Synnytyksen jälkeinen ompelu puuduttamatta?
Paljonko tätä edelleen tapahtuu!?
Kuinka moni on kokenut tämän ja milloin ja missä synnytit?
Minua raivostuttaa ja olen todella järkyttynyt, että näin voi olla. Verkosta löytänyt valtavasti kertomuksia.
Miten voi olla edes mahdollista, että se tikkauksen suorittaja ei tule ajatelleeksi, että neulan työntäminen välilihaan tai häpyhuuliin on todennäköisesti aivan sairaan kivuliasta? Monet naiset kertovat tämän olleen suurin kipu koko synnytyksessä.
Tiedän että monet ovat allergisia minkälaiselle tahansa feministiselle analyysille, mutta itse ajattelisin tämän puuduttamatta tikkaamisen perustuvan ainakin jollain tasolla siihen, että naista/synnyttäjää ei kunnolla pidetä todellisena ihmisenä. Jokin alitajuinen ajatus, että ei sillä ole väliä kuin se on "vain" nainen. Joskushan ajateltiin mm. että kalat eivät tunne kipua. Ei kai sitten nainenkaan, koska sekin "alempi olento".
Mutta olen myös miettinyt, että onkohan joissakin tapauksissa kyse ollut siitä, että synnyttänyt ei ole osannut ilmaista, että nyt sattuu ja pyytää puudutetta. Vaan on jotenkin alistunut hiljaa toimenpiteeseen?
Onko edelleen Suomessa mahdollista, että tikkaus alkaa, sattuu jumalattomasti, tikattava sanoo että sattuu ja pyytää puudutetta, mutta sitä ei suostuta antamaan? Minusta näissä tilanteissa pitäisi huutaa ja kiljua ja kieltää tikkaaminen. Mutta en tiedä sitten... Ehkä siinä helposti vain sitten alistuu ja nöyrtyy tilanteeseen. Ehkä koska pelkää että vastaansanominen johtaa "kostoon"?
Pitäisi saada 100% varmuus sille, että joka ainut synnyttänyt nainen saa puudutteen ennen ompelua.
Tämä vaatisi jonkinlaisen yhteiskunnallisen kampanjan. Oma hashtag. Ja sivusto, jossa kerättäisiin nimenomaan tämän kokeneilta kertomuksia ja myös videoita, jos jotkut olisivat niin rohkeita, että haluaisivat kasvonsa näyttää. Minusta pitäisi myös melkein alkaa nimetä nimeltä kätilöitä tai lääkäreitä, jotka näin ovat toimineet. Koska tuntuu, etteivät viralliset valitukset sinänsä johda mihinkään.
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tikki lisää isän pyynnöstä🤣
Ja vähän väljempiin useampikin..
t. isännäntikki
Kätevää kun hoituu heti samalla reissulla tuokin restaurointi.
Vierailija kirjoitti:
Tikkaus ei tunnu lainkaan, koska paikat on valmiiksi jo niin kipeitä, ettei se tunnu tai sitten paikat ovat niin puuduksissa. Myös supistuksiin annettu epiduraali tm. kipulääkitys luultavasti vielä vaikuttaa tikkausvaiheessakin. T. kivuttomasti tikattu
Niin totta, joillakin se kokemus on tuo, ettei tikkaus satu vaikkei puudutusta olisikaan.
Mutta puudutus pitäisi silti antaa täysin vakiona, ja myös varmistaa että se on toiminnassa ennen kuin neulaa työnnetään yhtään mihinkään.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein käsittämättömin asia tässä itselleni on, että tällaista tapahtuu, vaikka suurin osa kätilöistä ja gyneistä on naisia, ja heistä varmaan suurimmalla osalla on itselläänkin lapsia.
Onko kätiöksi pääsemisen vaatimuksena, että henkilö on sadistinen psykopaatti vai miten se selittyy, että synnyttäjät joutuvat kokemaan tuollaista?
Ylhäältä annetut määräykset, ei saa rikkoa?
Tai sitten sisäistettyä naisvihaa.
Molemmat. Koska täyspäinen kieltäytyy tekemästä töitä, jotka ovat ristiriidassa arvojensa kanssa, ja näissä naisen r aiskaus- ja s ilpomiskeisseissä sekä mm. vauvan ryöstössä ja muussa vastaavassa se on niin päivänselvää, että kuka tahansa täyspäinen irtisanoutuu kaikesta tuollaisesta. Jos on edes valmis harkitsemaan sen uskomista, että nainen on pakko t eurastaa tai lapsi viedä ihan missä tilanteessa tahansa, on pakko olla sisältä mätä ja paha. Tuo on niin ihmisyyden ja kaiken elämän vastaista, mutta ERITYISESTI inhumaania eli täysin päin vastaita, kuin mitä he väittävät olevansa ("hoiva / hoito / apu" jne. valhepropaganda)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tikki lisää isän pyynnöstä🤣
Ja vähän väljempiin useampikin..
t. isännäntikki
Kätevää kun hoituu heti samalla reissulla tuokin restaurointi.
Ei lapsia näille..
Vierailija kirjoitti:
#minämyössynnyttäjänä -kampanja kerää naisten kokemuksia synnytysväkivallasta, jota puuduttamatta ompelu on (paitsi jos se on tehty synnyttäjän pyynnöstä). Käykää kirjoittamassa kokemuksenne tuonne.
Tuo koko järjestelmä on yhtä seksuaalista väkivaltaa. Synnytysväkivallasta puhuminen on hyssyttelyä, sillä raskaus ja synnyttäminen sekä imettäminen ovat kriittinen osa naisen eli naarasihmisen SEKSUAALISUUTTA. Se on myös syy siihen, miksi tällaisia täysin käsittämättömiä viha-r aiskaus-gore-järjestelyjä on päässyt syntymään. Se aiheuttaa niin suurta vihaa ja kateutta, kun hedelmälliselle naaraalle syntyy pikku vaavi, että tehdään kaikkensa tuon tilanteen r aiskaamiseksi ja alentamiseksi mahdollisimman hirveäksi ja kamalaksi kokemuksesksi ja tapahtumaksi.
apinalaumoissa toiset naaraat tappavat toisten poikasia. Ja koiraat.
Vierailija kirjoitti:
Yksi tikki lisää isän pyynnöstä🤣
No voisiko sen puudutteen saada sen isän pyynnöstä? Kun äidin pyyntö ei riitä?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä menee täysin ohi aiheen, mutta kerronpa oman kokemukseni siitä, miten minua pidettiin naistentautien poliklinikalla ali-ihmisenä. Eli yllättäen kävi ilmi, etteivät kuukautiskipuni olleetkaan vaan jotain, mitä mun olisi pitänyt kestää, vaan endometrioosi oli levinnyt ihan kaikkialle mun lantion alueelle. No, mitäpä sanoi minut tutkinut gynekologi? Oliko hän esimerkiksi pahoillaan siitä, että joutuisin tosi laajaan leikkaukseen, enkä voisi koskaan saada biologista lasta? Ehei. Hän vlttulli mulle koko vastaanottokäynnin ajan siihen malliin, että lopulta poistuin itkien paikalta.
Todella järkyttävää. Kyseinen gynekologi kyllä väärällä alalla.
-Ap
Mitä kauempana pysyy pharmasta, miehistä ja kaikista heidän pillupalveluistaan, sitä paremmassa kunnossa se pillu pysyy. Nim. ei mitään menkkakipuja, eikä sörkintää, mutilaatiota, tai turhanpäiväisiä sperma-altistuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tikki lisää isän pyynnöstä🤣
Ja isältä piuhat poikki. Ilman puudutetta myös ja akka itkee kun ei saa iltatähteä ja syyttää tuhkamunaksi
Ei kaikki lapset ole ns tekemällä tehtyjä vaan saaneet alkunsa silkasta halusta...
Se on tabu, jota ei saa ääneen sanoa. Että vauva tuli, koska panetti.
Kyllä niitä vauvoja on, että ehkäisy on vaan pettänyt. Mutta ei siitä hiiskuta muille juurikin tuomitsemisen pelossa.
R aiskausvauvoista puhumattakaan. Niitä syntyy suomessakin, kun mies on vähän "huijannut" naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Afrikkalainen nainen synnyttää keskimäärin 6 lasta. Puudutetaankohan jossain savimajassa olevalla synnytysosastolla jos nyt ylipäätään edes ommellaan. Naiset palaavat myös synnytyksen jälkeen työhön huolehtimaan pelloista ja karjasta. Alunperin lapsen kantoliina on sieltä kun imeväinen on äitensä selässä tämän tehdessä töitä.
Varmasti ovat kaikki lapset myös ihan itse halunneet ja seksiä on harrastettu pelkästä rakkaudesta. 🥰
Aivan oikein koska afrikkalainen nainen ymmärtää paikkansa.
Trollotiloo ja 0/5
Vierailija kirjoitti:
Helppo muutama tikki mutta jossakin päin maalimaa leikkaavat lampailta koko persnahkan puuduttamatta ettei kärpäset toukkineen pesiydy siihen. Mueslingiksi taitavat sanoa toimenpidettä.
Väärin sekin on. Ei yksi väärä asia maailmassa kumoa toisen vääryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#minämyössynnyttäjänä -kampanja kerää naisten kokemuksia synnytysväkivallasta, jota puuduttamatta ompelu on (paitsi jos se on tehty synnyttäjän pyynnöstä). Käykää kirjoittamassa kokemuksenne tuonne.
Tuo koko järjestelmä on yhtä seksuaalista väkivaltaa. Synnytysväkivallasta puhuminen on hyssyttelyä, sillä raskaus ja synnyttäminen sekä imettäminen ovat kriittinen osa naisen eli naarasihmisen SEKSUAALISUUTTA. Se on myös syy siihen, miksi tällaisia täysin käsittämättömiä viha-r aiskaus-gore-järjestelyjä on päässyt syntymään. Se aiheuttaa niin suurta vihaa ja kateutta, kun hedelmälliselle naaraalle syntyy pikku vaavi, että tehdään kaikkensa tuon tilanteen r aiskaamiseksi ja alentamiseksi mahdollisimman hirveäksi ja kamalaksi kokemuksesksi ja tapahtumaksi.
apinalaumoissa toiset naaraat tappavat toisten poikasia. Ja koiraat.
Huhhuh mikä sekopää 😆
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, sitä siis tapahtuu vieläkin. Minä luulin että tuollaien barbarismi olisi jäänyt sinne 1970-luvulle, jolloin itse synnytin 2 lastani. Ei silloin yleensäkään saanut muuta kivunlievitystä alateitse synnyttämiseenkään kuin ilokaasua. Ekassa synnytyksessä tehtiin episiotomia (niitä tehtiin kai siihen aikaan aika rutiinisti kaikille), ja sitten ommeltiin se haava ilman puudutusta. Ompelu oli kammottavin ja kivuliain osa koko synnytystä.
Kun parin vuoden päästä menin synnyttämään toista, en mitään muuta pelännyt kuin ompelua ja sen kipua. Onneksi sillä kertaa pienemmässä aluesairaalassa ei tehty rutiini episiotomiaa, ehkä koska oli ulkomaalaistaustainen (nimestä päätellen saksankielisestä maasta) kätilö, joka sanoi että hän tukee käsin kohtia joissa näkyy venytystä, niin ei tarvitse leikata. En sitten revennyt eikä leikattu, joten vältyin siltä karmaisevalta ompelulta.
Olet kyllä kokenut karseita!
Käsitykseni mukaan synnytykset suomalaisissa sairaaloissa vuosina 1930-1980 menivät suurin piirtein näin. Naisella ei ollut mitään sanavaltaa mihinkään. Naiset oli oikeastaan sidottu sänkyyn ja usein pakotettu siihen kivuliaimpaan mahdolliseen synnytysasentoon eli makuulle. Huutaa ei saanut. Kaikille tahdonvastainen ja myöhemmän tiedon mukaan lähes aina tarpeeton episiotomia ilman puudutusta. Ompelut ilman puudutusta. Muutakaan kivunlievitystä ei ollut. Kahden tai kolmen sukupolven lähes kaikki äidit kokivat tämän ihanuuden.
Että turha puhua nykyajan herkistä lumihiutaleista kuten tällaisissa keskusteluissa usein tapahtuu. Koska menneiden vuosikymmenten synnyttäjillä oli myös todella pahoja kokemuksia. Niistä vain ei voinut oikein puhua. Kuin korkeintaan ehkä oman äidin kanssa tai jossain naisen saunailloissa, ehkä. Onhan tässä asiat kehittyneet kyllä vuosikymmenten saatossa, siitä voi olla kiitollinenkin!
Episiotomia on myös aihe, joka aiheuttaa suurta ahdistusta ja raivoa minussa. Siis se, että vuosikymmenten ajan se tehtiin rutiinisti, lupaa kysymättä, varmaan useimmiten ilman puudutusta. Silloinhan ei tosiaan tullut mieleenkään aikoinaan, että naiselta tällaiseen sukuelimen saksimiseen pitäisi lupaa kysyäkään. (Silloin tosin ihan aidosti uskottiin sen suojelevan repeämiltä, että sikäli ymmärrän miksi se tehtiin.)
-Ap
On jo vuosikymmeniä aikaa. Kätilö kysyi haluanko puudutuspiikin vai laitetaanko yksi tikki ilman - saman verran ne sattuu. Valitsin ilman.
Sain puudutteen pyydettäessä ja vielä toisen satsin, kun vähän tuntui osassa alapäätä ekan jälkeen.
Aloitti ilman puudutusta koska luuli ebiduraalin vielä vaikuttavan. Sain myös puudutteen ebin antoon ja ilokaasut. Mahdollisuuden lämminvesi allassynnytykseen.
Synnytyksen jälkeen tuli täytettyä sämpylää, kahvia ja kuoharia Itselleni ja miehelleni.
Tämä Salossa 2015 ennen kuin lakkautettiin ja synnytykset siirrettiin Turkuun. Nykytianne taitaa olla sitten ihan muuta.
Vaikka ei pidä valittaa Salosta turkuun vain n. 50 km, Pohjois-suomessa voi olla useampi sata kilometriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ottaa aina päähän naiset, jotka valittaa kipujaan, mutta ei ole sanoneet sanaakaan kun heille on sitä tuotettu.
Haloo, sillä hetkellä kun teitä satutetaan, huudatte kuin syötävä ja potkaisette väkivallantekijää namaan. Koskee myös sektiota ja synnytystä ja ompelua.
Yksikään mies ei hammasta purren kärsisi ja kestäisi kun sen mulkkua ommellaan kasaan.
No ei se kipujen valittaminen naisena läheskään aina auta tippaakaan, olet aivan liian optimistinen sen suhteen :D
Nimenomaan! Näissä kertomuksissa puuduttamatta alapään ompelusta toistuu usein sellainen tilanne, jossa nainen selvästi ilmaissut ompelun sattuvan, on pyytänyt puudutetta ja se on silti evätty häneltä.
-Ap
Kyse EI VOI olla siitä, että ommeltava ei ilmaisisi riittävän selvästi tuntevansa kipua.
Kyllähän se nyt aivan yleisesti tiedetään, että neula ja ompelu ihon läpi sattuu kovasti, siksi kaikissa muissa (!!!) yhteyksissä ommeltava kohta puudutetaan AINA.
Sadismia tuo naisten kohtelu!!
Vierailija kirjoitti:
No öö. Ylöspäin synnyttäminen kaventaa lantiota 30% ja on lähtöisin perverssin kuninkaan himosta tuijottaa syntymää. Se on siis vauvan ja naisen kidutusta ja STANDARDIPROTOKOLLA tiedesynnytyksessä.
Kaikki lääkkeet haittaavat synnytystä. Vauvan sydänäänten tarkkailu on kuin harppuunan vauvan päähän ampuisi.
Sektio on teurastajan kehittämä metodi.
Luonnolliseen synnytykseen EI kuulu vieraita, eikä heidän huutoaan, ei synnyttäjän paikallaan pitämistä, imukuppeja tai mitään siitä sairaasta väkivallasta, mille naiset sairaaloissa altistetaan.
Eli todellakin, se mitä sairaalloissa tehdään on täysin rakenteellista seksuaailväkivaltaa ja GOREA.
Trollotiloo 🤪🤪🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni leikattiin väliliha niin, että kätilö ensin varmisti että epiduraali vielä tehosi. Synnytyksen jälkeen tikkaaminen ei sattunut kun epiduraali tehosi vielä täydellisesti. Piti vauvakin kiskoa ulos kun en tuntenut supistuksia synnytyksessä eli eri mielessä epäonnistunut synnytys. Hyvä kun saatiin vauva elävänä ulos.
Mutta eräässä toisessa operaatiossa gyne ei puuduttanut ollenkaan, ja se oli sellainen kokemus että tärisin kivusta. Mikähän siinä on, kun ajatellaan että naisten alapäissä voidaan tehdä kaikenlaisia operaatioita ilman puudutusta. Eihän kenenkään sormeakaan tikata illman puudutusta.
Kyllä ne haluavat repiä sen vauvan ihan syyllä millä hyvänsä. Jokainen toimenpide heille lisää synnytysterrorismia, komplikaatioiden riskiä, ja tuottaa heille RAHAA.
Tuo ei ole ihmisen paikka ja myös jokainen mies ja sukulainen joka painostaa
En nyt kyllä itse aivan tätä mieltä kuitenkaan olisi. Kyllä sairaala varmasti paras paikka synnyttää. Jos tulee jotain todella vaarallisia komplikaatioita, niin siellä on rutiinit ja välineet miten ne hoidetaan.
En myöskään usko, että toimenpiteet tuottavat rahaa suomalaisissa sairaaloissa? Nehän toimivat verovaroin.
Mutta sellaisissa maissa joissa erittäin korkea sektiomäärä, sektiot saattavat johtua siitä, että sektiosynnytyksestä voidaan laskuttaa enemmän. Eli hoitohenkilökunta diagnosoi synnytyksen sektiota vaativaksi, vaikkei se oikeasti olisi tarpeen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein käsittämättömin asia tässä itselleni on, että tällaista tapahtuu, vaikka suurin osa kätilöistä ja gyneistä on naisia, ja heistä varmaan suurimmalla osalla on itselläänkin lapsia.
Onko kätiöksi pääsemisen vaatimuksena, että henkilö on sadistinen psykopaatti vai miten se selittyy, että synnyttäjät joutuvat kokemaan tuollaista?
Mahdollisesti osittain johtuu siitä, että "desensitoidutaan" toisten kivulle. Ja siitä että sairaalaympäristössä se "potilas" on opittu näkemään jotenkin vajaavaltaisena toimenpiteiden kohteena. Ja siksi alitajuisesti ajatellaan ettei se voi tuntea kipuakaan. Erityisesti jos se on nainen.
Jos vaikka tulee uusi kätilö töihin ja hänelle heti opetetaan, ettei puudutusta käytetä. Koska ei ole koskaan ollut tapana ja tehdään kuten aina ennenkin. Siihen on aika vaikea pistää vastaan.
Kyllä niitä vauvoja on, että ehkäisy on vaan pettänyt. Mutta ei siitä hiiskuta muille juurikin tuomitsemisen pelossa.