapiiri. Jokainen on vastuussa siitä mitä työpaikalle tuo ja millaista ilmapiiriä levittää ympärilleen.
Varhaiskasvatuksessa tehdään arvokasta ja ammattitaitoista työtä, jossa jokaiselle eri koulutustaustan omaaville on tärkeä paikkansa, ketään väheksymättä ja mollaamatta.
Hoitoalalla ei kyetä ottamaan vastaan palautetta. Se johtaa välittömään hyökkäykseen ja torjuntaan. Siksi mitään ei voida kehittää eikä muuttaa. Herkkähipiäisyys voi estää myös esihenkilöä puuttumasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne opettajat käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuttaan olla pois lapsiryhmästä.
Se on kuitenkin tarkkaan säädeltyä, se sak-aika. Tietokoneessa on anturit, jotka mittaavat aktiivista työskentelyaikaa ja kirjoitustyössä syntynyttä tulosta sekä esim. Teams- toimintaa. Kaikista vierailluista sivuista ja poluista jää tallennustieto, kellonaikoineen ja käyttäjätunnuksineen, jota työnantajalla on tietysti vastuu seurata.
Sak-aika, kuten koulutukset, sifosryhmäpalaverit, lomat ja kokouksetkin pitää työaikalainsäädännön ja esim. Titania-ohjeiden mukaan suunnitella ja kirjata työaikasuunnitelmaan ja ne pitää olla esillä hyvissä ajoin ennen listan alkua. Eihän työyhteisö ja työntekijä muuten tiedä, milloin kukakin on ryhmässä tai pois ryhmästä eikä johtaja voi olla tietoinen, mikä on todellinen henkilöstön ja lasten suhdeluku missäkin ryhmässä.
Johtaj
Kuullut siitäkin kuinka open ollessa sairaana, jää pedagoginen toiminta totuttamatta ja jopa aamupiirit pitämättä, vaikka työntekijöitä on riittävä määrä. Jotkut sijaiset ja hoitajat ovat sitä mieltä, ettei pedagogisen toiminan veto kuulu heille. Tämä on lapsilta pois, koska varmasti kauden flunssa tai muu tauti tavoittaa myös sen ryhmän opettajan joskus.
Kuulemma opejen yliopistokoulutus on sitä varten, että se tekee heistä kelpoisia vetämään pedagogista toimintaa. Hoitajilla pedagogista koulutusta ei ole vaan heillä on vain hoitoalan koulutus.
Mutta jos hoitaja tai jopa sijainenkin käytännössä pystyy vetämään pedagogista toimintaa niin sitten voidaan kysyä, että mitä ihmeen tarkoitusta varten se opettaja on alkujaankaan palkattu sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset kärsivät siitä että sinä et ole heidän seurassaan vaan istut koneen edessä tujottamassa ruutua tai kaukaisuuteen."
Missä sä sitten olet? Vahdit kuka on koneella ja mihin katsovat syyttävällä sormella osoittamassa , kun tekevät työnkuvaansa kuuluvia töitään vai oletko lasten seurassa, etteivät kärsi?
Olen töissä vanhuspuolella koska päiväkodeissa en jaksa katsella sitä huonoa ilmapiiriä ja töiden pakoilua eräiltä. Jos sinulla menee tunti tai yli kirjauksiin joka päivä niin hae oikeasti sitä työnohjausta. Olet hidas tai laiska tai molempia.
Ja ei sitä kuule kenenkään tarvitse sua kytätä. Kyllä sen kaikki tietää missä kupeksit kun olet tunteja pois lasten seurasta. Olet joko koneella tai kahvihuoneessa juoruamassa lapsista tai heidän perheistään usein epäasialliseen sävyyn muiden jonkun toisen juoruajan kanssa. Ja jos istut koneella niin
Jos tämä on tyyli, millä puhutte keskenänne, ei mitään ole tehtävissä.
Kyllähän peruskouluissakin opettajaa voi tuurata vaikka ylioppilas. Oletteko siis sitä mieltä, että peruskoulujen opettajat on turhia, jos kerran ylioppilas selviää tuuraamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne opettajat käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuttaan olla pois lapsiryhmästä.
Se on kuitenkin tarkkaan säädeltyä, se sak-aika. Tietokoneessa on anturit, jotka mittaavat aktiivista työskentelyaikaa ja kirjoitustyössä syntynyttä tulosta sekä esim. Teams- toimintaa. Kaikista vierailluista sivuista ja poluista jää tallennustieto, kellonaikoineen ja käyttäjätunnuksineen, jota työnantajalla on tietysti vastuu seurata.
Sak-aika, kuten koulutukset, sifosryhmäpalaverit, lomat ja kokouksetkin pitää työaikalainsäädännön ja esim. Titania-ohjeiden mukaan suunnitella ja kirjata työaikasuunnitelmaan ja ne pitää olla esillä hyvissä ajoin ennen listan alkua. Eihän työyhteisö ja työntekijä muuten tiedä, milloin kukakin on ryhmässä tai pois ryhmästä eikä johtaja voi olla tietoinen, mikä on todellinen henkilöstön ja lasten su
Hoitajilla pedagogista koulutusta ei ole vaan heillä on vain hoitoalan koulutus.
Ei pidä paikkaansa tuo. Esim. lastenohjaajien tutkinto on lähes pelkästään sitä pedagogiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useassa varhaiskasvatuksen yksikössä on myrkyllinen ilmapiiri. Jokainen on vastuussa siitä mitä työpaikalle tuo ja millaista ilmapiiriä levittää ympärilleen.
Varhaiskasvatuksessa tehdään arvokasta ja ammattitaitoista työtä, jossa jokaiselle eri koulutustaustan omaaville on tärkeä paikkansa, ketään väheksymättä ja mollaamatta.
Tarvitaanko varhaiskasvatuslaitoksessa oikeasti niin paljon sosiaalityötä että joka kolmannen työntekijän olisi oltava sosionomi?
Mitä ymmärrät "sosiaalityöllä"? Päiväkodeissa ei työskentele sosiaalityöntekijöitä, jos sitä tarkoitat. Sosiaalityntekijöiden työpanosta ei ole ainakaan tähän saakka tarvittu päiväkodeissa, vaan niistä palveluista mahdollisesti hyötyvät perheet ohjataan päiväkodeista oikeaan osoitteeseen ja matalan kynnyksen luottamuksellisen ohjauksen idealla. Sosiaalityöntekijän palkka vastaa päiväkodin johtajan palkkaa, tai ylikin, ei vakassa sellaiseen ole varaa.
Päiväkodeissa työskentelevät sosionomit amk (ja yamk) ovat solmineet työsopimuksensa yleensä joko päiväkodin johtajan, varhaiskasvatuksen opettajan tai vaka-sosionomin tehtävien hoitoon. Sosionomin korkeakoulutuksen ruotsinkielinen ja englanninkielinen nimi socialpedagog / social pedagogue kuvaavat ehkä selvemmin tehtävänkin sisältöä: ryhmäpedagogiikan ohjaus ja yhteisöllinen vuorovaikutus.
Sosionomien koulutus ja työ pohjautuu esim. sosiaalipsykologian, yhteiskuntafilosofian ja lasten ryhmäleikkien merkityksen ymmärtämiseen varhaiskasvatuksessa ja työyhteisössä. Varhaiskasvatus nähdään yhteiskunnan palveluna perheille, siis apuna huoltajien kasvatustehtävässä sekä lapsen oikeutena kasvaa muiden ikäistensä seurassa, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvassa ohjauksessa. Lapset nauttivat toisten lasten seurassa leikkimisestä, kunhan aikuiset ovat tietoisia, miten kasvua tukeva ympäristö ja toiminta toteutetaan. Ja tietenkin myös toimitaan tämän tiedon mukaisesti. Vastuu on aina aikuisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useassa varhaiskasvatuksen yksikössä on myrkyllinen ilmapiiri. Jokainen on vastuussa siitä mitä työpaikalle tuo ja millaista ilmapiiriä levittää ympärilleen.
Varhaiskasvatuksessa tehdään arvokasta ja ammattitaitoista työtä, jossa jokaiselle eri koulutustaustan omaaville on tärkeä paikkansa, ketään väheksymättä ja mollaamatta.
Tarvitaanko varhaiskasvatuslaitoksessa oikeasti niin paljon sosiaalityötä että joka kolmannen työntekijän olisi oltava sosionomi?
Sosionomien koulutus ja työ pohjautuu esim. sosiaalipsykologian, yhteiskuntafilosofian ja lasten ryhmäleikkien merkityksen ymmärtämiseen varhaiskasvatuksessa ja työyhteisössä. Varhaiskasvatus nähdään yhteiskunnan palveluna perheille, siis apuna huoltajien kasvatustehtävässä sekä lapsen oikeutena kasvaa muiden ikäistensä seurassa, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvassa ohjauksessa. Lapset nauttivat toisten lasten seurassa leikkimisestä, kunhan aikuiset ovat tietoisia, miten kasvua tukeva ympäristö ja toiminta toteutetaan. Ja tietenkin myös toimitaan tämän tiedon mukaisesti. Vastuu on aina aikuisilla.
Papereihin on tietysti kirjoitettu noin ja se mitä sinne on kirjoitettu kuulostaa äkkiseltään kovin hienolta.
Tosielämässä päiväkoti kuitenkin nähdään paikkana johon lapset laitetaan hoitoon jos vanhemmat ovat töissä tai opiskelemassa. Työ päiväkodissa koostuu ammattinimikkeestä riippumatta lähinnä lastenhoidosta, koska pienten lasten hoitaminen on työlästä hommaa. Sosiaalipsykologia ja yhteiskuntafilosofia johtavat lastenhoitotyössä ihan sivuraiteille. Lapset nauttivat kavereista, tekemisestä ja siitä että hoitajilla on aikaa heille. Käytännön elämästä vieraantunut tieteeseen ja tutkimukseen perustuva ohjaus ei yleensä edesauta lasten hyvinvointia, enemmänkin päinvastoin koska kyse on hyvin käytännönläheisestä työstä missä tulokset nähdään omin silmin eikä niitä lueta mistään kirjasta. Kasvatustiede on luonteeltaan lähinnä aatetta jonka piirissä on toisistaan voimakkaasti poikkeavia koulukuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne opettajat käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuttaan olla pois lapsiryhmästä.
Se on kuitenkin tarkkaan säädeltyä, se sak-aika. Tietokoneessa on anturit, jotka mittaavat aktiivista työskentelyaikaa ja kirjoitustyössä syntynyttä tulosta sekä esim. Teams- toimintaa. Kaikista vierailluista sivuista ja poluista jää tallennustieto, kellonaikoineen ja käyttäjätunnuksineen, jota työnantajalla on tietysti vastuu seurata.
Sak-aika, kuten koulutukset, sifosryhmäpalaverit, lomat ja kokouksetkin pitää työaikalainsäädännön ja esim. Titania-ohjeiden mukaan suunnitella ja kirjata työaikasuunnitelmaan ja ne pitää olla esillä hyvissä ajoin ennen listan alkua. Eihän työyhteisö ja työntekijä muuten tiedä, milloin kukakin on ryhmässä tai pois ryhmästä eikä johtaja voi olla tietoinen, mikä on todellinen henkilöstön ja lasten suhdeluku missäkin ryhmässä.
Johtaj
Nyt on puurot ja vellit aivan sekaisin!!
Sak aika nimenomaan kuuluu ehdotyomasti toteutua ja kaikki pedagoginen toiminta tässä vakajärjestelmässä perustuu tähän opettajan vastuualueen (pedagogisen toiminnan suunnittelu, arviointi ja kehittäminen) toteutumiseen.
Tiimi ei voi toimia, jollei pedagogista suunnitelmaa ole tehty, sitä ei ole yhdessä sovittu eikä ole selvää, kuka tekee mitäkin ja milloinkin, miten ja miksi.
Sijaiset ovat sijaisia, eli saavat pätevän työntekijän palkan ja hoitavat vastuullisena oman tehtävänsä. Ei opettaja heitä ohjaa, vaan sijainen itse lukee ryhmälle suunnitellun ja sovitun pedagogisen päiväohjelman, lasten mahdolliset erityistarpeet ja niihen sovitut kasvatusmenetelmät sekä toimii niiden mukaisesti. Sijaisen oma velvollisuus on kysyä, jos joku on epäselvää.
Siksi, jo kaikkien osapuolten oikeusturvan näkökulmasta, on ensiarvoisen oleellista ja tärkeää, että suunnitelmat on tehty, niihin sitoudutaan ja ne ovat kirjallisesti saavutettavissa. Suullinen säheltäminenbja lennossa tulkitseminen aiheuttaa vain kaaoksen ja vaaratilanteita.
SAK tehtävät ovat lakiin kirjattu pakko nykyään ja ne on tehtävä huolella, sillä niiden kirjauksiin perustuu aivan kaikki koko toiminnassa. Ei mihinkään mutuun ja oletuksiin.
Opettajan tehtävä on huomattavan vastuullinen. Siksi siitä maksetaan n. 1000 e/kk korkeampaa palkkaa, kuin lastenhoitajan tehtävästä, joka perustuu lasten hoitamiseen, ei pedagogiseen suunnitteluun. Hoitajat auttavat opettajaa pedagogisen toiminnan toteuttamisessa heille esitettyjen suunnitelmien ja oman työnkuvansa mukaisesti, mutta vastuu pedagogiikasta ja sen mallittamisesta on aina opettajalla.
Päivähoidossa oli ennen vakaa toisin, myös hoitajat suunnittelivat ja ohjasivat toimintoja itsenäisesti. Nyt suunnitteluaika, arviointivastuu ja kehittämistyö on ajoitettu vain opettajan tehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne opettajat käyttävät myös hyväkseen mahdollisuuttaan olla pois lapsiryhmästä.
Se on kuitenkin tarkkaan säädeltyä, se sak-aika. Tietokoneessa on anturit, jotka mittaavat aktiivista työskentelyaikaa ja kirjoitustyössä syntynyttä tulosta sekä esim. Teams- toimintaa. Kaikista vierailluista sivuista ja poluista jää tallennustieto, kellonaikoineen ja käyttäjätunnuksineen, jota työnantajalla on tietysti vastuu seurata.
Sak-aika, kuten koulutukset, sifosryhmäpalaverit, lomat ja kokouksetkin pitää työaikalainsäädännön ja esim. Titania-ohjeiden mukaan suunnitella ja kirjata työaikasuunnitelmaan ja ne pitää olla esillä hyvissä ajoin ennen listan alkua. Eihän työyhteisö ja työntekijä muuten tiedä, milloin kukakin on ryhmässä tai pois ryhmästä eikä johtaja voi olla tietoinen, mikä on todellinen henkilöstön ja lasten su
Nyt on puurot ja vellit aivan sekaisin!!
Sak aika nimenomaan kuuluu ehdotyomasti toteutua ja kaikki pedagoginen toiminta tässä vakajärjestelmässä perustuu tähän opettajan vastuualueen (pedagogisen toiminnan suunnittelu, arviointi ja kehittäminen) toteutumiseen.
Tiimi ei voi toimia, jollei pedagogista suunnitelmaa ole tehty, sitä ei ole yhdessä sovittu eikä ole selvää, kuka tekee mitäkin ja milloinkin, miten ja miksi.
Sijaiset ovat sijaisia, eli saavat pätevän työntekijän palkan ja hoitavat vastuullisena oman tehtävänsä. Ei opettaja heitä ohjaa, vaan sijainen itse lukee ryhmälle suunnitellun ja sovitun pedagogisen päiväohjelman, lasten mahdolliset erityistarpeet ja niihen sovitut kasvatusmenetelmät sekä toimii niiden mukaisesti. Sijaisen oma velvollisuus on kysyä, jos joku on epäselvää.
Siksi, jo kaikkien osapuolten oikeusturvan näkökulmasta, on ensiarvoisen oleellista ja tärkeää, että suunnitelmat on tehty, niihin sitoudutaan ja ne ovat kirjallisesti saavutettavissa. Suullinen säheltäminenbja lennossa tulkitseminen aiheuttaa vain kaaoksen ja vaaratilanteita.
SAK tehtävät ovat lakiin kirjattu pakko nykyään ja ne on tehtävä huolella, sillä niiden kirjauksiin perustuu aivan kaikki koko toiminnassa. Ei mihinkään mutuun ja oletuksiin.
Opettajan tehtävä on huomattavan vastuullinen. Siksi siitä maksetaan n. 1000 e/kk korkeampaa palkkaa, kuin lastenhoitajan tehtävästä, joka perustuu lasten hoitamiseen, ei pedagogiseen suunnitteluun. Hoitajat auttavat opettajaa pedagogisen toiminnan toteuttamisessa heille esitettyjen suunnitelmien ja oman työnkuvansa mukaisesti, mutta vastuu pedagogiikasta ja sen mallittamisesta on aina opettajalla.
Päivähoidossa oli ennen vakaa toisin, myös hoitajat suunnittelivat ja ohjasivat toimintoja itsenäisesti. Nyt suunnitteluaika, arviointivastuu ja kehittämistyö on ajoitettu vain opettajan tehtäviin.
Aivan naurettavaa touhua. Palvotaan suunnitelmia ja koulutuksia ja maalaisjärki on kielletty.
Jos opettajat ja asioista päättävät virkamiehet oikeasti ajattelevat tuolla tavoin niin hyvin ymmärrän miksi koko ala on vakavassa kriisissä.
Mieluummin vaikka jätetään lapset heitteille kuin että jätettäisiin kirjaamatta tietojärjestelmään mikä on torstai-iltapäivän pedagoginen ohjelma ja että mitä kasvatusmenetelmiä tulee käyttää kello 14.35 alkavassa toiminnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset kärsivät siitä että sinä et ole heidän seurassaan vaan istut koneen edessä tujottamassa ruutua tai kaukaisuuteen."
Missä sä sitten olet? Vahdit kuka on koneella ja mihin katsovat syyttävällä sormella osoittamassa , kun tekevät työnkuvaansa kuuluvia töitään vai oletko lasten seurassa, etteivät kärsi?
Olen töissä vanhuspuolella koska päiväkodeissa en jaksa katsella sitä huonoa ilmapiiriä ja töiden pakoilua eräiltä. Jos sinulla menee tunti tai yli kirjauksiin joka päivä niin hae oikeasti sitä työnohjausta. Olet hidas tai laiska tai molempia.
Ja ei sitä kuule kenenkään tarvitse sua kytätä. Kyllä sen kaikki tietää missä kupeksit kun olet tunteja pois lasten seurasta. Olet joko koneella tai kahvihuoneessa juoruamassa lapsista tai heidän perheistään usein epäasialliseen sävyyn muiden jonkun
Kuulostaa erittäin hyvältä. Eli hoidat tunnollisesti työtäsi etkä istu kirjaamassa tai suunnittelemassa. Jatka samaan malliin.
Kaikki eivät valitettavasti toimi kuten sinä vaan jättävät kollegan yksin 10 riehuvan lapsen kanssa ja menevät vaan ihan pokkana istumaan koneelle joka iltapäivä välittämättä vähääkään lasten hyvinvoinnista
Ei nepsyjä ollut ennen. Jos lapsi joskus vuonna 2010 riehui niin ei sille haettu diagnoosia vaan se laitettiin jäähypenkille istumaan. Entisen kasvatuksen ja nykyisen kasvatuksen välillä on todella iso ero ja hyvin ymmärrän, että vanhemman polven työntekijöiden on vaikea sopeutua siihen.